Nyt päätin vihdoinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää saada enemmän painoa. Vieläkin näen itseni liian isona, vaikkei se BMI 15:sta kovin mahdollista ole, mutta ehkä moiset todellisuusvääristymät katoavat häiriön mukana. Kaikki se valehtelu, salailu ja kuihtuminen jolla olen läheisiäni huolestuttanut hävettää minua niin paljon! Fyysisesti voin nykyään todella huonosti, hiukset lähtee, huimaus, mustelmia, rytmihäiriöitä... tämänkö olen valmis maksamaan riutumisesta?
Välit ystäviini ovat hiljalleen katkeilleet, kun en ole syömisen pelossa uskaltanut lähteä mukaan tai sitten on täytynyt liikkua. Saatana, ottaa vielä enemmän päähän, kun myöntää yksinäisyytensä. Koulukaan ei mene yhtä hyvin, kun en jaksa keskittyä. Nyt olisi sentään näytönpaikka lukion osalta, kirjoitukset ja yliopistoonkin olisi pääsykoe. Mutta kyllä se elämä hymyileekin, nyt on tahtoa ja toivoa taistella vastaan.
Niin siis, keitin hetki sitten puuroa ja sain siitä ehkä 1½ desiä alas. Nyt tekisi mieli oksentaa ja juosta ainakin 10 kilometriä. Vähintään viettää loppupäivä vesilinjalla. Miten sietää syömisestä tulevaa pahaa (niin fyysistä kuin psyykkistäkin) oloa? Vaikka kuinka yritän ajatella, että on ok syödä, eikä tämä minua hetkessä lihota, niin tunne vie järjeltä taas vallan. Tuntuu lievästi sanottuna vajaalta, kun ei edes syödä osaa! >:-(
Parantuneet / parantelevat? Miten te käsittelette ahdistusta?
Välit ystäviini ovat hiljalleen katkeilleet, kun en ole syömisen pelossa uskaltanut lähteä mukaan tai sitten on täytynyt liikkua. Saatana, ottaa vielä enemmän päähän, kun myöntää yksinäisyytensä. Koulukaan ei mene yhtä hyvin, kun en jaksa keskittyä. Nyt olisi sentään näytönpaikka lukion osalta, kirjoitukset ja yliopistoonkin olisi pääsykoe. Mutta kyllä se elämä hymyileekin, nyt on tahtoa ja toivoa taistella vastaan.
Niin siis, keitin hetki sitten puuroa ja sain siitä ehkä 1½ desiä alas. Nyt tekisi mieli oksentaa ja juosta ainakin 10 kilometriä. Vähintään viettää loppupäivä vesilinjalla. Miten sietää syömisestä tulevaa pahaa (niin fyysistä kuin psyykkistäkin) oloa? Vaikka kuinka yritän ajatella, että on ok syödä, eikä tämä minua hetkessä lihota, niin tunne vie järjeltä taas vallan. Tuntuu lievästi sanottuna vajaalta, kun ei edes syödä osaa! >:-(
Parantuneet / parantelevat? Miten te käsittelette ahdistusta?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
olen myös paranemaan päin, mutta tällä hetkellä taas mieltä kaivertaa, että uskallanko sittenkään. Käyn lukiota ja kouluruoka jää lähes joka päivä väliin. Kotona onneksi äiti katsoo, että syön ravitsemusterapeutin laatiman listan mukaan. Yksin en tasan varmaan pystyisi siihenkään. Syöminen onnistuu ja ahdistus helpottuu sillä, että syön sovitun turvallisen määrän ja äiti katsoo vieressä. Luen syödessä lehteä enkä ajattele sitä syömistä.
Olen ollut vuoden täyspäiväisessä "hoidossa". Paino saatiin melkein normaaliin, mutta nyt on taas pari kiloa pudonnut. Nämä viimeiset pari kiloa tuntuvat kaikkein raskaimmalta, vaikka tiedän hyvin, että aivot eivät parane ennen kuin olen saanut painoni normaaliin.
Täyspäiväisen hoidon jälkeen, minulle ei järjestetty mitään jatkohoitoa. Okei, yksi terapeutti, joka edustaa analyyttistä suuntausta enkä itse usko siihen ja toisaalta, mikään tutkimuskaan ei tue sitä, että menneiden kaivelusta olisi anoreksian hoidossa mitään hyötyä. Käyn tällä mummelilla vain sen takia, että saan kuntoutusrahan. Muuten saisin vain opintorahan. Terapiasta on lähinnä haittaa enemmän. Sillä terapeutilla on kai pulaa asiakkaista ja Kela korvaa. Tämä oli sitten se jonka asuinpaikkani minulle järjesti jatkohoidoksi. Punnituksia, lääkäreitä, labroja yms ei ole. Kaikki on maksettava omasta taskusta eikä yksityiseltä puoleltakaan löydy ajan hermolla olevia lääkäreitä.
Ravitsemusterapiassa olen käynyt kerran ja se vaikutti hyvältä :) Suositteli fysioterapiaa, mutta sellaista ei saa, kun ei pääse syömishäiriöihin erikoistuneeseen hoitopaikkaan. Ja minulle kerrottiin, etten sellaiseen pääse sen takia, että minulla äiti osaa kantaa vastuun syömisistäni. Aika rankkaa tämä on äidille. Ja sitten saa vielä maksaa kaikki hoidot itse, kun kaupunki säästää.
Ahdistukseen suosittelen sitä ravitsemusterapiaa ja kuulema anoreksiaan erikoistunut fysioterapia auttaa oman kehon kuvan ongelmien kanssa. Ja tosiaan, yrittää kaikin keinoin pitää niitä ajatuksia muissa asioissa. Ei ole helppoa. Aikaa tarvitaan ja paljon.