Syöpä + raskaus

Ystäväni vaimolla todettiin pahanlaatuinen suolistosyöpä reilu vuosi sitten. Elinaikaa arvioitiin olevan noin pari vuotta. Viime syksynä syöpä eteni ja aloitettiin hoidot, hiukset lähtivät jne. Toisen hoitojakson alussa huomattiin, että vaimo onkin raskaana!

Ehkäisyä he eivät olleet käyttäneet, koska aiempina vuosina olivat käyneet useat lapsettomuushoidot läpi, yrittäneet keinohedelmöitystä jne. - tuloksetta. Kovin ristiriitaista, että tässä vaiheessa hedelmöittyminen onnistuu!

Koska heidän unelmansa on ollut saada yhteinen lapsi, ovat he päätyneet jatkamaan raskautta ja siten syöpähoidot on lopetettu. Raskaus on nyt kolmannella kuulla.

Itseäni huolestuttaa kovin, että eteneekö raskaus hyvin ja ennen kaikkea, ettei syksyn ensimmäinen hoitojakso ole vaikuttanut sikiöön. Kun on noinkin huono ennuste annettu, niin kuinka pian syntyvä lapsi menettää äitinsä? Jaksaako isä huolehtia sekä kuolevasta vaimostaan että pienestä avuttomasta vauvasta?

Haluan olla ystäväni tukena, mutta asiaan liittyy paljon ristiriitoja.
8494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

haluat olla tukena jne., mutta....asia on heidän välisensä. Se ei itse asiassa kuulu sinulle laisinkaan...

Äänestä
  • Oletko sitä mieltä, että en voi enkä saa olla ystäväni tukena??

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Oletko sitä mieltä, että en voi enkä saa olla ystäväni tukena??

    saat olla tukena ja kuuluukin olla. mutta älä murehdi turhaan kuolemaa tai miten mies jaksaa jos vaimo menehtyy sillä silloin sitä tukea vasta tarvitaankin. edellinen tarkoitti varmaan sitä että älä turhaan puutu toisten henkilökohtaisiin päätöksiin vaikka kuinka ne tuntuisi susta väärältä. se on heidän elämä ja päätökset. uskon että lääkärit kyllä ovat kertoneet mahdolliset vaikutukset sikiöön jos sellaisia on hoidoista tullut ja ovat sen pohjalta tehneet omat päätökset.
    on mielestäni hienoa että on sinunlaisia ystäviä jotka todella välittävät.

    Äänestä

  • ä kirjoitti:

    tuota tarkoitin, kiitos nimimerkki "ä". Olisin voinut selittää vähän pidemmin sinulle ap.

    Äänestä

voiko tuo olla totta
Itken

Äänestä
  • Hei!

    Ei kannata itkeä muiden murheita. Jos haluaa itkeä tämän maailman murheet, niin sitä saa tehdä loppuelämänsä, eikä sekään riitä. Mutta ymmärrän ja tiedän kyllä hyvin myötätuntosi, koska olen itkenyt itsekin ihan liikaa. Se ei vain auta mitään.

    Käyn itseni kanssa henkistä kamppailua ristiriitoja vastaan. Toiminpa miten tahansa, tunnen tekeväni jollekin aina väärin. Lisäksi pitää muistaa, että kirves ei ole vielä pudonnut kaivoon - niin kauan kun on toivoa, on toivoa! Murheita ei kannata etukäteen murehtia.

    Äänestä

  • Et uskoisi kirjoitti:

    Hei!

    Todella kurjaa, että ystäväsi vaimo on sairastunut.
    Minä en vain ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla ;"käyn itseni kanssa kamppailua ristiriitoja vastaan"
    Sinun "huolesihan" ei ole se mitä he päättävät/ovat päättäneet tehdä asian suhteen. Minun mielestä sinun tehtäväsi on tukea ja hyväksyä heidän päätös, vaikka sinun mielestäsi asian olisi voinut hoitaa toisinkin. Minun ei ole tarkoitus moittia tai syyllistää sinua, päinvastoin, ymmärrän hyvin miten vaikea tilanne on sinulle ja siksi yritän sanoa, riittää kun olet YSTÄVÄ. Toivotaan, että kaikki menee hyvin!

    Äänestä

  • voimia teille kirjoitti:

    ystävä = rakastaja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Et uskoisi kirjoitti:

Ystäväni vaimolla todettiin pahanlaatuinen suolistosyöpä reilu vuosi sitten. Elinaikaa arvioitiin olevan noin pari vuotta. Viime syksynä syöpä eteni ja aloitettiin hoidot, hiukset lähtivät jne. Toisen hoitojakson alussa huomattiin, että vaimo onkin raskaana!

Ehkäisyä he eivät olleet käyttäneet, koska aiempina vuosina olivat käyneet useat lapsettomuushoidot läpi, yrittäneet keinohedelmöitystä jne. - tuloksetta. Kovin ristiriitaista, että tässä vaiheessa hedelmöittyminen onnistuu!

Koska heidän unelmansa on ollut saada yhteinen lapsi, ovat he päätyneet jatkamaan raskautta ja siten syöpähoidot on lopetettu. Raskaus on nyt kolmannella kuulla.

Itseäni huolestuttaa kovin, että eteneekö raskaus hyvin ja ennen kaikkea, ettei syksyn ensimmäinen hoitojakso ole vaikuttanut sikiöön. Kun on noinkin huono ennuste annettu, niin kuinka pian syntyvä lapsi menettää äitinsä? Jaksaako isä huolehtia sekä kuolevasta vaimostaan että pienestä avuttomasta vauvasta?

Haluan olla ystäväni tukena, mutta asiaan liittyy paljon ristiriitoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu