katkaisuun

Mitä kautta pääsee samana päivänä laitoskatkaisuun keski-uudellamaalla? Veljeni haluaa lopettaa juomisen koska pelkää tappavansa itsensä jos jatkaa juopottelua. Lupasin selvittää asiaa sillä aikaa kun hän koittaa nukkua päätään selväksi. Kertokaa ihmiset, ja pliis, asiallisia vastauksia, mä oon ihan mielettömän peloissani veljen puolesta:(
2486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vieroitusosastolle tai jonnekkin vastaavaan.

Näin olen kuskannut monia apua tarvitsevia vaikka ei heille ole apu kelvannut.

Tavallisen terveyskeskuksen lääkärikin voi olla ensi apuna ja tien näyttäjänä.

Ole rehelline ja kerro avoimesti sekä kuuntele mitä veljesi juttelee juoma tavoistaa ja sinulla on oikeus korjata vääryydet.
Toivon että veljesi suostuu että saat olla mukana tutkimushuoneessa.
Minä olen ollut aina tukena ja selventäjänä asioissa mitkä ovat usein vaikeita asianomaisella tuoda rehellisesti julki.
Samoin saat kuulla mikä on hoitosuunnitelma jne. Näin voit olla tukena sekä voit aina vedota siihen keskusteluun mitä se nyt sitten sisältääkin. Hyvää jatkoa.

Äänestä
  • Kotipaikkakuntasi A-klinikka tai terveyskeskus on oikea osoite. Jatkohoitona AA, Nimettömät alkoholistit, jos tahtoo raittiiksi. Jos olet itse kärsinyt veljesi juomisesta, saatat itsekin olla avun tarpeessa. A-klinikat auttavat myös läheisiä, itseapuryhmä on Al-Anon. Etsi Netistä.
    Hienoa, kun välität veljestäsi, mutta hoida myös itseäsi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kata kirjoitti:

Mitä kautta pääsee samana päivänä laitoskatkaisuun keski-uudellamaalla? Veljeni haluaa lopettaa juomisen koska pelkää tappavansa itsensä jos jatkaa juopottelua. Lupasin selvittää asiaa sillä aikaa kun hän koittaa nukkua päätään selväksi. Kertokaa ihmiset, ja pliis, asiallisia vastauksia, mä oon ihan mielettömän peloissani veljen puolesta:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu