aika kauan, että rakkaus on samanlaista kuin purjehdus myrskyisällä merellä Etelämantereen ympäri. Tiedättekö siellä missä tuulet pääsevät esteettä kiertämämään maapallon ympäri ja niiden otteesta on vaikea päästä irti. Niin vähän tiesin, sillä se voi olla myös tasaista lentoa yli 10 000 metrissä, missä taivas on selkeä ja kirkas ja sää aina hyvä.
Ajattelin
Näin ajattelin
5336
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voisko olla noinkin..pilvien yllä ja taivas aina sees..
Kyllästyiskö kuinka pian tasaeen lentoon..
Kyllä myrskyssäkin pitää välillä purjehtia,muuten ei kasva eikä opi.
kyllä pitää, mutta en tarkoitakaan tässä oikeastaan suhdetta, vaan sitä miten erilaiselta rakkaus voi yhtäkkiä tunteena tuntuakaan. Vaikka ei edes voisi olla yhdessä, niin silti sisimmässään voi olla seestynyt. Ihan kuin rakkaus olisi yhtäkkiä kohonnut niin korkealle, ettei sitä voi mikään muuttaa, eikä vahingoittaa. Se ei omista, eikä se kadehti. Se ei vihoittele, se ei tee surulliseksi, tai varasta yöunia. Se ei vello, eikä pakahdu.
ymmärrän mitä tarkoitat. Tavallaan rakkaus ei olekaan tunne vaan olotila. :)
Kyllä varmaan kohdallesi on osunut rakkaus joka on totta,
Amorin nuoli osunut napakymppiin,onnea kanssa armmaasi :)
Yksi vertaus voisi olla sellainenkin, että aluksi muistat silmät tai äänen tai kivan pepun;) Sitten tunne ikäänkuin syvenee ja kaunistuu, huomaan että hänen koko olemuksensa on tärkeä. Yksityiskohdat sulautuvat kokonaisuudeksi, olemassaoloksi joka on lämmin tunne läsnäolosta, olemisesta olemassa,