Pekka Herlin

Pekka Herlin oli Suomen merkittävimpiä teollisuusvaikuttajia ja liikemiehiä kautta aikojen. Vaikka hän oli myös alkoholin suurkuluttaja, pystyi hän uskomattomiin suorituksiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Herlin

Suomessa on lukuisia suuryrityksiä, joita johtaa alkoholisti mutta ei ainuttakaan sellaista, jonka johtajana on kannabiksen vakiokäyttäjä.

Yliopistoissa opiskelevat tietävät tarkkaan, että kannabiksen käyttö on lopetettava ainakin viikko ennen tenttejä, koska muuten lukemisesta tai keskittymisestä ei tule mitään. Kannabis muuttaa käyttäjänsä ajattelukykyä, muistia ja jopa persoonallisuutta pitkällä aikavälillä.
101589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Herlinin lapset ovat sanoneet, että isä oli viinasta mielisairas ja lapsuus oli sen takia surkeaa. Joten onko se hyvä, jos on viinaa juova sekopää miljonääri, joka pilaa lastensa elämän?

Äänestä
  • Ja mistä tiedät ettei kukaan suuryrityksen johtaja muka käytä kannabista? Sillä tuskin nimittäin leveillää hirveästi niissä piireissä, koska se on kuitenkin laitonta eikä kukaan halua iltalehtien etusivuille. Itsekin nimittäin tunnen yhden, jos ei suuryrityksen, niin yrityksen johtajan kuitenkin, joka polttelee viikoittain. Miten suuryritys sitten määritellään on eriasia, mutta kaveri on joka tapauksessa miljonääri.

    Ja miten niin vaikuttaa tentteihin viellä viikon päästäkin? Keneltä oot tämmöstä kuullu? Ite pajauttelen useastikin pienet paukut ennen tenttejä. Se nimittäin lisää keskittymiskykyä ja syventää ajattelua. Niin paljon en arkisin polta että se muistiin vaikuttaisi.

    Äänestä

  • vitut herlinistä kirjoitti:

    Ja mistä tiedät ettei kukaan suuryrityksen johtaja muka käytä kannabista? Sillä tuskin nimittäin leveillää hirveästi niissä piireissä, koska se on kuitenkin laitonta eikä kukaan halua iltalehtien etusivuille. Itsekin nimittäin tunnen yhden, jos ei suuryrityksen, niin yrityksen johtajan kuitenkin, joka polttelee viikoittain. Miten suuryritys sitten määritellään on eriasia, mutta kaveri on joka tapauksessa miljonääri.

    Ja miten niin vaikuttaa tentteihin viellä viikon päästäkin? Keneltä oot tämmöstä kuullu? Ite pajauttelen useastikin pienet paukut ennen tenttejä. Se nimittäin lisää keskittymiskykyä ja syventää ajattelua. Niin paljon en arkisin polta että se muistiin vaikuttaisi.

    heh se Virginin äijä pajauttaa :D

    Äänestä

  • Neitsyt Mari kirjoitti:

    heh se Virginin äijä pajauttaa :D

    Sehän on miljardööri, joten ei sille edes Herlin pärjännyt omaisuuden määrässä. Eikä edes Jouko, vaikka on huumeista valehtelemalla ja ihmisiä törkeästi huijaamalla tehnytkin paljon rahaa uskonnolliselle kultilleen.

    Olisi vain Joukon kannattanut pitää se huumeinen tekopyhyys netin ulkopuolella, eikä esitellä itseään ja sairauttaan kymmenilletuhansille ihmisille, niin ei olisi lainkaan paljastunut Suomessa, että koko Irti Huumeista ry on vain paranoidisen narsismin, perheväkivallan ja alkoholiongelman varaan pystytetty huijausyhdistys.

    Äänestä

  • Jouni Hesasta kirjoitti:

    Vielä kun tämä tieto tästä keksittyjen valheiden levittämisestä leviää laajemmalle, niin koko Irti Huumeista ry joutuu aika kyseenalaiseen valoon. Nythän asian tietää jo tuhannet ihmiset Suomessa ja luulen, että vuoden päästä asia alkaa levitä jo aika julkiseksi.

    Äänestä

Lapset muistavat tyranni-isän.

Pekka Herlinin perhe kertoo teoksessa isän olleen tunnevammainen alkoholisti, joka tyrannisoi perhettään.

"Kun mietitään kolmea tasapainottomuuden ilmenemismuotoa, skitsofreniaa, paranoiaa ja maanis-depressiivisyyttä - niin luulen, että nuo kaikki olivat aika voimakkaita isässä", Koneen nykyinen pääomistaja Antti Herlin kertoo.

Lasten muistot ja mielikuvat isästään ovat karua luettavaa. Heidän mielestään Pekalla ei ollut empatiakykyä. Myös henkinen väkivalta oli ajoittain sietämätöntä.

"Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin", toimittaja-kustantaja Niklas Herlin kertoi.

Tulee vähän tämä valehteleva huumevalistaja mieleen. Sekin veteli ensin poikansa mielisairaalaan, ja sitten alkoi tekojeesustelemaan ja rahastamaan itsekeksimillään huumevalheilla. Kaikki merkit ovat samanlaisia. Tunnekylmyys, paranoidisuus, skitsofrenia ja empatiakyvyn täydellinen puute. Ihan täyttä Pallaria.

Äänestä
  • Et voi silti kieltää etteikö Herlin ollut varsin kyvykäs työssään.
    En usko että kannabisti olisi siihen kyennyt.

    Äänestä

  • jepjep. kirjoitti:

    Et voi silti kieltää etteikö Herlin ollut varsin kyvykäs työssään.
    En usko että kannabisti olisi siihen kyennyt.

    Eipä ole annettu vielä mahdollisuuttakaan. Mutta tälläkin hetkellä Suomessa on jo yrityksiä, joiden pyörittäjät käyttävät kannabista. Ajat muuttuvat, mutta elukat ja Pallarikansan valistusvalheet eivät.

    Olennaista on se, että ihmistä ei sikana muisteta. Jouko muistetaan, kun on samanlainen mies kuin Herlin. Saihan Joukokin pystyy itsekeksimillään valheilla miljoonaluokan huumevalehtelubisneksen, kun ensin oli ajanut oman poikansa mielisairaalavalmiiksi ja lopulta itseään ulkomaille maanpakoon, kun on samanlainen isänä kuin tämä Herlinkin.

    Älä unohda alkoholistin lapsia ja heidän psyykensä vammoja, kun rikkaan alkoholistin nostat jumalaksi.

    Äänestä

  • Aniskarkki kirjoitti:

    "
    Älä unohda alkoholistin lapsia ja heidän psyykensä vammoja, "

    Voisitko kertoa--ketkä Herlinin Pekan lapsista on mielisairaita ?

    Äänestä

  • Herlinit tunteva kirjoitti:

    "
    Älä unohda alkoholistin lapsia ja heidän psyykensä vammoja, "

    Voisitko kertoa--ketkä Herlinin Pekan lapsista on mielisairaita ?

    Mitä jos soittaisit heille ja kysyisit sitä heiltä itseltään? Saat luotettavaa tietoa aiheesta.

    Tuskin heistäkään yksikään on terve psyykkisesti, kaikista rahoistaankaan huolimatta. Mutta ei niin sairas, että se erityisesti läpi paistaisi, kun isänsäkin oli ihan hullu.

    Ja onhan tämä Jouko Pallarikin saanut ihan rauhassa tehdä omia hommiaan, vaikka on avoimen mielisairas ihminen. Hänessäkin näkyy selkeästi ne jäljet, joita hänen isänsä yli 60 vuotta kestänyt alkoholismi on saanut lapsessa aikaan. Perintö siirretään vain eteenpäin, ja nyt se kasvatuksen perintö on teltassa Tanskassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

esimerkki. kirjoitti:

Pekka Herlin oli Suomen merkittävimpiä teollisuusvaikuttajia ja liikemiehiä kautta aikojen. Vaikka hän oli myös alkoholin suurkuluttaja, pystyi hän uskomattomiin suorituksiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Herlin

Suomessa on lukuisia suuryrityksiä, joita johtaa alkoholisti mutta ei ainuttakaan sellaista, jonka johtajana on kannabiksen vakiokäyttäjä.

Yliopistoissa opiskelevat tietävät tarkkaan, että kannabiksen käyttö on lopetettava ainakin viikko ennen tenttejä, koska muuten lukemisesta tai keskittymisestä ei tule mitään. Kannabis muuttaa käyttäjänsä ajattelukykyä, muistia ja jopa persoonallisuutta pitkällä aikavälillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu