Moi

Sain pari päivää sitten tietooni, että ihastukseni on homo. Kuulin sen varsin luotettavasta lähteestä, eli en usko että asian minulle kertonut henkilö valehtelisi. Itseasiassa kuulin pari vuotta sitten että poika olisi bi-seksuaali, mutta se oli vain huhu. En ole koskaan edes puhunut ihastukselleni, mutta meillä on pari yhteistä kaveria, ja olemme olleet samoissa bileissä. Itseasiassa luulen että poika ei pidä minusta yhtään. Hän katsoo minua (JA MONIA MUITA) pitkin nenänvartta ja on aika ylimielinen muutenkin. Hän pukeutuu myös aika visual kei vaikutteisesti.
Eli joo, pitäisikö minun vain unohtaa poika, vai ottaa häneltä itseltään selvää hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan?
2503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olemmepas me samanlaisia, itseasiassa kaverini luuli että minä olin kirjoittanut tämän.

Äänestä

Ensimmäisenä tuli mieleen, että huhun sinulle kertonut on itse kiinnostunut tuosta pojasta ja haluaa sinut pois pelistä. Tai panettelee poikaa, koska ei itse ole saanut häntä itselleen.

Älä todellakaan häntä unohda, vaan ota selvää itse. Jos on homo, niin ehkä voisit saada hänestä kivan ystävän kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Confused~ kirjoitti:

Sain pari päivää sitten tietooni, että ihastukseni on homo. Kuulin sen varsin luotettavasta lähteestä, eli en usko että asian minulle kertonut henkilö valehtelisi. Itseasiassa kuulin pari vuotta sitten että poika olisi bi-seksuaali, mutta se oli vain huhu. En ole koskaan edes puhunut ihastukselleni, mutta meillä on pari yhteistä kaveria, ja olemme olleet samoissa bileissä. Itseasiassa luulen että poika ei pidä minusta yhtään. Hän katsoo minua (JA MONIA MUITA) pitkin nenänvartta ja on aika ylimielinen muutenkin. Hän pukeutuu myös aika visual kei vaikutteisesti.
Eli joo, pitäisikö minun vain unohtaa poika, vai ottaa häneltä itseltään selvää hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu