Uutisissa kerrotaan juuri että koko Teneriffa on ilman sähköä !!??
Kaikki saaret myrskyn kourissa. Puut kaatuvat, maanvyörymiä, hiekkamyrskyjä rannoilla, petollinen puuskittainen tuuli yli 100-120 km/h ja vettä on tullut rajusti. Nyt suurin ongelma on kuitenkin tuuli, joka riuhtoo irti ties mitä ja kaataa muureja, nostureita ja naapurin kattokin lähti, tiili tiileltä. Tuuli on myös niittänyt kokonaisia banaanipeltoja ja viimeisetkin aplarit varisevat puista.
Tuoretta kalaahan ei tietenkään ole saanut moneen päivään, kun kalastajat eivät pääse merelle.
Taas kerran koulut suljettu ja kaupat kiinni. Aallot ovat 5-6 metriä ja todella vaikuttavia !!
La Palman kenttä suljettuna tänään viidettä paivää. Eilen tuli lehdet Teneriffalta yölautalla, mutta tänään käsitääkseni kaikki saarien satamatkin suljettu. Ja täällä tuli lunta - Roques de los Muchachos, n, 2400m korkea, on lumessa ja tiet sinne suljettu.
Toinen murhe saarelaisille on tietysti se, että kaikki karnevaalitlaisuudet on peruttu ja toistaiseksi sardiinit jäävät hautaamatta. Olisi illalla pitänyt pukeutua leskeksi mustiin hepeniin ja mennä kulkueeseen itkemään, vaan nytpä ei tartte. !
Kadut ovat tyjiä, ihmiset tottelevat varoituksia eivätkä mene ulos kun pakosta. Taidanpa minäkin käpertyä lueskelemaan koira kainalossa ja ihailemaan ikkunasta hurjana kuohuvaa Atlanttia. Aurinko kuitenkin paistaa ja mittarissa 25c.
HUI, mikä myrsky !!
15
3340
Vastaukset
- vilperi57
Päivitä tilannetta ja laita infoa myös "omalle" osiollesi ja sinne on kuvatkin tervetulleita!
Samoin linkit näihin tärkeimpiin uutisiin ovat tervetulleita.
Ps. Mun kuvamotti päättyi ja ny se on sitten äijästä kiinni enää, että sais taas jotain aikaiseksi. :)- Matkailijatar
mutta juuri puhelu Gran Canarialta Puerto Ricosta, ystävät siellä. Tosi valtava myrsky on, koulut mm suljettu.Hirmu tuuli ja vesisadetta ajoittain.
Kertokaa tänne, jos kuulette jotain lisää.
- jeppiina
infosta. Viitsitkö laittaa lisää tietoa myöhemmin.
- mariakv
Mikä sää on nyt Teneriffalla lähinnä eteläpuolella ?
Entä millaista luvattu viikonlopulle.
Olemme kohtapuolin tulossa joten kiinnostaa joudummeko myrskyssä lomailemaan. - Barraquito
mariakv kirjoitti:
Mikä sää on nyt Teneriffalla lähinnä eteläpuolella ?
Entä millaista luvattu viikonlopulle.
Olemme kohtapuolin tulossa joten kiinnostaa joudummeko myrskyssä lomailemaan.kotia Teneriffalla (pohjoisessa) yhä ilman sähköä. Kello on nyt 20.05.
Kuten aikaisemmin mainitsin, myrsky mylläsi jokaisella saarella. Mutta taas kerran Tenerifan pohjoisosa kärsi eniten.
Upeita vihreitä kuvia Fuerteventuralta ja Lanzarotelta, jossa nyt kuulemma on jokiakin, joita ei eilen vielä ollut. Kaikista saarista Lanzarote selvisi vähimmillä tuhoilla.
Ette toivottavasti joudu lomailemaan myrskyssä, mutta uusi saderintama tulossa lauanataina-sunnuntain vastaisena yönä. Tämä nykyinen myrsky jatkaa matkaansa mantereelle Andaluciaan ja Granadaan, jossa jatkaa tuhojaan.
Keskustelin bussipysäkillä muutaman vaarin kanssa, jotka eivät tällaista talvea muista. Saadaan näköjään valmistautua siihen, että tulevat talvet ovat rajuja tuulia ja kaatosateita.
Ne, joilla on kahden viikon loma, ovat paremmassa asemassa ja ehtivät nahkansa polttaa... Viikko on tulevaisuudessa kenties liian lyhyt aika.
Tosin täällä on aurinko pilkistellyt joka päivä.
Vaikka kaikkihan riippuu asenteesta, nyt tuleville matkailijoille riittää kuvattavaa ja kauhisteltavaa
- tällaista ei Suomessa näe. On vaan hyväksyttävä se että täällä on tällaiset talvet, pakattava mukaan paljon hyvää lukemista ja kumisaappaat ??? - Nöyrää suhtautumista
Barraquito kirjoitti:
kotia Teneriffalla (pohjoisessa) yhä ilman sähköä. Kello on nyt 20.05.
Kuten aikaisemmin mainitsin, myrsky mylläsi jokaisella saarella. Mutta taas kerran Tenerifan pohjoisosa kärsi eniten.
Upeita vihreitä kuvia Fuerteventuralta ja Lanzarotelta, jossa nyt kuulemma on jokiakin, joita ei eilen vielä ollut. Kaikista saarista Lanzarote selvisi vähimmillä tuhoilla.
Ette toivottavasti joudu lomailemaan myrskyssä, mutta uusi saderintama tulossa lauanataina-sunnuntain vastaisena yönä. Tämä nykyinen myrsky jatkaa matkaansa mantereelle Andaluciaan ja Granadaan, jossa jatkaa tuhojaan.
Keskustelin bussipysäkillä muutaman vaarin kanssa, jotka eivät tällaista talvea muista. Saadaan näköjään valmistautua siihen, että tulevat talvet ovat rajuja tuulia ja kaatosateita.
Ne, joilla on kahden viikon loma, ovat paremmassa asemassa ja ehtivät nahkansa polttaa... Viikko on tulevaisuudessa kenties liian lyhyt aika.
Tosin täällä on aurinko pilkistellyt joka päivä.
Vaikka kaikkihan riippuu asenteesta, nyt tuleville matkailijoille riittää kuvattavaa ja kauhisteltavaa
- tällaista ei Suomessa näe. On vaan hyväksyttävä se että täällä on tällaiset talvet, pakattava mukaan paljon hyvää lukemista ja kumisaappaat ???Itse aiheutamme nämä ilamstomuutekset mm. lentopäästöillä ja lihansyönnillä sekä turhalla kulutuksella, niin saadaan mitä tilataan.
Turha meidän on itkeä säätilaa, sillä jokainen menee ihan vapaehtoisesti sinne. Paikallisille toki harmittavaa samoin kuin meille nämä paukkupakkaset, mitkä saattavat olla ja ovatkin hyväksi luonnolle.
Niin turha on taistella luontoa vastaan, siinä haviämme taatusti. - 10+24
Nöyrää suhtautumista kirjoitti:
Itse aiheutamme nämä ilamstomuutekset mm. lentopäästöillä ja lihansyönnillä sekä turhalla kulutuksella, niin saadaan mitä tilataan.
Turha meidän on itkeä säätilaa, sillä jokainen menee ihan vapaehtoisesti sinne. Paikallisille toki harmittavaa samoin kuin meille nämä paukkupakkaset, mitkä saattavat olla ja ovatkin hyväksi luonnolle.
Niin turha on taistella luontoa vastaan, siinä haviämme taatusti.tää ilmastonmuutos johtuu hirmuliskojen piereskelystä...ilmastomuutos on herrojen keino rahastaa...itse asiassa maapallo on kylmentymässä ja jäätiköt ovatki vahvistuneet...
- charco
Nöyrää suhtautumista kirjoitti:
Itse aiheutamme nämä ilamstomuutekset mm. lentopäästöillä ja lihansyönnillä sekä turhalla kulutuksella, niin saadaan mitä tilataan.
Turha meidän on itkeä säätilaa, sillä jokainen menee ihan vapaehtoisesti sinne. Paikallisille toki harmittavaa samoin kuin meille nämä paukkupakkaset, mitkä saattavat olla ja ovatkin hyväksi luonnolle.
Niin turha on taistella luontoa vastaan, siinä haviämme taatusti.taida syödä tänään lihapullia, jos siitä vaikka sää teneriffalla paranis.
Nöyrää suhtautumista kirjoitti:
Itse aiheutamme nämä ilamstomuutekset mm. lentopäästöillä ja lihansyönnillä sekä turhalla kulutuksella, niin saadaan mitä tilataan.
Turha meidän on itkeä säätilaa, sillä jokainen menee ihan vapaehtoisesti sinne. Paikallisille toki harmittavaa samoin kuin meille nämä paukkupakkaset, mitkä saattavat olla ja ovatkin hyväksi luonnolle.
Niin turha on taistella luontoa vastaan, siinä haviämme taatusti.Kiitos, päiväannos ekologista mantraa on nautittu.
Lähdempä saastuttamaan ilmaa yhdellä spaddulla.- Et silai
Nöyrää suhtautumista kirjoitti:
Itse aiheutamme nämä ilamstomuutekset mm. lentopäästöillä ja lihansyönnillä sekä turhalla kulutuksella, niin saadaan mitä tilataan.
Turha meidän on itkeä säätilaa, sillä jokainen menee ihan vapaehtoisesti sinne. Paikallisille toki harmittavaa samoin kuin meille nämä paukkupakkaset, mitkä saattavat olla ja ovatkin hyväksi luonnolle.
Niin turha on taistella luontoa vastaan, siinä haviämme taatusti.Meinaatko että myrskyt johtuu pelkästään ilmastonmuutoksesta? Voi keroa että kyllä niitä oli ennen kuin edes pyörä keksittiin. Ja vielä pahempia kuin tämä.
Olen hyvin ympäristötietoinen ja kannan asiasta huolta, mutta en voi sietää "tarkoitus pyhittää keinot" -tyyppistä asioiden vääristelyä. - pavi
Et silai kirjoitti:
Meinaatko että myrskyt johtuu pelkästään ilmastonmuutoksesta? Voi keroa että kyllä niitä oli ennen kuin edes pyörä keksittiin. Ja vielä pahempia kuin tämä.
Olen hyvin ympäristötietoinen ja kannan asiasta huolta, mutta en voi sietää "tarkoitus pyhittää keinot" -tyyppistä asioiden vääristelyä.myrsky ja sateet laantuneet ainskin täällä ,
eikä se mainittavia tuhoja tehnyt.
Inglesissä aurinko paistaa pilvettömältä,eikä
tuule yhtään,18,2 65 % - 50 ja risat
pavi kirjoitti:
myrsky ja sateet laantuneet ainskin täällä ,
eikä se mainittavia tuhoja tehnyt.
Inglesissä aurinko paistaa pilvettömältä,eikä
tuule yhtään,18,2 65 %Paville tiedoista! Viikonlopuksi on luvattu uutta myräkkää, viitsitkö raportoida.
- misama
Puerto de la Cruzin sähkökatkos alkoi eilen 12:03 paikallista aikaa ja loppui n. 16:30. Joissakin kylissä vikojen korjaaminen kesti pidempään.
Tuuli ja sateet ovat Teneriffan pohjoisrannikolla Puerto de la Cruzissa jonkin verran vaikeuttaneen jokapäiväistä elämää, mutta ei läheskään niin suuresti, kun mitä uutiset näyttää saaren muista kylistä, tai muilta saarilta.
Sateet saarella on on aiheuttaneet sen että monet Teneriffan retkipoluista ei ole tällä hetkellä käveltävässä kunnossa. Meidät yllätti 17. pv. Mascan barrancossa vesisade, ja me jouduimme kääntymään takaisin. Myös muita retkiä olen joutunut perumaan. Tälle päivälle oli annettu eilen vielä oranssi hälytys, mutta se on yön aikana muuttunut vihreäksi.
Juuri äsken TV Canaria ennusteli viikonlopuksi Teneriffalle poutaista säätä, joten sen mukaan karnevaalin loppuohjelmat olisi mahdollista viedä läpi sovitun suunnitelman mukaan.
Sateeton viikonloppu tietäisi sitä että ensi viikolla olisi taas mahdollista lähteä kiertelemään polkuja ja nauttimaan Teneriffan upeista maisemista.
Puertossa karnevaalit on tähän mennessä sujuneet lähes aikataulun mukaisesti. Sardiinin hautauksen joutuivat siirtämään yhdellä päivällä, eli se haudattiin eilen.
Sivuillani on kuvia sardiinin hautauksesta Puerto de la Cruzista.
http://www.retket.info/ajankohtaista/ajankohtaiset_kuvat.htm- mumm
hienoja kuvia!
- caccacac
mumm kirjoitti:
hienoja kuvia!
nyt se on ohi.taalla sää vaihtuu yhtä nopee kuin sukat mun jalassa.seuraavaksi odotetaan sitten tulivuorenpurkausta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911525
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1711220En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1041070Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15957- 83885
- 66803
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40777Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K60744Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289743Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107738