Vanha ystäväni on alkoholismin viimeisessä vaiheessa ennen kuolemaa. Kirroosi on tuhonnut hänen maksansa, se ei toimi enää. Nestettä poistetaan ajoittain letkulla. Elinajanennuste on muutamia kuukausia, mutta lähtö voi tulla vaikka tänään. Älykkään ihmisen puhe on muuttunut epäselväksi ja hänen muistinsa ja todellisuudentajunsa ovat heikentyneet rajusti. Hän on tuskainen ja ahdistunut, mutta luulen, että hän ei tajua tilansa toivottomuutta. Minusta ei ole sitä hänelle kertomaan. Miksi kertoisin, sillä parannuskeinoa hänelle ei enää ole.
Monesko hän jo onkaan?
Ystäväni tekee kuolemaa.
2
494
Vastaukset 2
- monttu auki
joku alkoholiongelmaansa miettivä lukisi tuon. muutahan ei ole tehtävissä.
- pistää miettimään
Alkoholi on vienyt monta hyvää miestä ja naista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731929Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 1411008
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu20969- 89685
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa106675Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 56624
- 58580