On paljon näyttöä siitä, miten huostaanotot saavat tapahtua miten lasta järkyttävällä tavalla tahansa, siinä häntä ei mitenkään säästellä ja suojella.
Mutta auta armias, miten häntä ssuojellaan silloin kun suunnan pitäisi kulkea sijoituksesta kotiin päin, näin silti, vaikka nimenomaan kotiutus olisi lapsenkin suurin toive ja syy, minkä takia hän sietää, kestää ja jaksaa sijoituksessa oloa.
Tästä ristiriidasta muutamia esimerkkejä:
Jos myöhemmin hyvinkin aiheettomaksi osoittautuvan ls-ilmoituksen tekijä saa sosiaalipäivystyksen uskomaan lapsen terveyden olevan vakavasti uhattuna, syöksyy sossu poliisisaatossa paikalle ja rauhallisesti nukkumassa olleet lapset revitään sängyistään, raahataan poliisiautoon ja viedään vastaanottokotiin odottamaan hutkinnan tutkintaa. Näinkin oikeudettoman tapauksen jälkeen lapsi joutuu odottamaan kotiuttamista jopa 1-2 vuotta, ennen kuin asia on oikeuskäsittelyssä ja hänet kotiutetaan, JOS kotiutetaan. Hallinto-oikeudet kun harvemmin asettavat viranomaistoimien harkintaa kyseenalaiseksi, jos sen toteuttamiseen ovat lain vaatimat kriteerit täytetty. Toimenpide siunataan lainmukaiseksi ihan vain sillä, että sosiaalitoimella oli "aihetta epäillä" lapsen terveyden vaarantuvan.
Turhaa sanahelinää on lainkirjan tässä, kuten monessa muussakin ls-asiassa kun laki ohjeistaa, että "lapsi voidaan palauttaa kotiinsa jo muutaman päivän sisällä, jos tilanne on rauhoittunut tai jos lapsen ja perheen tilanne voidaan turvata avohuollon tukitoimin." Ensinnäkään isossa osassa kuntia ei tukia enää ole ja vaikka ls on myöntänyt lakia rikottavan ei-kiireellisten ilmoitusten selvittelyssä, niin kiireelliseen sijoituksen kohdalla sossulla kyllä löytyy aikaa hutaista selvitys, jolloin lapsi on oikeus siirtää pysyvään sijoitukseen 30 vrk:n sisällä kiireellisestä huostaanotosta. Tietysti sosiaalitoimi puolustelee omaa työtään ja valehtelee "tarkan harkinnan" tapahtuneen ennen sijoitusta. Tässä on vanhempien sana vastaan viranomaisen sana, eikä tarvitse edes kysyä, kumman mielipidettä Suomessa kuunnellaan. Virheisiin ja oman kunnian tavoitteluun taipuva ihminen kun muuttuu meillä virheettömäksi kun hän on allekirjoittanut työsopimuksen kuntatyönantajan kanssa.
Ihan sama tilanne on, jos vanhempaa epäillään rikoksesta lasta kohtaan. Seuraa pakkohuostaanotto ennen kuin tutkinta on päässyt edes alkuunsa, pelkkä sosiaalitoimen epäily riittää lapsen riepotteluun. Näissä epäilyissä unohtuu täysin se, että huostaanotto on tosiaan lapseen kohdistuva hallinto-oikeudellinen vapaudenriisto, jonka toteuttaminen on shokki lapselle. Poliisitutkinta vie aikansa, mutta lapsi siis tuomitaan eroon vanhemmistaan pelkän epäilyn perusteella, vaikka ei aikuistakaan epäilyä mitenkään tuomita ennen tutkinnan valmistumista. Lisäksi on huomioitava, että kotiutus ei edellä mainituista syistä ole yksinkertainen toimi koskaan ollenkaan, koska siinä vaiheessa lasta ollaan suojelevinaan kaikilta järkytyksiltä ja elämänmuutoksilta.
Mielettömiin vallankäytön ylilyönteihin ja lasta järkyttäviin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyvät myös psykiatrit. On monesti tapahtunut, että lääkärin mielipidettä vastustanut vanhempi viettää vastaanoton jälkeen rauhallista koti-iltaa lapsensa kanssa, kun kotiin hyökää joukko viranomaisia lääkärin tekemän lastensuojeluilmoituksen takia. Lastaan aivan hyvin hoitanut, terve vanhempi laitetaan käsirautoihin lapsen silmien edessä ja viedään mielisairaalaan, lapsi tietysti "pelastetaan" lastensuojelun hoteisiin. Terve vanhempi tietysti käännytetään mielisairaalasta pois saman tien, mutta se ei pakkosijoitettua lasta lohduta ollenkaan. Eikä sekään, että vuosien valitustaistelun jälkeen vanhemman todetaan olleen oikeassa ja psykiatrin väärässä.
Järkeä vailla olevaa lapsen suojelua, silkkaa mielivaltaa ainoastaan.
Mutta auta armias, miten häntä ssuojellaan silloin kun suunnan pitäisi kulkea sijoituksesta kotiin päin, näin silti, vaikka nimenomaan kotiutus olisi lapsenkin suurin toive ja syy, minkä takia hän sietää, kestää ja jaksaa sijoituksessa oloa.
Tästä ristiriidasta muutamia esimerkkejä:
Jos myöhemmin hyvinkin aiheettomaksi osoittautuvan ls-ilmoituksen tekijä saa sosiaalipäivystyksen uskomaan lapsen terveyden olevan vakavasti uhattuna, syöksyy sossu poliisisaatossa paikalle ja rauhallisesti nukkumassa olleet lapset revitään sängyistään, raahataan poliisiautoon ja viedään vastaanottokotiin odottamaan hutkinnan tutkintaa. Näinkin oikeudettoman tapauksen jälkeen lapsi joutuu odottamaan kotiuttamista jopa 1-2 vuotta, ennen kuin asia on oikeuskäsittelyssä ja hänet kotiutetaan, JOS kotiutetaan. Hallinto-oikeudet kun harvemmin asettavat viranomaistoimien harkintaa kyseenalaiseksi, jos sen toteuttamiseen ovat lain vaatimat kriteerit täytetty. Toimenpide siunataan lainmukaiseksi ihan vain sillä, että sosiaalitoimella oli "aihetta epäillä" lapsen terveyden vaarantuvan.
Turhaa sanahelinää on lainkirjan tässä, kuten monessa muussakin ls-asiassa kun laki ohjeistaa, että "lapsi voidaan palauttaa kotiinsa jo muutaman päivän sisällä, jos tilanne on rauhoittunut tai jos lapsen ja perheen tilanne voidaan turvata avohuollon tukitoimin." Ensinnäkään isossa osassa kuntia ei tukia enää ole ja vaikka ls on myöntänyt lakia rikottavan ei-kiireellisten ilmoitusten selvittelyssä, niin kiireelliseen sijoituksen kohdalla sossulla kyllä löytyy aikaa hutaista selvitys, jolloin lapsi on oikeus siirtää pysyvään sijoitukseen 30 vrk:n sisällä kiireellisestä huostaanotosta. Tietysti sosiaalitoimi puolustelee omaa työtään ja valehtelee "tarkan harkinnan" tapahtuneen ennen sijoitusta. Tässä on vanhempien sana vastaan viranomaisen sana, eikä tarvitse edes kysyä, kumman mielipidettä Suomessa kuunnellaan. Virheisiin ja oman kunnian tavoitteluun taipuva ihminen kun muuttuu meillä virheettömäksi kun hän on allekirjoittanut työsopimuksen kuntatyönantajan kanssa.
Ihan sama tilanne on, jos vanhempaa epäillään rikoksesta lasta kohtaan. Seuraa pakkohuostaanotto ennen kuin tutkinta on päässyt edes alkuunsa, pelkkä sosiaalitoimen epäily riittää lapsen riepotteluun. Näissä epäilyissä unohtuu täysin se, että huostaanotto on tosiaan lapseen kohdistuva hallinto-oikeudellinen vapaudenriisto, jonka toteuttaminen on shokki lapselle. Poliisitutkinta vie aikansa, mutta lapsi siis tuomitaan eroon vanhemmistaan pelkän epäilyn perusteella, vaikka ei aikuistakaan epäilyä mitenkään tuomita ennen tutkinnan valmistumista. Lisäksi on huomioitava, että kotiutus ei edellä mainituista syistä ole yksinkertainen toimi koskaan ollenkaan, koska siinä vaiheessa lasta ollaan suojelevinaan kaikilta järkytyksiltä ja elämänmuutoksilta.
Mielettömiin vallankäytön ylilyönteihin ja lasta järkyttäviin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyvät myös psykiatrit. On monesti tapahtunut, että lääkärin mielipidettä vastustanut vanhempi viettää vastaanoton jälkeen rauhallista koti-iltaa lapsensa kanssa, kun kotiin hyökää joukko viranomaisia lääkärin tekemän lastensuojeluilmoituksen takia. Lastaan aivan hyvin hoitanut, terve vanhempi laitetaan käsirautoihin lapsen silmien edessä ja viedään mielisairaalaan, lapsi tietysti "pelastetaan" lastensuojelun hoteisiin. Terve vanhempi tietysti käännytetään mielisairaalasta pois saman tien, mutta se ei pakkosijoitettua lasta lohduta ollenkaan. Eikä sekään, että vuosien valitustaistelun jälkeen vanhemman todetaan olleen oikeassa ja psykiatrin väärässä.
Järkeä vailla olevaa lapsen suojelua, silkkaa mielivaltaa ainoastaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Huostaanotot saavat siis tapahtua miten lasta järkyttävällä tavalla tahansa, siinä häntä ei mitenkään säästellä. Mutta kun pitäisi puhua kotiuttamisesta, alkaa äkkiä lapsen suunnaton suojelu:
1) Sijaishuolto saattaa vaatia, että vanhempi ei saa lapselle edes sanoa haluavansa tavata tätä useammin, ettei vain lapsessa vahingossakaan herää toive kotiutumisesta.
Jos vaikeasti päihdeongelmainen vanhempi ei ymmärrä kotiuttamishakemuksen realistisuutta, niin tämän halutaan ymmärtää koskevan kaikkia huostaanottoja, oli sijoituksen syy mikä tahansa tai vaikka syy ei olisi kotioloissa ja vanhemmissa ollenkaan.
2) Mutta vaikka laillisia syitä olisi ja ne ovat jo vuosia sitten poistuneet, ei lasta kotiuteta, koska hänen olonsa halutaan vakiinnuttaa, eikä haluta järkyttää lasta.
3) Jos kotiuttaminen tapahtuu, se voi olla kaksivuotinen prosessi jolloin kotona oloa lisätään vähitellen, taas syynä se, että lapsi ei järkyttyisi äkillisistä muutoksista.
4) Tehdään jopa koekotiuttamisia puoleksi vuodeksi, jolloin vanhemmat ovat vielä viimeisen kerran virheelliseen arviointiin taipuvan toisen ihmisen arvosteltavana.
5) Jopa koekotiutuksen viimeisenä päivänä viranomainen voi ilmoittaa, että lapsi sijoitetaan taas, mikä on mitä suurinta henkistä väkivaltaa lasta kohtaan. Sehän on jopa sodassa käytettyjä vihollisen henkiseen nujertamiseen käytettyjä keinoja, että vangille vilautetaan mahdollisuutta vapauteen, mikä lupaus vedetään pois viime tipassa; nälkiintyneelle näytetään ruokaa, mutta ei ainneta syödä kuitenkaan jne.
6) Sijaishuolto voi asettaa täysin laittomia tapaamisrajoituksia ja estää yhteydenpitoa, eikä niitä aseteta koskaan lain vaatimalla tavalla edes sosiaalitoimen hyväksyttäväksi. Mutta myös sosiaalitoimi asettaa turhia tapaamisrajoituksia. Vai mitä mieltä olette siitä, että oikeus kumoaa rajoituksen turhana, niin sossu ilmoittaa heti käräjäsalin ulkopuolella uuden tapaamisrajoituksen astuvan voimaan siitä hetkestä eteenpäin? Vanhemman voimat saattavat kulua jatkuviin valitusten tekoon ja oikeuden hakemiseen, eikä siitä saisi edes puhua lapselle mitään! Sijaishuolto saattaa antaa lapsen ymmärtää, että vanhempi ei halua tavata lastaan useammin silloinkin, kun todellinen tilanne on kaukana siitä.
7) Laittomuudet ovat niin vakiintuneet joissain huonoissa sijaispaikoissa, että esim. lapsen koti-ikävä itkuun saatetaan sanoa "Et sinä ikinä pääse kotiisi." Näin minunkin lapselle oli sanottu, vaikka tosiasiassa lapsi kotiutui muutamassa kuukaudessa tuon jälkeen, mutta se nyt olikin ainoalaatuista tuon laitoksen historiassa, että lapsi vapautui alle kahdessa vuodessa vangitsemisestaan.
8) Onko oikeaa suojelua sekään, että lasta on lain mukaan kuultava, mutta todellisuudessa hänen mielipiteistään ei välitetä. Viranomaisen suojana on joka tilanteessa vedota esim. siihen, että "lapsi ei ikänsä vuoksi voinut ymmärtää omaa etuaan". Syntyi kiusallinen hiljaisuus, kun lapseni huostaanoton valmisteluvaiheessa tuli äkkiä kysymys kirkkaalla lapsen äänellä esitettynä: "Miksi minun on mentävä lastenkotiin kun minulla on hyvä koti ja äiti, joka hoitaa minua ja minun asioita?" Siihen eivät viranomaiset halunneet lapselle vasta ja minua kiristettiin puoltamaan lapselle sijoitusta, että lapsen olisi helpompi sopeutua siihen. Niin tietysti teinkin, pakon edessä, lapselta salaa itkien.
9) Kuullaanko lasta, kun sijoituksessa tapahtuneista pahoinpitelyistä järkyttynyttä ja jopa itsemurhalla uhkaavaa (jos ei pääse kotiin) itkevää lasta "lohdutetaan" tiuskimalla: "Mitä sä sitä äitiäs huudat, se sinut tänne toimittikin!" Kun vanhempi rohkenee ihmetellä lapsen kohtelua, asia kuitaan vain "Niinhän ne aina täällä kitisevät ja valittavat." Psykiatrit kuittasivat pahoinpitelyt lapsen psykoottiseksi harhaksi, vaikka kukaan muu, oikeaa kuntoutusta ja hoitoa myöhemmin (huostan jälkeen) antanut lääkäri ei ole nähnyt samassa lapsessa mitään viitteitä psykoottisuuteen - eikä ikinä kyllä kukaan muukaan lapsen tunteva henkilö. Lastensuojelun virallinen kanta lienee, että lapsi-raukka on lojaali huonoillekin vanhemmilleen, vaikka edes sossujen mielestä ei vanhemmissa syytä huostaan ole, vaan se tehdään esim. sairaalapaikkojen puutteen takia.
10) Miksi kotiutus on se ainoa peikko, jolta lastensuojelussa lasta suojellaan, muuten häntä saa kohdella miten tahansa? Jopa silloin kun vanhempi on itse hakenut lapselle sijoitusta, saatetaan kotiutusta pitkittää täysin mielivaltaisesti, vaikka lapsi todellisuudessa kärsisi sijaispaikassa ja toteaa itsekin, että vähempikin opetus olisi hänelle koululintsaamisen lopettamiseen riittänyt. Aivan liian usein tällöinkin sijoitus kestää vuosikausia, eikä lapsen puheista välitetä. Tuossakin tilanteessa saatetaan yhteydenpitoa kotiin rajoittaa rajusti ja lasta tarkkaillaan sijoituksessa niin tiukasti, että hänelle on vaikea saada edes tietoa siitä, että 12-vuotias voi itse kirjallisesti anoa sijoituksensa lopettamista.
Ai joku sanoo, että sosiaalitoimen velvollisuus on neuvoa lasta tässäkin asiassa? Niinpä niin...
Miten saadaan muutos tilanteeseen, että lasta suojeltaisiin myös viranomaisten ylilyönneiltä, väärältä vallankäytöltä, sijaishuollossa tapahtuneelta kaltoinkohtelulta, eikä aina ja ikuisesti vain omalta kodiltaan ja omilta vanhemmiltaan?
viranhaltija joka päätöksen tekee pysyy aina kannassaan, vaikka itse huomaisi tehneensä virheen. Uskottavuus näet kaataa inhimillisyyden tieltään. omasta kokemuksesta tiedän, että siksi monet sos.tt ovat pahasti alkoholisoituneet, koska itse tietävät tekojensa seuraukset ja katuvat niitä. Tämä ei ole katkeran vanhemman mutua vaan olen itse ollut sosv. töissä vaan ei enää mieli kestänyt.
t. n-65
Eli väärin toimiva sossu pitää omana kunnia-asianaan, että hänen päätöksensä on aina virheetön.
Jos vanhempi näkee asian toisin, hänet julistetaan yhteistyökyvyttömäksi.
Jos oikeus näkee asian toisin, parannusta tilanteeseen ei tule, koska sossu valittaa kork.hall.oikeuteen.
Kun sossulta perätään perusteluja oikeuden päätöksestä eriävään kantaansa, voin hyvin kuvitella, että vastaus kulkee samaa rataa kuin toimittajillekin. Eli hänellä on olevinaan "parempaa" tietoa asioista, koska hän tekee kenttätyötä, eivätkä siitä muut kuolevaiset ymmärrä yhtään mitään. Eikä mitään muuta parempaa tietoa ole olemassakaan, sen näkee vierestä seuraava vanhempi, mutta häntä ei uskota, koska hän on huostavanhempi. Mutta sossua uskotaan, koska hänon EREHTYMÄTÖN, RIKKEETÖN, REHELLINEN VIRANOMAINEN.
olen itse huomannut nyt kun sijotettu poika on huomannut etävanhemman lahjovan/kiristävän/jopa uhkailevan, että sossu ei sitä tajua vaan heidän mielestään etävanhempi on hyvä ihminen kun taas minä lähivanhempana olen paha kun aikanaan itse sijoitusta aloin ajaa. Poika on rauhoittunut ja huomannut että sääntöjen mukaan kun mennään niin kaikki toimii ok. Silti sossu järjestelmällisesti kieltäytyy kaikista toimenpiteistä joilla yritetään saada etävanhempi lopettamaan. Eivät usko minua eivätkä poikaa. Poika kuitenkin on jo kohta 14-v, mutta silti ei mitään hänen sanomaansa sossut ota huomioon. Sossu on muka aina oikeassa. Mitäs sitten tehdään kun vuosien päästä huomaavatkin ihan oikeasti olleensa väärässä?
Ei edes vuosien päästäkään myönnä olleensa väärässä vaikka on niin selkeää näyttöä koko asiasta...ja hyvin tietää ja tiedostaa kuinka ison virheen on tehnyt...ja mitkä seuraamukset ovat olleet tämän mielivaltaisen sossun aikaansaamisien tulos ja nyt pelkopepussa minkälaisen kohtalon on karma hänen varalleen suunnitellut sitä saa mitä tilaa mitäs lähti sossu leikkimään jumalaa
olla luottamuspula. Kerrot että itse laitoit huostaanottoprosessin liikkeelle. Jos noin on niin tuskin saat rakennettua paljoakaan suhteessa lapseesi. Voisitko ajatella tukevasi etävanhemman ja ajatella tukevansa lapsen keskinäistä luottamusta etävanhemman kanssa, jos heillä sellainen on ja olisit tyytyväinen siihen että lapsesi voi nyt paremmin. Ei lapsi tule sellaisiin olosuhteisiin takaisin, olet laittanut pois omasta kodistaan. Meillä on käänteisenä, toinen vei lapsen huostaanottajille ja minä pidin lapsestani kiinni. Vaikka lapsi on nyt aikuinen, niin tärkeimmissä asioissaan hän kääntyy minun puoleeni. Toki pitää yhteyttä myös toiseen joka auttelee enemmänkin taloudellisesti. "Työnjakomme" on muodostunut toimivaksi. Eli et sinäkään elä maapallolla yksin ei kaikki pyöri kuten haluat. Olisiko mahdollista sopeutua tämänhetkiseen tilanteeseen kuten olet sen itsellesi ja lapsellsi järjestänyt. Lapseltasi tuskin saat varauksetonta hyväksymistä enää koskaan. Järjestämäsi hylkäämisen kokemus on raskasta lapsellesi, voisitko antaa hänen pitää toisen vanhemmistaan, kehen hän voi luottaa. Jos lahjoo niin omalle lapselleenhan antaa hyvinvointia, ei se liene ole sinulta mitenkään pois.
on taas olemassa KO:n päätös
missä aina niin ammattitaitoinen (siis ja mihin asiaan...?)
sossuparka alkoi taas jälleen kerran poliisiviranomaiseksi tässä omassa suuruudenhulluudessaan ja kaikkivoipaisuudessaan .........
ja laittoi lapselle ja vanhemmalle poliisitutkinnan ajaksi tapaamsten rajoitukset ja jopa
perusteli ...e sillä
että poliisitutkinta on turvattava...
näin se meillä suomen sossussa ja varsinkin aina niin ammattitaitoisessa
lastensuojelussa asia menee:
että saadaan poliisi asia ensin
ja sitten vasta lapsen asia.....!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Allaolevaan kirjoitukseen voisi vanhenpi sanan tilalle vaihtaa ehkä SOSSUN?
Yleisellä tasolla on runsaasti keskusteluita avioeron vaikutuksesta lasten tulevaisuuteen. Jostain syystä huostaaotetttujen lasten kokemuksista ei julkisuudessa keskustella. - Miksi ei ?
Netissä aiheista runsasta keskustelua hauilla > lapsen erokriisi < , > lapsen eroahdistus < , > avioero lapsen kokemana < , > näkymättömät lapset <
Suomi puhuu palstalla oli marraskuussa 2004 siteerattu ylilääkäri Olli Piirtolan haastattelua otsakkeella "Näkymättömät lapset- tulevaisuuden aikapommiko?".
"Muumitarinoiden helmiä on kertomus näkymättömäksi muuttuneesta lapsesta Ninnistä, joka muumien hoteissa tulee vähän kerrassaan näkyväksi, kun häntä rakastetaan, kunnioitetaan ja kuunnellaan.
Keskisuomalainen. 24.11.2004 ylilääkäri Olli Piirtola. Näkymättömiä lapsia on Jyväskylässäkin.
Jyväskylässä on paljon näkymättömiä lapsia, joiden tarpeita vähätellään. Yleiseen välinpitämättömyyteen ja vähättelevään asenteeseen lapsia ja lapsiperheitä kohtaan tarvitaan muutosta, jotta lapset tulevat yhteiskunnassamme näkyviksi. Vanhenmpien hyssytteleminen pitäisi myös lopettaa ja vaatia heiltä vastuuta.
Stakesin kuntatilasto kertoo, että Jyväskylässä lastensuojelun piirissä koko maan keskiarvoon verrattuna on yli kaksinkertainen määrä lapsia.
Yli 12 vuotiaiden nuorisopsykiatrian avohoitokäynnit ovat lähes kolminkertaistuneet. Yksinhuoltajaperheiden osuus on maan keskiarvoa selvästi suurempi.
Lapsi tulee ottaa kaikkialla vakavasti ja hänen itsearvoaan tulee kunnoitaaa. Nyt ollaan näennäisesti suvatsevaisia lastaan laiminlyövien perheiden eriskummallisuuksille. Vanhempia ei haluta syyllistää ja niinmpä heiltä ei uskalleta myöskään vaatia vastuuta.
Yksinäisyys ja aikuisen puute oirehtivat masennuksena, nukahtamisvaikeuksina, väkivaltaisuutena ja tunnekylmyytenä. Liian varhainen aikuistuminen tuottaa vain näennäiskypsyyttä ja antaa vähän eväitä tunne-elämän kehittymiselle. Hän muistuttaa, että lapsen on saatava olla lapsi.
Vanhemmilta vain tuntuu katoavan rohkeus olla aikuisia. Lapset elävät yhä enemmän virtuaalitodellisuudessa, jonka luovat televisio, tietokonepelit ja videot, vaikka he tarvitsisivat aikuisilta oikeita tietoja ja oikeita tunteita.
Eräässä toisessa haastattelussa (Ksml) 23.11.04 hän totesi Jyväskylään olisi perustettava välittömästi yksi uusi mielenterveystoimisto, joka auttaisi erityisesti nuoria aikuisia".
Ollisiko huostahulluille sossuille perustettava välittömästi mielenterveystoimisto?