mistä tunnistaa?

caro

Eli mistä tietää,että vauvalla on koliikki??

Olen yrittänyt saada tätä tietoa joka puolelta, mutta kukaan ei suoraan ole osannut vastata..

Meillä on viisiviikkoinen esikoispoika, joka kärsii masuvaivoista ja mietinkin, että onko se koliikkia vaiko "normaalia" masukipua?

Vaivat alkoivat n. 2 vkoa sitten. Pojalla on ummetusta ja on kakannut parin viikon aikana vain 3-4 krt. Lisäksi pojalla kiertää paljon ilmaa vatsassa ja pieruja tulee. Vauvaa sattuu piereskely.
On suurimmaksi osaksi rintamaidolla ja olen jo jättänyt kaikki ruoka-aineet pois ruokavaliostani, jotka voisivat masuvaivoja aiheuttaa.
Itselläni on myös ollut silloin tällöin maha kovalla ja kipeäkin, voisiko meillä molemmilla olla joku vatsapöpö?
Korvikemerkki ollaan vaihdettu tutelista naniin, joka tuntuu sopivan pojalle paremmin.
Lisäksi on saanut ummetukseen hierontaa, luumumehua, vettä, levolacia, jalkojen pumppailua, mutta mikään ei ole kunnolla auttanut.

Ilmavaivoihin on saanut disflatyliä (cuplaton ei auttanut) ja gefilus-kapseleita yhden päivässä.

Vauva huutaa mahakipuja usein keskipäivällä ja illan suussa. Yleensä saa kyllä rauhoitettua esim rintarepussa hetken kantelun jälkeen, mutta välillä tulee myös itkukohtauksia, jotka kestää ehkä tunnin. Silloin on vaikea rauhoitella poikaa.

Yöt vauva nukkuu hyvin ja päivisinkin vetää ihan hyviä päikkäreitä. Välillä on ihana tyytyväinen pieni enkeli ja välillä saattaa suurimman osan hereilläolo-ajastaan olla pahalla päällä.

Joka päivä ei kuitenkaan ole näitä itkukohtauksia.

Mistä tunnistan koliikin? Kertokaa kokeneemmat.
Onko pojallani koliikki vai voiko esim kakkaamattomuus aiheuttaa näitä kivistyksiä?

Tänään kuitenkin soitan vyöhyketerapeutille ja varaan ajan...jospa se auttais.
kiitos etukäteen vastauksista!

4

1838

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Helmimami

      Jos vauva huutaa enemmän kuin kolmena päivänä viikossa yli kolme tuntia kerrallaan on yleensä kyse koliikkivaivoista.Koliikki-itku on yleensä kimeän vihlovaa ja hysteerisen kuuloista,vauva on todella vaikea saada rauhoittumaan.Lisäksi lapsi jännittää vartalonsa selkä on kaarella.Koliikki ei ole vaarallista ja menee yleensä ohi noin kolmen kuukauden ikään mennessä.Koliikissa on ilmeisesti kyse keskushermoston kypsymättömyydestä,ei pelkästään vatsavaivoista.Vyökyketerapia(3kertaa) auttoi ainakin meillä.Cuplaton ja muut ilmavaivatipat pahentavat koliikkivaivoja.

    • Isä itsekkin

      Jos se on kuin potkupallo niin ilmaahan se on täynnä ja huuto lakkaa heti kun alkaa piereskely.

      Kannattaa koettaa pyäritellä eri asennoissa ja meillä sintä tytöä kannettiin käsivarrella mahallaan jalat kyynärpäähänpäin ja siinä sillä helpotti aivan selvästi ja kaasuja piereskeli joskus reippaastikkin jolloin huuto lakkasi välillä.

      Siis jos maha pömpöttää selvästi niin ilmavaivoja ne on.

      Ja aika vähän on syönyt ruokaa jos vaan 3-4 kertaa kakkaa. Lääkärille mieluummin heti eikä mihinkää vyöhyke-hömppiin. Sehän voi mennä ihan umpeen ressukan suolisto.

      kuusi kakkaa vuorokaudessa on ennätys ja tavallisestikkin 3-4 kakkahukia.

      • Hanna

        Tuo on kyllä ihan normaalia, varsinkin rintamaitovauvoilla että kakkaa ei tule sen useammin kuin 3-4- krt viikossa.


    • kuuluu vaikka ei näy

      järkyttävästä ja jatkuvasta huutamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      392
      976
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      256
      804
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      73
      709
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      671
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      601
    Aihe