No ajattelin nyt tänne laittaa kun en tienny mihin muuallekkaan. Eli punastelen todella helposti iha normaaleissa sosiaalisissa tilanteissa, jotkut ovat sitä että rupeaa just ujostuttaa että punastuu, noh normaalia. Mutta sitten kun puhun hyvälle ystävälle jostain ihan normaalista asiasta saatan punastua ihan hirveästi, MIKSI ja varsinkin kun minua itteäni asia ei nolota mutta silti punastun... Alkaa oikeesti ottaan päähän kun punastuu niin helposti, ja vielä ku ei oikeasti itteä ees nolota joku asia niin punastuu. Onko mitään keinoa saada punastumista pois?
Kiitos avusta jo etukäteen, jos vaan joku voisi auttaa.
Kiitos avusta jo etukäteen, jos vaan joku voisi auttaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitten haittaa jos asia ei itseäsi nolota eikä muutenkaan kannata stressata, diapamia varmasti saa jos todella on esim diaknoosi "paniikkihäiriö" niin vakava ettei enää tule arki askareissa toimeen.
Toiset vaan on sellaisia.Tunnistan itseni tästä.Onhan se ärsyttävääkin välillä,kun posket alkaa punottaa ihan vaan siitä innostumisesta,vaikka tilanteessa ei olisi mitään itseä jännittävää.
Olen kuitenkin seurannut omia lapsiani ja muutenkin lähisukua.Jo lapsesta asti toiset on ollut herkästi punastuvia,toiset ei punastu koskaan.Eli tämä kai jo seuraa perimässä ja tuskin mikään harjoittelu tms.sitä miksikään muuttaa.Joten olen luokitellut tämän ongelman sarjaan "hyväksy ne asiat,joita et voi muuttaa" ja yrittänyt vaan elää asian kanssa.Jos joku ääneen ihmettelee,sanon että olen tällainen.
Ilmeisesti sinullakin punastuminen nolottaa, toisin kuin ensimmäinen vastaaja tuossa epäili? Siis punastuu, vaikkei olisi tekemässä mitään sinällään nolostuttavaa, joka useimmilla aiheuttaa punastumisen. Tiedän tasan tarkkaan miltä tämä tuntuu. Olen 37-vuotias ja kärsin tästä yhä. Saatan punastua kaulasta hiusrajaan puhuessani äidilleni siitä kun vein lapset hoitoon tai mistä tahansa. Sama juttu läheisten ystävien kanssa, ihan missä tahansa. Sitten saattaa olla, että oudossa ympäristössä puhuessani sadalle ihmiselle en punastukaan.
Paniikkihäiriöstä kärsin nuorempana, nyt se on sentään helpottanut. Rytmihäiriöihin mulle määrättiin diapamia, mutta se ei sopinut alkuunkaan, joten en ole sitä syönyt. Varmaan tähän jotain apua olisi jos viitsisi alkaa hakemaan. Toisaalta "vaivaan" alkaa jo tottua, varmaan läheisetkin. Pirullista siitä huolimatta.
Jos olet nuorempi, kuten luulen, toivon sinulle tsemppiä hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Sen jälkeen voi sitten hakea apua, jos tuntuu että punastuminen haittaa ihan jokapäiväistä elämää. En vaan oikein tiedä mistä, psykiatrille menokin tuntuu vähän liioitellulta vai mitä? Vaikka voisi se tietysti oikea osoite ollakin. Toivottavasti löydät ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka ottavat asian vakavasti. Pärjäile!
mul on silleen, että jos olen vaikka pankissa tai missä tahansa missä joku katsoo muo silmiin ja selittää miten asiat on ja mun pitäs keskittyä.. niin en pysty yhtään keskittymään niihin sanoihin vaan alan sitten miettimään sitä muita ja sitten tulee paniikkia kun en pystykkään katsomaan silmiin ja menen ihan punaiseksi ja tekee mieli lähteä tilanteista meneen. :(
Moi.
Punastuminen liittyy autonomisen hermoston toimintaan ja johtuu kasvojen, niskan, kaulan ja joskus ylävartalon pintaverisuonten äkillisestä laajenemisesta. Sen voi aiheuttaa esim. kuume, tunnereaktio, kuten häpeä tai lääkkeistä mm. glyseryylinitraatti.
Punastumista on vaikea kokonaan estää, mutta verisuonilaser ja salpausleikkaus saattavat auttaa.
(Tiedän tapauksia, joissa laserhoito on auttanut hyvin ihosairauteen, jonka pahimpana oireena on pintaverisuoniston näkyväisyys ja siitä johtuva ihon punaisuus ja eri tulehdukset).
Laserhoito on kivuton, mutta suhteellisen hintava.
Sama juttu mullakin. Voi niitä kertoja, kun ihmiset on saanut ihan väärän käsityksen asioista vaan siksi, että oon lehahtanu ihan punaseks... Milloin oon tykästyny muka kehenkin. Onhan se ollut raivostuttavaa, koska asialle ei mitään mahda. Luuletteko, että ihmiset uskoo, kun yrittää naama punasena kieltää asian? Niinpä. Mutta siihen on tottunu ja elämä jatkaa kulkuaan. Enää en edes jaksa noteerata asiaa ja jätän toisten höpinät omaan arvoon. Omasta asenteesta se on pitkälti kiinni kuitenkin. Niinkuin yleensäkin elämä. :)