Autoa, mites nämä ruostepuheet pitää paikkansa. Mazda vaikuttaisi muilta osin hyvältä, mutta paljon ollut ruostumisesta puhetta, jopa alan lehdissä. Mihin kannattaisi kiinnittää huomiota, kiinnostaisi 2004-2005 mallin Mazda 6 pensana. Kiittäen etukäteen neuvoista, miel. tosipohjaisia kokemuksia.
Hankkimassa
Eka auto
24580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pilasivat hyvän auton jo tehtaalla kun eivät laittaneet pohjaan muuta suojausta kuin pohjamaalin eli siis varsin keskentekoinen auto. 2004-2005 on jo niin ruosteessa ettei jälkikäsittely auta ollenkaan. Noin se valitettavasti on.
asiantuntijan ja omistajan kokemukset. Tosi on.
Osta facelift 2005 loppuvuodesta eteenpäin. Siihen tehty kitti- ym. korjaukset. Käytin juuri omaani vm. 2007 katsastuksessa, ja tutkittiin katsastusmiehen kanssa pohja ja ovet, eikä ruostetta missään. Autoani en ole massannut, eikä näköjään tarvinnutkaan, sen verran hyvältä näytti.
Paska puhetta ettei 05-Mazda6:sta löyty ruostetta. Joka ikinen pultin kanta ja peltinen kannake moottoritilassakin on ruosteessa, puhumattakaan alustan osista.
Sen verran annan periksi, että jos autosi on lähes ajamaton ja säilytetty lämpimässä, hyvin tuuletetussa autotallissa, saattaa em. paikat olla vasta alkavassa ruosteessa.
2004 farkku, diiselinä, ajettu 200 tkm. Ei ruostetta missään, suojattu uutena ja uusintakäsitelty kerran. Ihmetyttää noi ruostepaasaamiset, suurin osa paskapuhetta tai sitten mulla on ollut hyvä yksilö.
Ainoa harmittava vika on ollut ruiskupumpun tyhjäkäyntisolenoidi, turha ja kallis. Nyt pakkastalvena takajarrut jumittaa, kylmyys ja pöllyävä lumi jotenkin niille liikaa. Muuten hyvä auto.
Tottakai yleiskunto kokonaisuudessaan on tärkeä havainnoida ja se kyllä myös useimmiten paljastaa miten entinen omiastaja on autoaan pitänyt ja siitä huolehtinut.
Itse olen omistanut kyseisen vuosimallin Mazda 6:n. Uudekseltaan tein autoon niinsanotun ruostesuojauksen lisäturvan ja mitään ruoste tai muitakaaan koriongelmia ei ilmaantunut.
Eli... Mikäli itse olisin etsimässä kyseistä vuosimallin Mazda 6:sta, varmistaisin ehdottomasti sen, että mainitsemani ruostesuojauksen lisäturva on toteutettu heti auton käyttöönoton yhteydessä. Sitten pintapuolinen saumojen ja alustan tarkastus ja voit sen jälkeen levollisin mielin hankkia kyseisen mallin.
Tekniikaltaanhan Mazda on varma peli.
Menestystä ja harkintaa hankintaa tehdessäsi.
kaikki ruosteherkät paikat kunnolla, jos meinaat Mazdan ostaa. Aina hyvä, jos on uutena ruostesuojattu. Tekniikan osalta luotettavan merkin maineessa. Kutosen ajettavuus ja ulkonäkökin on mielestäni kohdallaan. Kutosia saa halvemmalla, kuin esim vastaavan ikäisiä Honda Accordeja, tai Tojota Avensiksia. Tuo ruostumisherkkyys tietysti on osana arvon alenemisessa.
Kiitoksia kommenteista, otin pari yksilöä lähempään tarkasteluun, ja huomasin ainakin alustan olevan kovin ruosteesta ruskea! En osannut niitä ovia niin tarkastella, mutta taidan katsoa kyllä jotain muuta automerkkiä. Tuntuu ainakin ruostepuheita olevan merkistä paljon.
Pysymällä erossa käytetystä Mazdasta säästyt monelta murheelta. Tekniikka niissä on kestävää, mutta auton kallein osa, kori, on luokattoman huonosti tehty.
Minulla on -02 kutonen, bensakoneella, farmari. Ei ole ollut mitään ongelmia ruostumisen kanssa. Kori on virheettömässä kunnossa ja pohjankin tarkastan aina kun mahdollista. En ole tehnyt mitään ruostesuojauksia uutena. Liekkö sitten niin, että näissä vanhemmissa niitä ruostevikoja ei ole? Kaverilla oli -04 jos en väärin muista ja vaihtoon meni ruosteongelmien vuoksi. Seuraava auto tulee olemaan uusi kutonen dieselkoneella. Uskoisin ettei siinä on saatu ruosteongelmat kuntoon. Kyllähän Mazda on ylivoimaisesti komein auto ja tekniikaltaan yksi kestävimmistä, ellei jopa kestävin.
Naapurin serkun kumminkaiman tutun auto, jossa ei sitä ruostetta ole. Näitä juttuja ikävä kyllä aina kuulee. Nauruksi vaan tahtoo heittää.
Kirjoitin selvällä suomella, että MINULLA on -02 kutonen. Ja siinä ei ruostetta ole. Sitä en väite, ettei missään kutosissa ruostetta ole, mutta omassa ei ole. Mutta vaihtoon lähtee lähiaikoina kun on diesilille tarvetta. Osta minulta tuosta ruosteeton Mazda niin näät itsekin, etten puhu potaskaan. Mittarissa 254tkm. Ja seuraava autonikin tulee olemaan kutonen.
Patologinen valehtelija uskoo itsekin valheisiinsa. Masa on 8-vuotiaana niin ruosteessa, että sitä ei Erkkikään enää pelasta. Turha syöttää tuubaa tuutista.
Nämä ruostekeskustelut on kyllä aina yhtä huvittavia. Jokaisella tuntuu olevan asiaan mielipide, jota lauotaan ehdottomana totuutena.
Kyllä se vaan on Mazdankin kohdalla niin, että ruostumiseen vaikuttaa eniten se miten autoa on pidetty. Jos muistaa pestä auton säännölisesti talvellakin ja vahata esim. keväällä ja syksyllä niin pääsee jo pitkälle. Jos vielä panostaa sen verran, että teettää kunnon rusotesuojauksen niin eipä pitäisi olla suuria ongelmia.
Mutta onneksi täällä saa vielä toistaiseksi jokainen itse päättää millä autolla ajaa.
Mazda 6:n kohdalla ei ole ihan niin. Ovien saumojen ruostumiseen ei auta auton pesu, ja harvemmin ovia massataan. Maali vain irtoaa muututtuaan ensin appelsiini-ihottumaksi.
Pohjan on pysynyt minun 6:ssa ihan kunnossa, kun uudehkona heti massautin.
... on tuo aikaisemmissa teksteissä mainittu käyntiongelma-Kutonen, joka siis nyt on kunnossa (ohjelmistovika). Auto on ensimmäisiä Suomeen tuotuja Kutosia ja nähnyt tosiaan tietä vasta 75 000 km. Auto on suojattu kahdesti, eikä ruosteesta ole tarvinnut kärsiä. Vahasin auton viime viikolla ja samalla tutkin jälleen kerran nuo ovet, helmat ja kaaret, mutta mitään rusketusta/kuplimista tms en löytänyt. Olen auton toinen omistaja, eikä ensimmäisen omistajan mukaan autolle koskaan oltu tehty mitään korjauksia.
Eli hyvä massaus ja koteloiden suojaus, sekä säännöllinen pesu ja vahaus tuntuvat auttavan huomattavasti.
...vielä sen verran, että tuttavaperheellä taasen on viimeisimpiä Kutosfarkkuja ennen faceliftiä (2005?) ja auto taitaa juurikin parhaillaan olla ovien korjauksessa, sillä sen verran pahaan kuntoon olivat mokomat päässeet. Tosin tietääkseni hän ei ole normihuoltoja ja harjapesua kummempaa vaivaa nähnyt autonsa kanssa ja mittarissakin on jo kuusinumeroisia lukemia...
Itsellä vm2005, 2.3l Mazda 6.
Katsastuksessa kun tuossa aika vasta käytin niin ei ollut ruostetta missään.
Syynäät vaan tarkasti joka puolelta ostaessa. Huonosti pidetty -> huono kuntoinen.
Paljon omistajasta kiinni kuinka huonoon kuntoon autonsa päästää.
Höpö höpö, ei pidä paikkaansa !!
Kokemuksesta voin sanoa että vaikka kuinka hoidat, niin Mazda 6:n saumat kukkii silti !
Tästä minulla omakohtaista kokemusta.
Pohjaa voit suojata massalla, mutta ovien saumojen kukinnalle et voi mitään.
Tämä on fakta !
Mutta siis yksilöissä on eroja. Joidenkin saumat kukkii, ja toisten taas ei.
Uskoisin että tästä johtuu tämän palstan juupas-eipäs keskustelu.
Omaa autoani on maalattu jo kahteen kertaan joten tiedän mistä puhun.
(Enkä todellakaan ole "päästänyt autoani huonoon kuntoon")
älä usko mitään kuulopuheita vaan mene itse tutkimaan autot vain sillälailla voit olla varma asiasta.varmaan löydät sellaisia missä ruostetta ,,mutta löydät niitä myös muista merkeistä täällä suurin osa puhuu vain kaverin autoista tai mitä ovat jostain korjaamoilta kuulleet,kun asian itse itselle selvittää niin voi yöunet nukkua rauhassa.
Lainaus:
"täällä suurin osa puhuu vain kaverin autoista tai mitä ovat jostain korjaamoilta kuulleet"
Aika kovan yleistyksen pistit. Varmaan joukossa on myös niitä, jotka ovat ruosteistakin vain kuulleet ja lukeneet, mutta niin paljon on Mazdoja ovi- ja lokasuoja-reunaremonteissa käytetty, että omasta kokemuksesta puhujia riittää paljon.
Itse iskin käteni pahasti siihen itseensä, eli ruosteeseen, kun en uskonut asian koskevan myös MPV:tä. 60000 km oli mittarissa ostaessa ja suuret korjaukset on autolle tehty. Osa takuuseen ja osa omatoimisesti.
Jos joku tietää, onko ruoste vaivana kaikissa masan malleissa. Olisi harkinnassa PREMACY 2004 malli.
Vaikuttaisi muuten varmalta peliltä!!!
on pakko sanoa, että työkaverilla oli ongelmia Premacyn kanssa. Eli aika iso remppa takuun piikkiin. En tiedä sitten onko Premacyn kanssa yhtä yleistä, kuin kutosen ja kolmosen.
Myös Premacyn kohdalla on ensiarvoisen tärkeää saada auto nosturille ennen ostoa. Alustan näkee nosturilla heti, samoin lokasuojan reunat ja myös ovien alareunojen ja etureuojen taitteet, joissa on sitä surullisen kuuluisaa liimamassaa. Veikkaus on, että ruostetta löytyy, mutta ruosteen määrä suhteessa ostokuumeeseen on sitten jokaisen henkilökohtainen asia. Varmasti löytyy myös yksilöitä, joilla ei ole ajeltu suolateitä kovinkaan paljon tai/ja jotka ovat ruostesuojattu.