Ketä laki suojelee?

Eva

4

451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeutta Kiitos

      Eräs nainen neuloi puikoilla itselleen kaulahuivin itse ostamasta langasta. Kauaa ei valmis huivi ehtinyt omaa kaulaa lämmittää, kun se varastettiin tanssipaikan naulakosta. Huivi oli piilotettuna takin hihaan eli näpistäjä on seurannut naisen toimia. Kadonneesta kaulahuivista tehtiin katoamis ilmoitus paikan päällä henkilökuntaan kuuluneelle naiselle. Kuinka ollakkaan huivi löytyi kirpputorilta myytävänä vaivaisella 10 eurolla (hinnan ei tarvi olla suuri, koska näpistäjälle ei ole siitä koitunut kuluja). Poliisi hälytettiin paikalle, mutta huivin oikea omistaja ei huivia saanut. Ei siitä huolimatta, että näpistäjä ei osannut antaa huivin teko-ohjeita. Poliisi soitti tanssipaikkaan ja kyseli miespuoliselta henkilöltä tietoja tapaukseen liittyen. Mies ei tietenkään tienyt, koska naiselle oli tapauksesta kerrottu. Myöskän kirpputorin myyjä ei millään muotoa pyrkinyt auttamaan asiassa. Miksi lopettaa hyvin lypsävä lehmä? Millaiseksi paikaksi haluamme nimittää kirpputoria, joka myy tietäen varastettua tavaraa? Entä näpistelijää suojelevat poliisit? Toiminnallaan he antavat hväksyntänsä tälle kyseenalaisin toiminnoin rahaa ansaitsevalle henkilölle. Kiva juttu. Seuraava uhri saatat olla Sinä itse. - Huomaa, ettei poliisi tiedä käsitöistä yhtään mitään. Oman työnsä tunnistaa mistä tahansa ja jokaisella on oma neulonta jälkensä. Lisäksi huivissa on eräs asia, joka todistaa huivin kuuluneen sille jolta se tansseissa vietiin. Poliisilla olisi tarvittava aineisto, jos he vain sen haluaisivat nähdä. Tässä tapauksessa rikollisen suojelu nousee yli uhrin oikeuksien.

      • Helmunt Schwein

        Ei se poliisi ketään ole suojellut. Sinähän kerroit, että he tulivat paikalle ja selvittivät asiaa. Epäilyksen tueksi ei heidän mielestään kuitenkaan löytynyt riittävästi faktaa.
        Kyse on tietysti näpistyksestä, joka vanhenee kahdessa vuodessa. Jos tuo aika ei ole vielä kulunut, niin tee itse rikosilmoitus tapahtumasta. Se lähtee silloin vireille, jolloin sinua kuullaan. Saat kertoa omat faktasi ja aikanaan saat tietoosi muittenkin mielipiteen siitä, onko näyttöä riittävästi vai ei ole.


      • Oikeutta Kiitos
        Helmunt Schwein kirjoitti:

        Ei se poliisi ketään ole suojellut. Sinähän kerroit, että he tulivat paikalle ja selvittivät asiaa. Epäilyksen tueksi ei heidän mielestään kuitenkaan löytynyt riittävästi faktaa.
        Kyse on tietysti näpistyksestä, joka vanhenee kahdessa vuodessa. Jos tuo aika ei ole vielä kulunut, niin tee itse rikosilmoitus tapahtumasta. Se lähtee silloin vireille, jolloin sinua kuullaan. Saat kertoa omat faktasi ja aikanaan saat tietoosi muittenkin mielipiteen siitä, onko näyttöä riittävästi vai ei ole.

        Emme ole tavanneet. Kyseisellä henkilöllä vain sattuu olemaan laaja ystävä/tuttavapiiri. Olen tekemisissä median kanssa, joten juttu kiinnosti, koska se haiskahtaa. Takavarikoitteko kyseisen erikoisen värisen kaulahuivin? Olen sen itse nähnyt ja olisin kiinnostunut näkemään siitä otetun valokuvan. Teen itse käsitöitä ja siltä osin tiedän monta seikkaa. Miten kaksi naista onnistuisi tekemään aivan samanlaisen käsityön ilman mallia? -Tämä on tehty omalla mallilla. Käsitöitä tekevät henkilöt saattaisivat asian tiimoilta älähtää aikalailla. Kukaan ei kudo tai virkkaa varastamista varten. Tämä on aivan selvä asia. Vertasitteko loossinpitäjän aikaisempia töitä tähän kaulahuiviin? (käsitöitä tekevä henkilö tunnistaisi käsialat toisistaan, sillä eri ihmisillä on erilainen jälki. - Omani on tasaista.)Minulla on vain tieto, että eivät olleet kauniita. Lisäksi kuten edellä, jos myyjä olisi itse työn tehnyt, ei siitä pyydetty hinta 10 euroa riitä katamaan siihen kulunutta lankaa. Saati työhön kulunutta aikaa. Vain tyhmä myisi alihintaan. Mutta tässä tapauksessa tuo 10 euroa on puhdasta tuloa. Mistä loossin pitäjä sanoo langan ostaneensa? Itse en ole vastaavaa nähnyt aikaisemmin (uutuus lankojako). Muistan omat lankani erityisen hyvin, samoin pystyn kertomaan kuinka olen käsityöni tehnyt, vaikka aikaa olisi kulunut. Ja sen minkä kokoisilla puikoilla. Puikkojen koko tiedot ovat helppoja muistaa. Esim. 5.5. -Epäilen että useimat muutkin käsityöläiset osaavat kertoa työstään. - Hän ei osannut kertoa, koska ei ollut sitä tehnyt. Tarvitsetteko vielä lisää tietoa? Ai, niin, kun käsityötä tekee (virkkaa tai kutoo) joutuu työhön tekijän hiuksia. Varsinkin, jos ne ovat pikät.


    • nöf nöf

      tietysti rikollisia ja ulkomaalaisia, ja varsinkin ulkomaalaisia rikollisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      223
      4111
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2593
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      913
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      896
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      891
    Aihe