junahierojan törkeet hinnat

Asiallinen täti -59

Jo on aikoihin eletty. Junahierojassa sinällään ei ole mitään "vikaa", mutta jo hinta suhteessa aikaan kertoo omaa surkuhupaisaa kieltään. Varttitunnin hoidosta 25 euroa. Tämä jos mikä on mielestäni on todella törkeän kallista. Kertoo kaikinpuolin siitä, ettei asiakkaasta välitetä hitustakaan, vaan tehdään työtä RAHAT POIS meiningillä. Normaalilla koulutetulla hierojalla taksa varttitunnista jää noin 11 euron pintaan. Kukaan ammatillisesti vahva, itseään arvostava koulutettu hieroja ei lähde edes toteuttamaan mitään pikaisia varttitunnin hierontoja, kun ymmärtää mitä lihaksistossakaan näin lyhyessä ajassa ainoastaan tapahtuu. Tällainen pintapuolinen raapaisu voi antaa hetkellisen hyvänolon tunteen, mutta ei ammatillisesti täytä edellytyksiä asiallisen koulutetun hierojan identiteetille.
Näin lyhyessä ajassa ei junahieroja täytä ammattieettisesti kriteerejänsä. Koulutetuilla hierojilla on lakisääteinen velvoite potilasasiakirjojen laatimisesta, säilyttämisestä ja niiden salassapitämisestä. Miten tämä kyseinen junahieroja ehtii varttitunnin aikana käydä läpi mahdolliset esteet hieronnalle, kun ei ehdi haastatella potilasta? Asiakasturvallisuus vaarantuu, kun ei tiedetä mitä kenelläkin taustalla on. Ammattietiikkaa noudattava koulutettu hieroja ottaa asioista selvää, kokonaistilanne, aiemmat hieronnat, perussairaudet, raskauden mahdollisuus ja paljon paljon muuta. Kuumeet, akuutit vammat, ihoinfektiot, verenluovutukset, promillet veressä ( ravintolavaunun hyödykkeet ). Kaikki nämä ja paljon paljon muuta eivät todellakaan ole merkityksettömiä asioita asiallisessa potilas hoitaja suhteessa.
Vr:än toiminta tätä nykyä on hyvin kyseenalaista muutenkin monilta monilta osin. Tässäkään asiassa on tuskin otettu selvää lainoppineilta mikä on oikea tapa toimia.
Rahastusmeiningistähän VR on ollut tunnettu jo pitkään. Hinta - laatu suhde on monilta osin hakoteillä.
saa näkyä, koska ne keksivät juniin vartin "thaihieronnat"? Ajallisestihan siinä vartti olisi mielestäni suhteessa toivottoon lopputulokseen paremmin kohdillaan :D
Riemukasta kevättä kaikille :)

11

1454

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ainakaan oma nimi

      En jaksanu lukea koko viestiä: liian pitkä.
      Kuka edes kaipaa junassa hierontaa?! Aivan älyttömiä vaatimuksia ihmisillä, eikö se riitä että juna vie paikasta A paikkaan B, vai odotetaanko junien olevan jotain saamarin kiskoilla liikkuvia hotelleja??
      Täytyneekin ensi kerran Z-junassa napsauttaa sormia ja huutaa hierojaa hoitamaan datailusta kipeytynyt selkäni. Tietysti odotan kylkiäisiksi shampanjaa, jos sitä en saa tulen tänne valittamaan.

      Tasokasta kevättä kaikille!

    • JaspaJami

      "saa näkyä, koska ne keksivät juniin vartin "thaihieronnat"? Ajallisestihan siinä vartti olisi mielestäni suhteessa toivottoon lopputulokseen paremmin kohdillaan :D"

      Huomaa että et ole koskaan käynyt ainakaan oikeassa thai hieronnassa. Toki näitä seksuaali palveluitakin tarjotaan thai hieronnan nimissä, mutta oikea Thai hieronta on kyllä ihan muuta. Siihenkin kyllä 15min on ihan jees, mutta kyllä kunnon hierontaan vähintään se 45min menee. Mutta en pitäisi lainkaan huonona että saataisiin Thai hieronta juniin, jos kyseessä olisi siis Thai hieronta oikeasti.

      • psl

        Kaikee se kateus panee kirjotaan.


    • perushinta alas

      Kysynnan/tarjonnan laki. Jos pystyy myymään palveluaan k.o. hintaan, niin miksi ei. Lisäpalvelut mielestäni saisi maksaa, lippujen perushinnat sen sijaan pitäisi laskea, törkeän kallita kun ne on.

    • Ihme hysteriaa

      "Miten tämä kyseinen junahieroja ehtii varttitunnin aikana käydä läpi mahdolliset esteet hieronnalle, kun ei ehdi haastatella potilasta? Asiakasturvallisuus vaarantuu, kun ei tiedetä mitä kenelläkin taustalla on. Ammattietiikkaa noudattava koulutettu hieroja ottaa asioista selvää, kokonaistilanne, aiemmat hieronnat, perussairaudet, raskauden mahdollisuus ja paljon paljon muuta. Kuumeet, akuutit vammat, ihoinfektiot, verenluovutukset, promillet veressä ( ravintolavaunun hyödykkeet ). Kaikki nämä ja paljon paljon muuta eivät todellakaan ole merkityksettömiä asioita asiallisessa potilas hoitaja suhteessa."

      Kyseessä on 15 minuutin niska-hartia -hieronta vaatteiden läpi! Siis sellainen joita meistä jokainen on aivan varmasti joskus tehnyt aviopuolisolleen tai hyvälle ystävälleen. Minä ainakin. Enkä todellakaan ole ottanut selvää noista asioista jotka mainitset! Tosin tuolta hierojalta saa tietysti laadukkaamman niska-hartia -hieronnan kuin minulta, koska hän on ammattilainen.

      Etköhän sinä nyt "hieman" tässä sotke asioita ja reagoi yli? On aivan täysin eri asia tarjota oikeita hierontapalveluja, joissa asiakas on vähissä vaatteissa, ja hierotaan koko keho, kuin tarjota yksinkertaista niska-hartia -hierontaa.

      Jos olisin matkalla junassa jossa tuollainen palvelu on, niin aivan varmasti käyttäisin hyväkseni.

      • joopajooo

        Junahierontaa? Kaikkea sitä kuuleekin :)


    • kelda

      Ketään ei varmaankaan pakoteta hierontaan ja maksavia asiakkaita on käsittääkseni riittänyt silti. Mikä on siis ongelma...

    • Lisäät ietoa esille

      Minä ainakin haluaisin privaatisti. Olisko silloin vessa sopivin paikka? Kuinka hygieenista homma on?

    • jaosmu

      Hirveen kalliit hinnat. Taisi kuljettajalla massit loppuu ku piti alkaa sivubisnestä pyörittää. Toiseksi tässä on kyse ammattitaidosta. Eihän toi hieroja ole käynyt vain jossain hieronnan pilipali-oppikurssilla. HEI vähän ees ammattitaitoa.

      T. Melekone sonni!

      • Sihvoiskanen+veli

        Lokakuun aikana puoleen hintaan!


      • O-P-M
        Sihvoiskanen+veli kirjoitti:

        Lokakuun aikana puoleen hintaan!

        Jo on perkele miehellä nimi! hinnat on pilvissä laman aikana....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe