Mulla aikamoinen turvotus tossa masussa,ei mee mitkään farkut jalkaan...Väsy painaa ja mahaa alkanu juilii,vähän myös huippaa.Eka neukkula parin viikon päästä,tulee piiiitkä vuosi odotellessa,esikoinen syntyny myös lokakuussa,lokababy,s rules=)
Lokamasut
Mitä kuuluu?
32932
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
täällä myös lokakuuta odotellaan :)
Tänään piti vielä tehdä varmistus testi kun viimeviikolla oli niin haaleat haamuviivat testeissä ettei todeksi meinannut uskoa mutta oireista kyllä itse jo selvästi huomasin ennen testiä ja ennen kuin olisi edes menkkojenkaan pitänyt alkaa.
Milloin l.a.? Itse nettilaskurien mukaan 21.10. odotan..
Onneksi jo huomena pääsen neuvolaan kun en vielä ole kertonut kuin äidilleni ja tulevalle isukille, niin pääsis jonku kanssa sit asiasta jutelee..
Moikka!
Mulla tämmöinen onkelma, että mulla on selvät raskauden oireet, mutta testit näyttää negaa ja yksi haamu plussa on tullut. Mun menkkojen ois pitäny alkaa viime viikonloppuna, mutta ne tulivatkin jo viikkoa aijemmin ja olivat aika kivuttomat ja ehkä hiukan niukemmatkin (ei normaalia mulle, yleensä vuodan ku seula ja kipuihinki pitää ottaa lääkettä kun niin kipeetä tekee joka kerta).
Olen testannut Early Detection One Step Ultra raskaustestillä (kannessa lukee isolla First Signal..sellanen kasetti testi), ja siinä se haalea plussa huomattiin kun mies oli sitä tunti testaamisen jälkeen pistämässä roskiin. Tuon haamun jälkeen on tullut kolme negaa. Onko teillä muilla millasii kokemuksia noista testeistä ja onko joku testannut tuolla samalla kuin minä?? Onko testiin luottamista? Itselläni laskettu aika olisi nettilaskurin mukaan 20.10. jos tohon raskaustestiin on luottamista.
Ajattelin kun tuo vuoto alko silloin, että nonni nyt taas kierto ihan sekaisin, mutta kun rupesi tulemaan selvää pahoinvointia, kovaa väsymystä, närästystä, mielialojen kovaa vaihtelua, rinnat kipeyty niin pakkohan se oli ruveta testaileen.
Kova vaavikuume on päällä ja vauva on TODELLA toivottu (ehkäisyä ei ole käytetty). Meillä on vuoden ikänen poika ja siis pikkukakkosta yritetään :)!
Neuvola ajan olen varannut ensiviikon keskiviikolle ja siellä sitten ultrataan, mutta ajattelin silti kirjoitella tänne jos saisi muidenkin kokemuksia tälläisesta tilanteesta, koska asia kuitenkin piinaa päätä koko ajan ja ehkäpä mun olo helpottaisi jos saisin tietää muidenkin kokemuksista =)
testauttamassa terveyskeskuksessa tai neuvolassa? Minä kävin ensimmäisestä ja ihan ilman varausta neuvolassa, kun sanoo vaan että mikä on asiana. Saisit aikaisemmin mielenrauhankin asian suhteen.
Voishan sitä kyllä joo käydä sielläkin pissimässä purkkiin. Jospa sit selviäis tää asia. Pitää varmaanki sit ainaki se pari tuntia olla pissimättä ja sit lähtee terveyskeskukseen! Teitkö itse ensin kotona testejä ja mitä tuloksia tuli ennen neuvolaan menoa??
kyllähän toi aika vahvasti raskaudelta kuulostaa..:)
Kai se on alusta mahollista et näyttää negaa jos ne hCG-hormoni määrät on niin alhasia, aamulla kannattaa tehdä niin saa varmimman tuloksen..
Itselläni näytti haamua jo viikko sitten vaikka ei vielä ollut menkatkaan edes myöhässä mutta oireista osasin jo epäillä. Tänään sitten tein vielä varmistuksen kun oireet kadonnut lähes tyystin(ei arista rinroja ollenkaan eikä mitään muutakaan tuntemuksia mitä jo aiemmin ollut..) niin nyt sitten näkyi moleemmat viivat yhtä selvinä. :)
Niin munkin mielestä kuulostaa raskaudelta, paitsi nyt ruvennut epäilyttämään kun mullakin nyt oireet ihan niin kuin hävinny.. No huimausta on ollut tänään, mutta onkohan se mikään raskausoire(?). Milläs viikoilla lokamami-88 olet? Taidetaan muuten olla aika samoilla viikoilla kun lasketusta ajasta huomasin(??)
joo nyt kun asiasta mainitsit niin on kyllä mullakin ollu vähän tota huimausta viime päivinä..Kyllähän sekin ihan yleinen raskausoire on.
Ja viidennellä viikolla mennää :)
Taisi olla kyllä viime kerrallakin aika samalla lailla nää oireet et ekojen menkkojen "aikaaan" oli oireita ja sit ei taas mitää ja oisko ollu jotai viikolla 7 kun viimeks alko pahoinvointi ja se olikin kyllä sit sitä luokkaa ettei pahemmin jääkaapilla tarvinu vierailla...pari viikkoa taisin elää lähinnä kotpuilla ja rinkilöillä kera veden...:/ toivottavasti ei tällä kertaa yhtä pahana iskisi!! Mutta sitä odotellessa...:)
Kiva kun löytyy muita "kohtelotovereita" joilla vielä ne 8 kuukautta eessä...
Eli samoilla viikoilla mennään, 5 1 ois mulla, mikäli nyt raskaana ollaan :). Äsken meinasin ihan tästä tuolilta tipahtaa, kun yht äkkii alko huimaamaan ja sen jälkeen tuli kauhee olo. Mulla nyt pahoinvointi ollu sellast et tulee huono, sit tulee röyhy ja vähäx aikaa helpottaa.. Onkohan tääkin normaalia raskausoiretta?? Jännä miten edellinen alku raskaus oli niin erilainen kuin nyt, siksi epäilenkin koko ajan, että en varmaankaa oo raskaana, et mieli vaan tekee tepposet :(. Noh, vielä tuhlaan rahaa ja käyn ostamassa apteekin oman testin, katsotaan sitten mitä se näyttää. Mutt jos olen raskaana niin eikös jo näillä viikoille sen pitäisi jo oikeesti näkyä??
kyllähän sen jo luulis nyt näkyvän..itse tänä aamuna varmistelin asiaa ja aivan selvät viivat tuli, molemmat yhtä vahvoja..Mutta kai ne hormonitasot voi vaihdella ihan ihmis- ja raskauskohtaisesti..Kyllähän tuo sitten viimeistään siellä neuvolassa selvinee...Vaikka se odottelu ja epätietoisuus kyllä tuntuu piinaavalta tässä vaiheeessa..:)
Näinpähän se on, että keskiviikkona neuvolassa selkiintyy asiat! Millä testeillä oot testaillu noin muuten??
noo...joo itseasiassa tässä kävi nyt niin ette ensin tein jostain marketista ostetun rfsu:n tikkutestin, haamuviiva jo ennen kuukautisten poisjääntiä...sitten eräänä yönä sain loistoidean tehdä testin....se oli onni-raskaustesti(apteekista) ja edellistä vielä näkymättömämpi oli viiva...ja nyt sitten kävin hakemassa apteekin oman raskaustestin jossa selvä tulos...
Mitä olet itse käyttänyt?
Olen testannut Early Detection One Step Ultra raskaustestillä (kannessa lukee isolla First Signal..sellanen kasetti testi). Tolla testil sain ensin ns. roskishaamun, sitten se toinen haamu aamupisusta..ja sen jälkeen nega.. Käyn vielä tänään kuluttamassa rahaa apteekin omaan testiin ja sen jälkeen en enää osta testiä olipa tulos mikä tahansa.
Terppa vaan sulle ja muillekkin lokamasuille=)Mulla ois LA 18.10 laskureiden mukaan,esikko oli 15.10 ja synty 9.10 et aika samoihin aikoihin saanu tää kakkonen alkunsa.Noista testeistä sen verran et toi hormooni pitosuus vaihtelee tosi paljon,tästä näky heti mut ensimmäisestä vasta viikon päästä ja kyllä mentiin hermona kun selkeet oireet ja mitään ei näy mut tulihan se sieltä sitten.
Tästä tää homma etenee,tsemppiä meille kaikille ja vaihdetaan kuulumisia viikkojen myötä!
Hei mamii ja onneksi olkoon tulevasta vaavista :)!!
Kiitos sinunkin mielipiteestä ja kokemuksesta testeihin. Mulla edelleenkin oireita ja tänkin aamun testi näytti puhdasta negaa :((. Tää on kyl niin ihme juttu. Viikkoja olisi mulla nyt 5 2 nettilaskurin mukaan ja jos viime menkat lasketaan tammikuusta.
Millä viikoilla olit mamii kun sulla vihdoin ja viimein näky siis toi plussa??
Terppa! Mul oli kp26 ekaa odottaessa,tais olla jotain kp34-35 kun alko vasta näkymään ja silti aika hailakasti.Seuraavan viikon lopulla sain vahvan plussan ja siitä se sit lähti,nyt toi pimatsu 2v5kk=)
Nois on tosi paljon eroja,jatka vaan testailuja kunnes toisin todistetaan.Mul oli viime kierrossa menkat
viikon myöhässä,tein testejä ties kuin monta kunnes täti tuli...Nyt sit nappas josta edelleen äimänä mut totisen totta on oireineen päivineen=)Vaikka nykyajan testit on herkkiä niin ei ne aina näytä koko totuutta,omaan vaistoon luotan enemmän kun puikkoihin,kyllä sunkin tilanne selviää ja jos ei nyt tärpänny niin uutta kehiin vaan,tsemiä!
Mulla kans noin 21.10 l.a.!! Ekaa odotellaan ja turvottaa niin, että vaihdoin housut jo helpompiin eli napittomiin! :-D Mahaa juilii, oksettaa, kauhea nälkä mut ruoka ei maita ja tissit... HUH MIKÄ KIPU ÖISIN!!
Milloin te lokavauvaa odottavat aiotte kertoa uutiset perheillenne...? Kiinnostaa vaan, kun en itse oikein tiedä, milloin kertoisin... Lääkäri kehoitti olemaan vielä hissukseen. Sydän alkaa lyödä muuten huomisen tienoilla :-) Ekaa ultraa odotellessa...
Hellouu :))
Mulla nyt alkanu tää vessas ravaaminen, ja pahoinvointia ollu tänää ihan kivasti :/. Mun miehen tekemä makaroonilaatikko on aina ollu mun lemppari ruokaa ja nyt en pystyny sitä ees yökkäämättä maistamaan!!
Mun esikoisenkin laskettu aika oli silloin lokakuun 25.2008, mutta herra päättikin syntyä vasta 10.11 käynnistyksellä.. Saas nähä jos nyt oon raskaana niin syntyykö tämä muru sitten lokakuussa :))
oletteko jo alkanut syömään mitään lisä vitamiineja tms? mä kävin äsken ostamassa omega3:sta kun mulla toi kalan syöminen usein jää vähän vähemmälle..samalla ostin kalkkitabletteja. mulla on la 18.10 ja esikoinen kyseessä. toivottavasti kaikki menee hyvin sillä tätä onnellisuutta on tavoiteltu jo syksystä 2007 asti. aluksi en meinannut uskoa tulosta, mutta oli se kyllä maailman ihanin päivä kun sai positiivisen testituloksen, nimittäin tullut tehtyä niitä varmaan ainakin sata ja aina saanut pettyä.joko olette kertoneet kellekään? mä en voinut pitää onnea sisälläni, eikä kyllä mieskään joten kerrottiin vanhemmille ja sisaruksille. muille vasta kun viikko 12 on ohitettu.
Morjens!Sama LA meillä,onneks olkoon plussasta=)Kalanmaksaöljyä napostellu jo 5v ja varsinki näin odottaessa hyvä.5-hedelmän mehua ruvennu juomaan taas kun mulla tuppaa noi hedelmät vähän jäämään mut mitään pilleri vitamiineja en syö.Kerrottiin isovanhemmille eilen ja tietenki onnesta sekaisin et toinen ois tulossa mut laajemmin ei kerrota kun vasta alkukesästä,ei kiirus sen suhteen.
Onhan nää isoja juttuja,meidän vanhemmilla ei ole muita lapsenlapsia kuin meidän esikko ja nyt tämä uusi ihana tulokas mikäli kaikki menee hyvin,se on sääli et meidän sisarukset ei ole saanu kokea vielä näitä asioita kun halua ois mut ehkäpä heillekkin vielä aikanaan.Mukavaa weekendiä lokalaiset=)
noin paljon rahaa virtsatesteihin kun veritesti on 30 euroa ja sillä asia selviää jo hyvin varhaisess vaiheessa?!
FOOLIHAPPO!! Erittäin tärkeätä nyt vauvan hermoston kehittymiselle! Sitä saa apteekista ja olen nyt syönyt sitä viikon, lisäksi otan Multivita Plussaa. :-)
Mä olen kertonut vasta kahdelle kaukana asuvalle rakkaalle ystävälle. Perheelle ei ole ollut tilaisuutta kertoa ja en kerrokaan vielä, gyne käski odottaa sydänäänien kuulumista ensin... Mielellään sitä kyllä kertoisi jo perheelle... Mutta odotellaan sitten vielä pari viikkoa, kun on se lääkäri ja neuvola... Hyvää odotusta lokamameille!!
lokamasu la 6.10.2010.. ainakin alustavasti neuvolassa tarkemmin selviää :) turvottaa, närästää, tissit räjähtää ja kipeet.. siinä suurimmat oireet.. kyllä tää tästä. viikkoja siis 7 3 nyt :)
Multivita plussaa, siinä on A-vitamiinia???????????!!!!!!!!!
Kysyin tuosta asiantuntijalta ja ei tullut kieltoa... Siis onko M.V. Plussan A-vitamiinimäärä huono juttu?? Lopetan kyllä heti, jos joku väittää sen olevan. Tärkeää nyt on tuo foolihappo, Multivitan voin jättää pois vaikka samantien... Ei vaan ehkä aina tule syötyä tarpeeksi hedelmiä päivässä, joten en ole jättänyt perinteistä Multivitaa pois, kun olen syönyt sitä pari vuotta... Mutta jätän kyllä, jos huono juttu vauvalle!! Kauheeta, kun joka paikasta tulee erilaista tietoa!! Tai sitten on lääkäreitä, jotka ei anna tietoa lainkaan! Höh.
Saamani tieto on tällaista suurin piirtein:
"A-vitamiinin puutteen taudinkuva:
Raskauden aikana A-vitamiinin puute voi aiheuttaa sikiöllä luuston kehityksen hidastumista ja siitä aiheutuvia keskushermoston vaurioita. Vesipää on mahdollinen, mutta harvinainen."
Multivita Plussasta saa 37,5 % päivän tarpeesta, loppu tulee monipuolisesta ruuasta... Mutta eikö olekaan näin??
Eli ota nyt näistä selvä, jokaisella eri mielipiteet...
itse oon ainakin kuullu että ei kannattais käyttää tavallisia monivitamiini valmisteita just sen takia että niis on sitä a-vitamiinia. ite syön multi-tabsin nimenomaan raskaana oleville tarkoitettua monivitamiinia. siinä on oikea määrä kaikkea tarpeellista sen lisäksi että yritän syödä mahdollisimman terveellisesti päivittäin. lisäksi otan vielä ylimääräistä d-vitamiinia. Onhan noissa omega3 ja kalanmaksaöljyissäkin mielestäni sitä a-vitamiinia ja siksi niitä ei pitäs kuulemani perusteella raskaana ottaa.. kertokaa vaan jos olen väärässä..
mulle ainakin apteekista neuvottiin sellanen omega3, joka ei sisällä a-vitamiinia. mä otin myös kalkkia, sillä vaikka juon maitoa niin ajattelin ottaa varman päälle. tänään menen hakemaan d-vitamiinia ja foolihappoa. luin kyllä jostain että foolihappo olis erityisen tärkeää viikolla kuusi, ja mulla se alkaa olla aivan lopussa..mut eiks sitä kannata kuitenkin ottaa? mä olen ihan ulalla kaikesta, siksi saatan kysellä tyhmiäkin. tiedän et foolihappoa olis kannattanut ottaa jo siinä vaiheessa kun suunnitteli raskautta, mut meillä niin kauan yritystä takana, et olin jo varma ettei minusta äitiä tule :( mut nyt elämä on pelkkää auringon paistetta eikä ihminen voisi onnellisempi olla! pelottaa vaan toivoa ja suunnitella liikaa, kun homma on niin alussa, mut en voi mitään kun olen niin onnellinen.
ai niin, oletteko menossa neuvolaan milloin? mä sain ajan vasta viikolle 10 ja tuntuu et siihen on ikuisuus enkä jaksa odottaa..täällä päin on vaan ilmeisesti niin paljon odottavia et kaikki ajat on varattu. aloin jo miettimään et pitäskö mennä yksityiselle ultraan, mut taidan olla nyt vaan liian malttamaton :D
Mulla neuvola viikolla 9 ja olin jo "raskauden toteamis -ultrassa" ja ennen neuvolaa on vielä yksi ultra yksityisellä, kun haluan itse mennä ja tietää, että vauvalla on syke. Ehkä olen malttamaton, mutta otan tän ylim. ultran uteliaisuudesta ja oman mielenrauhani takia. Raskausviikolle 9 on kuitenkin vielä 2 viikkoa aikaa...
Tuskinpa muuten Multivita Plus voi kauhean pahasta olla, kun ei purkin kyljessäkään varoiteta sen vaaroista raskauden aikana... Möllerin Omega 3:n jätin pois, kun luin, että kalanmaksaöljy saattaa sisältää niitä pohjavesien saasteita, mitkä varastoituu kalan sisäelimiin. Mutta kuten totesin; ota näistä nyt selvää, kun erilaisia tietoja tulee joka tuutista ja asioita on loppujen lopuksi tutkittu tosi vähän. Kukaan ei halua olla koekaniini raskaana ollessaan - tietenkään.
Mää tein eilen testin ja näytti ekaa kertaa plussaa! Tein myös noin pari viikkoa sitten testin, mutta silloin näytti neg. Omien laskujen mukaan LA olisi noin 23.10 molemmin puolin.
Onko teillä ollut supistelujen tunnetta ihan siinä alkuvaiheessa? Mulla tuli reilu pari viikkoa sit sellaset supistustuntemukset että piti ihan huilia pari tuntia (niihin aikoihin testi näytti neg). Ja luulen että ne oli supistustuntemuksia, koska olivat samanlaisia kun minulla oli ensimmäisen raskauden loppuaikana. Mistäköhän mahtaa johtua?!?
Niin nää kaikki vaan unohtuu vaikka esikoisen syntymästä on vasta kaksi vuotta.. Silloin en muista moista supistelua tapahtuneen..
Kai pitää vielä huomenna käydä ostamassa testi jos toinenkin, haluan saada enemmän varmuutta josko tää raskaus ois totta :) Jos sitä vaikka loppuviikosta uskaltaisi ottaa yhteyttä neuvolaan.
Mutta kaikkea ihanaa odottaville äideille ja iseille! Kertokaahan onko teillä jo ollut sellaisia muutaman tunnin kestävää "supistelua" siis ei välttämättä yhtäjaksoista, vaan että ainakin muutaman tunnin sisällä kymmeniä pieniä. Toivottavasti osasin selittää..
Mulla oli menkkakivun tapaisia pahojakin kiputuntentemuksia hedelmöittymisen jälkeiset pari viikkoa. Tällöin testi näytti negatiivista vielä mutta kun raskausoireita tuli vaan lisää ja menkat olivat myöhässä, tein viikon kuluttua toisen testin ja positiivinen oli. Sun kuvaama "supistelu" eli nämä kivut johtuu kuulemma kohdun laajenemisesta ja kohdunkannattimien venymisestä. Ihan normaalia on ja ei syytä huoleen. Ne ovat juuri pieniä, hetkellisiä kipuja mutta tuntuvat kunnolla. Ne voivat tuntua myös viiltoina, pistoksina... Vaihtelee. Oli sellainen olo, että menkat alkavat, mutta eivät sitten onneksi alkaneetkaan. :-) Don't worry! Kaikkea ihanaa sulle myös!
eipä kyllä mulla ainakaan oo läheskää 30 egee menny edes kolmeen testiin....rfsu:n (mielestäni kaikkein herkimmät käyttämistäni vieläpä..) kahden liuskan paketti maksaa jotain 3e...saahan noita tietysti kalliimpinakin kaikenlaisia mutta ei niihin virtsatesteihin välttämättä enempää uppoa kuin verikokeeseen..