Ingrid?

Sateinen hiljainen Tukholma. Oli syyspäivä lokakuussa 70-luvun lopulla
Maleksin kädet taskussa ja Viiking Linen laukku olkapäälläni pitkin Sveavägeniä.
Tuo pitkä ja leveä katu toi aina jotenkin mieleeni Champs Elyseen Pariisissa.
Mieleni oli apea ,olin juuri soittanut Maaritille ja hän oli hienovaraisesti antanut ymmärtää etten enää ollut tervetullut hänen luokseen Upsalaan.
-no se siitä,ajattelin ,naisia tulee ja menee,eipä oo ensimmäinen kerta.Olishan se pitänyt ymmärtää että hän löytää sieltä yliopistosta fiksumpaa seuraa kuin tavallisen merimiehen
Käännyin Kungsgatanille ja vähän matkaa käveltyäni päätin kuitenkin mennä hetkeksi istumaan jonnekin,missä voisin rauhassa vaipua synkkään melankoliaan.En uskaltanut nykyisessä mielentilassani mennäsä Walloneeriinkaan vetämään päätäni täyteen.
Vaikka viinaan uppoaa isompikin suru niin seuraavana päivänä se tuntuu vielä kamalammalta krapulassa,sen tiesin kokemuksesta.
Ei,nämä asiat piti surra selvinpäin.
Kävelin hiljaisen Hötorgetin poikki ja käännyin norra glada kyrkogatanille.
Muistin siellä olevan tunnelmallisen kahvilan .Ja muistin senkin kuinka olimme siellä Maaritin kanssa istuskelleet tuntikausia ensimmäisillä treffeillä ja jutelleet kaikesta maan ja taivaan välillä.
Ohitin pari pornokauppaa kunnes tulin Uffen kahvilan kohdalle .Epäröin hetken ,mutta astuin sitten päättäväisesti ovesta sisään .Kahvila oli melko tyhjä, vain pari kolme asiakasta istui eri pöydissä
Menin tiskille ja tilasin tummaihoiselta kaunottarelta pelkän kahvin.Menin kahvikupin kanssa ikkunapöytään josta oli hyvä näkyvyys kadulle ja ulko-ovelle.
-ihan kuin Maarit muka tulis sieltä,kuin elokuvissa ikään,mietiskelin katkerasti.
Katselin katua,sade rummutti ikkunoihin ja ulkona alkoi hämärtää.
Jokin tunnelmassa toi mieleen Casablancan. Siinä elokuvassa oli se kohtaus..
Kun Rick saa asemalla käteen Ilsen erokirjeen- kuinka voi miestä silloin v--tuttaa.Ymmärsin tuon kohtauksen nyt paremmin,meidänkin oli ollut määrä muuttaa yhteen Maaritin kanssa,mutta mutta..
Hetken ajan vihasin Maaritia:- se saakelin lutka ,menköön helvettiin .
Masentuneena ja ärtyneenä katsahdin äkkiä ulko-ovelle ja näin siellä seisovan naisen. Hän oli jo vanhempi,ainakin viidenkymmenen, mutta kun hän astui ovesta sisään,niin hänessä oli jotain,sellaista itsevarmaa maailmannaisen eleganssia joka sai katseen kiintymään häneen.
Naisella oli päällään vaalea sadetakki ja päässä leveälierinen hattu,hieman vanhanaikainen ehkä mutta ehdottoman tyylikäs.Käsilaukkukin näytti kallillta vaikken niistä mitään tiedäkään.
Hän pysähtyi hetkeksi ovelle odottamaan seuralaistaan,lihavaa ja lyhyttä naista.
Hetken hän katseli ympärilleen ja sitten hänen katseensa pysähtyi minuun.
Hänen hymyili ja katsoi minua suoraan silmiin. Katselin häntä ja hetken ajan nainen tuntui minusta tutulta mutta en millään saanut päähäni missä olin nähnyt hänet.
Hän oli melko pitkä ja hoikka,kaunis vieläkin, vaikka lähempää näin selvästi rypyt ja uurteet naisen kasvoissa.
Hän kääntyi sanomaan jotain ystävättärelleen ja katsoi sitten vielä kerran minuun ja nosti sitten sormet huulilleen ja lähetti minulle lentosuukon.
Istuin vain ja tuijotin häntä, nainen hymyili vielä kerran ja iski silmää.
Hän kääntyi taas ystävättärensä puoleen ja he siirtyivät myymäläpöydän luokse jutellen keskenään kovalla äänellä ja yllätyksekseni, leveällä jenkkimurteella. Olisin voinut vannoa että nainen oli ruotsalainen.
Välikohtaus oli hetkeksi saanut minut unohtamaan sydänsuruni,minua vaivasi tuon naisen katse ja sitten vielä tuo lentosuukko..miksi ?
En enää pystynyt vajoamaan samaan melankoliaan ja itsesääliin jossa oli rypenyt ennen naisen tuloa.
Miksi?Kuka hän on? Missä olen nähnyt hänet?
Kysymykset pyörivät päässäni enkä enää jaksanut istua paikallani .
Nousin ja lähdin kohti ulko-ovea,Olen ujo pohjimmiltani enkä silloin kehdannut enää katsoa tuota naista joka nyt jutteli myyjättären kanssa
Avasin nopeasti oven ja astuin pimenevään iltaan.Kävelin kohti rautatie asemaa ja yritin ajatella jotain muuta mutta tuo nainen palasi aina ajatuksiini.
-Ei saatana ,antaa olla,mietin vihaisena itselleni ja menin rautatie aseman yläkerrassa olevaan pubiin.
Tilasin tiskillä "stora starkin".Saatuani ison olueni menin istumaan tyhjään pöytään.
Ja silloin, juodessani olutta , se välähti mieleeni. Ilse! Nainen joka sanoi :Play it Sam. Ingrid Bergman.Kyllä !
Tuo hymy ja tuo katse. Vaikka vuodet olivat vierineen ,niin hänessä oli vieläkin sitä jotain; säteilyä,karismaa.'Se oli Hän!
Kuinka kumma sattuma,olin ajatellut Casablancaa ja sitten astuu samaan kahvilaan tuo kuuluisa näyttelijätär,ihana Ingrid Bergman!
"kaikista maailman kapakoista hän tulee juuri tänne,miksi?"
katkelmat elokuvasta pyörivät päässäni ja hetken tunsin itseni Casablancan Rickiksi.
Join olueni ja lähdin pois.
Kävellessäni kohti laivaa mieleni oli rauhallinen enkä enää muistellut Maaritia.
Ajattelin että ehkä maailmassa sittenkin on jotain muuta kuin se minkä silmä näkee.Kohtalo,sattuma ,ihme, jotain muuta.
Olin onnellinen.