Mitä se nyt tarkoittaa, kun naispuolisella ystävättärelläni, jonka kanssa olemme olleet jo pidempään jonkinasteisessa suhteessa, on vähän väliä jotain ihastumisia?
Tämän naisen kanssa olemme puhuneet paljon yhteisestä tulevaisuudesta ja siitä, kuinka molemmat rakastamme toisiamme. Kuitenkin esimerkiksi näinä päivinä hänellä on tosi palava ihastus toiseen mieheen ja ei saa ajatuksiaan juurikaan irti hänestä. Jokaisesta viestistä tai soitosta, joita siltä mieheltä tulee saa hänet sekaisin. Tuossa tilassa hän ei myöskään kuuntele mitään.
Viikko sitten vietimme pari todella tiivistä iltaa ja nainen itki, koska oli niin mielissään siitä mitä meillä oli ja kuinka hyvä hänellä oli olla kanssani. Aikasemman ihastuksen aikaan hän sanoi, että yrittää kovasti tehä töitä sen eteen ettei antaisi nuiden ihastusten sumentaa, mutta sanoi ajatustensa sanovan PIM, kun tuollainen ihastus tulee. Toisaalta ymmärrän sitä, että se ihastuminen laittaa sekaisin, mutta ei tämä enää itelle ole kovin mukavaa, kun joutuu nuita ihastuksia katselemaan kerran kahessa kuussa.
Ne kestää yleensä viikkoja tai kuukauden ja hiipuu. Sen jälkeen hän on aina hajallaan siitä, että miksi meni taas ihastumaan niin, vaikeuttamaan meidän välejä ja vihaa itseään. Nykyisin hän puhuu siitä, että on onnistunut tuhoamaan jo niin paljoa, ettei tiedä riittääkö hänellä voimia alkaa korjaamaan niitä ja yrittämään alusta. Ite oon sanonu, että oon mukana siinä korjauksessa ja tuen sitä, mutta tietenkään uusia ihastuksia en voi sietää enkä kestää. Onneksi hän ei ole niiden kanssa mitään mennyt koskaan tekemään. Kuitenkin ne aiheuttaa sen, että silloin meidän yhteiset hetket ym. jäävät vähiin ja jos niitä on niin toinen on poissaolevana koko ajan.
Ite en vain ymmärrä, että mistä tuollainen käytös voi johtua? Onko se normaalia, että nainen käyttäytyy noin? Ja ittiä hämmentää se, kun muutamia päiviä ennen tuota ihastuksen tapaamista olimme viettäneet todella mahtavia iltoja ja jutelleet yhteisestä tulevaisuudesta ja kaikesta mitä siihen voisi kuulua.
Itestä tämä tuntuu tosi pahalta, kun kuitenkin rakastaa ihan täysin toista. Näinä hetkinä kun nainen on ihastunut, hän puhuu mitä sattuun ja huutaa, ettei tiiä mitä tehä. Väliin hän puhuu, että ei ole tunnetta mua kohtaan (ja ei ole ihme, jos on ihastuksen ensihuuma päällä).
Mitä siis tehdä? Voiko tuossa olla kyse jostain sairaudesta ja jos on niin mistä ja voiko toista parantaa? Moni on sanonu, että pitäs vaan mennä eteenpäin ja etsiä toinen nainen, mutta ku ei se vaan oo niin helppoa ja yksinkertaista. Sitä kun vain rakastaa toista niin paljon ja haluaa vähintäänkin jotenkin auttaa. Vaikkei meistä sitten mitään tuliskaan niin ite haluais ees yrittää häntä pääsemään eroon tuosta toiminnasta, koska hän itekkin vihaa sitä - ainakin sen perusteella mitä on minulle sanonut.
Tämän naisen kanssa olemme puhuneet paljon yhteisestä tulevaisuudesta ja siitä, kuinka molemmat rakastamme toisiamme. Kuitenkin esimerkiksi näinä päivinä hänellä on tosi palava ihastus toiseen mieheen ja ei saa ajatuksiaan juurikaan irti hänestä. Jokaisesta viestistä tai soitosta, joita siltä mieheltä tulee saa hänet sekaisin. Tuossa tilassa hän ei myöskään kuuntele mitään.
Viikko sitten vietimme pari todella tiivistä iltaa ja nainen itki, koska oli niin mielissään siitä mitä meillä oli ja kuinka hyvä hänellä oli olla kanssani. Aikasemman ihastuksen aikaan hän sanoi, että yrittää kovasti tehä töitä sen eteen ettei antaisi nuiden ihastusten sumentaa, mutta sanoi ajatustensa sanovan PIM, kun tuollainen ihastus tulee. Toisaalta ymmärrän sitä, että se ihastuminen laittaa sekaisin, mutta ei tämä enää itelle ole kovin mukavaa, kun joutuu nuita ihastuksia katselemaan kerran kahessa kuussa.
Ne kestää yleensä viikkoja tai kuukauden ja hiipuu. Sen jälkeen hän on aina hajallaan siitä, että miksi meni taas ihastumaan niin, vaikeuttamaan meidän välejä ja vihaa itseään. Nykyisin hän puhuu siitä, että on onnistunut tuhoamaan jo niin paljoa, ettei tiedä riittääkö hänellä voimia alkaa korjaamaan niitä ja yrittämään alusta. Ite oon sanonu, että oon mukana siinä korjauksessa ja tuen sitä, mutta tietenkään uusia ihastuksia en voi sietää enkä kestää. Onneksi hän ei ole niiden kanssa mitään mennyt koskaan tekemään. Kuitenkin ne aiheuttaa sen, että silloin meidän yhteiset hetket ym. jäävät vähiin ja jos niitä on niin toinen on poissaolevana koko ajan.
Ite en vain ymmärrä, että mistä tuollainen käytös voi johtua? Onko se normaalia, että nainen käyttäytyy noin? Ja ittiä hämmentää se, kun muutamia päiviä ennen tuota ihastuksen tapaamista olimme viettäneet todella mahtavia iltoja ja jutelleet yhteisestä tulevaisuudesta ja kaikesta mitä siihen voisi kuulua.
Itestä tämä tuntuu tosi pahalta, kun kuitenkin rakastaa ihan täysin toista. Näinä hetkinä kun nainen on ihastunut, hän puhuu mitä sattuun ja huutaa, ettei tiiä mitä tehä. Väliin hän puhuu, että ei ole tunnetta mua kohtaan (ja ei ole ihme, jos on ihastuksen ensihuuma päällä).
Mitä siis tehdä? Voiko tuossa olla kyse jostain sairaudesta ja jos on niin mistä ja voiko toista parantaa? Moni on sanonu, että pitäs vaan mennä eteenpäin ja etsiä toinen nainen, mutta ku ei se vaan oo niin helppoa ja yksinkertaista. Sitä kun vain rakastaa toista niin paljon ja haluaa vähintäänkin jotenkin auttaa. Vaikkei meistä sitten mitään tuliskaan niin ite haluais ees yrittää häntä pääsemään eroon tuosta toiminnasta, koska hän itekkin vihaa sitä - ainakin sen perusteella mitä on minulle sanonut.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sellainen mukava ja tuttú kaveri hänelle jo?
sellainen laastari tavallaan ,en jaksaisi alentua päivästä ja viikosta toiseen
tuollaiseen ,missä ei arvosteta kuukautta pitempää sun omia tunteitasi!
Löydät kyllä uuden paremman tytön itsellesi!
nainen kuulosti minulta joskus kauan sitten..ainoastaan sillä erolla etten puhunut niistä poikakaverille mutta hän tietty sai ne selville. En osannut peitellä.
Minä toimin noin koska minulle ei ollut isäsuhdetta, hain muista pojista sitä turvaa, läheisyyttä, huomiota, olin todella huomionkipeä ja kun sain pojilta huomiota, sain ne ihastumaan itseeni, ihastuin itsekin ja olin ihan pilvissä ehkä viikon kaksi. Minulle riitti se, että huomasin kelpaavani muille pojille, tiesin että jos haluan niin saan kenet vain. En kuitenkaan halunnut ketään, halusin vain leikkiä.
Arki oli poikakaverin kanssa kivaa, oltiin enemmänkin bestiksiä tuolloin kunnes taas ihastuin! Voin syyttää tästä vain isääni joka ei huomioinut minua tyttönä, ei naisena, ei ihmisenä. Äidiltänikään en saanut huomiota. Väkivalta ja viinapullo olivat lapsuuteni koti.
Tuon lisäksi olin ilkeä poikakaverilleni, koitin saada hänet inhoamaan itseäni. Pari kertaa hän jätti minut, päiväksi tai viikoksi. Taas palasimme yhteen. Itse koin sen niin että testasin häntä, tuleeko se takaisin luokseni, tykkääkö se todella musta.
Voin sanoa sinulle ettei hän "parane" tuosta koskaan jos hänellä on samanlainen tilanne kuin mulla on ollut ja koska on oppinut tuon mallin, se voi hälvetä, hävitä vuosiksi, vuosikymmeniksi, vähentyä mutta se palaa aina takaisin.
Niin minullekin kävi. Se lähti pois mutta nyt se on tullut takaisin ja voimakkaampana kuin ennen.
Terapia on hyväksi, olen käynyt terapiassa paljon mutten enää saa apua sieltäkään. Kyllä mä ymmärrän mikä mulla mutta en osaa auttaa itseäni eikä kukaan voi. Voi vaan koittaa ymmärtää ja olla lähellä kuten mieheni on (se poikakaveri noilta ajoilta on mun mies nykyään), rakastaa paljon, antaa tilaa ja olkapäätä ja tosi tosi tosi paljon huomiota. jos en saa huomiota häneltä, haen sitä muualta. Ja haen sitä siltikin vaikka saan häneltäkin.
Ei tälle ole nimeä, ei tämä ole sairaus. Kaiken pahan kokenut alkaa lopulta tuhoamaan itseään kun ei ole enää niitä "tuhoajia" lähellä eli mun tapauksessa vanhempani. Masokismia. Sitä vaan haluaa satuttaa itseään ja sitä toimii ihan järjettömällä tavalla muiden silmissä, omin silmin tätä ei niin näe mutta ihminen vaan toimii, vaistojen mukaan.
Sisälläni asuu vain edelleen se pieni tyttö, joka silmät pelokkaina odotti vanhemmiltaan rakkautta, pyyteetöntä rakkautta jota ei koskaan saanut. Sai vain iskuja toisensa perään.
En osaa sanoa sulle mitä sun pitäisi tehdä. Mun mies on pysynyt mun rinnalla, se näki jo tuolloin mitä mun elämä oli. Ehkä se ymmärtää. En mä tiedä onko tämä tosi rakkautta, miehen ja naisen välillä vai hoitosuhde. Roikun toisessa kiinni peloissani. Mutta tässä on helvetin hyvä olla!
Lapsuus on jättänyt niin syvän luottamuspulan,että sitä ei näytä mikään täyttävän.?
Kuitenkin meissä jokaisessa (itse olen "isän tyttö") on se kolo jota kukaan ihminen ei voi/pysty täyttämään.
Ihmisen rakkaus täyttää oman osansa kyllä. Seksuaalisuuden,läheisyyden turvallisuuden jne.Tarpeen.
Oma "koloni" täyttyi sillä kun löysin yhteyden Jumalaan. Koin /koen sen antavan mulle sen "puuttuvan" palan mitä ihmisiltä ei saa.Ja eheyttävän niiltä osin missä sitä tarvitsen.
Itse en ole koskaan tietoisesti leikkinyt toisten tunteilla, minusta siisä "rikkoo" itseään ja loukkaa myös sitä toista. Ole onnellinen edes siitä ,että sinulle on tämä olkapää joka tukee ja ymmärtää sinua.
Mutta loukkaat häntä syvästi näillä "sekoiluillasi".Ajattele järjelläsi..!Tai etsi se mikä auttoi minuakin.
Kirjoituksesi oli kuitenkin hyvin tasapainoisen ja itseanalyysiin kykenevän ihmisen kirjoitus.
Kuvauksesi omasta elämästä ja toiminnasta oli liian pelottavan samankaltainen, kuin mitä nainen on puhunut minulle. Tällä minun tilanteeni naisella on tosin ollut se tilanne, että hänellä ei ole ollut minun käsityksen mukaan kunnollista äitihahmoa. Isän kanssa hänellä on ymmärrykseni mukaan ollut aina hyvät välit.
Tämäkin nainen on puhunut siitä, kuinka hän ei halua niistä ihastuksista mitään ja ei ole niiden kanssa tosissaan eli jonkinlaista leikkiä. Monet kerrat hän on puhunut, että kuinka hän ei usko tulevansa toimeen muiden kanssa kuin minun. Näiden ihastusten aikaan hän saattaa kuitenkin toisinaan sanoa, että hän haluaa katsoa ja yrittää. Aina ja olen todella varma, että nytkin hän sanoo muutaman viikon päästä, että ei ollut tosissaan sen kanssa ja ei voinut sille mitään, kun jalat lähti alta.
Arki on meilläkin kivaa. Omasta mielestäni jopa aivan loistavaa ja kyllähän nainenkin niin tuntee. Ainakin on siitä niin puhunut.
Uskon, että hänkin tiedostaa sen, että hän ulkoisilla avuillaan ja välittömällä olemuksellaan saisi lähes kenet tahansa. Jokainen tuntemani ihminen, jotka on tavanneet hänet on sanoneet, että hänestä on saanut ylivoimaisesti parhaan ensivaikutelman. Hän kun on iloinen, mukava, avoin ja välitön ihminen. Nuo on myös niitä samoja asioita, joita itekkin hänessä suuresti rakastan ja arvostan.
Samankaltasuutta on myös tuo, että nainen on tietosesti tahalleen ilkeä minulle välillä. Sitten jonkin ajan kuluttua hän saattaa pyytää anteeksi ja yrittää taas toimia jotenkin paremmin. Lähipiirissä olevat ihmiset on sanonu, että hän testaa tuolla käytöksellä minua.
Kaikesta tuosta käytöksestä huolimatta rakastan tuota naista yhä, koska en usko, että hän tosissaan haluaisi olla niin sadisti, että satuttaisi hänen omiensa sanojensa mukaan elämänsä tärkeintä henkilöä ( en sitten tiedä, olenko sitä vielä, koska nuista sanoista on jo aikaa ). Haluan ite ymmärtää häntä ja tukea niin paljon kuin vain mahollista. Senpä takia tulin myös tänne kyselemään, että mitenkä tällaisen kanssa nyt tehdä.
Todella mukava kuulla, että nykyisin yhä elät tuon saman miehen kanssa. Miten miehesi suhtautuu kuitenkin nuihin ihastuksiin ja huomionhakutoimiin, joita sinulla ymmärrettävästi yhä edelleen on?
Se, että asut ja elät yhä edelleen tämän saman miehen kanssa on käsittääkseni vaatinut vain selkeän päätöksen siitä? Oliko sinulla silloin tunnetta siitä, että rakastat vai oliko se järkipäätös nimenomaan tuon takia mitä ole kertonut siitä miten ajattelit hänestä? Minulle tuo nainen on sanonut, että ei osaa tarkalleen sanoa mitä tuntee. Alkuvuodesta hän puhui rakkaudesta. Sen jälkeen hän sanoi ettei tiedä mitä se on: "onko se jotain mitä ei ehkä rakasta, mutta jota ilman ei voi elää", sanoi hän. Toisaalta välillä hän puhuu, että hän ei oikein tiedä miltä rakastaminen tuntuu ja että hän haluaa tuntea. Siksipä varmaan nuo ihastumisen tuomat väreet on hänelle niin isoja juttuja.
Ja yhteiselo on toiminut kaikesta huolimatta mukavasti ja hyvin, koska siinä on helvetin hyvä olla? Tuota samaa tuntemusta tuo minunkin lähellä oleva nainen lienee tuntenut, että minun seurassa on vain helvetin hyvä ja turvallinen olla, koska siinä kuitenkin hyvin viihtyi ja ei olisi pois halunnut lähteä, kun täälä oli.
Ite oon valmis tukemaan häntä terapiassa ja kaikessa mahdollisessa, josta voisi olla apua. Syksyllä hän otti yhteyttä terapiaan, mutta sinne oli niin tolkuttoman pitkät jonot ettei siitä tullut mitään. Kuitenkin jotain ammattiapuakin olisi mukava hänelle saada, koska ei nuilla omilla avuilla ja keinoilla ole vielä ainakaan mitään kovin merkittäviä asioita saanut aikaan. Aina jotain pientä.
Olisi mukava, jos jotain vastausta osaisit jälleen antaa. Jos tuntuu, että asiat menevät liian henkilökohtaisiksi ja ettei niitä voi tällain julkisesti paljastaa niin vastaa mailiin. Tein tätä varten tuollaisen toisen mailin kuin [email protected]
Merkillistä miten sitä yhä kokee rakastavansa toista, vaikka ympärillä olevat ihmiset kehottavat lähtemään kokonaan kuviosta pois. En itsekkään täysin tiedä, mitä tehdä: lähteäkkö vai jäädä tukemaan ja mahollisuuksien mukaan auttamaan. Vielä yhä kallistun kuitenkin tuon jälkimmäisen kannalle.
Vaikuttaa ihan sika idiootilta ja typerältä naiselta, mikä siinä on sitten niin hyvää että saa pysymään?
Sanoppa mikä se on mikä saa toisen rakastamaan tulisesti naista joka nuin käyttäytyy. En sitä itekkään aina tiedä, että mikä saa minut kerta toisensa jälkeen yrittämään auttaa ja tukea häntä. Onko se jokin hoivavietti vai rakkautta vai mitä. Hankala sanoa. Minulle tuo nainen on kuitenkin todella rakas.
Rakkaudeksi uskon sitä siltä kannalta, että ite jaksan nähdä hänessä myös niitä hyviä asioita ja hän pysyy minun mielessä lähes joka hetki. Kaipaan häntä todella paljon, jos emme ole toviin nähneet. En sitten tiedä, lasketaanko sitä joksikin hoivavietiksi vai rakkaudeksi, mutta jos näen hänellä olevan vaikeaa ja ongelmia, haluan auttaa häntä. Kuitenkaan en mitään pyyteettömästi tee, vaan vaadin kyllä häneltä rakkautta, arvostusta ja kunnioitusta takaisin. Näinä vaikeina hetkinä sitä ei kuitenkaan ole häneltä saatavissa ja se on yksi asia joka sitten hiertää.
Mutta mutta... mitäpä tuohon osais sanoa. Kai sitä ihmismieli on jossain määrin aina typerä.
voi ei. Anna semmoisten PIM-naisten pimahdella omissa oloissaan ja keksi jotain kehittävämpää ajanvietettä..
Eikö aikuisella ihmisellä ole parempaa tekemistä?
Vaikuttaa ihan provolta. Mut jos tosiaan noin on niin silloin teidän ei varmaankaan kannata olla edes yhdessä. En minä ainakaan alkais olemaan jossain puolinaisessa suhteessa.. Siis ihan vain olemisen ilosta. Omalla kohdalla se menee niin et kaikki tai ei mitään.. Mut kukin tyylillään.
Saattahan tuo tuntua jos vaikka miltä, mutta kyllä kirjotukseni on kuitenkin totisinta totta. Ja itsekkin sen tiedostan jossain määrin, ettei tuollaisessa puolinaisessa suhteessa kannattaisi olla. Nytkin oon sen päätöksen tehnyt, että yritän mennä eteenpäin ja selvitä tästä. Se on kuitenkin äärimmäisen hankalaa. Tunteet tuota naista kohtaan on todella vahvat. Liian monta hyvää hetkeä kuitenkin saanut hänen kanssaan viettää. Aika näyttää miten käy. Yhteyttä en häneen ainakaan enää ota. Eiköhän tää tästä jotenkin lutviinnu :/
Mut hyvä et ajattelet noin. Sillä luulen ettet ole hänelle se oikea. Kyllä se sinullekin vielä jossain vastaan tulee. Usko vain. :)
Niin vaikeaa, niin vaikeaa! Ei tunnu mikään auttavan. Vaikka urheilen kahta kauheammin, taikka yritän keskittyä opintoihin. Mitä kovemmin yritän olla ajattelematta niin sitä rajummin nainen tulee mieleeni. Tekee tiukkaa olla ottamatta mitään yhteyttä. Luen uudelleen ja uudelleen nuita viestejä, joita hän lähetti minulle vain muutama päivä ennen tuota viikonloppua. Miksi? Miksi uskottelit minulle yhteistä tulevaisuutta, yhteisiä hetkiä ja ties mitä? Menetin hänessä itelleni todella rakkaan ihmisen, todella hyvän ystävän ja tilalle jäi iso aukko. Niin iso, etten tiiä miten sen paikkais.
Haluan hänet takaisin, haluan kaikki ne hyvät hetket, joita vielä ihan hetki sitten vietimme. Haluan yhä yhteisen tulevaisuuden ja kaiken sen mitä suunniteltiin. Rakastan häntä niin, että sattuu. Tästäkin huolimatta. Se aika, jota saimme yhdessä elää oli minulle maailman parasta. Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä minua niin kuin hän ymmärsi. Tuntuu, ettei kenenkään kanssa ole niin mukavaa kuin hänen kanssa. Nimi vain huulilla ja huuan sitä yön pimeyteen. Itken itseni uneen...
Rakastan sinua aina ja ikuisesti