Olen tullut tulokseen, että ilmeisesti ainoa vaihtoehto on hyväksyä loputon yksinäisyys. En vain yksinkertaisesti kelpaa kellekään. En kelpaa ystäväksi, kerta toisensa jälkeen yhteydenpito hyytyy, koska tapaamisille keksitään verukkeita ja lopulta viesteihini ei enää vastata. En tiedä mikä minussa on vialla. Huolehdin hygieniasta ja olen siisti ja asiallinen, juttelen niitä näitä, olen iloinen, mutta ei kelpaa. Vastakkaisen sukupuolen kanssa en ole missään tekemisissä, koska pelkään etten kelpaa. Jos joku edes vähän yrittää lähestyä minua tiedän, että haluavat vain käyttää hyväksi ja heittää roskikseen ja etsiä jonkun paremman. En vain ymmärrä millainen pitää olla, että kelpaisi. Hyväksyn siis loputtoman yksinäisyyden kunnes en kestä enää.
Kun ei kelpaa kellekään
ei sitten
4309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllähän meitä yksinäisiä on maailma täynnä. Jonkun pitäisi vain tehdä aloite ja koota meidät yhteen..
.. voi olla niin että yrität "liikaa" ja toinen kokee sen kovan yrittämisen ahdistavana.
Kannattaisi yrittää unohtaa "pakkomielle" saada ystävä/kumppani (joo helppo sanoa) ja mennä johonkin harrastukseen jossa voi tavata ihmisiä sen harrastuksen puitteissa. Jos siellä sitten tuntuu olevan joku, jonka kanssa olisi ehkä kiva jutella enemmänkin, niin pyytää vaikka kahville, kylään , baariin, elokuviin jne.
Ja hyvä paikka aloittaa voisi olla työttömien yhdistys tai mielenterveysyhdistys, jos muuta paikkaa ei keksi.
En ole koskaan tunkeileva enkä yritä liikaa, olen ihan tavallinen. Minulta vaan puuttuu joku näkymätön osa joka muilla on. Yksinäisyys vaan sattuu joka ikinen päivä kun olen ollut yksin vuosikausia.
Mulla on täsmälleen sama tunne. Oon ollut normaalisti ja pitänyt yhteyttä. Ei kelpaa vaikka olen tavallinen nuori tyttö ja en usko että kamalan rumakaan olen.. en ymmärrä yhtään, siksi en nyt aio ottaa kehenkään yhteyttä. En ala roikkua kenessäkään! :(