En tiedä mikä meikäläisen päässä on vialla... Mutta häpeän aivan sairaan monia asioita joita ei tarvisi, ei ole mitään aihetta.
Mun kodissa ei ole mitään kummallista, mutta pelkään päästää sinne ihmisiä, varsinkin niitä ketkä ovat tärkeitä ja keiden hyväksyntää tarvin. Häpeän aivan kuollakseni joka ainoaa asiaa, pelkään arvostelua. Kodin (huonekalut, sisustus, siivo yms) lisäksi häpeän keittotaitojani ja ruoanlaittotilanteita vaikka olen hyvä ruoanlaitossa, pelkään mokaavani. Lisäksi pelkään lahjojen antamista kuin maailmanloppua lähes aina.
Sen verran tajuan että kaikki liittyy häpeään ja siihen että näissä tilanteissa altistun kritiikille ja paljastan jotain itsestäni. Mutta miten päästä tällaisesta täysin järjettömästä tunteesta eroon? Harjoittelu ei auta, sen tiedän kokemuksesta, tulee vaan pahempi olo ja hävettää enemmän. Järjellä sanominen ei auta sitäkään vähää. En todellakaan moisesta idiotismista kärsisi jos sen päättämällä pois saisin.
Useimmiten vastapuoli ei tunteitani huomaa, mutta kärsin itse niistä suunnattomasti tapahtumahetkellä ja viikkoja, kuukausia, joskus vuosia jälkeenpäin.
Kenelläkään mitään fiksuja neuvoja? Kiitos...
Mun kodissa ei ole mitään kummallista, mutta pelkään päästää sinne ihmisiä, varsinkin niitä ketkä ovat tärkeitä ja keiden hyväksyntää tarvin. Häpeän aivan kuollakseni joka ainoaa asiaa, pelkään arvostelua. Kodin (huonekalut, sisustus, siivo yms) lisäksi häpeän keittotaitojani ja ruoanlaittotilanteita vaikka olen hyvä ruoanlaitossa, pelkään mokaavani. Lisäksi pelkään lahjojen antamista kuin maailmanloppua lähes aina.
Sen verran tajuan että kaikki liittyy häpeään ja siihen että näissä tilanteissa altistun kritiikille ja paljastan jotain itsestäni. Mutta miten päästä tällaisesta täysin järjettömästä tunteesta eroon? Harjoittelu ei auta, sen tiedän kokemuksesta, tulee vaan pahempi olo ja hävettää enemmän. Järjellä sanominen ei auta sitäkään vähää. En todellakaan moisesta idiotismista kärsisi jos sen päättämällä pois saisin.
Useimmiten vastapuoli ei tunteitani huomaa, mutta kärsin itse niistä suunnattomasti tapahtumahetkellä ja viikkoja, kuukausia, joskus vuosia jälkeenpäin.
Kenelläkään mitään fiksuja neuvoja? Kiitos...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luulen että sinulla on heikko itsetunto.Käyttäydyn äitini lähellä ihan samoin.Katso netistä siihen neuvoja.
arvostelussa on niin hävettävää? Tai muistatko lapsena kokeneesi niin, että olet yrittänyt parhaasi, mutta mikään ei silti ole ollut riittävän hyvää. Olen itse noita joskus miettinyt ja varsinkin sitä riittämättömyyden tunnetta. Ehkäpä lapsi riippuvuutensa vuoksi kokee jonkinlaista riittämättömyyttä, vaikka ei varsinaisesti kritiikkiä toimistaan saisikaan. Aiheuttaisiko sellainen häpeän tunnetta, jos oma luonne jotenkin sitä edesauttaa? Voisi opetella ajattelemaan, että on riittävä ja riittävän hyvä sellaisena kuin on.
Onko täydellisyyden tavoittelija, joka piinaa itseään sillä? Tuntee sitten huonommuutta, jos ei onnistu täydellisesti, mikä tuskin koskaan on kuitenkaan mahdollista.
Tässä joitakin ajatuksia, mutta pitäisi tuntea vähän paremmin kirjoittajaa, että osuisi paremmin kohdalleen.
Lopettele liika kritiikki itseäsi kohtaan ja itsesi tarkkailu. Oletko ns. täydellisyydentavoittelija? Tuo riitämättömyyden tunne itselle ja josta aiheutuu pelkoja (olemattomia)...ainun pitää puhua asiasta ja HUOMATA...kenen koti on täydellinen? Ei minun ainakaan. Opi hyväksymään hiljalleen itsesi pienissä asioissa ja ota se pieni ilonmurunen siit hetkestä.
Juontaako lapsuudesta tuollainen..oltiinko liian ankaria sinulle ? Älä häpeä, olen itsekin hävennyt ja sitten luovuttanut, että olkoon. Voit kehittyä kaikessa!
Minulla on haave kauniista ja tiptop kodista, minulla on haaveita ulkonäöstäni, pelkään toisten arvostelua kropastani. Olen saanut kehuja esim. ulkonäöstäni, mutta minulle se ei riitä. Pitää opetella katsomaan itseä uudelleen ja hyväksymään.