onko

Onko nämä selviä skitsofreniaoireita jos on selittämättömiä selkäkipuja ynnä muita lihaskipuja ja aivosumua eli ajatus ei oikein kulje, tuntuu käyvän hitaalla, aivan kuin olisi sumussa noin kuvaannollisesti. Lisäksi näkökentässä häiriöitä eli välillä näkyy kahtena ja muuta outoa. Myös on outoja tuntemuksia eli metallinmakua suussa.
3200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kyllä ole.

miten olet päätynyt ajattelemaan että olisi? yksi tärkeä asia minkä vuoksi ei ole on se että ajattelet kirjoituksesi perusteella itse olevasi psykoottinen.

Äänestä

eivät nuo skitsofrenian oireilta kuullosta, mutta suosittelen hakeutumaan pikaisesti omalle lääkärillesi ja kysästä mitä hän sanoisi.

Äänestä

Tervehdys.
Skitsofrenian ennakko-oireita ovat ennen muuta ajattelun häiriöt, kuten tunne vieraiden ajatusten tunkeutumisesta mieleen. Muina ajatushäiriöinä esiintyy mm. tunne siitä, että omat ajatukset katoavat äkillisesti mielestä, ajatuksiin vaikutetaan ulkoapäin, niistä häviää tarkoitus tai ne ikäänkuin hajoavat. Samoin voi syntyä tunne, että ympäristö muuttuu oudosti ja siinä tapahtuvat asiat kohdistuvat itseen. Toisten puhe saattaa tulla vaikeasti käsitettäväksi, ja henkilö itse juuttuu herkästi pikkuasioiden tai yksityiskohtien pohdiskeluun. Kehon liikkeissä voi äkillisesti ilmetä häiriöitä, ja ilmeitä, asentoa ja eleitä on vaikea hallita. Esineet voivat näyttää luonnottoman pieniltä, etäällä olevilta, tai luonnottoman suurilta, tai henkilö voi kuulla lyhytaikaisesti outoja ääniä, kuten suhinaa, kolahduksia ja kuisketta vailla selvää äänen aiheuttajaa. Tällöin ihminen kokee olonsa yleensä hämmentyneeksi ja tuntee, että jotain on vialla. Suurta psykoosiin sairastumisen riskiä ennustavat vaikeammat oireet, kuten aistiharhat tai -hairahdukset, seuraamisen ja vainoamisen tunne sekä itsen tai ympäristön muuttumisen tunne. Lyhytkestoiset ennakko-oireet tai edes psykoottiset oireet eivät kuitenkaan aina merkitse varsinaisen psykoosin puhkeamista.

Akuuttivaiheen oireita ovat ennenkaikkea , aistiharhat ja harhaluulot sekä hajanaisuus. Puheen hajanaisuus ilmenee assosiaatioiden löystymisenä, lauseiden hajanaisuutena, uusien sanojen keksimisenä eli neologismina sekä epäloogisuutena tai liiallisena yksityiskohtaisuutena. Käyttäytymisen hajanaisuutta kuvastavat vähentynyt tai liiallinen liikkuminen, oudot maneerit ja kyvyttömyys suunnitelmalliseen toimintaan. Lisäksi skitsofrenialle on ominaista tunneilmaisujen outous ja asiaankuulumattomuus, joka tulee esiin esim. asiattomana naureskeluna, itkemisenä tai aggressiivisuutena.
Lisäksi saattavat normaalit psyykkiset toiminnat heikentyä tai puuttua. Näitä on puheen köyhtyminen, tahdottomuus, anhedonia (kyvyttömyys tuntea nautintoa) ja tunneilmaisujen latistuminen. Lisäksi tiedolliset eli kognitiiviset toiminnot häiriintyvät: potilaalla on tarkkaavaisuuden sekä käsitteellisen ja loogisen alattelun häiriöitä, vaikeuksia käsitellä tietoa ja oppia uutta ja ongelmia myös kielellisen muistin alueella.

Skitsofreniaa sinulla tuskin on, mutta pistäydyppäs lääkärissä oireistasi.

terv. R.R.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielikö pirstaleina kirjoitti:

Onko nämä selviä skitsofreniaoireita jos on selittämättömiä selkäkipuja ynnä muita lihaskipuja ja aivosumua eli ajatus ei oikein kulje, tuntuu käyvän hitaalla, aivan kuin olisi sumussa noin kuvaannollisesti. Lisäksi näkökentässä häiriöitä eli välillä näkyy kahtena ja muuta outoa. Myös on outoja tuntemuksia eli metallinmakua suussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu