Eli on tyhjä ja ontto tunne sisällä. En pysty antamaan rakkautta kenellekään vaikka ihastuisinkin. En pysty elämään hetkessä ja nauttimaan vaan tyhjä tunne vaivaa koko ajan. Tunne etten koskaan saavuta elämässäni mitään, etten saa rakkautta. Vaadin itseltäni paljon, mutta vaadin toisilta kuulemma vielä enemmän.Pakenen sitä mitä oikeasti haluaisin, en ole koskaan sitä tehnyt vaan menen sivuraiteille. En löydä itseäni vaan haahuilen ja olen epävarma kaikessa.Tunne että siirrän tahtomattani tunnetilani toisille. Esim.pettymys,viha,kateus jne.
Olen löytänyt itsestäni epävakaan persoonallisuuden, eikö se ole sukua narsismille? Voiko tästä parantua?kamalaa jos koko elämä on epätyydyttävää ja ei voi saada ja antaa täysipainoisesti itseään/rakkauttaan.
Olen siis nainen ja olen hakeutunut terapiaan. Eli psykoterapeutti suositteli minulle ryhmäterapiaa. Olen entinen koulukiusattu, mutta syytä minussakin on. Koko elämääni varjostaa se etten valitse niin mitä oikeasti haluaisin. Vaan alitajunta vastaa väärin tai valitsee väärin ja siitä on tullut tapa.
Tämä jatkuva epävarmuus masentaa ja se etten voi elää hetkessä.
Olen löytänyt itsestäni epävakaan persoonallisuuden, eikö se ole sukua narsismille? Voiko tästä parantua?kamalaa jos koko elämä on epätyydyttävää ja ei voi saada ja antaa täysipainoisesti itseään/rakkauttaan.
Olen siis nainen ja olen hakeutunut terapiaan. Eli psykoterapeutti suositteli minulle ryhmäterapiaa. Olen entinen koulukiusattu, mutta syytä minussakin on. Koko elämääni varjostaa se etten valitse niin mitä oikeasti haluaisin. Vaan alitajunta vastaa väärin tai valitsee väärin ja siitä on tullut tapa.
Tämä jatkuva epävarmuus masentaa ja se etten voi elää hetkessä.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Täedätkö hyvä ystävä. Narsisti ei osaa kaivata oikeaa rakkautta elämäänsä. Narsisti ei mieti sitä ettei pysty antamaan rakkautta kenellekään vaikka ihastuisi. Narsisti ottaa minkä saa, eikä mieti onko tämä aitoa ja oikeaa rakkautta, koska eihän hän edes sitä tunnista. Minä mietin tuota sinun viestiäsi ja selvästi siitä saa sen käsityksen, että sinä tiedät ja tunnistat mitä on oikea rakkaus, koska osaat sitä kaivata elämääsi. Et ole kokonaan tunneköyhä, mutta sinulla on mielestäni selkeitä tunnelukkoja ja joitakin selvittämättömiä asioita, joihin sinun on hyvä päästä käsiksi.
Tuo ryhmäterapia kuulostaa hyvältä, siinä muiden samanlaisten kanssa voit päästä sisälle omiin kipeisiin kohtiisi mielessäsi. Ryhmätereapiassa ne voivat avautua paremmin kuin yksilöterapiassa, joten psykoteraputin suositus on mielestäni ihan hyvä sinulle.
Väärät valinnat johtuvat siitä, että olet epävarma tuneissasi. Kunhan pääset sinuksi itsesi ja tunteidesi kanssa, niin opit tekemään ja valitsemaan oikealla ja varmalla tavalla, kyky joka sinulta nyt puuttuu.
"Narsisti ei osaa kaivata oikeaa rakkautta elämäänsä. Narsisti ei mieti sitä ettei pysty antamaan rakkautta kenellekään vaikka ihastuisi. Narsisti ottaa minkä saa, eikä mieti onko tämä aitoa ja oikeaa rakkautta, koska eihän hän edes sitä tunnista."
Tätä asiaa mä en ymmärrä juuri että miksi NPH ei tunnista rakkautta? :O Kun sitä selkeästi suhteen alussa sain, ja sitten kaikki lopahti kun jouduin toisen "hallintaan". Temppu eilen selitti animan heijastusta puolisoon ja siitä aiheutuvaa sokeutta, ja vihdoinkin pääsin melkein jostain langan päästä kiinni.(melkein)
Tarkoitushakuisuuden, rakastunutta näyttelemisen ymmärrän, mutta mikä estää narsistin rakastumisen.
Ja liseksi mun tarve "parantaa" toinen siitä ettei rakasta? Ajanhukkaa? Narsismia?
Ainiin, pakko lisätä vielä: parasta mitä mun elämässä on tapahtunut, on mun avioliitto. Oikeesti. En olisi tässä näiden ajatusten kanssa, jos sitä ei olisi ollut ...
Ahaa! Nyt alkaa raksuttaa. Kai. Siis, esimerkiksi, jos tutustun vaikka rikkaaseen leskeen, ja hän rakastuu minuun, vaikken itse tunne mitään vetoa. Sitten ajattelen käyttää hyväkseni hänen hyväuskoisuuttaan päästäkseni kiinni hänen rahoihinsa ja "teeskentelen" rakastunutta. Raha olisi motiivi. Sitten naimisiinmennessä leski vaatisi avioehtoa. Raha-motiivi häviäisi, ja kun ei rakkauttanikaan olisi, leski joutuisi toteamaan seurustelleensa vittumaisen narsistin tai hyväksikäyttäjän kanssa.
Eli ymmärsinkö oikein? Saamari, sydäntä raastaa ajatus ettei tunteilla ehkä ollut mitään osuutta. Naispuolinen auervaara?
Hmm...Vastaukset ovat sinulla. Vaikeaa sanoa toisen tunteista mitään.
Mikä minä olin suhteeni päättyessä eksäni (huom!!) mukaan, muuta kuin manipuloiva, hyväksikäyttävä, psykopaatti( ei tainnut tietää mitä narsisti tarkoittaa ;) ) Mutta, olenko minä sitä? Omasta mielestäni välitin, mutta mistä minä välitin? Siitä että palvelu pelasi, tulevaisuus vaikutti ruusuiselta, vai mistä? Kun lupaukset alkoivat murentua, minäkin lähdin. Miksi olisin suhteessa, jossa rakkaus oli kuollut, mikäli sitä olikaan, ja tulevaisuus näytti harmaalta, kun lupauksiin olikin turha odottaa vastakaikua. Käytinkö hyväksi? En todellakaa tiedä. Ehkä jollain lailla, muutenhan olisin jo aikoja sitten eronnut. Rakastinko? Mielestäni kyllä, mutta sekin tuntui riippuvan ihan tilanteesta...Viha-rakkaus suhteena sitä pidin.
Ehkä vähän apua pohdintaasi...
Narsisti "rakastaa" kylmällä teoreettisella tavalla, josta puuttuu kaikki lämpö, tunne ja inhimillisyys. Narsisti ajattelee rakastavansa, kun hän käy kaupassa toisen pyynnöstä, kun hän tankkaa auton toisen pyynnöstä, eli hän ei osaa käyttää ja näyttää ollenkaan tuneitaan (eikä tee mitään omasta halustaan toiselle) koska hänellä ei ole muuta kuin käytännön esimerkki siitä, miten ollaan toiselle hyvä ihminen. Aika surullista, kun tätä aikani katselin. Mietin, että eihän tuollaisia voi ollakkaan, kuin robotti joka on ohjelmoitu suorittamaan, mutta joka ei tunne mitään.
Surullista miten narskua ei saanut ymmärtämään mitä oikea rakkaus ja välittäminen on, mitä on romantiikka, hellyys, myötäeläminen. Tyhjä aukko...tässä kohtaa. En unohda sitä katsetta koskaan, kun hänelle näistä puhuin, aivan kuin lapsi, joka katsoo äitiään, kun ei ymmärrä mistä äiti oikein puhuu. Vieläkin ahdistun, kun pitää miettiä sitä tunneälyn puuttumista, puistattaa.....
Toi onkin tärkeä juttu että omasta mielestäsi sekä välitit että rakastit! Mutta parisuhteet ovat mutkikas juttu, ja vain niihin osallistujat tietävät tarkalleen kaikki ne vaikeudetkin. Perusedellytys olisi että suhde toimisi kumppanin tuntemisen kautta, ja että molemmat tyydyttäisivät toistensa tarpeita. Jos homma jää lupausten varaan, ja nekin murentuu katteettomina niin vaihtoehdot vähenee. Oli apua, vähää enempi =)
Sinullekin
Tsemppiä ahdistukseen, ja iloista mieltä! :)
En vain tiedä mikä minua vaivaa, jonkinlainen tyhjyys ja levottomuus. Tarve olla täydellinen ja sitä tunnetta en saa parisuhteessa ja sitten kun tapaan jonkun, niin tuntuu että väliaikaisesti on hyvä olla ja se tyhjiö täyttyy. Siis sitä tunnetta olen hakenut pettämisellä. Mutta en ole pettänyt kenen kanssa tahansa vaan on tarvittu ihastus ja ns. "unelmien prinssi" ja sitä ei voi ennustaa milloin sen aina kohtaa tai tapaa. Miksi olen tälläinen? Olen uupunut ja en saa oikein mistään mielihyvää. Häpeää on myös sisällä mutta onko se siitä että olin koulukiusattu, koska olen käsitellyt sitäkin jo aika paljon n.1v vai johtuuko häpeä siitä mitä olen tehnyt vai siitä että olen yhdessä mieheni kanssa ja hankkinut lapsia vaikka sitä "prinssi" efektiä ei ole hänen kanssaan koskaan ollut. Olen vaan aivan outo!
Musta sun matka itseen on jo alkanut, kun tiedostat tyhjyyden tunteen ja täydellisyyden tarpeen..
Ne jotka ei sitä missään vaiheessa tee, ovat vielä oudompia, sanoisin.
Tsemppiä! :)
Niin mutta miten elää kun joku päivä kaikki tuntuu ihan ok:lta ja sitten samana päivänä voi olla kamala ahdistus myöhemmin ja johonkin se pitää purkaa ja sitten sitä purkaa perheeseen. Paljon on sitä tyhjyyttä ja ahdistusta padonnut sisälle ja tuntuu ettei voi elää normaalia elämää tai tehdä suunnitelmia kun olen tälläinen tuuliviiri ja mies myös ymmällään ja purkautuu/huutaa sitten minulle ja kaikki taas huonosti. Nytkin haluaisin matkalle mutta onko se vain välillistä tyhjiön täytettä että kaikki olisikin hyvin? Miten tästä toivutaan, olen lukenut virtahepoa olohuoneessa ja tunnistan myös läheisriippuvuuden itsessäni. Meneekö perhe tässä lopulta hajalle, koska mies ei sitten tee mitään vuoropuhelua itsensä kanssa ja pitää vaan minua hulluna ja sanookin sen, koska saan näitä tunteenpurkauksia/raivareita.
Väsyttää ja aina samat asiat pyörii mielessä, ahdistus kiusatuksi joutumisesta ja väärän valinnan tekemisestä kun otin mieheni, joka ensimmäinen seurustelu kumppani. Ja sitten lasten tekeminen hänen kanssaan. Miten tästä selviää. Olen vain kamala kamala ihminen. =( Myös lapsuus pyörii päässä ja riittämättömyys ja äidin hyväksynnän hakeminen ja se että oli tunne etten kelvannut. Ja myös huono suhde isään jota alistin ja nyt vaikeat suhteet miesten kanssa. Kaikki tämä möykky velloo sisällä ja en tiedä selviänkö tästä ilman hullujen leimaa. Ja eniten se että aina samat asiat tulee päähän eikä pysty päästämään irti niinkuin läheiset sanoo.
Niin mutta jos on epävarma mitä haluaa, toisena päivänä näkee miehen hyvässä valossa ja ajattelee, että rakastan häntä ja toisena päivänä taas tulee tyhjyyden tunne että olen väärässä suhteessa. Meillä lisäksi kaikki ulkoisesti hyvin, eli talo,kaksi pientä lasta jne. Kaiken sen murtaminen veisi voimat ja vaatisi paljon ripustautumista taas johonkin
Huomaan siis läheisriippuvuuteni suhteessa äitiini ja myös mieheeni, molemmat todella voimakkaita persoonia. Tunnistan myös halun parantaa ja myötäelää ja auttaa toisia eli kun tapasin mieheni niin tuli varmaan tunne ja haluaa auttaa ja parantaa hänet. Huono itsetunto jne. Nyt kun hän hyvässä asemassa työpaikalla ja pärjää taloudellisesti, kun olen hänet siihen pönkittänyt ja vaatinut niin itsellä tyhjä olo. En tiedä mitä haluan ja kuka olen ja mistä voisin pitää. Tuntuu vaan se tyhjyys ja viha ja kaikki sisällä. Oma typeryys! Ja kaikkien sanat, äidin sanat että mieheni ei ole oikea ja että hän on koko ajan tiennyt sen. Miehen sanat, että äitini on kontrolloiva, laskelmoiva ja kylmä ihminen,josta huomaa jos ei tykkää jostakin (mikä ei mielestäni pidä paikkaansa)
Omat haluni taas nousivat pintaan ja tunnistan kaipuun riippuvuuteen, joka minulla on se "prinssi" rakkaus. Eräs ihminen, jolle tekisi mieli laittaa viesti mutta mietin onko se oikein (ei ole) ja miksi? Siksi, että haluan taas täyttymyksen, jonka jälkeen tulee tyhjyys kuitenkin ja ahdistus. Hetken aikaa taas näkisi ja huomaisi toisen ärsyyntyneisyyden sinuun. Koska sinä et ole hänelle oikea etkä koskaan tule olemaan. Miksi mietin taas häntä? Miksi en vain voi luovuttaa, vaikka laittoi viestin miehelleni ettei häntä kiinnosta minä. Tässä tilanteessa sitten pitäisi jotain ratkaisua tehdä ja ruveta elämään, kun olen aivan sekaisin? Miten tästä saa selkoa ja tietää mitä itse haluaa? Kun eri päivinä sisäinen minäni sanoo eri asioita?
Kiitos avusta, olen jonkinlaisen tienhaaran päässä ja sen tunnustan. Minun pitää sisäisesti vielä tunnustella mihin suuntaan lähden. Jatkanko tässä ja hyväksyn mieheni ja rupean elämään hetkessä vai riuhtaisenko itseni irti ja katson mitä elämä tuo mukanaan. Ehkä se ratkaisu tulee ja kun se tulee niin sen tietää ja sitä pitää seurata oman hyvänolon takia. Vielä olen epävarmalla maaperällä. Kiitos hetkestäsi.
Ehkä sun kannattaa miettiä myös suhdettasi äitiisi? Napanuorasi katkaistiin jo vauvana mutta tiedän miten jokin vääränlainen side voi säilyä halki elämän. Ehkä tyhjä olosi johtuukin ajoittain siitä? Onko skeematerapia sinulle tuttu? Päätöksissäsi älä hätiköi, huomenna on uusi päivä, ja tunnet itse milloin kannattaa ottaa askel eteempäin. Voimia!
http://www.skeematerapia.fi/
Mielenkiintoista myös tuo skeema terapia, mutta sitä ei ole paikkakunnallani eikä nyt mahdollisuutta siihen. Tämä ristiriitaisuus vaivaa, eli ei omaa tahtoa tai kadonnut ja olen ikäänkuin riepoteltavana, eli mistä sitä omaa tahtoa/itseä haetaan? Ja sitä mitä haluaa tulevaisuudelta? Yhden asian olen päättänyt, että haluaisin matkustaa, mutta raha/lapset esteenä ja mitä jos mies ei halua/ei ole sanonut mutta meillä tämä luottamus ongelma ja mies ei halua mitään rahoja laittaa mihinkään kalliiseen jos ei tiedä varmasti minusta. Niin vaihtaako tämän takia mies? Jaa...a. Jotenkin vain tyytymätön olen ja joka päivä käyn läpi näitä samoja asioita. Miksi? Tai ehkä olen tyytymätön itseeni vain kaikissa valinnoissani.
Ajattele, sulla on tutkimuskenttä mitä kellään muulla ei ole; sinun "itse".
Mietit tuolla aiemmin olevasi läheisriippuvainen. Sekin on eräänlaista voimaa, vaikka sana johtaa harhaan, riippua, takertua, olla muiden armoilla jne.
Tyhjyyden tunne..kuka minä olen..löydät kyllä vastauksen! :)
Se kuka minä olen? On todella vaikea kysymys, vaikka tiedän kuka olen, mutta olenko minä se paha vai joku toinen? Miksi käyttäydyn tietyssä tilanteessa niin, että olen helposti vieteltävissä? Miksi luulen olevani parempi kuin olen?
En pysty kohtaamaan ongelmia vaan pakenen niitä omaan mielihyvääni ja tämä on tuttua jo lapsesta asti. Eli suljen pahan olon sisälle.
Miksi olen nyt myös epäluuloinen alkavan ryhmäterapian suhteen? Tuntui, että en päässyt ollenkaan olemaan vapautunut kun juttelin terapeutin kanssa, hän odottaa, että itse "antaisin" jotain itsestäni ja nostaisin mieltäni painavia asioita käsiteltäviksi, toisin kuin toinen terapeutti jolla kävin, niin kyseli paljon. Huomaan, että minun on vaikea toimia itsenäisesti vaan tarvitsen, että joku onkii asioita. Helposti ajatukset herpaantuu ja ei saa kiinni enään. Kertooko se, että terapia ei ole hyvä minulle, tai terapeutti ei ole oikeanlainen? Olen kaksi kertaa tavannut ja kohta pitäisi päättää.
Sulla on vaikeeta. Arjen pyöritys ja lasten hoito kaiken päälle. Oletko pystynyt miehesi kanssa keskustelemaan näistä asioista, pettämisen tuomasta luottamuspulasta ja omista sekä hänen tuntemuksistaan? Miten lapset tämän kaiken keskellä?
Terapeutit on vaan ihmisiä, he tietää että valtaosa "potilaista" tulee istuntoon odottaen sen terapeutin parantavan heidät. Mutta he oikeasti pystyvät vain antamaan sulle joitakin työkaluja joilla sä voit nakertaa omaa tunnevankilaasi. Täältä vertaistuki sivuilta saatat saada kanssa noita työkaluja. Nää on pikku juttuja mistä elämä koostuu. Pienistä puroista kasvaa joki.
Sisäinen tyhjyys, itsekin haen ratkaisua. Ajatus sinulle; olet sekä sinä, että sisälläsi tunnevankilassa oleva pikkutyttö. Se tyttö pelkää, ja on piiloutunut hyvin. Etsi hänet ja ota elämääsi mukaan, rauhoita häntä ja lupaa pitää hyvää huolta. Ja kun sisäinen lapsesi kysyy sinulta jotain kuuntele tarkasti. Jonain päivänä kuljet käsikädessä sisäisen lapsesi kanssa, silloin olet saavuttanut sopusoinnun.
Olen yrittänyt puhua, mutta luottmuspula osittain molemminpuolista, koska hänen käytöksensä aiheuttaa minussa epävarmuutta ja sitten olen aikaisemmin toiminut niin kuin olen tehnyt ja aiheuttanut hänelle luottamuspulan. Olemme vain ongelmavyyhti. Ehkä hieman olemme nyt saaneet sitä helpotettua ja mies auttaa paljon arjessa, mutta edelleen sitä on. Molemmat on ruvenneet pohtimaan omaa käytöstään, siinä vaan se taas vaarana, että olemme liian tiiviisti eikä suhde saa henkeä.
Miten sen pienen tytön löytää, onko siihen jotain ajatuksia ja miten siihen saa keskusteluyhteyden? Hiljentymisen kautta vai mielikuvituksen?
Olenko vain niin toivoton ja liian vanha tapaus 32v auttaisiko lääkitys? koska tällä hetkellä ei ole. Olen yhtä lääkettä kokeillut ja se ei sopinut, tuli turta olo ja lihoin.
Oletko itse löytänyt sisäisen "lapsesi"
On vain niin levoton olo, vaikka näytän ehkä tyyneltä.
Lue tämä.
http://www.skeematerapia.fi/index_tiedostot/Page1107.htm
Siitä kohta; Yhteyden rakentaminen sisäiseen lapseen (pdf)
Et ole liian vanha, itse olen vanhempi, enkä ole heittänyt kirvestä kaivoon :)
Viime yönä mielikuvitus lensi, ja pääsin sisäisen lapsen kanssa yhteyteen, tosin häntä pelottaa ja yritän lohdutella että ei tarvitse pelätä. Tuli pelon tunne ja hyvänolontunne vuorotellen. Muistin leikin lapsuudesta mistä pidin ja lempivärin. Näinkö tämä toimii teillä muillakin?
Tuosta se lähtee. Millaisia pelkoja kohtasit ja tunnistitko mistä nuo pelot tulivat? Ihmisen suurin vihollinen on pelko. Pelkoihinsa kannattaa tutustua, vain sitä kautta niihin pääsee käsiksi vaikuttamaan.
Löysin pelon kaksi kertaa, toinen oli syvemmällä joka avautui ja kohtasin sen,oli vanha luuranko. Miksi edes pelkäsin sitä,ei ollut pelottava, toinen oli vääristynyt kuva joka näytti kamalalta mutta olikin todella kaunis ja herkkä.
Eli sinulla on tunnelukkoja elämässäsi, jotka ovat vääristyneinä päässeet vaikuttamaan sinuun ja elämääsi. Luuranko ja vääristynyt kuva, kuvasivat luultavasti sinua ja sinun minääsi, joka on ollut kaunis ja herkkä mutta, joka on joutunut kohtaamaan jotain mikä on sen kuvan vääristänyt pahaksi ja pelottavaksi.
Kuuluuko tämä olla tälläistä, että fyysiset oireet voimistuvat vai olisiko niihin jotain helpotusta vai onko se juuri tunnelukkojen läpikäyminen. Miten tunnelukkoja avataan?
Miten sen ryhmäterapian kanssa olet ajatellut menetellä? Millaisia fyysisiä oireita sinulla on? kyllä niihin helpotusta on, mutta kerro vähän tarkemmin oireistasi ja tuntemuksistasi.
Ryhmäterapiaa vielä mietin ja pelottaa kertoa omaa sisintään muille jos käyttävät lyömä aseena, sehän vaara siinä on? Oman itsensä tuntemisen kautta ja kaikki asiat eivät ole hyviä. Pelkään että liika avoimuus koituu tuhokseni mutta samalla se estää minua elämästä tätä päivää ja tekee sulkeutuneeksi. Olen välillä liian avoin ja välillä liian sulkeutunut, eli juuri nuo tunnelukot, käyttäytyy epäkorrektisti tai siis tarkoitan, että ei käyttäydy oman mielensä mukaisesti.
Fyysiset oireet ovat vaihtelevia, jännityksen oireet läpi kehon ja sitten välillä itku tulee raivokkaana ja toivottomuus, eri päivinä eri tavalla. Tai sitten päähän ja niskaan tulee kova kipu ja särky.
Miten käyttävät lyömäaseena sinun kertomuksiasi? En ymmärtänyt? Ryhmäterapia on vähän kuin vertaistukea paitsi, että se on ohjattua toimintaa. Siinä keskustellaan toisten kanssa elämäntilanteista ja ajankohtaisista kriiseistä elämässä ja tavallaan tuetaan toisia ja kannustetaan avautumaan. Avoimuus lähtee luottamuksesta. Kun opit tuntemaan ryhmäsi jäsenet ja näet, että kaikilla on samanlaisia pelkoja ja ennakkoluuloja, mutta tavoitteena kuitenkin sama päämäärä, niin uskallat itsekin avautua ja lähteä mukaan keskusteluun. Ryhmässä tunnelukkoihinsa voi päästä tutustumaan paremmin kuin yksin pähkäillessä.
Sinulla on selvät stressin ja masennuksen oireet, jännittyneisyys, itkuisuus, toivottomuus ja niskajännityspäänsärky. Itse olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi sitä ryhmäterapiaa kokeilla ja sen lisäksi rentoutumista esim. musiikilla, tanssilla tai taiteen tekemisellä? Itse asiassa rentoutukseen käy ihan mikä vain, mikä lisää fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Liikunta on ehdottomasti sressin ja masennuksen hoidossa a ja o.
Stressiä varmaan onkin ja masenusta. Yritän levätä enempi ja rauhoittua. Itsellä taipumus perfektionismiin ja se rasittavaa. Kaikki ei voi olla täydellistä ja uuvutan vain itseni.
Huomenna lääkäri ja ajattelin jos lievä lääkitys auttaisi sietämään stressiä enempi. Minulla kuitenkin rankkoja kokemuksia takanapäin ja ne ovat olleet kauan käsittelemättä.
Ehkä menen ryhmäterapiaan, Olen vain lukenut että joskus asiat eivät pysy vain ryhmän sisällä. Sitten olen miettinyt, että jos se onkin sellaista tappelua.
Miten lääkärissä meni, entä lääkitys?
Lääkäri puolsi ryhmäterapiaa tai terapiaa yleensäkin, koska minulla traumaattisia kokemuksia kiusaamista ja ongelmia lapsuudenkodista.
Hän rupee tekemään kelaa varten terapia anomukset että sen saisi kustannettua.
Epäili yleistä ahdistuneisuushäiriötä, lääkkeeksi venlafaxin ja opamox tarvittaessa. Koska sanoi, että terapiassa kestää kauan ennenkuin alkaa vaikuttamaan ja sitä ennen lääkitys tarvitaan, että voin toimia.
Itse olen nyt epäluuloinen ryhmäterapian suhteen, luin kuvauksen siitä. Lisäksi teapeutin kanssa ei ihan kolahtanut yhteen niin hyvin kuin olin ajatellut. Vaikea avautua hänelle, koska meillä yksi läheinen tuttu. Vaikka sanoinkin siitä, niin tuntui silti että jotenkin varautunut jne. Hän vain sanoi, että haittaako se minua. Sanoin ettei haittaa, mutten ole enää varma. Pelkään , että voisiko olla este avoimuudelleni ja rupeaisin pidättelemään.
Lisäksi nyt tullut pelkotiloja. Eli kun luin sen virtahepo olohuoneessa kirjan ja rupesin kuuntelemaan sisintäni niin tuntuu että koko ajan elää ns. rinnakkaiselämää, eli kuuluisi ääni sisältä joka sanoo eri asioita. Eli pahin pelkoni olisi sairastua skitsofreniaan.
Minulla kyllä hyvä mielikuvitus ja olen herkkä vaistoamaan asioita.
Luin lisäksi että ryhmäpsykoterapia olisi huono jos sairastaa paranoidia....eli epäilykset heräsivät. Mikä terapia sitten jos tuon terapeutin kanssa ei synkkaa ja ei voi olla avoin?
Koita saada nukuttua ja levättyä paljon, välillä tietenkin liikuntaa. Muutokset mielentilaan tapahtuu pikkuhiljaa mutta jokainen askel vie parempaan. Lääkkeen hoitovastekin voi olla useampia päiviä.
Tiedän ton sairauden pelon, ja moni muukin. Se pelko voi olla ahdistavampi kuin sairaus itse. Useimmiten pelko on aiheeton.
Tsemppiä! Huomenna on uusi päivä!
Kiitos positiivisesta kommentista. Pelko välillä aiheuttaa ahdistusta. Nyt eka päivä lääkkeellä ja kamala pahoinvointi töissä ja tuntuu että huimaa. ja myös järjetön väsymys. Toivottavasti sivuvaikutukset menisi ohi.
Onko teillä lääkitystä. Liikuntaa on hankala harrastaa kun aina alussa tuntuu hyvältä mutta sitten tekee vähän ajan päästä mieli lopettaa?
Eli ei jaksa lähteä liikkumaan tai harrastukseen.
Tärkeintä on, että et mieti liikaa niitä pelkojasi ja ongelmiasi. Terapia on siitä hyvä sinulle, että voit terapian välillä viettää "vapaata" ongelmistasi ja ajatuksistasi joiden parissa ei kannata koko ajan tuhlata aikaansa, pitää elää välillä ja antaa itsensä rauhoittua. Sinun on hyvä välillä ottaa etäisyyttä itseesi ja keskittyä viettämään normaalia arkea, siten saat muuta ajateltavaa. Jatkuva itsensä ja ongelmiensa pohtiminen pahentaa vain tilannettasi ja saa sinulle syntymään turhia paineita ja pelkotiloja. Minusta sinun kannattaa jatkaa ryhmäterapiaa vaikka teraputti ei tunnu sinusta ihan kaikkein ideaalisemmalta.
Onko sinun todettu sairastavan paranoidia? Silloin sinun pitää keskustella hoitavan lääkärisi kanssa uudestaan, jos tunnet että ryhmäterapia ei ole sinulle sopivin vaihtoehto. Lääkärisi osaa neuvoa sinua parhaiten, koska hänellä on sinusta tarkempi epikriisi.
Niin, ei ole todettu sairastavan vielä mitään muuta kuin ahdistushäiriötä. Psykiatrille pitää täytellä kyselyitä ja lappuja. Olen itse tehnyt diagnoosia itsestäni. Psykiatria en ole tavannut vasta kuin kerran, hänelle hankala saada aikoja ja nyt vasta soittoaika lääkkeen tehosta.
Lääke vaan väsyttää aivan kamalasti vaikka pitäisi piristää.
Olen tosiaan nyt ruvennyt miettimään, että onko ryhmäterapia minun paikkani. Mistä saisi selville mikä olisi hyvä?
Siis ryhmäterapiassa en ole vielä kertaakaan ollut.
Mua itseäni jännittäisi ryhmäterapia, mutta tajuan että sen voi voittaa vain kokeilemalla. Sun ei tarvitse sitoutua mihinkään mitä et halua, voit lähteä pois vaikka kesken ekan istunnon.
Tiedätkö, luin kerran lääkärikirjaa ja sen jälkeen mulla oli kaikki mahdolliset oireet :) Oma mielikuvitus tekee helposti tepposet.
"Mistä saisi selville mikä olisi hyvä? "
Etsit vastausta ulkopuolelta, mutta vastaus on valmistumassa alitajunnassasi, anna itsellesi aikaa ja muista rento ote elämään.
Niin, itselläni on ongelmana huono itsetunto, jota yritän peitellä koko ajan. Välillä paremmin ja välillä huonommin. Juuri se että on ns. valeminä. Sitä omaa itsetuntoa pitäisi parantaa jotenkin. Itseänikin ryhmä pelottaa varsinkin kiusaamistaustalla, koska juuri se että helposti kuvittelee muiden ajattelevan sinusta tietyllä tavalla (huonoa).
Lääke on nyt taas auttanut, ja tuntuu että pystyy olemaan rennompi eikä jännitä, pieni sumu päässä kyllä on ja sellainen unenomainen fiilis.
Mutta joku terapia tällä taustalla varmaan olisi hyvä. Terapeutti suositteli rymäterapiaa, koska siinä monta ns.peiliä itselle.
Itselläni juuri tuo pelko on pahin ongelma ja huono itsetunto ja jännitys oireet ja toivottomuus.
Niin, älä hylkää suoralta kädeltä sitä ryhmäterapiaa, vaan mene ja katso miten se lähtee sujumaan. Ensimmäiset kerrat voivat tuntua ahdistavilta ja pelottavilta, jos vielä on ennakkoasennetta mukana, mutta olen samaa mieltä terapeuttisi kanssa, että ryhmäterapia voisi olla sinulle parempi vaihtoehto kuin yksilöterapia tässä vaiheessa. Lääkityksestä on varmasti apua tuohon sinun jännitykseesi ja se helpottaa sillä tavalla terapian alkuun pääsemistä.
Koska ongelmasi ovat ahdistusperäisiä, pelkoja taustalla, jännitystä ja toivottomuuden tunnetta, niin lääke poistaa näitä jonkun verran ja ryhmäterapia taas auttaa ja tukee sinua vahvistumaan henkisesti ns. monien peilien kautta. Älä jätä tilaisuutta käyttämättä vaan yritä koota itsellesi rohkeutta voittaa tuo ensimmäinen kynnys ja ennakkoasenne ryhmäterapiaa kohtaan. Onnea matkaan, pidän peikkuja sinulle, että onnistut:)
Mun on mentävä vähäksi aikaa Br...
Rakastan Teitä kamuja!
Kokeile rohkeasti sitä ryhmäterapiaa. Lopetat kesken jos tuntuu huonolta.