Maljakko

En ole nähnyt ex- anoppia moneen vuoteen, saatikka ikinä nähnyt unia hänestä.....!
Unessa olin anopin kanssa matkalla juna asemalla.
Hän halui lahjoittaa mulle kauniin vanhan kirjavan sinisen maljakon, muuten hän olisi heittänyt maljakon pois, selitti anoppi. noh, olin kamalan iloinen kun halui antaa sen mulle.
Hänellä oli myös kaksi kukkaa aseman pöydällä, kukat oli Narsisseja.
Mutta, sitten yhtäkkiä anoppi huomasi että se maljakko onkin antiikkia ja kamalan arvokas, niin hän alkoi epäröidä lahjoittaa sen maljakon mulle.
Huomasin tuon ja sanoin anopille ' ei sinun tarvitse lahjoittaa maljakkoa mulle kuule, pidä se itse vaan ja taputin naista olkapäälle ettei hän tuntisi syyllisyyden tunnetta.

voisiko joku tulkita mulle?
1622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tulee ajatus, että se mitä ex-anoppi sinulle antaa, on ex-miehesi. Maljakko on naisellinen symbooli, kuin lantio ja kohtu. Anoppi antoi sinulle miehesi, mutta suhde meni poikki. Mahtoiko anoppi olla liittonne aikana myös vähän hankala. Narsissi on saanut nimensä narsistiselta henkilöltä, Kreikan mytologiaa. Oliko miehesi myöskin hankala ihminen. Sanoisin unen kuitenkin viittaavan entiseen avioliittoosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja kukkia kirjoitti:

En ole nähnyt ex- anoppia moneen vuoteen, saatikka ikinä nähnyt unia hänestä.....!
Unessa olin anopin kanssa matkalla juna asemalla.
Hän halui lahjoittaa mulle kauniin vanhan kirjavan sinisen maljakon, muuten hän olisi heittänyt maljakon pois, selitti anoppi. noh, olin kamalan iloinen kun halui antaa sen mulle.
Hänellä oli myös kaksi kukkaa aseman pöydällä, kukat oli Narsisseja.
Mutta, sitten yhtäkkiä anoppi huomasi että se maljakko onkin antiikkia ja kamalan arvokas, niin hän alkoi epäröidä lahjoittaa sen maljakon mulle.
Huomasin tuon ja sanoin anopille ' ei sinun tarvitse lahjoittaa maljakkoa mulle kuule, pidä se itse vaan ja taputin naista olkapäälle ettei hän tuntisi syyllisyyden tunnetta.

voisiko joku tulkita mulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu