Kadotetulle

Tiesitkö, että toisaalta olen tyytyväinen, toisaalta aivan onneton siitä asiasta, että en ole nähnyt sinua aikoihin. Tyytyväinen olen siksi, että ehkä tuska pysyy paremmin poissa, kun minun ei tarvitse tuntea sinun väkevää läsnäoloasi. Ikävä ei ehkä ole niin kova, eivätkä minun ajatukset mene niin sekaisin sinusta. Olen pystynyt paremmin keskittymään siihen mitä minulla nyt on, pyrkinyt olemaan siihen tyytyväinen. Toisaalta olen ollut onneton.Onneton siitä, että joskus minulle tulee hyvin vahva tunne siitä, että tyytyväisyyden sijaan minä tyydyn tähän tilanteeseeni. Se, etten ole nähnyt sinua aikoihin, saa minut toivottomaksi. Välillä tuntuu, että kaikki toivon rippeet katoavat kuin pisara mereen. Tänäänkin kävelin katua alas kotiani päin ja huomasin ajattelevani sinua. Pääni painui alas ja sydämessäni tuntui raskas, hiljainen taakka. Ikävä. Kaipaus. Iltaisinkin tulet ajatuksiini ja huh, tietäisitpä vain mitä tapahtuisi jos olisitkin läsnä. Ajatuksien kiihkeys ei ole lainkaan himmentynyt, niin voimakkaasti sinä mielessäni olet.

Niin, ja asian toinen puoli on se, etten minä antanut sinulle silloin mahdollisuutta. Se on asia, mitä olen katunut niin katkerasti jokaikinen päivä. Sinä olit rohkea, mutta minulla oli toinen. Ja on edelleen, se asia ei ole muuttunut mihinkään. Mutta niinkuin sanoin jo, ehkä sittenkin tyydyn, en ole tyytyväinen. Mutta en keksi, millä ihmeen keinolla enää voisin sotkeutua elämääsi. Ehkä sinulla on asiat hyvin, olet rakastunut ja rakastat. Minä vain vikisen täällä menettettyjen mahdollisuuksien perään.Sinä pitäisit minua naurettavana tuuliviirinä. Mutta haluasin korjata, että minä olen ollut sinusta aina kiinnostunut, aika ei silloin vain ollut täysin kypsä. Ehkäpä minä bongaan tänään tähdenlennon ja saan taas toivoa. Että näkisin sinut, jälleen.
492387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

kun nähtiin? Ollaanko oltu muuten yhteydessä? Oletko nainen vai mies?

Äänestä

M vai n , kerro ihmeessä, muuten menee hukkaan. Teksti vaikuttaa naisen kirjoittamalta. ?

Äänestä
  • se naisen kirjoittamaa ja vielä aikuisen naisen

    Äänestä

Voisin kirjoittaa melkein samanlaisen tekstin. Suurimpana erona kuitenkin se, että minä en ole varattu. Ikävä on ehtinyt ajan mittaan hailentua ja luulin jo päässeeni tilanteesta kokonaan ohi, kunnes kuulin vahingossa sellaista, jonka ymmärsin itselleni edullisella tavalla. Voipi tosin olla, että aivoni sovittivat vahingossa kuulemani keskustelunpätkät ihan väärin ja sydämeni heitti turhan takia volttia. Miten vain sitten todellisuudessa onkin, on edessä taas kova työ, että pääsee eteenpäin.

Äänestä

varattu niin se on no thanks.Ja kehtasit vielä varattuna tavata?Hyi helvetti.Ja jos et ole tyytyväinen nykyiseen elämääsi,mieti mitä haluat elämältäsi.Listaa asiat ja ala totettaa niitä askel kerrallaan.Muutostahan elämäsi kaipaa ton kirjoituksen mukaan.Riudut nykyisessä tilanteessa.

Äänestä

Kommentoin vaan, että tosi hyvä kirjoitus. Ei muuta.

Äänestä
  • Nuori mies tykkää lukea tätä tekstiä, ja tykkää paljon kirjoittajasta myös. Vieläkin...
    Sinulla on muuten erittäin hieno mies tällä hetkellä ja sovitte hyvin yhteen keskenänne kaikinpuolin..

    Jos Ap:n viesti sattuisi olemaan minulle :)

    Äänestä

  • Nuori mies_ kirjoitti:

    Nuori mies tykkää lukea tätä tekstiä, ja tykkää paljon kirjoittajasta myös. Vieläkin...
    Sinulla on muuten erittäin hieno mies tällä hetkellä ja sovitte hyvin yhteen keskenänne kaikinpuolin..

    Jos Ap:n viesti sattuisi olemaan minulle :)

    mutta mulla tilanne on sama. Nuori mies osuu myös. Mistähän tiedät "hienon miehen"...

    Äänestä

on tekstisi.
Semmosta se on elämä. Kuin tuulen mukana kulkisi. Välillä myrsky heittää ja välillä se tyyntyessään pysähdyttää hetkeksi, mutta koko ajan se eteenpäin vie...aina vain kauemmaksi hänestä...

Äänestä
  • Jahas, selvä juttu. tuli selväksi. Hyvä niin..voi sitten jatkaa matkaa,,kukin omilla poluillaan - kiitos!

    Tämän halusinkin tietää/tuntea...kiitos! Hyvää yötä ja kauniita unia. menen nukkumaan..

    Äänestä

Ap..Tämä sinun viestisi oli tosi ihanasti kirjoitettu - siinä on sisältöä! Tuo kaikki voisi olla omasta elämästäni, joka oli paljolti tuollainen muutama vuosi sitten... Sitten koitti se päivä, jota en koskaan olisi tahtonut - ihminen, jota rakastin täydestä sydämestäni, joutui valinnan eteen ja sitten hän katosi elämästäni. Minä jäin ns. tyhjän päälle. En oikeastaan uskonut, että siinä olisikaan käynyt niin kuin olin toivonut... Ehkä joku kaunis päivä minäkin voin ja saan olla vielä onnellinen.., ihmisen kanssa, josta ei tarvitse "taistella".

Äänestä

tämä minulle oli. Mutta samaa tähdenlentoa odotellen. Varmaan purkahtaisin itkuun, jos sinut näkisin.
Kaikista kasvoista, kaikista katseista, etsin sinua sinua vain
Kaikista kasvoista, käsistä, huulista, aina sinua sinua hain
Tyhjistä vuosista, tuulista, paljon kyyneleitä mä sain
Kaikista kasvoista, katseista, etsin sinua sinua vain...

Äänestä

En tiedä onko minulle, mutta aivan samanlainen tilanne oli. Tässä tilanteessa ei kyllä tulla valitettavasti varmaankaan enää näkemään koskaan - syksy oli kuitenkin varsin mielenkiintoista aikaa, tunsinpa olevani oikeasti elossa. En unohda koskaan.

Äänestä

mikä luuseri.

Äänestä

Täällä näitä on, sen kun poimii sopivan. Olisin joskus voinut kirjoittaa samanlaisen nuoremmalle miehelle, mutta en enää. Silti luen näitä joskus. Kaikkea hyvää, ehkä sullakin ohi menee ja kaikki kääntyy parhain päin.

Äänestä
  • mikä saa lukemaan ikävä palstaa jos ei ole ikävä ?

    Äänestä

Hienon tekstin olit kirjoitanut. Muutamat kohdat piti lukea useaan kertaan. Jäin jumittamaan tuohon "Tänäänkin kävelin katua alas kotiani päin ja huomasin ajattelevani sinua. Pääni painui alas ja sydämessäni tuntui raskas, hiljainen taakka." -Aivan uskomattoman kauniisti sanottu. Ehkä kirjoituksesi tavoittaakin hänet jolle olet tämän osoittanut.

Minulla myös on eräs ihminen jota ajattelen paljon ja tunne välillämme on uskomaton. Enkä ole nähnyt häntä pitkään aikaan. Olin myös aikanani rohkea, mutta en tiedä panikoiko hän vai miksi ei... En silti jaksa enää yrittää. Niin sanotusti, pallo on nyt hänellä. Olen yrittänyt päästä lähemmäksi, mutta nyt minusta vain tuntuu, että olen erehtynyt ihmisestä jos hän ei minkäänlaista huomionosoitusta tee vuorostaan. Jälleen kerran...

Äänestä
  • vain sinulle. Kukaan ei ilmeisesti löytänyt tietä sinne niinkun sinä... erehtymistä... epäluuloa, ei enään.
    Onnea, iloa ja ei taakkoja. :) sopisiko?

    Äänestä

  • nyt avoin kirjoitti:

    vain sinulle. Kukaan ei ilmeisesti löytänyt tietä sinne niinkun sinä... erehtymistä... epäluuloa, ei enään.
    Onnea, iloa ja ei taakkoja. :) sopisiko?

    Sinä välität vielä...

    Äänestä

  • nyt avoin kirjoitti:

    vain sinulle. Kukaan ei ilmeisesti löytänyt tietä sinne niinkun sinä... erehtymistä... epäluuloa, ei enään.
    Onnea, iloa ja ei taakkoja. :) sopisiko?

    Tämä sopisi minulle paremmin kuin hyvin hänen kanssaan.
    Näillä palstoilla erehtymisen vaara vain on niin suuri, ettei siltä voi välttyä.
    Täytyisi (saisi) siis siirtyä oikeaan elämään?

    Äänestä

  • M2208 kirjoitti:

    Sinä välität vielä...

    Rakastan..... sinua...

    Äänestä

  • Ens kerralla olen rohkea, tiedän et pallo on mulla...Jos olet Hän...

    Äänestä

  • nyt avoin kirjoitti:

    vain sinulle. Kukaan ei ilmeisesti löytänyt tietä sinne niinkun sinä... erehtymistä... epäluuloa, ei enään.
    Onnea, iloa ja ei taakkoja. :) sopisiko?

    lempeä, romanttinen, avoin, kohtelias henkilö oletkaan?

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Rakastan..... sinua...

    kuulostaa siltä miltä tunteeni..

    Äänestä

  • ,,,,, kirjoitti:

    Ens kerralla olen rohkea, tiedän et pallo on mulla...Jos olet Hän...

    Mahdollisuuksia on melkein joka päivä. Tähän asti olet vain pysynyt hiljaa. Ajatukseni alkaa olla melko melankoliset. Suorastaan luulen, että en merkitsekään sinulle mitään. Kunhan vain kohteliaisuuttasi jotakin puhuit.

    Aika loppuu... Taidan kohta antaa periksi ja opettelen olemaan ilman sinua, jokaisessa muodossaan. Siinä vain on tekemistä kun kuukausitolkulla olet ollut ensimmäinen ajatuksissani. Niin hirveätä tunteiden tuhlausta vääriin ihmisiin.

    yhteydenottoonko? Montako kuukautta hän on ollut ajatuksissasi?

    Sinunko? :)

    itse tee aloitetta?

    Äänestä

  • Mahdollisuuksia kirjoitti:

    yhteydenottoonko? Montako kuukautta hän on ollut ajatuksissasi?

    Sinunko? :)

    Nyt taitaa olla kolmas tai neljäs kuukausi menossa. Alan jo olemaan vähän uupunut.

    Äänestä

  • kie..lo kirjoitti:

    itse tee aloitetta?

    Tehty on. Tutuksi olen yrittänyt päästä. Mitään yhteydenottoja ei vain ole hänen suunnaltaan tullut. Eikös ala olla jo vitsit vähissä. Vai onko niin, että naiset odottavat, että mies tekee kaikki keskustelun aloitukset eikä tarvitse kuin odotella ja vastata jos vain viitsii.

    Nyt olen tehnyt jo neljä eli viisi avausta hänen suuntaansa eikä yhtään hän. Pitäisihän se ujous voittaa molemmin puolin....

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Rakastan..... sinua...

    Tämän miehen tunnistaa kyllä näillä palstoilla, jokaisen naisen kimpussa, varsinkin M kirjaimen.
    Oletkos sä se joka teki tosi rumasti sille yhdelle jonka karkotit näiltä sivuilta omalla paskalla, juuri
    tällä, käytökselläsi ?
    Jos olet mieti hetki miten kohtelet ihmisiä.

    Äänestä

  • Jaahas, kirjoitti:

    niiin iiisooo sydän että se rakastaa kaikkia palstojen naisia :)

    Äänestä

  • Sillä on kirjoitti:

    niiin iiisooo sydän että se rakastaa kaikkia palstojen naisia :)

    sydäntä.
    Se haluaa vaan leikkiä ja pelata, juosta labyrintissaan..

    Äänestä

  • nimenomaan ole kirjoitti:

    sydäntä.
    Se haluaa vaan leikkiä ja pelata, juosta labyrintissaan..

    tai esittää sellaista ja sitten satuttaa.. kenties se saa nautintaa juuri siitä erosta ja tunteiden hautaamisesta, surullisuudesta... sellaisia ihmisiä valitettavasti on.
    Mutta joskus unohtuu se, että mikään ei voi onnistua jos ei löydä syitä epäonnistumisiinsa ja tahtoa onnistumiseen. Mies jolta puuttuu syiden tutkinta ja tahto. Tiedä sitten saako niitä koskaan takaisin.

    Äänestä

  • nimenomaan ole kirjoitti:

    sydäntä.
    Se haluaa vaan leikkiä ja pelata, juosta labyrintissaan..

    sillä ei todellakaan ole sydäntä ja olen myöskin hirvitellen seurannut täällä erään miehen käytöstä joka on ala - arvoisinta mitä voi olla, voi olla että on juuri tämä sama.
    Sama rakkauden litania jokaiselle mahdolliselle naiselle. Hirveä tapaus.

    Äänestä

  • edellinen, kirjoitti:

    Nyt puhutaan ihan eri tyypistä. Vihaksi pistää että tuollasia kehtaa edes arvuutella vaikka ei mitään tietoa ole kuka minä oikeasti. Paskaa en ole täällä kenellekään puhunut. Pilasitte hyvän ketjun. Kiitti vaan plvet.

    Äänestä

viesti tarkotettu naiselta naiselle?
Kuulosti sen verran tutulta kirjotus kaikkineen.

Äänestä
  • se. Naiselta---->Naiselle....!!! Tämähän onkin Lesbojen palsta..!!!!

    Äänestä

"Tiesitkö, että toisaalta olen tyytyväinen, toisaalta aivan onneton siitä asiasta, että en ole nähnyt sinua aikoihin. Tyytyväinen olen siksi, että ehkä tuska pysyy paremmin poissa, kun minun ei tarvitse tuntea sinun väkevää läsnäoloasi. Ikävä ei ehkä ole niin kova, eivätkä minun ajatukset mene niin sekaisin sinusta. Olen pystynyt paremmin keskittymään siihen mitä minulla nyt on, pyrkinyt olemaan siihen tyytyväinen. Toisaalta olen ollut onneton.Onneton siitä, että joskus minulle tulee hyvin vahva tunne siitä, että tyytyväisyyden sijaan minä tyydyn tähän tilanteeseeni. Se, etten ole nähnyt sinua aikoihin, saa minut toivottomaksi. Välillä tuntuu, että kaikki toivon rippeet katoavat kuin pisara mereen. Tänäänkin kävelin katua alas kotiani päin ja huomasin ajattelevani sinua. Pääni painui alas ja sydämessäni tuntui raskas, hiljainen taakka. Ikävä. Kaipaus. Iltaisinkin tulet ajatuksiini ja huh, tietäisitpä vain mitä tapahtuisi jos olisitkin läsnä. Ajatuksien kiihkeys ei ole lainkaan himmentynyt, niin voimakkaasti sinä mielessäni olet."

Aivan kuin omista ajatuksistani. En ole onnellinen, rakastunut, intohimoinen, kosketusta haluava vaan tyydyn tähän ns "suhteeseen". En enää edes tiedä muistanko miltä tuntui olla rakastunut, onnellinen, tyytyväinen elämäänsä...niin...tiedän, että se on itsestä lähdettävä ja itse ne asiat voi muuttaa. Tällä hetkellä en vaan jaksa. Ja kyse on nyt täysin minusta ja tunteistani. Sydämeni vaan kuuluu toiselle...ehkä ikuisesti...se toinen on vain haave, tiedän senkin. Tätä haavetta tuskin koskaan tulen saavuttamaan...ei, hän ei ole varattu. Pitkästä aikaa näin tämän toisen, käänsin pään toiseen suuntaan ja olin puhuvinani ystäville, se kipu mikä tuntui sydämessäni oli raastavaa. Pakotin hymyn huulilleni, sisällä vaan oli tyhjä ja ikävä tunne. Kukaan ei huomaa sitä, eikä kukaan saa huomatakaan. Pysyn kylmänä ja tuhoan oman onneni.

Äänestä
  • niin tee.
    ota niskasta ittees kiinni.
    jokainen meistä on oman onnensa seppä.
    tiedät sen itsekkin.
    etkai sinä itse ole varattu?

    Äänestä

Minä olin aikanaan tuo "jolle ei annettu mahdollisuutta". Tunteet jäivät elämään epäselvinä epämääräisinä möykkyinä sydämeeni. Voi, miten tärkeää keskustelemalla olisi selventää asiat.

Äänestä
  • jos kyseessä mies hlö joka kirjoittaa, ota ihmeessä aloite.yleensä naiset on kasvatettu niin, että mies tekee sen. hän on varmasti yhtä epätietoinen mitä tehdä, ja arka jos ei kehtaa näyttää tunteitaan.pistä joku kaverisi vaikka vienään viesti naiselle ja odota että hän kirjoittaa takaisin, eli hän toimii lemmenlähettiläänä.luulisi tulosta syntyvän, ja jos sinulla on joku nyt tee selväksi kaikille,mitä haluat,muuten juttu ei toimi.onnea matkaan.capre diem.

    Äänestä

Eihän tämä vain ole sinulta jolle lähetin ystävänpäiväviestin?

Äänestä

eivätkä ihmiset toimi toivomalla. Pysyttele tyytymättömässä elämässäsi, äläkä ikinä tule enää tielleni. Juo, ja syö lääkkeesi, minä opin jo nauramaan sinulle ja sosiopaattiselle käytöksellesi, jossa ei ole tilaa kenellekkään muulle kuin itsellesi.

Äänestä
  • en tiedä, mutta sä olet ilkeä paska.

    Äänestä

  • rakkaus. Voi niillä se juuri toimii. Oletko perehtynyt ikinä äiti maa ajatukseen, jokainen ilkeä sana ja teko, jokainen haavoittamasi asia tuhoaa tätä maapalloa ja sen ilmakehää. Koska me olemme kaikki yhtä suurta perhettä ja energiakenttää. Suoraansanottuna viha ja ilkeys tuhoaa maapalloamme.

    http://www.youtube.com/watch?v=V6KWEFa-I-c

    Äänestä

  • toivo. kirjoitti:

    rakkaus. Voi niillä se juuri toimii. Oletko perehtynyt ikinä äiti maa ajatukseen, jokainen ilkeä sana ja teko, jokainen haavoittamasi asia tuhoaa tätä maapalloa ja sen ilmakehää. Koska me olemme kaikki yhtä suurta perhettä ja energiakenttää. Suoraansanottuna viha ja ilkeys tuhoaa maapalloamme.

    http://www.youtube.com/watch?v=V6KWEFa-I-c

    sitä ja sen energiassa eläviä tulee kohdella hyvin.

    Äänestä

  • toivo. kirjoitti:

    rakkaus. Voi niillä se juuri toimii. Oletko perehtynyt ikinä äiti maa ajatukseen, jokainen ilkeä sana ja teko, jokainen haavoittamasi asia tuhoaa tätä maapalloa ja sen ilmakehää. Koska me olemme kaikki yhtä suurta perhettä ja energiakenttää. Suoraansanottuna viha ja ilkeys tuhoaa maapalloamme.

    http://www.youtube.com/watch?v=V6KWEFa-I-c

    Varmaan enemmän nämä ulkoiset saasteet ja luonnon tuhoaminen.

    Mutta omaa hyvinvointia ja mieltä kyllä tuo negatiivisyys tuhoaa ja toisten panettelu.Ja viha on sen verran voimakas tunne ,että se sairastuttaa ihmisen. Se on ihan tiet. todistettu juttu.
    Että ei ole sama mitä ajattelee..Ja millä mielensä täyttää.

    Äänestä

Kuulostaa niin tutullle,
muutaman vuoden takaiselle elämäni työpaikkaihastukselle. Ainoalle.
Samainen tunne minulla, muistot...
Yhtäkkiä kaikki oli ohi. Ajattelin tehdä helpoksi, lähtöni. Helppoa se ei minulle ollut, jäi ikuinen kaipaus...

Äänestä
  • minäkin kadotin vaimoni, olimme molemmat syyllisiä, enkä tiedä yhtään missä mennään... surullista..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaipaava aina vaan kirjoitti:

Tiesitkö, että toisaalta olen tyytyväinen, toisaalta aivan onneton siitä asiasta, että en ole nähnyt sinua aikoihin. Tyytyväinen olen siksi, että ehkä tuska pysyy paremmin poissa, kun minun ei tarvitse tuntea sinun väkevää läsnäoloasi. Ikävä ei ehkä ole niin kova, eivätkä minun ajatukset mene niin sekaisin sinusta. Olen pystynyt paremmin keskittymään siihen mitä minulla nyt on, pyrkinyt olemaan siihen tyytyväinen. Toisaalta olen ollut onneton.Onneton siitä, että joskus minulle tulee hyvin vahva tunne siitä, että tyytyväisyyden sijaan minä tyydyn tähän tilanteeseeni. Se, etten ole nähnyt sinua aikoihin, saa minut toivottomaksi. Välillä tuntuu, että kaikki toivon rippeet katoavat kuin pisara mereen. Tänäänkin kävelin katua alas kotiani päin ja huomasin ajattelevani sinua. Pääni painui alas ja sydämessäni tuntui raskas, hiljainen taakka. Ikävä. Kaipaus. Iltaisinkin tulet ajatuksiini ja huh, tietäisitpä vain mitä tapahtuisi jos olisitkin läsnä. Ajatuksien kiihkeys ei ole lainkaan himmentynyt, niin voimakkaasti sinä mielessäni olet.

Niin, ja asian toinen puoli on se, etten minä antanut sinulle silloin mahdollisuutta. Se on asia, mitä olen katunut niin katkerasti jokaikinen päivä. Sinä olit rohkea, mutta minulla oli toinen. Ja on edelleen, se asia ei ole muuttunut mihinkään. Mutta niinkuin sanoin jo, ehkä sittenkin tyydyn, en ole tyytyväinen. Mutta en keksi, millä ihmeen keinolla enää voisin sotkeutua elämääsi. Ehkä sinulla on asiat hyvin, olet rakastunut ja rakastat. Minä vain vikisen täällä menettettyjen mahdollisuuksien perään.Sinä pitäisit minua naurettavana tuuliviirinä. Mutta haluasin korjata, että minä olen ollut sinusta aina kiinnostunut, aika ei silloin vain ollut täysin kypsä. Ehkäpä minä bongaan tänään tähdenlennon ja saan taas toivoa. Että näkisin sinut, jälleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu