Täällä on pitkä keskustelu esim. siitä että pitää ottaa yhteys sellaiseen saarnaajaan jolla on lapinluottamus. On aika käsittämätöntä että viisaat ja ymmärtäväiset ihmiset täällä ovat kääntäneet asian niin että kysymys olisi ihmisluottamuksesta! Kysymyshän on siitä että uskoo oikeaan kristuksen oppiin. Ja ei kai kukaan voi väittää että lapissa olisi väärä oppi!? Sen takia pitää katsoa että keskustelee sydämestään uskovan saarnaajan kanssa. Eihän kukaan halua kerettiläistä opettajaa.
Lapinluottamus
Luodikko
43494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
En tiedä tarkoitus periaatettasi aivan 100 lasissa , mutta luulen että tilanne on
sellainen että siittä luottamuksesta on turha puua silloin kun toinen tarvitsee
Synnit anteeksi , ja toinen juttu on minusta se , Kun siitä ei puhuta lainkaan
Raamatussa ei missään paikassa , siksi sanon että sellainen on huuhaata tai
lähes sitä , kun menen rippisäni tykö minä en kysy on lapinluottamusta
siinä vaiheessa olen selvittänyt että hän uskoo Raamattuun , ja Jumalaan
Ja rippi käy kun tanssi .
juuri tätä tarkoitin. Tästä lappiasiasta on tehty täällä kärpäsestä härkänen.. Usko juuri näin yksinkertaista kuin kerroit, riittää että yksinkertaisesti uskot.
Se on Kristuksen sanan pilkkaamista ja Jumalan armon halpana pitämistä. Jumalan sanassa ei ole mitään sellaista kohtaa joka viittaisi ruotsinlappiin taikka lestadiolaisuuteen. Harkitse siis ja lue Jumalan sanaa, ennen kun tulet kertomaan noin tyhmiä juttuja. Jeesus pelastaa, ei ruotsinlappi lapinvanhimmat taikka lestadiolaisuus, tämä on totuus. Onneksi meitä ei ole pelastettu dominoivien ihmisten orjiksi ja uhtreiksi, vaan vapauteen iloon ja rauhaan Jeesuksessa kristuksessa. Hallelujaa kiitos Jeesus.
Jeesus pelastaa, ei ruotsinlappi lapinvanhimmat taikka lestadiolaisuus, tämä on totuus. Onneksi meitä ei ole pelastettu dominoivien ihmisten orjiksi ja uhtreiksi, vaan vapauteen iloon ja rauhaan Jeesuksessa kristuksessa. Hallelujaa kiitos Jeesus. Kirjoitti "usko Jeesukseen".
Kiitos, kunnia ja ylistys ristiinnaulitun Herramme ja Vapahtajamme! Jeesus elää!
Jos kerran lapinluottamus on mielestäsi kärpäsestä härkänen -tyylinen pikkuasia, miksi ihmeessä sitten metelöidä moisesta asiasta joka saarnassa? Osalla saarnaajia on sellainen tapa, tai sitten minulla on vaikeuksia ymmärtää kuulemaani.
Kukaan ei halua kerettiläistä opettajaa, mutta sinunkin väittämääsi sisältyy epäily siitä, että kaikilla saarnaajilla ei olisi sydämen uskoa. Ajattelet siis niin. Minusta tuo on juuri sitä, mitä vastaan Raamattu puhuu kovin sanoin. Erotella ihmisiä. Ei kannata ryhtyä sellaiseen, koska ihmisen rajallinen kyky ei siihen riitä. Kylvetään me vain, ja jätetään leikkaaminen.
Siinä asiassa olen kyllä tiukkana, että jos joku väittää, että vain tämä ja tämä yhteisö ja tämä ja tämä oppi on pelastava, johtaa joukkonsa omavanhurskauden harhaan.
Usko Jeesukseen pelastaa, siis jeesuksenusko.
Mikään yhteisö ei pelasta! Ei niitä ole ristiinnaulittu uhreksi Jumalalle synneistä. Jumalalle kelpasi vain yksi VIATON uhri, hänen rakas Poikansa Jeesus Kristus.
- Vain Jeesus pelastaa. Jeesus on tie Jumalan valtakuntaan.
Miksi sitten on niin raskas synti julistaa muunlaista (kultivoitua) oppia? Mehän kuulemme kaikenlaista ihmisten mielikuvissa syntynyttä "lopinaa" Kristuksen oppiin sisällytettyinä lisäsiivekkeinä. Tästä syntyy
ristiriitaista "raamatunselitystä", jossa yksi paikka Jumalan sanasta lyö toista korvalle, - koko ajan.
Ensin autuus julistetaan armosta tulevaksi, vähän ajan kuluttua armon saamiseksi tarvitaankin jo paljon ihmisten keksimiä ehto, (äitiseurakunta, lestadiolaisuus, lapinluottamus, yms). Silloin armo ei olekaan enää Jumalan armo, joka ansiottomille lahjaksi annetaan ilman omia töitä, vaan se on teoilla ja yhdityksien jäsenyyksillä ansaittava.
Pääosin kahdesta syystä:
1. Väärät opit hylkäävät Jumalan armon, ja yrittävät itse pelastua. Josta seuraa joutuminen kadotukseen.
2. Väärät opit vääristelevät ja turhentavat Jumalan sanaan, tekevät Jumalasta valehtelijan. Tämä on maailman suurin ja vakavin itsepetis.
En minä katso asiaa aivan noin ( otetaan matikka mukaan "kertotaulu" siinä sanotaan seuraavaa, 100x100=10'000. jne. Mutta jos toinen tekijä on =O on tuloskin O ). Kyllä minäkin sanon että siellä varmsati
puhutaan hyviäkin sanoja , asioita mutta kun yksikin osatekijä on O Tuloskin on O. Niin miksi tehdä eheon
tähden asialle hallaa ,pakkasta, sitähän se on siitä ei pääse minnekkään . Ja aivan sama asia joka ainoa
ei nojaa Raamattuun , niinkuin tämä .
On sitten sanottu että hajoamisia tulee välittömästi jos sittä ei puhuta (lapinluottamus ) niin onko se
krisrtillisyys silloin hataralla pohjalla voisiko sitä miettiä sieltä päin. Nyt tarkoitan sitä nimeä jolla meitä
kaikkia nimitetään ... en sitä Ristillisyyttä joka vie myös noin sanottuna voimaa pois . Kaikilta.
'Ja ei kai kukaan voi väittää että lapissa olisi väärä oppi!?' Näin kysyy "luodikko".
Ensinnä tervetuloa keskustelemaan erittäin tärkeistä asioista, jotka puhuttavat ja hämmentävät suurta joukkoa kristillisyydessämme. Sitten sanon mielipiteenäni, että lapissa ON sekava oppi. Lampailla on lampaan korvat joilla he kuulevat Hyvän Paimenen äänen. Lampaat ovat hämmennyksissään, tulee niin sekavaa, ristiriitaista opetusta.
Kaiken kukkuraksi vaaditaan luottamaan lapin wanhimpiin, sanoen mm "sieltä on aina apu tullut...siellä on suurempi Pyhän Hengen valkeus...pitää nöyrtyä tähän korkeampaan opetukseen lapsen lailla, vaikka ei ymmärrä..ym..ym".
Eikö ole Sanan mukaan kuitenkin niin, että Kristus on laumansa Ylipaimen, ei wanhimmat?
Eikö ole niin, että ei ole muuta johtajaa?
Eikö ole niin, että seurakunnan palvelijoina saarnaajien tulee toimia, Ei johtajina?
Eikö ole niin, että seurakunnan Velvollisuus on arvioida julistettua opetusta, että se on Sanan mukaista?
MIKSI kysymyksiin ei vastata? Paitsi saarnoissa julistamalla kysyjät eriseuraisiksi ja pahoiksi työmiehiksi? Sehän on Raamatun vastaista, lihallista toimintaa!!
Miksi on unohdettu Lutherin ja Lestadiuksen seurakuntaopetus? Tilalle on tullut -Vain Me-oppi.
Miksi opetetaan luottamaan ja uskomaan "tähän kalliiseen kristillisyyteen" Jeesuksen sijaan, Hänhän ON TIE, TOTUUS ja ELÄMÄ!!!
Miksi annetaan ymmärtää, että tämä kristillisyys eli esikoiset on ainoa oikea, vaikka se verhotaan tarkoittamaan alku seurakuntaa. Se ymmärretään kuitenkin esikoisuudeksi.
Ja lopuksi, vaikka ei vähäisemmäksi kysymys: MIKSI saarnataan synniksi sellaista, mikä on Jumalan Sanan vastaista, kuten hengellinen musiikki? Ynnä lukemattomat muut ohjeet, joita kuullaan saarnoissa ja joista useimmat koskettavat perinteisesti naisen elämää!
Hyvin jäsenneltyjä kysymyksiä. Kuten sanoit, emme saa naihin vastauksia näiltä jolle kysymykset on esitetty.
Vastuuhenkilöt on vannotettu "yhteisen hyvän" nimissä pysymään vaiti. Motiivin sinä tiedätkin, että seurakunta pysyisi koossa.
Joh. 10:7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
Joh. 10:9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
oh. 10:14 Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
Joh. 10:15 niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
____________
*) Omanvanhurskauden henki on ristiriitojen eriseurojen ja rauhattomuuden henki. Missä tämä henki hallitsee, SIELLÄ KYTÄTÄÄN herkeämättä OMAA JA TOINEN TOISTENSA ELÄMÄÄ, tuliko virheitä. Kukaan ei oikein tiedä kuinka tulisi elää että kaikkia miellyttäisi. Miksi kytätään? Vastaan: Koska omavanhurskaudessa autuus perustuu enemmän taikka vähemmän ihmisen omaan tekoon.
- Kristuksen seurakunnassa autuu perustuu VAIN JA AINOASTAAN KRISTUKSEN TEKOON.
____________
Kristuksen Henki on rauhan Henki. Ne Jumalan lapset joissa Kristus asuu, kokevat keskenään uskomattoman ihanaa yhteenkuuluvaisuutta, heillä on alati rukous toinen toisensä puolesta. He voivat keskustella täysin pelotta kaikista elämään liittyvistä asioista, ilman pienintäkään pelkoa hylätyksi tulemisesta. Jeesuksen omilla on yhteinen ilo ja ylistys, heillä kaikilla on SAMA vanhurskaus joka on täydellinen, Kristukselta lahjaksi saatu, heitä yhdistää keskinäinen ilo, rauha ja vapaus. Rakkaudessa EI OLE PELKOA HYLÄTYKSI TULEMISESTA.
Kristuksen seurakunnassa huonoinkin on yhtä hyvä kun seurakunnan paras, koska kaikkien vanhurskaus on YKSI, - ja täydellinen.
==========================
Pietistis-herrnhutilaisessa seurakuntamallissa, joka on itse asiassa kopio ortodokseilta ja roomalaiskatolilaisuudesta, on eräs erittäin suuri heikkous, - se on käsitys seurakunnan ylipapista.
Kristuksen seurakunnassa, (joka on ainoa oikea seurakuntamalli), KRISTUS johtaa seurakuntaansa jokaisen seurakuntalaisen SYDÄMESTÄ KÄSIN. Jeesus on seurakuntansa Herra jota kaikki kumartavat, eikä kukaan hääri toinen toisensa yläpuolelle asettuneena herrana muita komentelemassa ja autuuden ehtoja asettelemassa.
Kristuksen seurakunta kokoontuu syötetyn vasikan ympärille (Kristus, elävä Jumalan Sana). Sen sijaan alussa mainitsemani seurakunta kokoontuu omaan isiltä perittyyn INSTITUUTIOONSA, jota johtaa joku erehtymätön HENKILÖ tai useita sellaisia (= konklaavi).
Kristuksen seurakunnassa yhteinen ymmärrys muodostuu Kristuksen sanasta. Instituutioon rakennetussa seurakunnassa yhteinen ymmärrys muodostuu konklaavin käsityksistä ja tulkinnoista. Käytännössä mieleltään vaikeavammaisin (= dominoivin henkilö) johtaa koko joukkoa. On järkyttävää havaita että moni esikoislestadiolainen on langennut uskomaan tällaiseen ihmisoppiin, ja vaihtanut Kristuksen vapauden ilon ja rauhan pelkoon, syyllisyyteen häpeään ja itsesääliin. Turvautuvat siis heikoihin alkeisvoimiin Kristuksen sanan sijasta.
Kiitos vastauksesta, 'Jeesuksen usko' ystäväni, se on täydellinen.
Taitaa olla turha toivo odottaa nimimerkki luodikkoa keskusteluun. Pakoilu ja kysymysten kiertely kertoo omaa karua kieltään noin yleisemminkin.
Omaa vanhurskautta rakentavilla on paljon kysymyksiä luettelossaan joita ei saa missään eikä koskaan esittää.
"Se rikkoo luottamuksen". Pelosta elävä ihminen on värisevbä ja huojuva, kuin haavan lehti tuulessa. Leikillisesti sanottuna jo kova pieru kirkonmäellä voi viedä omaan vanhurskauteensa luottavalta koko uskon mennessään.
Vain Kristus-kalliolle rakennettu usko kestää kaikki koetukset, ja kaikki esiin nousevat kysymykset,
- HORJUMATTA.
En ihmettele että Kristuksen henki puhui jo vanhan testamentin puolella profeetta Jeremiaan kautta Jeremiankirjan 17 luvussa. Kirottu on se mies joka luottaa ihmisiin, jonka sydän luopuu Herrasta.
Kristuksen Seurakunnassa , huonopikin on yhtä , kuin seurakunnan paras , koska kaikkien vanhuurskaus
on yksi ja täydellinen .?
En ole tuntenut sinun sanojen kanssa tätä juhlaa , mistä se johtuu ?
Silloin kun vanhurskaus rakentuu enemmän taikka vähemmän ihmistekoihin kuten sinun tapauksessasi on asian laita, on seurauksena ollut jatkuva vikoilu ja runtemattomien ihmisten syytteleminen teoista joita he eivät ole tehneet. Ryhdyttyäsi vääräksi tuomariksi on seuraus tuo jonka mainitsit, yhteys Jeesukseen uskoviin ei toimi.
Vanhurskasta kun ei kukaan kykene syyttämään, ei edes piru, kuinla sinä luulet olevasi oikeutettu syyttelemään julkiisella internet palstalla Jeesuksen verellä Jumalan omaksi ostettuja Jumalan lapsia?
Tee parannus ja usko evankeliumi Kristuksesta, niin kuin sinulle on kauniisti neuvottu monta kertaa, silloin loppuu vikilu ja yhteys syntyy itsestään. Jumalan ylistys alkaa siitä. Vain itseäsi voit muuttaa, et muita.
Silloin kun ukko on anonyymi tuommoisia asioita ei määritellä
Siksi toiseksi olen omalla pakkakunnalla oikea kristitty Hallelujaa .
Silloin kun kirjoituksesi on tuommoista , eli et lainkaan huomioi että minä olen sulle anonyymi
kysynkin millainen mefiso sinä olet kun näet sieltä tänne ja luokittela sen mukaan LOPETA.
Jos Kristuksen rakkaus hallitsisi sinun sydämessäsi, niin et tuomitsisi toisia, ja vielä sellaista teoista joita he eivät ole tehneet.
Useista vihjeistä on helppo päätellä että leimaat joitakin tuntemiasi ihmisiä aivan oman luulosi perusteella.
Se on vakava asia, on hyvin loukkaavaa kun syyttömiä syytellään.
Parasta itsellesi ja muille on, että jätät jatkossa pois spekuloimiset eri nimimerkkien henkilöydestä. Myös halveksiva puhetyyli lähimmäisistä ei kuulu uskovien keskustelukulttuuriin. Jokaisella on oikeus sanoa täällä mielipiteensä,ja jos on eri mieltä niin siitä voi keskustella. Oikea tavoite on yhteiseen päämäärään pääseminen. Jatkuva kina tora ja riita muiden keskustelijoiden kanssa kanssa ei edistä Kristuksen evankeliumia.
Toivon että tästä eteenpäin voisimme kaikki yhdessä keskustella hyvin perustelluista asioista. Kysymyksessä on ihmisen tärkein asia, tulla tuntemaan Jumala.
Jos Kristuksen rakkaus hallitsi sydäntäsi , et tuomitsisi toisia , se sopii erittäin hyvin sinullekin.
Useista komennoista on helppopäätellä kuka oli asialla , mutta sitä miksi en tajua , minä siterasin
viimeisimmäksi Raamattua n.99% se on sitten kielletty muiltakin.
Kirjoitit jatkuvasta torasta ja kinasta , älä vaan vedä itseäs pois se olisi virhe .
Minä myös toivon , mutta näyttää siltä että täällä oleva kontrolli menikin tappolijalle.
Kuinka tälläisen jälkeen pitäsi kirjoitusesi enetä ?
Jos niitä ei saa nytkään esille , ei tämä voi sille muuta tehdä hallaa.
Olen sitä mieltä että näihin joudumme palamaan vielä , asioihin.
Miksi tuomitset? Jumala on rakkaus, ja rakkaus kulkee yhdessä totuuden kanssa.
Toimintasi on ollut jo pitkään yleiselle keskustelupakalle sopimatonta, siitä emme pääse yli emmekä ympäri.
Näin ei voi jatkua, muutkin tarvitsevat tilan ja oikeuden kirjoittaa tänne ilman jatkuvaa häirintääsi.
Suostu jo tänään ottamaan Jumalan armo vastaan. Heitä pois yltäsi tuo kakantärkeä "paikkakunnan viisaan hyvän ja virheettömän kristityn" viittasi, kohtaa totuus itsestäsi.
Rukoile Jeesusta elämäsi Herraksi, kyllä hän parantaa sinut. Opettele rukoilemaan tarpeitasi Jumalalta, Jeesuksen nimessä. Tule rauhan henki keskuuteemme, tätä rukoilemme Jeesuksen nimessä.
Kuinka niin , minä en ole riidellyt , ja toivottavasti en riitelekkään , kokaan en ole
Sen paremmin asioista keskustellut kuin nyt , ja kysynkin että kun luet tästä tekstin
kuka sen kääntää riitelyksi ? Minä olen kyllä puhunut rahasta , mutta siihen on vastattu
kovin sanoin , niin monta kertaa , että se on tehnyt jollakin lailla tepposia , mutta että
minä riitelisin ei pidä paikkansa , johan minä olisin silloin ollut jo ulkona kun lumiukko.
Viimeiset puoli vuotta olet riidellyt päivittän useiden tuntien ajan joka päivä.
Itsellesi voit valehdella mutta muille et.
Edelleen siis kysyn, miksi riitelet?
Vastaus: Et pysty kohtaamaan itseäsi sellaisena kun todellisuudessa olet. Siksi olet rakentanut jo lapsuudessa erittäin vahvan valheminän suojaksesi, - useita sellaisia. Ehyessä perheessä rakastettuna kasvaminen luo vahvemman pohjan elämään. Poikkeukset tästä lapsuudessa rikkovat ihmistä monin eri tavoin. Näitä asioita sinunkin olisi hyvä alkaa tutkimaan, mitä kaikkea rikkovaa sinun lapsuudessasi on tapahtunut. Kun nämä asiat jäävät käsittelemättä ja kohtaamatta niin ne varjostavat koko loppuelämää vahingollisella tavalla.
Jokainen uusi päivä on kuitenkin Jumalan lahjoittama uusi mahdollisuus. Tänä aikana näitäkin asioita voidaan jo hoitaa. Tietotaito mielen alueen sairauksissa on kehittynyt.
Sinun pitää varmasti ensin MÄÄRITELLÄ mitä riita on , minä olen kirjoittanut ilman ritaa
mutta se on tullut takaisin riidalla . pitääkö kysyä seriffiltä ,
Olen tässä havainnut , että sinä olet nopea kylvämään , mutta sinä otat siinä oman käden oikeuden
kun haluat myös heti itse leikata valmista viljaa , se oli Jeesuksen tehtävä , ei sinun !
Kuinka sinä viläkin puhut minun pahista teoista ...miksi ei kukaan puhu sinun pahoista teista .
Joita on nkyvissä nytkin mota , koska sinä otat opiksi ?
Mutta sanon myös niin , että sama viesti tulee nyt kotiin päin .
Jos rakkaudessa vaellamme, ei meillä ole ongelmia.
Raamattu kehoittaa katsomaan puun hedelmiä. Miksi hyvin monen saarnaajan lapset eivät käy seuroissa ( en kyttäilymielessä vaan ihmetellen). Onko puu silloin väärä ja tuottanut huonon hedelmän?
Lapinluottamus on oletettavasti vain ja ainoastaan Kristillinen halua luottaa toiseen Kristittyyn. Ei erikseen lappiin tai timbuktun juna-aseman viheltäjään.
Vain kristittyyn, toiseen kristittyyn. Ihmiseen ei kuitenkaan tule luottaa, oli hän kristitty tai ei. Jokainen ihminen on kiusausten alla ja tavallisia ihmisiä vaan.
Jeesus on kyllä hengellään läsnä jos sitä rukoilemme, kun yhteen kokoonnumme.
Käsittääkseni saarnaajat jotka puhuvat " lapin luottamuksesta" ovat eksyksissä, mutta voin olla väärässäkin.
Joku sue tuolla kirjoitti asiasta ja olen osittain samaa mieltäkin.
Jos kuitenkin matkustamme rakkaudessa ja haluamme jokainen taivaaseen mennä joskus, niin se rakkaus on Jumalan rakkautta meitä ihmisiä kohtaan.
Hän on meitä siunannut elämässämme, antanut meille sen, että jotenkin pärjäämme.
Hän on antanut meille poikansa tehtävän täyttämiseksi ja paholaisen juonien tuhoksi.
Uskokaa syntinne anteeksi, sillä ne on anteeksi annettu. Parantakaa tapanne , sillä se on mahdollista.
Paholainen ei saa pidettyä koukussaan, kun voimme heittää mukaan tarttuneet synnit pois Jeesuksen lupauksen ja tuoman tiedon mukaisesti.
Kyllä minä nöyrästi otan nuhteet vastaan ... Ainoastaan sellaiselta että ne ei ole ,
minun vastustajani ,antamia koska silloin minun kauttani vastutaja saa vainlisää vauhtia ,
ja se ei ole tarkoitus ...vaan se että täällä alkaisi rauha paistaa , eli kaikki tekee korjauksen .
" ken miekkaa tarttuu, se miekkaan hukkuu" . Eikös se mennyt jotenkin noin?
Olemme historian saatossa huomanneet, että viha lietsoo vihaa ja se syvenee ja pahenee.
Tästä syystä meillä on nykyään rauhanturvajoukkoja. Myös muu sotilaallinen turvaaminen rauhan aikaansaamiseksi on ollut jonkin verran yleistä.
Tuosta voimme oppia, että jos joku kirjoittaa vihaa, niin se on tarttuvaa.
Vihan lietsonta on pahuutta ja yksi pahuuden muoto. Hyvin yleistä se on ja ainakin itsessäni olen huomannut sen toimivan yllättävän hyvin.
Jälkeenpäin olenkin tajunnut sen koko kaameuden , joka vihan sisällä on. Se on synkkää ja mustaa.
Yksikään ihminen ei oikeasti kestä sitä vaan se tuhoaa ihmistä sisältäpäin pala palalta.
Samoin toimii rakkaus.
Vihaan rakkaudella vastaamalla ( Jumalan lahjalla) , emme anna vihalle lisää voimaa vaan viha joutuu hämmennykseen. Jos viha jatkuu, se voidaan jättää omaan ala-arvoiseen asemaansa.
Viha on tuhon voima.
Rakkaus on rakentamisen ja elämän voima.
Nyt kun tunnemme vähäsen näiden toiminta mekanismia, niin voimme jokainen valita itse sen, mitä haluamme elämässämme kokea.
Se on jokaisen oma valinta.
Jokainen joutuu elää semmoista elämää, millaisen itselleen valitsee.
Hyvä vai paha ?
Siinä vaihtoehdot.
Asiasta pitääkin olla vihainen. Jumnalakin on monesta eri syystä vihainen. Teun toiminta alittaa hyvään keskustelukulttuuriin kuuluvat pelisäännöt päivittän. Sellaista touhua ei voi sallia keskusteluun tarkoitetulla palstalla.
Jo pidempään tilanne on ollut sellainen, että tuskin kukaan voi kirjoittaa tänne yhtäkään viestiä teun puuttumatta siihen asiattomilla ja loukkaavilla "kanavan mies" viesteillään.
Välillä hän "pyytää anteeksi", mutta tilanne ei muutu miksikään.
Mielestäni palsta on vapautettava keskusteluille, muidenkin mielipiteille. Yksi mies on dominoinut palstaa jo mielestäni enemmän kuin riittävästi. Nyt olisi toimituksen aika toimia.
Internetissä käytävään keskusteluun kuuluu tietyt pelisäännöt joita kaikkien tulisi noudattaa. Tunteilu kuuluu eri foorumeille. Kokonaisviestiin (jolla tunteita välitetään) kuuluvat myös äänet ja kehon kieli, tämä edellyttää näkö ja kuuloyhteyttä.
Tämä palsta on tarkoitettu lestadiolaisuudesta keskustelemiseen. Mielipiteitä on yhtä monta kun keskustelijoitakin. Jokaisen mielipiteitä on kunnioitettava sellaisenaan, olivatpa ne omasta mielestäme oikeita taikka vääriä.
Sinä et vieläkään ymmärrä , että siihen tarvitaan kaksi , ja jos sinä jatkat ei sopu synny,
Ei se sen kummenpaa ole , sinulta on puuttunut sellainen pieni elementti kun itsesi tunteminen ,
muut kyllä sanot tuntevasi aina sairauksia myöten , jotka ei voi olla totta , mistä kiikastaa.
ehkäpä juuri siitä rakkauden puutteesta, . Mitä tulee nimityksiisi minua kohtaan ne voi lopettaa .
Tätä lukiessa havaitsen , että niitä tiettyjä pelisääntöjä , sinä et ole pystynyt täyttämään .
Vaan niitä sääntöja joita pystyt täyttämään sinä koroitat ylikaiken , voin sanoa että täällä
ei välttämättä ole monellakaan hauskaa , mikä on toisella tavalla oikein ei tämän palstan,
tarvitse olla mikään hauskanpito palsta . Mutta ei sen tarvitse olla sota tannerkaan .
Kyllä tunteet ovat tärkeitä. Rakkaus on yksi Jumalallinen ulottuvuus meissä ihmisissä jolle ei oikeastaan ole mitään kovin järjellisiä tieteitä paljastettu.
Jeesus itse sanoi että RAKASTAMINEN on tärkeää.
Joh. 13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
- - -
Sananl. 10:12 Viha virittää riitoja, mutta rakkaus peittää rikkomukset kaikki.
Room. 12:9 Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
Room. 13:10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
1. Joh. 4:8 Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
Jos tämme tekee kirjoituksen ,,, aloituksen ,,, on myös pidettävä huoli siitä
että vastailee aina silloin tällöi tehtyihin kysymyksiin , ja mieliä kiinnostaviin
seikkoihin , ei millään pahalla mutta näin se menee.
Mikäs nimimerkki Luodikolle on tullut, kun on kadonnut avauksestaan? Tuuhan takasin!
...keskustelu täällä osoitti sen että ei kannata tulla takaisin. Täällä vain riidellään... eikä edes siitä asiasta josta aloituksen tein. Näyttää tuo teu olevan aika dominoiva täällä... Ei hyvä foorumi asialliselle keskustelulle. Kyllä se vaan taitaa olla niin että meidän immeisten kannattaa ksekustella kasvotusten niin pysytään asiallisemmalla linjalla. Toivotan hyvää jatkoa kaikille krsitiyille, en palaa enään tälle palstalle keskustelemaan.
Tule vaan kirjoittelemaan ja juttelemaan tännekin.
On hyvä pitää taukoa -> lomaa ja tehdä talvisia kokemuksia , kun se on mahdollista.
On totta, että jos jokin asia alkaa ahdistamaan, ei ole järkeä sitä väkisin jatkaa.
Asiat tarvitsevat aikaa kehittyäkseen ja muutenkin asioiden käsittely , kun kyse on hengellisistä asioita, ei niitä voi arvailla tai ohjailla.
Mitä henki tekee ? Me emme voi sitä ohjailla vaan se on kun tuuli , joka tulee ja menee.
Joskus se pyörii paikallaan pöllyttäen kaikkien jakaukset vinoon.
Henkiäkin lienee hyviä ja pahojakin.
Rukoillessamme ymmärrystä taivaasta, voimme saada jotakin rakentavaa. Moniko senkin muistaa?
Itse ainakaan en usein muista noinkaan tärkeää asiaa ( noloa tunnustaa, mutta niin se tuntuu olevan, kun nyt mietin ja muistelen itseäni).
Olemme puutteellisia ja se on pakko hyväksyä.
Jos sinä olet tehnyt ratksisusi tämän ketjun puitteissa ...olen ollut pakotettu puolustamanna itseäni .
ja siitä ludikkovetää herneen nenäänsä , sillai on opetettu tee vain.
Tämä lapinluottamus saa välillä ihmettelemään. Esikoislestadiolaiselta saarnaajalta E. Halm***ta kysyttiin (tiukkissaarnaajat kysyivät)aikanaan onko hänellä täysi luottamus lapin vanhempiin. E.H vastasi -minä luotan vain Raamattuun- Eero hyllytettiin, perustelivat päätöstä Jumalan sanalla, kuitenkin myöhemmin hyllytys purettiin, miten se voitiin purkaa koska hyllytys oli Jumalan sanalla perusteltu?
Minä uskon ja luotan vain ja ainoastaan 100% Raamattuun. Jos pitää valita, olenko uskovainen vai lestadiolainen niin valitsen uskovaisen(hyvä tietenkin jos pystyy olemaan molempia). Näitä valintoja on joutunut asiakysymyksissä tekemään.
Miten voi olla mahdollista, että lappiin syntyy aina vaan viisaampia ja kirjaoppineempia saarnaajia. Malli kuulostaa katolilaiselta esikosilla on vain monta paavia. Lapin vanhimpia nostetaan jalustalle seurakunnan jäsenten toimesta, heidän saarnojaan matkustetaan kuuntelemaan pitkiäkin matkoja, rivisaarnaajien takia tehdään lyhyempiä ja vähemmän innostuneempia matkoja.
Täällä käydään myöskin keskustelua siitä, onko esikoiset ainoa oikeassa oleva Jumalan seurakunta. Vastaus; ei ole. Olen jopa kysynyt asiaa yhdeltä saarnaajalta ja hän oli kanssani samaa mieltä. Hän piti ehdottoman tärkeänä opin puhtautta eli, että oppi perustuu täysin Raamattuun.
Vain Jumala tietää ketkä kuuluu hänen seurakuntaansa. On mielestäni syntiä väittää olevansa ainoassa oikeassa seurakunnassa. Maailman seurakunnista muistaakseni yli 90% uskoo olevansa "ainoa oikea".
Ongelma onkin juuri siinä että lapinvanhimmat viis veisaavat Jumalan sanasta, koska himoittu valta muiden ylitse on ainoa asia joka heitä kiinnostaa. Erityisesti sen tähden vetoaminen jumalan sanaan on hyvin irvokasta.
Nykyjohdon todellinen karva paljastui välittömästi, kun he valtaan noustuaan alkoivat vainoamaan ja halveksimaan puheissaan ja teoissaan Jeesukseen uskovia esikoislestadiolaisia.
Jos he tuntisivat henkilökohtaisesti Jeesuksen vapahtajanaan, niin tilanne olisi täysin toisenlainen.
He eläisivät Jumalan armosta, nöyryydessä, seurakunnan alamaisina ja palvelijoina. He ovat ne joiden pitää kysyä neuvoa seurakunnalta eikä päinvastoin niin kuin nyt, ISÄNTÄHENGEN HALLITESSA KOKO LIIKETTÄ VAARALLISELLA TAVALLA.
Kyllä minusta sinulla on oikeitakin käsityksiä ... mutta sanoisin JHag .tiedot paremmiksi ...
Ei tuo isätä henki kerro kaikkea , kyllä siinä on Paavin henki kyseessä ... ja oma vanhurskaus .
on minun ymmärrykseni mukaan kristuksen seurakunta. Kristityitä ihmisiä on lestadiolaisuudessa ja ties missä muualla. Ei olekaan meidän asia se, että missä ja ketkä menevät taivaaseen.
Raamattu on minustakin se, johon voimme nojata. Ei ole muuta.
Luther teki työtä ja lestadius myös. Kummaltakin on kirjoja ja saarnoja.
Silti tärkein on Raamattu. Se on Jumalalta.
Joh. 13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
Jos luodikko on sitä mieltä , että sanan heitolla voi tehdä kirstillistä työtä , ja sen
saa hyvin ottavaksi , niin siinä on mennyt se hyvä solmuun mikä olisi muuten ollut
vaikka rakennus ainetta . Jos puhutaan yhtään muuta kuin raamatun asiaa se on jo
pahan maku näkyvissä ja opissa on vikaa . Se on Jeesus Kristus joka on pantu kulmakiveksi
muuta perustusta ei tule tehdä .
Kyllähän se on tullut montakertaa mieleen , että lapissa taitaa olla väärä oppi , siellä ei
aina selosteta niin kuin täällä sekä heillä on teko syntien päälä erilainen oppi kuin meillä .
Kyllä näistä voisi keskustella enennemmänkin .