1970-luvulla levisi Amerikan lesbojen keskuudessa lesboseparatistinen liike, jonka ajatuksena oli elää mahdollisimman eristyksistä miehistä. Separatismi on perinteisesti ollut Amerikassa suosittu aate, ja sitä ovat monet uskonnolliset ryhmittymät suosineet eristäytymällä ulkomaailmasta omille asuinalueilleen. Tuon ajan poliittisissa myrskyissä myös Amerikan mustat perustivat omat separatistiset liikkeensä, eivät päästäneet enää valkoisia kansalaisliikkeeseensä ja osa suunnitteli omaa valtiota tai paluuta takaisin Afrikkaan.
Lesboseparatistien mielestä miesten läsnäolo, ja myös heteronaisten läsnäolo haittasi lesbojen vapautta, ja nähtiin parempana elää mahdollisimman paljon oman väen keskuudessa, muista eristäytyneenä. Suomeenkin tämä ideologia tuli hieman myöhässä, ja aikanaan oli vain naisille suunnattuja naisten kahviloita ja naisten iltoja.
Vaikka separatisti eli periaatteessa mahdollisimman paljon ilman kosketuksia miehiin, niin se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että olisi vetäydytty jollekin omalle saarelle tai perustettu oma vain naisten valtio, joskin omaa valtiotakin pidettiin tulevaisuuden mahdollisena tavoitteena. Käytännössä lesboseparatistikin kävi töissä tavalliseen tapaan ja työskenteli miespuolisten työtovereiden kanssa. Ideana oli kuitenkin, että miesten tapaamista välteltiin. Tätä voi verrata tuon ajan juutalaiseen separatismiin Amerikassa, joka ilmeni mm. siten, että ostettiin tavarat vain juutalaisista kaupoista, kutsuttiin kylään ja ystävystyttiin vain toisten juutalaisten kanssa, eikä otettu palkatta edes ei-juutalaista siivoojaa kotiin. Näin pystyttiin elämä järjestämään tapahtumaan hyvin paljolti vain oman ryhmän kanssa.
Lesboseparatismi hiipui vähitellen, mutta Amerikassa separatismin perinne elää. On mm. omia GLTB-vakuutusyhtiöitä, ja muita yhtiöitä, ja separatismin yksi merkki on omat kaupunginosat, joita homot ja lesbot suosivat asuinalueinaan. Suomessa ja Euroopassa ei tällainen separatismi ole ottanut tulta.
Kuitenkin jonkinlaista separatismia kaivataan. Esimerkiksi vuosia takaperin tällä palstalla oli seriffi, joka poisti kirjoitukset, jos joku mies kirjoitteli tänne. Samoin separatismia on sekin, että chatista ajetaan miehet ja heterot ja ulos. Separatismin määritelmän kanssa on kuitenkin oltava tarkka: jos menee Nalle pubiin sen takia, että siellä tapaa paljon lesboja ja homoja, niin ei ole separatisti. Sen sijaan jos menee Nalle pubiin sen takia, että siellä ei tarvitse törmätä heteroihin, niin motiivi on separatistinen.
Lesboseparatismille tyypillistä on ollut alunerin ominaista se, että on vaadittu separaatiota miehistä, myös homomiehistä. Jakolinja oli miehet vastaan naiset. Ei heterot vastaan homot ja lesbot. Tämä näkyy vieläkin Ruotsissa, jossa on separatistisia perinteitä siinä, että esimerkiksi Tukholman pridessä tapahtumat ovat hyvin paljon erillään miehille ja naisille.
Separatismissa voisi olla hyviäkin puolia, ja se voi olla osittain toimiakin. Toisaalta syy separatismista luopumiseen on ehkä siinä, että se on turhaa. Ympäröivältä yhteiskunnalta ei lopulta pääse eroon vaikka vetäytyisi kuinka paksujen seinien sisään samanmielisten kanssa. Ympäröivä yhteiskunta tunkeutuu kuitenkin aina läpikotaisin sen kaikkien jäsenten elämään.
Lesboseparatistien mielestä miesten läsnäolo, ja myös heteronaisten läsnäolo haittasi lesbojen vapautta, ja nähtiin parempana elää mahdollisimman paljon oman väen keskuudessa, muista eristäytyneenä. Suomeenkin tämä ideologia tuli hieman myöhässä, ja aikanaan oli vain naisille suunnattuja naisten kahviloita ja naisten iltoja.
Vaikka separatisti eli periaatteessa mahdollisimman paljon ilman kosketuksia miehiin, niin se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että olisi vetäydytty jollekin omalle saarelle tai perustettu oma vain naisten valtio, joskin omaa valtiotakin pidettiin tulevaisuuden mahdollisena tavoitteena. Käytännössä lesboseparatistikin kävi töissä tavalliseen tapaan ja työskenteli miespuolisten työtovereiden kanssa. Ideana oli kuitenkin, että miesten tapaamista välteltiin. Tätä voi verrata tuon ajan juutalaiseen separatismiin Amerikassa, joka ilmeni mm. siten, että ostettiin tavarat vain juutalaisista kaupoista, kutsuttiin kylään ja ystävystyttiin vain toisten juutalaisten kanssa, eikä otettu palkatta edes ei-juutalaista siivoojaa kotiin. Näin pystyttiin elämä järjestämään tapahtumaan hyvin paljolti vain oman ryhmän kanssa.
Lesboseparatismi hiipui vähitellen, mutta Amerikassa separatismin perinne elää. On mm. omia GLTB-vakuutusyhtiöitä, ja muita yhtiöitä, ja separatismin yksi merkki on omat kaupunginosat, joita homot ja lesbot suosivat asuinalueinaan. Suomessa ja Euroopassa ei tällainen separatismi ole ottanut tulta.
Kuitenkin jonkinlaista separatismia kaivataan. Esimerkiksi vuosia takaperin tällä palstalla oli seriffi, joka poisti kirjoitukset, jos joku mies kirjoitteli tänne. Samoin separatismia on sekin, että chatista ajetaan miehet ja heterot ja ulos. Separatismin määritelmän kanssa on kuitenkin oltava tarkka: jos menee Nalle pubiin sen takia, että siellä tapaa paljon lesboja ja homoja, niin ei ole separatisti. Sen sijaan jos menee Nalle pubiin sen takia, että siellä ei tarvitse törmätä heteroihin, niin motiivi on separatistinen.
Lesboseparatismille tyypillistä on ollut alunerin ominaista se, että on vaadittu separaatiota miehistä, myös homomiehistä. Jakolinja oli miehet vastaan naiset. Ei heterot vastaan homot ja lesbot. Tämä näkyy vieläkin Ruotsissa, jossa on separatistisia perinteitä siinä, että esimerkiksi Tukholman pridessä tapahtumat ovat hyvin paljon erillään miehille ja naisille.
Separatismissa voisi olla hyviäkin puolia, ja se voi olla osittain toimiakin. Toisaalta syy separatismista luopumiseen on ehkä siinä, että se on turhaa. Ympäröivältä yhteiskunnalta ei lopulta pääse eroon vaikka vetäytyisi kuinka paksujen seinien sisään samanmielisten kanssa. Ympäröivä yhteiskunta tunkeutuu kuitenkin aina läpikotaisin sen kaikkien jäsenten elämään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
......
Mielessä ja käytöksessä tapahtuvaa separatismiahan on koko ajan. Esim. ei katso miestä liian kauan silmiin ainakaan hymyillen ettei mies erehdy luulemaan flirttailuksi ja sen takia myös ettei kiinnosta tuijotella jotakin ukkoa. Se on niin automaattis, ettei sitä tule edes ajatelleeksi. Olisi se varmastikin rentouttavaa asua vaikka Helsingin kokoisessa kaupungissa, jossa kaikki asukkaat olisivat lesboja. Eikä olisi niitä mustasukkaisuustappelujakaan, en usko, koska jokaiselle löytyisi joku tai sitten joku uusi suuresta joukosta. En tiedä.
Amerikassa separatismi on mennyt pelleilyksi, transmiehet hyväksytään lesbojen joukkoon, mutta transnaisia ei. Itse asiassa joillekin separatistiklubeille on tehty pöksytarkastuksia. Riki Wilchins sanoo näitä "toistensa haarovälejä kopeloiviksi paviaaneiksi".
Toisaalta ero Suomesta olisi kannatettava asia, Suomi on taparikollinen valtio.