Kilpailujännitys

Minulle on kehkeytynyt ongelma jännittämisen kanssa. Olen urheilija ja aiemmin kilpailutilanteessa jännitin enemmän tai vähemmän ennen suoritusta, sehän on täysin normaalia mutta myöhemmin olen alkanut jännittää kilpailutilannetta yhä enemmän ja enemmän. Nyt jännitän niin paljon että alan hermoilla jopa jo monta päivää, ellen jopa viikkoja etukäteen koko tilannetta. Juuri ennen kilpailusuoritusta käteni hikoavat, koko ihoni on kalpea ja kylmä, sydämeni hakkaa todella tiheästi ja lopulta suoritukseni menee täysin pilalle liiallisen jännittämisen johdosta. Jännittämisen lisäksi minua on alkanut ahdistaa aivan kamalasti ennen suoritusta ja ahdistus saattaa jäädä päälle suorituksen jälkeenkin, eikä välttämättä katoa edes parissa päivässä.
Olen käynyt kurssin kilpailujännittämisestä ja puhunut asiasta eri ihmisten kanssa mutta nämä eivät ole auttaneet asiaa millään tavoin. Pitäisikö asian kanssa marssia lääkärin juttusille ja onko tällaiseen mahdollista saada joitakin rauhoittavia lääkkeitä tmv?
Olen kertakaikkiaan tuskissani tilanteen kanssa koska kilpailen ja treenaan korkealla tasolla, enkä haluaisi ns. pudota huipulta alas.
Olisi hienoa myös kuulla muiden mahdollisia samankaltaisia kokemuksia asian tiimoilta!
0751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


porraskerrallaan kirjoitti:

Minulle on kehkeytynyt ongelma jännittämisen kanssa. Olen urheilija ja aiemmin kilpailutilanteessa jännitin enemmän tai vähemmän ennen suoritusta, sehän on täysin normaalia mutta myöhemmin olen alkanut jännittää kilpailutilannetta yhä enemmän ja enemmän. Nyt jännitän niin paljon että alan hermoilla jopa jo monta päivää, ellen jopa viikkoja etukäteen koko tilannetta. Juuri ennen kilpailusuoritusta käteni hikoavat, koko ihoni on kalpea ja kylmä, sydämeni hakkaa todella tiheästi ja lopulta suoritukseni menee täysin pilalle liiallisen jännittämisen johdosta. Jännittämisen lisäksi minua on alkanut ahdistaa aivan kamalasti ennen suoritusta ja ahdistus saattaa jäädä päälle suorituksen jälkeenkin, eikä välttämättä katoa edes parissa päivässä.
Olen käynyt kurssin kilpailujännittämisestä ja puhunut asiasta eri ihmisten kanssa mutta nämä eivät ole auttaneet asiaa millään tavoin. Pitäisikö asian kanssa marssia lääkärin juttusille ja onko tällaiseen mahdollista saada joitakin rauhoittavia lääkkeitä tmv?
Olen kertakaikkiaan tuskissani tilanteen kanssa koska kilpailen ja treenaan korkealla tasolla, enkä haluaisi ns. pudota huipulta alas.
Olisi hienoa myös kuulla muiden mahdollisia samankaltaisia kokemuksia asian tiimoilta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu