Help me!

Hei! Olen lukion ensimmäistä luokkaa käyvä tyttö Helsingistä.
Minulla on suuri ongelma, enkä tiedä mitä voisin tehdä.
Olen ollut jo vuoden ihastunut lukion toisella olevaan poikaan.
Olemme hyvänpäivän tuttuja ja juttelemme välillä koulussa jos näemme toisiamme.
Tuttuja, mutta ei mitään muuta, vaikka haluaisinkin asioiden olevan niin.
Pari kuukautta sitten menimme yhdessä bileisiin.
Siellä hän kertoi, että koulun ulkopuolella hän pukeutuu tytöksi.
Hän ei tunne olevansa poika, mutta koulussa hän ei pukeudu jottei häntä kiusattaisi.
Mitä voin tehdä? Hän on selvästi homo! Miksi minulle käy näin?!
4254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

eti toinen mies, mielellään joku tosimies eikä joku jalkojaan sheivaava transu! XD

Äänestä

jos tosiaan näin on käynyt, hän luottaa suhun todella.
Toivottavasti ymmärrät olla luottamuksen arvoinen.

En aina ole varma, miten vakavasti näihin juttuihin täällä pitää suhtautua, mutta koska itsekin
olen kokenut kaikenlaista kummaa, niin sanon nyt sulle, että toista ihmistä ,joka rohkeasti
luottaa elämänsä sun käsiisi ( noin kuvaannollisesti ) on suhtauduttava suurella arvostuksella.
Ehkei hänestä ole sulle rakastajaksi, mutta ole sinäkin sitten ystävyyden arvoinen.

Äänestä

En osaa tätä muuten kommentoida (enkä tiedä, onko provo vai ei) mutta ellen ole ihan väärässä, suurin osa transvestiiteistä on itse asiassa heteroita. Transseksuaalit ovat asia erikseen.

Äänestä
  • mutta hän katselee aina poikia sillä silmällä, eli luulen että hän on homo. tajuan kyllä, että hän luottaa minuun koska tuo on suuri asia kerrottavaksi, mutta olen kuitenkin poissa tolaltani. olen nähnyt hänet, kun hän on pukeutunut tytöksi. hän oli itseasiassa todella kaunis. ei yhtään transun näköinen, vaan ihan tytöltä hän näytti, ja vaikutti. päätin, että yritän unohtaa ihastuksen-tunteeni ja olla vain hyvä ystävä hänen kanssaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LUKIOTYTTÖ kirjoitti:

Hei! Olen lukion ensimmäistä luokkaa käyvä tyttö Helsingistä.
Minulla on suuri ongelma, enkä tiedä mitä voisin tehdä.
Olen ollut jo vuoden ihastunut lukion toisella olevaan poikaan.
Olemme hyvänpäivän tuttuja ja juttelemme välillä koulussa jos näemme toisiamme.
Tuttuja, mutta ei mitään muuta, vaikka haluaisinkin asioiden olevan niin.
Pari kuukautta sitten menimme yhdessä bileisiin.
Siellä hän kertoi, että koulun ulkopuolella hän pukeutuu tytöksi.
Hän ei tunne olevansa poika, mutta koulussa hän ei pukeudu jottei häntä kiusattaisi.
Mitä voin tehdä? Hän on selvästi homo! Miksi minulle käy näin?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu