Minulla on n.5,5 vuoden ajan ollut suoliston kanssa ongelmia siten, että aamuisin vatsani on aina löysällä ja ilmaa tulee vatsaan paljonkin ja usein. Yleensä jännityksen yhteydessä tämä vain pahenee. Nyt on myös noin vuoden ajan aina silloin tällöin (n. kerran kahdessa kuukaudessa) tullut vessapaperiin kakkosen jälkeen pyyhkiessä hieman verta. Kävin tämän asian kanssa useaan otteeseen terveyskeskuksessa ja aina kuittasivat stressivatsalla. Nyt kävin sitten eilen yksityisellä suolistovaivoihin erikoistuneella lääkärillä ja hän kokeili sormella ja sanoi, että siinä kaikki hyvin, mutta suositteli kuitenkin kolonoskopiaa. Olen 20-vuotias ja nyt aivan kauhuissani, että mitä jos löytyykin jotain. Onko muilla ollut samoja tilanteita, kannattaako olla huolissaan?
PS. tästä asiasta stressaaminen on aivan kauheaa ja terveyskeskuksessa ei pääse tähystykseen lähiaikoinen, eli tähystys maksaakin sitten ykstyisellä 400e. Onneksi olenkin opiskelija, enkä sitten syö ens kuussa.
PS. tästä asiasta stressaaminen on aivan kauheaa ja terveyskeskuksessa ei pääse tähystykseen lähiaikoinen, eli tähystys maksaakin sitten ykstyisellä 400e. Onneksi olenkin opiskelija, enkä sitten syö ens kuussa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikea sanoa kannattaako olla huolissaan, mutta varaudu kolonoskopiaan henkisesti... VAADI, siis älä pyydä reilusti rauhoittavia ENNEN kolonoskopian aloitusta. Itse sain rauhoittavia vasta puolessavälissä kun uhkasin kuristaa lääkärin :) Kipu ennen rauhoittavia oli sietämätön. Mutta tarkoitus ei ole pelotella, rauhoittavien kanssa kipua ei enää esiintynyt...
Yritä saada lähetettä paikkakuntasi aluesairaalaan (myös yksityinen lääkäri voi lähettää, kun riittävän hyvin puhut) tai muuhun vastaavaan. Vaadi myös jännityksesi takia humautuksella tehtävää tähystystä. Itse toimenpide ei silloin ole kovinkaan kamala. Humautus on rauhoittava lääke, jota annetaan suoraan suoneen ennen toimenpidettä. Lisäksi saa särkylääkettä tarvittaessa.
Sain itse taistella puolisen vuotta (lääkäri mokasi välllä), että sain lähetteen terkkarilääkäriltä paikalliseen aluesairaalaan. Nyt olen erittäin hyvän gastroenterologin hoidossa ja tyytyväinen hoitooni.
Ainoa miinus on että, tyhjennysaineet eivät maistu kovinkaan hyvältä, mutta ne alas saatuaan muu on peruskauraa...
Miolipoo täällä kirjoittele, en vaan jaksanut tuossa sisälle kirjautua, niin eri nimimerkillä. Olen saanut tuolta ihan terveyskeskuksen kautta lähetteen tähystykseen. Pääsee kuulemma kuukauden sisällä. Enää ei edes oikeastaan jännitä, kun kuulin että muillakin esiintyy samankaltaista verenvuotoa silloin tällöin. Ja asiaa tutkittuani huomasin, että minulla oli (ilmeisesti kovan pyyhkimisen tuloksena) tullut pieni verta vuotava haava peräaukon kohdalle. Myös edellisellä kerralla kun tämä tapahtui oli pieni nirhauma lähes samassa paikassa. Ilmeisesti vain pyyhin liian kovaa, mutta hyvähän se nyt on siellä tähystyttämässä käydä kun kerran ajankin saanut jo :D