Synttärit

Joka vuotinen syntymäpäivä tuottaa kotona tiukkaa vääntöä siitä, että montako kaveria saa kutsua. Kuinka suuria kutsuja te olette suotuneet pitämään 9-10-vuotiaalle? Lapsi kutsuisi heti parikymmentä, mutta äiti laittaa aina määrän tiukemmalle jo ihan tilojen rajallisuuden vuoksi. Olisi silti mielenkiintoista kuulla muidenkin tilanteista juhlien suhteen.
7684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Annoin kutsua 2 kaveria koulusta ja kaksi muuta (lapsi kävi koulua asuinalueen ulkopuolella). Joinain vuosina tietysti vaikutti se kuinka monta kutsua lapsi oli itse vuoden aikana saanut.

Äänestä

niitä kavereita on hurja määrä, vuosi tai pari eteenpäin, niin kaverimäärä supistuu huomattavasti.

Kerran olen pitänyt lapsilleni (kaksi tytärtä) yhteiset kaverisynttärit ja silloin oli lapsia yhtensä 25. kaikki sujui hyvin, mutta kyllä se ehdoton maksimi oli. Muina vuosina, siis ennen ja jälkeen, kaverimäärät ovat olleet huomattavasti pienempiä.

Kyllä se pari tuntia synttärijuhlitaan menee vaikka miten vielä tuon ikäiseten kanssa. Lapsilleni jäi tosi kivat muistot niistä synttäreistä ja toki muistakin synttäreistä. Mielestäni synttärit on lapsen kohokohtia lapsen elämässä ja siinä voisi mennä lapsen halujen mukaan järkevisä rajoissa. Eli kotiin kyllä suostuin kutsumaan tuon lapsilmäärän, mutta esim. hesesynttäreitä tai leffareissua en olisi kustantanut noin isolle määrälle (rahakysymys).

Äänestä
  • Ja jos niita lapsia kutsutaan vaikka 20, niin osalla yleensä on jotain muuta menoa tai sairastumista. Meilläkin oli kutsuttuja lapsia yhteensä 32, joista siis 25 lopulta pääsi tulemaan syntäreille.

    Äänestä

käymään mitään valtataistelua lapsen omasta juhlapäivästä, jota juhlitaan vain kerran vuodessa.
Anna lapsen olla prinsessa (?) sen päivän ja ne tunnit, jotka synttärit kestää.

Käytännössä tytär halusi kutsua lähinnä kaikki oman luokan tytöt ja näin teimme 1-3lk:n aikana. Saahan sitä sitten käydä vastavuoroisesti juhlimassa toisten luona. 4lk:sta lähtien ei ole halunnut kutsua kuin muutamia ja taas kaikki ovat olleet tyytyväisiä.
Synttärit on pidetty viikonloppuisin, joten joku on saattanut olla reissussa ja joku sairaana. Entä, jos kutsutte 2-3 eikä tule ketään? Siinäpä vanhuudenpäiville muisteltavaa.

Äänestä

antaisin kutsua ainakin kaikki oman luokan tytöt/pojat, mikäli lapsi näin haluaisi. Johan se olisi ehkä vähän epäkohteliastakin jättää vain muutama kutsumatta jonkin tarkan vierasmäärärajoituksen takia. Mielestäni 15 vierasta on vielä ihan kohtuullinen määrä, vaikka noin kymmenen olisi ehkä itselleni mieluisampa.

Mutta kuten sanottu, kutsuttujen määrä riippuu myös siitä, kuinka paljon lapsella on luokkakavereita jne. Mitään hyvänpäiväntuttuja ei mielestäni tarvitse synttäreille kutsua.

Äänestä

Sukulaisia käy synttäreillä noin 30 henkilöä( eivät kaikki kyllä kerralla). Kaverisynttäreille antaisin lapseni kutsua kymmenisen vekaraa. Asutaan kerrostalossa kolmiossa, joten enempää ei oikein mahdu.

Mutta eipä tuo halua kutsua kuin kaksi parasta ystäväänsä. Aiemmista synttäreistä hänelle jäi olo, että kaverit riehaantuvat, metelöivät ja huutavat. On itsekin kyllä riehakas ja kovaääninenkin, mutta pelottaa kuulema lemmikkiemme vuoksi, kun kaverit mekkaloivat niin, että elukatkin pelkää.

Eikä kysymys ollut siitä, etteikö olisi ohjelmaakin ollut järjestetty:)

Jokainen näissä asioissa tekee omat ratkaisut, ja se mikä on toiselle hyvä ei välttämättä ole toiselle:)

Äänestä
  • Meilläkin oli kerrostalokolmio ja lapsia kyllä mahtui paljon enemmän kuten yllä kirjoitin :) Sehän on ihan perheestä kiinni, että miten ne synttärit halutaan järjestää ja mitä synttärisankari itse haluaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kutsutut kirjoitti:

Joka vuotinen syntymäpäivä tuottaa kotona tiukkaa vääntöä siitä, että montako kaveria saa kutsua. Kuinka suuria kutsuja te olette suotuneet pitämään 9-10-vuotiaalle? Lapsi kutsuisi heti parikymmentä, mutta äiti laittaa aina määrän tiukemmalle jo ihan tilojen rajallisuuden vuoksi. Olisi silti mielenkiintoista kuulla muidenkin tilanteista juhlien suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu