ihmettelyä

Rokotefoobikkologiikan mukaan sairaaloiden tehohoito-osastoja ei tarvittaisi, koska ne eivät ole jatkuvassa käytössä. Myös aurauskalusto on turhaa, koska joka talvi ei tule paljoakaan lunta. Armeijahan on aivan hulvaton turhake, kun sotia ei ole ollut kymmeniin vuosiin. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.

Asia vaan on niin, että joskus varautuminen on jälkikäteen arvioituna ylimitoitettua. Kysyn vaan; entäs sitten ? Mikä nautinto siitä irtoaa, että meuhkaa sikainfluenssavarautumisen ylivarovaisuudesta? Tilanne olisi voinut kehittyä pahempaan suuntaan ja olisimme olleet lievästi sanoen katastroofissa. Maksan mielelläni omalle osalleni tulleen kustannuksen, noin 20 euroa rokotteesta ja toivon, että viranomaiset seuraavallakin kerralla reagoivat samalla tavalla. Homeopatialla ja kätten päällepanolla ei voida käydä menestyksellistä taistelua tartuntatauteja vastaan.
29267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

parantaa ihmiset, koska siihen loppuis heidän lääkemyyntinsä sitten

Äänestä
  • No eipä se halua meitä tappaakaan, vaikka tinafoliopipot niin meuhkaavatkin. Mitä hyötyä siitä olisi? Kenellekään?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    No eipä se halua meitä tappaakaan, vaikka tinafoliopipot niin meuhkaavatkin. Mitä hyötyä siitä olisi? Kenellekään?

    tuokaan, vaan sairastelukierteeseen joutuneet kansat, nytkin jo mainittiin Kalevassa että oululaisilla lapsilla epätavallisen paljon kaikenlaista rs-virusta sun muuta riesoinaan nyt. No, keitähän rokotettiin erityisen suuresti tuossa alkutalvesta. Nyt alkaa GSK:lla kissanpäivät. Lääkkeitä alkaa mennä lujasti

    Äänestä

  • tyht kirjoitti:

    Lähes kaikki pikkulapset sairastavat läpi RSV:n aikanaan, ennemmin ennemmin kuin myöhemmin. Ellet tiennyt.

    Onkohan tämä tavallisen kausi-influenssan lähes täydellinen katoaminen nostanut tapetille ne muut pikkuihmisten moninaiset vaivat ja epidemiat?

    Äänestä

varman päälle enkä rokotetta ottanut..enkä myöskään maksanut sakkoja siitä etten ottanut (eli käynyt yksityisellä lääkärillä testauttamassa, sairastanko sikaa). Näin ollen en menettänyt tässä turhassa showssa kuin ne noin 20 euroa....
Ei oikein kiinnostais miettiä kuinka kalliita sairauskia tuosta sikapiikistä saa, tililläni ku on vain 31 000 e

Äänestä

Olipas taas halpa heitto. Tuskin kukaan sikainfluenssa-rokotetta vastustava on tuota mieltä. Ehkä sinä itse olet? Tämäkö on sitä sinun kuuluisaa väärien käsitysten oikomistasi? Ennemminkin vaikuttaa epätoivoiselta mustamaalaukselta.

Äänestä
  • siitä että se mustamaalaa ite ittensä kaikkien niien silmissä jokka sen on ottaneet ja saaneet käsittämättömiä oireita..

    Äänestä

  • ryyrryry kirjoitti:

    siitä että se mustamaalaa ite ittensä kaikkien niien silmissä jokka sen on ottaneet ja saaneet käsittämättömiä oireita..

    on saanut siitä jo selkänsä kipeäksi, vaikkei itse tuota myönnäkään. Ei kumartelusta ja nöyristelystä ennenkään selkä ole kipeytynyt.

    Äänestä

  • kippuraan vetää kirjoitti:

    on saanut siitä jo selkänsä kipeäksi, vaikkei itse tuota myönnäkään. Ei kumartelusta ja nöyristelystä ennenkään selkä ole kipeytynyt.

    paikka. Tuttavan rouva juuri taannoin meni lääkäriin selkäkivustaan. Ilmeni, että syöpä oli vatsassa levinnyt jo selkäänkin eikä hän sitten kauan enää elänytkään.

    Äänestä

  • ryyrryry kirjoitti:

    siitä että se mustamaalaa ite ittensä kaikkien niien silmissä jokka sen on ottaneet ja saaneet käsittämättömiä oireita..

    Käsittämättömin rokotteen oireista on se, että rokottamattomat foliomyssyt tulevat siitä aivan vauhkoiksi. Kyllähän minä ymmärrän, että yksinkertainen ihminen voi uskoa hommepaattiin ja peräruiskeiden parantavaan voimaan henkiolennoilla höystettynä, mutta kannattako niitä täällä mainostaa, on toinen juttu.

    Äänestä

  • gyn.prof. kirjoitti:

    Ei, kyllä käsittämättömin on se oire, että rokotekiimaiset alkavat rokotteen saatuaan yleistys- ja mustamaalauskampanjan, eivät kunnioita muiden mielipiteitä, menevät henkilökohtaisuuksiin ja pitävät itseään muita parempina ja älykkäämpinä.

    Kannattaa miettiä haluaako olla sellainen ihminen.

    Äänestä

  • Kiimanmuuri kirjoitti:

    nimitellyt joitain hoitomuotoja jopa homepaatiksi eikä edes anteeksi pyydä.

    Äänestä

  • ryyrryry kirjoitti:

    siitä että se mustamaalaa ite ittensä kaikkien niien silmissä jokka sen on ottaneet ja saaneet käsittämättömiä oireita..

    GlaxoSHITKline

    Äänestä

Nyt erehdyit pahemman kerran, kun vedit homeopatian lokaan. Homeopatia on tulevaisuuden toivo, jos lääkkeillä olotilaa tahdotaan kohentaa. Kätten päällepano on sekin melkoinen ihme, jos niikseen tulee. Nähty on molemmat keinot.

Asian ydin on siinä, että ketään ei saisi pakottaa, ylipuhua, yllyttää sellaiseen toimenpiteeseen, mitä ihminen itse ei tahdo. Rikosoikeudessa yllyttäjää rangaistaan kuten tekijää. Toisen ihmisen suhteen on aina varottava.

Rokotteet ovat vuosien saatossa menettäneet glamouriaan. Puhutaan korruptiosta, salailusta, ihmisten hyväksikäytöstä omiin tarkoituksiin sekä rokotteiden sisältämistä epämääräisistä ja vaarallisista ainesosista. Maailma on muuttunut ja ihmiset myös. Päättäjienkin on oltava enemmän kuulolla, opittava menneen virheistä. Tosin virheet on ensin myönnettävä.

Ihmiskunnalla on ollut aikaa harkita, mikä toiminta olisi parasta kaikille: ihmisille, eläimille, koko planeetalle. On ollut aikaa varautua. Mutta aika on ajanut aina ohi. Muistutukset ovat tulleet tarpeeseen. Aina kun on pyyhkinyt paremmin ja onnettomuudet ovat väistäneet, on turvauduttu aineeseen, kuten rokotteisiin ja vasta täydellisessä sekasorrossa henkeen. Aine on ollut konkreettisempaa. Tieteessä on naurettu homeopatialle, joka pohjaa energiaan. Ihmisen energeettiselle verkostolle, meridiaaneille ja nadeille on niillekin jaksettu nauraa, vaikka juuri niissä rokotteiden vaikutuksen voi välittömästi todeta. Itku seuraa pitkästä ilosta ja niin tässä käynee.

Äänestä
  • Homeopaattisen hoidon tehoa ei pidä aliarvioida mutta ei yliarvioidakaan. Tutkimusten mukaan se on yhtä tehokasta kuin plasebolääkitys, eli ei hassumpi, mikäli asiakas uskoo ja luottaa lääkityksen tehoon. Sen teho tulee siis täysin korvien välistä, eikä sillä tartuntatauteja pysäytetä. Poppamiehen villillä tanssilla ja suitsukkeilla on sama vaikutus, tosin heillä oli/on arsenaalissaan myös rohtoja, jotka oikeasti tehoavat, vaikkei potilas manailuihin uskoisikaan. ; )

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Homeopaattisen hoidon tehoa ei pidä aliarvioida mutta ei yliarvioidakaan. Tutkimusten mukaan se on yhtä tehokasta kuin plasebolääkitys, eli ei hassumpi, mikäli asiakas uskoo ja luottaa lääkityksen tehoon. Sen teho tulee siis täysin korvien välistä, eikä sillä tartuntatauteja pysäytetä. Poppamiehen villillä tanssilla ja suitsukkeilla on sama vaikutus, tosin heillä oli/on arsenaalissaan myös rohtoja, jotka oikeasti tehoavat, vaikkei potilas manailuihin uskoisikaan. ; )

    > Tutkimusten mukaan se on yhtä tehokasta kuin plasebolääkitys, eli ei hassumpi, mikäli asiakas uskoo ja luottaa lääkityksen tehoon.....
    Poppamiehen villillä tanssilla ja suitsukkeilla on sama vaikutus, tosin heillä oli/on arsenaalissaan myös rohtoja, jotka oikeasti tehoavat, vaikkei potilas manailuihin uskoisikaan. ; )

    Plasebon teho varsin hyvä, kuten linkistäkin ilmenee.
    Myös ilman poppamiehen villiä tanssia ja suitsukkeitakin!

    http://www.tiede.fi/arkisto/print.php?id=71&vl=

    Äänestä

  • tehosta kirjoitti:

    Placebo ei tapa pöpöjä. Placebon vaikutus kohdistuu vain sellaisiin oireisiin, jotka muodostuvat tai joita muokataan korvien välissä.

    hyvä puoli, ettei se sisällä lainkaan myrkkyjä. Muistan vielä 70-luvulta, kun olin intissä niin joka vaivaan välskäri antoi suuren valkoisen tabletin. Mitä lienee perunajauhoa, mutta aina auttoi. Varteenotettava tekijä siis tuo myrkyttömyys. nykyäänhän tuo on oivallettu esim. homeopatiassa, jossa lääkkeet voivat olla siis todella mietoja ja ihmisystävällisiä, vaikka aiheuttavat saman lopputuloksen, mihin myrkyilläkin pääsisi.

    Äänestä

  • Maan pinnalle kirjoitti:

    Placebo ei tapa pöpöjä. Placebon vaikutus kohdistuu vain sellaisiin oireisiin, jotka muodostuvat tai joita muokataan korvien välissä.

    Ihmisen itsensä jumalallinen ydinolemus parantaa. Ei homeopatia, ei käsillä parantaminen, ei allopaattiset lääkkeet, ei leikkaukset eikä mikään muukaan. Ihminen parantaa itse itsensä sen mukaan mistä hän on valmis luopumaan. Homeopatia ja energiahoito (mm) välittävät hoidettavalle rakkaudellista energiaa, joka sitten on ihmisen käytössä, jos hän niin haluaa. Ja kun ihminen Jumalan avulla paranee, hän todella paranee, eikä vain pääse jostain fyysisestä vaivasta eroon, saadakseen jonkin uuden vaivan kohta kiusakseen. Näin toimii lääkkeet ja muu "kova" lääketiede, sairaus vain siirretään paikasta toiseen, ilman varsinaista apua ja aiheutetaan yleensä vielä sivuoireita. Ns. luonnollisilla parantamismenetelmillä ei näin käy, vaikka ihminen ei täydellisesti parantuisikaan, hän ei kuitenkaan saa lisäsairauksia ja hänellä on edes mahdollisuus parantua. Joskus paras apu saadaan nämä kaksi hoitomuotoa yhdistämällä, jolloin saadaan allopaattisesti jokin akuutti oire häviämään ja sitten samalla tuetaan ihmisen elinvoimaa ja estetään vaurioiden syntyminen, joka lääkkeistä aina aiheutuu. Parhaimmillaan ihminen tällöin herää ja ehkä jonain päivänä ymmärtää kuka on ja mitkä voimat hänellä on käytössään.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Homeopaattisen hoidon tehoa ei pidä aliarvioida mutta ei yliarvioidakaan. Tutkimusten mukaan se on yhtä tehokasta kuin plasebolääkitys, eli ei hassumpi, mikäli asiakas uskoo ja luottaa lääkityksen tehoon. Sen teho tulee siis täysin korvien välistä, eikä sillä tartuntatauteja pysäytetä. Poppamiehen villillä tanssilla ja suitsukkeilla on sama vaikutus, tosin heillä oli/on arsenaalissaan myös rohtoja, jotka oikeasti tehoavat, vaikkei potilas manailuihin uskoisikaan. ; )

    Hahnemann käytti plaseboakin ja noin liikalääkitys voitiin estää. Jos olet kokeillut homeopaattisia LM-potensseja (Hahnemannin hieman ennen kuolemaansa kehittämät), asian pitäisi olla harvinaisen selvä. Kun energia piiskataan lääkkeen avulla täyteen tehoonsa, sen pysäyttäminen vaatii jo melkoista kokemusta. Kukaan meistä ei kestä mitä tahansa voimia, rajansa kaikella.

    Jokainen testataan pilkan ja halveksunnan keinoin, käyttipä mitä menetelmää tahansa. Ohikiitävää on kaikki maallinen maine ja kunnia. Tässäkin mielessä yhdenvertaisia, tasa-arvoisia olemme.

    Kun puhutaan tutkimuksista, täytyy muistaa, että ihminen se on tieteenkin takana. Sellainen erehtyväinen kaveri. Rokotukset ovat osoittaneet, mihin päädytään, kun erehdytään toistuvasti, eikä päättäjillä ole voimaa katkaista kierrettä. Ja tieteen erehtyväinen tutkijako määrittelisi Hahnemannin nerouden ja arvon?

    Korvien välissä on suuret tehot, vaikka sydämestä ne sinne nousevat, niin hyvä kuin pahakin. Sydän on kaiken keskus, chakroissakin. Omaa ydintään ei pääse karkuun ja miksipä pitäisikään, kun siellä ovat ratkaisun avaimet.

    Äänestä

  • sydämestä kirjoitti:

    Homeopatialla on perinteiseen lääketieteeseen verrattuna murskaavan ylivoimaiset näytöt hypokondrian lääkitsemisessä ja osittain parantamisessakin.

    Äänestä

  • valaistunut valioyks kirjoitti:

    folioon käärittyjen myssyjen omistajia haukkunut kehtasi kertoa, ettei viruksilta voisi muuten suojautua kuin rokotuksilla, muttei se totta ole.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19732754?itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsPanel.Pubmed_RVDocSum&ordinalpos=1

    En ollut minä, mutta ilman tutkimustuloksia ko. väitettä ei oikeastaan oltaisi voitu väittää epätodeksikaan.

    Tuota NAC:ta varmastikin tulevaisuudessa käytetään, kunhan lisätutkimuksia ja -selvittelyjä saadaan sekä varmistutaan tuotteen kaikinpuolisesta turvallisuudesta aiottuun tarkoitukseen. On varsin ironista, että foliopipot käyttävät itse tutkimattomia lääkeaineita ja kemikaaleja mutta toisaalta menevät täysin banaaneiksi kuullessaan ettei sikainfluenssarokotteella olekaan takanaan vuosien testausta ja kymmeniä kenttäkokeita. ; )

    Väitätkö, että Pandemrixia on tutkittu ajallisesti tai määrällisesti enemmän kuin NAC:ia? Ei ole.

    Miksi rokotteelle kelpaa kourallinen lääkeyhtiön omia tutkimuksia? Tehokkuudesta taitaa olla vähemmän kuin NAC:in tehokkuudesta ;)

    Äänestä

  • vääntöjakääntö kirjoitti:

    Väitätkö, että Pandemrixia on tutkittu ajallisesti tai määrällisesti enemmän kuin NAC:ia? Ei ole.

    Miksi rokotteelle kelpaa kourallinen lääkeyhtiön omia tutkimuksia? Tehokkuudesta taitaa olla vähemmän kuin NAC:in tehokkuudesta ;)

    Missä niin olinkaan väittänyt? Hakkaat olkiukkoa.

    Jos Pandemrix oltaisiin testattu haluamallasi tavalla, se olisi tullut jakoon n. vuonna 2013. Totaalisen tehottomana millekään silloin voimissaan olevalle sikainfluenssakannalle.

    Jos ei rokotetestaukseen riitä pelkkä rokotteen lisäaineiden turvallisuuden ja valmistusmenetelmien testaustulokset jo olemassa olevien testitulosten mukaan sekä seurantaa jatkaen, niin se on voi voi: ei enää rokotteita, ainakaan nopeasti muuntuviin influenssoihin.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Homeopatialla on perinteiseen lääketieteeseen verrattuna murskaavan ylivoimaiset näytöt hypokondrian lääkitsemisessä ja osittain parantamisessakin.

    Homeopatialla oli murskaavat näytöt Espanjantaudissa (minimaalinen kuolleisuusprosentti homeopaattisilla lääkkeillä hoidetuissa sairaaloissa). Muilla menetelmillä kävikin kehnosti.

    Homeopaattiset lääkkeet ovat halpoja. Jopa yksi ainoa pilleri voi parantaa, jos taidon hallitsee. Tähtää siis parantamiseen, ei rahastamiseen.

    Perinteisessä lääketieteessä lääkitään ensin terveet rokotteilla ja sitten rokotteista kroonisesti sairastuneet loppuelämäksi muilla lääkkeillä. Tässä tieteessä uskotaan lääkkeisiin, niiden jatkuvaan käyttöön, ei lainkaan parantumiseen, vielä vähemmän terveyden säilyttämiseen (muutoinhan rokotteita ei kaupiteltaisi). Siellä pelätään kuollakseen viruksia, joita poppamiesten uskotaan hallitsevan. Juostaan kilpaa virusten kanssa. Sillä välin kun ahdistetut pieneliöt lepäilevät tai "katoavat", sukulaismikrobit pääsevät vallan kahvaan ja tahti sen kun kiihtyy. Mikrobeille tämä on leikkiä, kivaa. Ne kestävät, eivätkä katoa minnekään, vaikka poppamiehet sortuvatkin hypochondriaan.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Missä niin olinkaan väittänyt? Hakkaat olkiukkoa.

    Jos Pandemrix oltaisiin testattu haluamallasi tavalla, se olisi tullut jakoon n. vuonna 2013. Totaalisen tehottomana millekään silloin voimissaan olevalle sikainfluenssakannalle.

    Jos ei rokotetestaukseen riitä pelkkä rokotteen lisäaineiden turvallisuuden ja valmistusmenetelmien testaustulokset jo olemassa olevien testitulosten mukaan sekä seurantaa jatkaen, niin se on voi voi: ei enää rokotteita, ainakaan nopeasti muuntuviin influenssoihin.

    Kunpa olisi tullutkin totaalisen tehottomana. Valitettavasti noin ei käynyt. Lukuisat ihmiset täällä Suomessakin vielä katkerasti muistelevat, kunhan totuus valkenee.

    WHO menetti arvovaltansa ja arvokkuus taisi mennä saman tien monilta muiltakin. Onneksi kaikki maat eivät sentään sortuneet mokomaan ilveilyyn.

    Äänestä

  • hypochondriaa kirjoitti:

    Homeopatialla oli murskaavat näytöt Espanjantaudissa (minimaalinen kuolleisuusprosentti homeopaattisilla lääkkeillä hoidetuissa sairaaloissa). Muilla menetelmillä kävikin kehnosti.

    Homeopaattiset lääkkeet ovat halpoja. Jopa yksi ainoa pilleri voi parantaa, jos taidon hallitsee. Tähtää siis parantamiseen, ei rahastamiseen.

    Perinteisessä lääketieteessä lääkitään ensin terveet rokotteilla ja sitten rokotteista kroonisesti sairastuneet loppuelämäksi muilla lääkkeillä. Tässä tieteessä uskotaan lääkkeisiin, niiden jatkuvaan käyttöön, ei lainkaan parantumiseen, vielä vähemmän terveyden säilyttämiseen (muutoinhan rokotteita ei kaupiteltaisi). Siellä pelätään kuollakseen viruksia, joita poppamiesten uskotaan hallitsevan. Juostaan kilpaa virusten kanssa. Sillä välin kun ahdistetut pieneliöt lepäilevät tai "katoavat", sukulaismikrobit pääsevät vallan kahvaan ja tahti sen kun kiihtyy. Mikrobeille tämä on leikkiä, kivaa. Ne kestävät, eivätkä katoa minnekään, vaikka poppamiehet sortuvatkin hypochondriaan.

    Ei espanjantautiin ollut lääkkeitä, joten paraneminen perustui elämän ylläpitohoitoon.

    Onko apteekkarin etiikan ja moraalin mukaan sopivaa myydä lääkkeiksi kutsuttuja tuotteita, joilla ei tutkitusti ole mitään tehoa?

    http://www.guardian.co.uk/science/2008/jul/21/pharmacists.homeophathy

    - My plea is simply for honesty. Let people buy what they want, but tell them the truth about what they are buying. These treatments are biologically implausible and the clinical tests have shown they don't do anything at all in human beings. The argument that this information is not relevant or important for customers is quite simply ridiculous.

    Edzard Ernst, vaihtoehtoisen lääketieteen tutkija ja entinen homeopaattisen laitoksen "lääkäri".

    Minkä etiikan mukaista on sairastuttaa lapset rokotteilla? Eikä minkäänlaisten todisteiden edessä nöyrtyä tunnustamaan tappiota. Tätä on vaikea käsittää.

    Homeopatia on kuulemma hölmöjen hommaa, kun sillä ei rikastu. Näiden päivien etiikan mukaista?

    Lasten vaikeiden rokotevaurioiden jälkeen vanhemmat yleensä tutustuvat homeopatiaan. Ei siis mikään ihme, että länsimaisessa lääketieteessä homeopatia koetaan suurena mörkönä. Tieteen epäonnistumisiahan siellä korjaillaan. Kuten espanjantaudissakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

gyn.prof. kirjoitti:

Rokotefoobikkologiikan mukaan sairaaloiden tehohoito-osastoja ei tarvittaisi, koska ne eivät ole jatkuvassa käytössä. Myös aurauskalusto on turhaa, koska joka talvi ei tule paljoakaan lunta. Armeijahan on aivan hulvaton turhake, kun sotia ei ole ollut kymmeniin vuosiin. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.

Asia vaan on niin, että joskus varautuminen on jälkikäteen arvioituna ylimitoitettua. Kysyn vaan; entäs sitten ? Mikä nautinto siitä irtoaa, että meuhkaa sikainfluenssavarautumisen ylivarovaisuudesta? Tilanne olisi voinut kehittyä pahempaan suuntaan ja olisimme olleet lievästi sanoen katastroofissa. Maksan mielelläni omalle osalleni tulleen kustannuksen, noin 20 euroa rokotteesta ja toivon, että viranomaiset seuraavallakin kerralla reagoivat samalla tavalla. Homeopatialla ja kätten päällepanolla ei voida käydä menestyksellistä taistelua tartuntatauteja vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu