Kylällä huhuttiin, että eräs henkilö oli saattanut äitinsä hautaan ruumisarkkuna vaatekappii, liekkö ollut totta?
Tottahan se oli, kun tunsin tuon henkilön erittäin hyvin, jonka äiti kuoli. Kävin usein hänen luonaan jo silloinkin, kun hänen äiti vielä eli. Itse tuo taiteilija puhui minulle, että miksi ihmeessä minä lainarahoja kalliiseen arkkuun, joka työnnetään polttouuniin. Vaatekaappikin siihen hyvin käy.
Elämäntavoiltaan hyvin persoonallinen taiteilija, vähän raaha, kun ei oikein ollut mikään talousasioiden hoitonerokkuudella siunattu, vaikka muuten käsien taidoilla siunattu olkin, niin eipä niitä rahoja äidin hautauskuluihinkaan ollut. Lainaksi piti kerjät ä yhdeltä jos toiselta tuttavalta.
Vaatekaapissa äiti toimitetiin krematorioon, ja sieltä hän sitten tuhkat "nimellisesti" vei hautaan, jotta lakipykälä täyttyi. Siis takasta otti tuhkat ja laittoi johonkin ruukkuun, ja vei sen sitten uurnalehtoon. Uurnaruukkuna oli kotoa joku asian jotenkin täyttävä astia.
Todellisuudessa äidin tuhkat hän toi kotipihalle ja sinne sirotteli. Tuon vaatekaapin arkkuna oli kysynyt papilta ja krematorion hoitajalta, että voiko niin tehdä, ja kun se hyväksyttiin, asia oli sillä selvä.
Asia hämmästytti, kauhistuttui ja järkytti paikkakuntalaisia. Mutta mitäs tuota kauhistelemaan. Hän hoiti kotonaan äitinsä yli 90 vuotiaaksi, ja sairaalassa ei ollut kuin muutaman päivnä. Kyllä tuo taiteilijaystävä hyvin kunnioitti äitiään. Miksi ihmeessä hän sitten laiarahoja uuniin heittäisi, kun siihen kerran kelpasi vaatekomerokin.
Hautausväkeä ei siis ollut muita kuin hän ja hänen lapset perheineen. Kätevänä käsistään, hän verhoili vaatekomeron nätisti, mitäs pahaa siinä sitten on? Onko sillä eroa, kuka sen lootan tekee? Vai onko?
Tottahan se oli, kun tunsin tuon henkilön erittäin hyvin, jonka äiti kuoli. Kävin usein hänen luonaan jo silloinkin, kun hänen äiti vielä eli. Itse tuo taiteilija puhui minulle, että miksi ihmeessä minä lainarahoja kalliiseen arkkuun, joka työnnetään polttouuniin. Vaatekaappikin siihen hyvin käy.
Elämäntavoiltaan hyvin persoonallinen taiteilija, vähän raaha, kun ei oikein ollut mikään talousasioiden hoitonerokkuudella siunattu, vaikka muuten käsien taidoilla siunattu olkin, niin eipä niitä rahoja äidin hautauskuluihinkaan ollut. Lainaksi piti kerjät ä yhdeltä jos toiselta tuttavalta.
Vaatekaapissa äiti toimitetiin krematorioon, ja sieltä hän sitten tuhkat "nimellisesti" vei hautaan, jotta lakipykälä täyttyi. Siis takasta otti tuhkat ja laittoi johonkin ruukkuun, ja vei sen sitten uurnalehtoon. Uurnaruukkuna oli kotoa joku asian jotenkin täyttävä astia.
Todellisuudessa äidin tuhkat hän toi kotipihalle ja sinne sirotteli. Tuon vaatekaapin arkkuna oli kysynyt papilta ja krematorion hoitajalta, että voiko niin tehdä, ja kun se hyväksyttiin, asia oli sillä selvä.
Asia hämmästytti, kauhistuttui ja järkytti paikkakuntalaisia. Mutta mitäs tuota kauhistelemaan. Hän hoiti kotonaan äitinsä yli 90 vuotiaaksi, ja sairaalassa ei ollut kuin muutaman päivnä. Kyllä tuo taiteilijaystävä hyvin kunnioitti äitiään. Miksi ihmeessä hän sitten laiarahoja uuniin heittäisi, kun siihen kerran kelpasi vaatekomerokin.
Hautausväkeä ei siis ollut muita kuin hän ja hänen lapset perheineen. Kätevänä käsistään, hän verhoili vaatekomeron nätisti, mitäs pahaa siinä sitten on? Onko sillä eroa, kuka sen lootan tekee? Vai onko?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kekseliäänä, haluaisin tulla haudatuksi komerossa tai kenkälaatikossa, joka on meikäläiselle sopivamman kokoinen arkku. ;)
Minusta on ihan oikein että viimeinen palvelus ihmiselle on yksilöllinen, jos sen pystyy surultaan tekemään.
Kun hyvin iäkäs ihminen pääsee alkeellisista elinoloista kipuineen pois, eikö se ole ilo, että hänen elämänkaarensa ja elämäntehtävä on tullut täyteen ja siirtyminen kivuttomampaan maailmaan on vihdon tullut? On päässyt pois tästä elämästä. Kun voimat eivät enää iäkkäänä ole kovinkaan kaksiset, ja elinolot hyvinkin alkeelliset, kylmää, ei vesijohtoa, ei suihkua, ei sähköä. Lähes sokeana ei ole kovin riemuisaa elämä enää siinä vaiheessa, kun kepin kanssa juuri ja juuri sisällä kykenee liikkumaan heikosti.
Useissa tapauksissa elämänliekin sammuminen on iloon aihe, että on päässyt pois sinne, minne on jo odottanutkin. Useat sairaat ihmiset odottavatkin lähtöään. Miksi silloin sitä suremaan?
Oman itsensä takiakko että on ikävä? Mutta eihän muistot siitä minnekkään katoa, ne ovat aina läsnä luonamme.
suuremmilla paikkakunnilla on "vaatekaappeja" joka kuukausi, tai muita itsetehtyjä.
minunkin isällä ja äidillä oli omatehdyt arkut,
Niin oli heillä hautapaikatkin ja kivi oli autotallissa lähes 10 vuotta.
He myös myivät todella paljon tavaroitaan ja kaikki rahat oli jaettu,
äiti "tiesi" kuolemansa, nosti perjantain eläkkeenkin ja kuoli maanantaiaamuna,
ei kymppiä ollut tileillä.
Nykyään on tapana näyttää varallisuutta puisilla arkuilla. Ei vainaja siitä mitään kostu. Me ollaankin puhuttu asia selväksi, ei puuarkkua. Paitsi, jos itse tekisi.. Tuskin lähden siihen. Rahastusta arkuilla.
Ei paha komeroarkku, varsinkin, kun oli tuunattu.
maatua nuo komeroista tuunatut arkut, elleivät sitten satu olemaan kokopuuta nämä kierrätykseen otetut vaatekaapit yms.. Ennen maatuisin luonnollisesti kuin muhisin jossain muovikalvoilla päällystetyssä lastulevylootassa. Onko ne kovin ympäristöystävällisiäkään pitkän päälle. Painaviakin saattavat olla. Eikä sekään oikein kivalta tuntuisi, että pitäisi etukäteen esittää toivomuksia haudan koon ja muodon suhteen.
Pystyykö ne esim. pyöreää hautaa tekemäänkään muuta kuin käsin kaivaen, jos nyt joku haluaisi tulla vaikka rakkaassa kylpytynnyrissään haudatuksi.
Tosin minut poltetaan, ja arvelen krematorion kuumuudessa lastulevyhökötystenkin palavan. Saattavat silti kenties jollain tavalla vahingoittaa kalliita uuneja.
Mahtaako monikaan näyttämisen halusta kallista arkkua ostaa, yleensähän sen jo vainaja on eläessään ehdottomasti kieltänyt. Keskihintaisia taitaa mennä eniten, halpoja ei kannata pitää tarjolla, kun ei niitä osteta.
Arkku kuin arkku kelpaa minulle, mutta oikean muotoinen ja kokoinen, eikö sen pidä jonkinlaisilla kiskoilla pysyä ja jonkin kokoisesta luukusta mahtua jonkin kokoiseen tilaan. Minusta on sinänsä ihan jees, jos hommat menee joskus ihan ranttaliksi, mutta ei ehkä tuossa tilanteessa. Tuskin monellakaan on edes höylää ja sahaa mukana, jos sattuisi tarvis olemaan.