"Hallinto-oikeus vapautti nuoren sosiaalivankeudesta
10.02.2010
sosiaalivankeudessanuoliKirkkonummen kunnan sosiaalitoimi oli asettanut ja ylläpitänyt 15-vuotiasta tyttöä sosiaalivankeudessa vastoin tytön ja hänen vanhempiensa tahtoa. Helsingin hallinto-oikeus vapautti päätöksellään tytön sosiaalivankeudesta.
Tämä niin sanottu sosiaalivankeus toteutettiin määräämällä tyttö koulukotiin Heinolaan, eli pitkälle kodistaan läntiseltä Uudeltamaalta.
Asian taustalla on ollut etenkin perheen eriävät näkemykset Kirkkonummen kunnan sosiaalitoimen kanssa erilaisista asioista. Asiassa on aktiivisesti toiminut etenkin yksi tietty sosiaalityöntekijä, jonka toimista on tullut oikeusturvajärjestö EOK:n piiriin paljon negatiivista tietoa monien muidenkin perheiden kertomana.
Helsingin hallinto-oikeus vapautti nuoren 15-vuotiaan tytön sosiaalivankeudesta päätöksellään 5.2.2010 vastoin Kirkkonummen kunnan sosiaalitoimen vaatimusta ja näkemystä, jota oli ajamassa lakimies Pelastakaa Lapset - järjestöstä.
Hallinto-oikeuden vapauttaman 15-vuotiaan tytön äidin asiamiehenä toiminut oikeustieteen tohtori (OTT) Petter Kavonius toteaa, että tällaisissa nuorten sosiaalivankeuksissa vastoin nuoren omaa ja hänen perheensä tahtoa on yleensä kyse Euroopan ihmisoikeussopimuksen kannalta sekä vapaudenriistoa koskevasta 5 artiklasta että myös perhe-elämää turvaavasta 8 artiklasta.
Monet perheet ovat EOK:lle ilmoittaneet kokevansa, että heiltä on viety lapsia ja nuoria väkipakolla laitoksiin hyvin kevyin perustein, toteaa Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
Juntusen mukaan monissa perheissä epäillään, että sosiaaliviranomaiset käyttävät tällaista sosiaalivankeutta ja sellaisella uhkailua keinona nujertaa kritiikki sosiaaliviranomaisten toimia kohtaan. Olosuhteet laitoksissa vastaavat monelta osin vankilan oloja, vahvistaa Juntunen.
Petter Kavoniuksen mukaan on tärkeää, että yleisillä tuomioistuimilla on ryhtiä olla alistumatta poliisien ja syyttäjien vangitsemisvaatimuksiin kumileimasimen tavoin. Samalla tavalla hänen mielestään hallintotuomioistuinten tulee noudattaa ryhdikästä ihmisoikeuslinjaa, kun vapaudenriistoa koskevaa 5 artiklaa, että myös perhe-elämää turvaavaa 8 artiklaa tulee turvata sosiaaliviranomaisten vaatimuksia vastaan.
Sekä yleisissä tuomioistuimissa että hallintotuomioistuimissa on yhä selkeämmin ryhdytty puolustamaan perus- ja ihmisoikeuksia viranomaisvaatimuksia vastaan, sanoo Kavonius. Korjattavaa ja puutteita on yhä paljon vaikka kehityksen suunta on hyvin myönteinen, lisää Kavonius.
Toiminnanjohtaja Jarmo Juntusen mukaan tärkeätä on huolehtia siitä, että Suomenkin tuomioistuimissa vahvistuisi eurooppalainen oikeusturvakäsitys, jossa tuomioistuimet rohkaistuvat suojelemaan yksittäisten henkilöiden ja yritysten perus- ja ihmisoikeuksia myös valtion ja kuntien viranomaistahojen vaatimuksia vastaan. Juntusen mukaan tällaista eurooppalaisen oikeusturvan linjaa toteuttavat tuomarit ja tuomioistuimet saavat täyden tuen EOK:sta.
(Sanomat24, EOK-viestintä) "
http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=13076&Itemid=195

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tärkeä kohta muun ohella on tämä:
"Toiminnanjohtaja Jarmo Juntusen mukaan tärkeätä on huolehtia siitä, että Suomenkin tuomioistuimissa vahvistuisi eurooppalainen oikeusturvakäsitys, jossa tuomioistuimet rohkaistuvat suojelemaan yksittäisten henkilöiden ja yritysten perus- ja ihmisoikeuksia myös valtion ja kuntien viranomaistahojen vaatimuksia vastaan."
Miten monta suullista käsittelyä oli hallinto-oikeudessa esim. Helsingissä viime vuonna?
En ole kuullut lukua, mutta paljon se ei varmasti ole käsiteltyihin asioihin verrattuna.
Tilanne on sama kuin jos käräjäoikeudessa henkilöä syytettäisiin murhasta , mutta hän ei saisi suutaan avata koko oikeuskäsittelyn aikana, koska kaikki olisivat uskovinaan syyttäjän olevan ilman muuta oikeassa ihan vain siksi, koska hän on syyttäjä. Lisäksi tuomari sanoisi tuomion julistamisen jälkeen, että "en kyllä oikein tunne rikosoikeutta, paska homma, mutta tulipahan tehtyä."
Noin toimitaan huostaanottoasioissa hallinto-oikeudessa. Tutkija ja syyttäjä on sama henkilö eli sosiaalityöntekijä. Oikeus käsittelee asian syyttäjän laatiman tutkintatuloksen pohjalta ja on uskovinaan joka sanan, koska onhan syytteen laatija sosiaalityöntekijä. Asia menee ilman muuta läpi oikeudessa, jos vain muotoseikat papereissa ovat oikein ja totta kai ne ovat, onhan sossuilla aina oman toimistonsa lakimiehet varmistamassa, että aukkoja ei jää sossujen huostahakemuksiin.
Vanhempia vastaan esitettyihin syytteisiin ei todistajia oikeudessa kysellä, koska onhan sossu syytteiden esittäjänä. Suomeen on syntynyt uusi ihmisrotu meidän tavallisten vajavaisten pulliaisten keskelle! Me muut olemme virheisiin taipuvaisia, mutta sosiaalityöntekijät ovat yli tavallisen kansan. He ovat TÄYSIN virheettömiä ja oikeudenmukaisia aina lasta kohtaan.
Biologiasta kiinnostuneena en voi olla ihmettelemättä uuden eliölajin syntyä, me muiden lajien edustajat kun olemme kuulema pitkän evoluution tulosta. Ihmisen lisääntyminen on ymmärrettävä tapahtuma, mutta tämän uuden lajin synty on ihmeistä suurin, se tapahtuu nimittäin kirjoittamalla! Kun vajavainen ihmislajin edustaja allekirjoittaa työsopimuksen kuntatyönantajan kanssa, syntyy uuden lajin edustaja eli viranomainen. Tapahtuma ylittää jopa kristityn uudestisyntymisihmeen. Siinä ihminen on uusi luomus, mutta silti vajavainen. Mutta kuntavirkamiehen syntymän jälkeen hän on täysin virheetön, rikkeetön, täysin oikeudenmukainen, siksi hallinto-oikeudet eivät heidän toimiaan epäile. Vaikka uskon jopa joihinkin ihmeisiin, niin olen kyllä niin vajavainen, että tähän ihmeeseen en kykene uskomaan. En varsinkaan, kun lastensuojelun vammauttamaa lastani edelleen hänen huostajärkytyksistään ja sijaispaikassa tapahtuneesta kaltoinkohtelusta terapioidaan.
http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=13076&Itemid=195
Muunna häpeä Arvostukseksi !§
Olkaamme lastenne arvoisia Sekä lapset arvokaampia kuin vanhemmat !§