Ikuinen Läski!

läski-sotanorsu

Mulla on kilpparin vajaatoiminta, todettu 2006 ja vasta 2 kk sitten tsh oli laskenut alle 2. T4v on jotain 13 ja t3v ei ole muuttunut 3,0 mihinkään. Syön tyroksiinia 1,25mg ja mulla on todettu todella korkeat vasta-aineet ja ultrassa kilpirauhasesta ei juuri ollut muuta kuin rakkuloita jäljellä ja liian pienen lääkityksen takia tullut struuma (kiitos terveyskeskuslääkäreille). T3v ei ole noussut vaikka olen nostanut kaksinkertaiseksi tyroksiinin ja armour thyroidit on loppu Suomesta ei muutakaan korvaavaa tunnu olevan.

Painoa on nyt 84 kg (166cm) ennen sairastumista painoin 60kg. Paino nousi pahimmillaan 16 kiloa viikossa. Nytkin paino nousee esim vatsataudin aikana noin 5 kiloa viikossa, koska tyroksin ei silloin imeydy.

Olen harrastanut hikiliikuntaa 1,5h viisi kertaa viikossa, syön vain täysjyväruisleipää aamulla, salaattilounas tai kevyt keitto lounaaksi, illalla pieni annos kotiruokaa ja iltapalaksi hedelmiä ja jugurtti (rasvaton, sokeriton). Aloitin tämän ruokavalion jo 3 vuotta sitten ja painoon ei ole vaikuttanut pätkääkään. Jos vähennän syömistä niin alan palemaan hillittömästi (vapisen ja olen ihan syväjäässä, nukkumisesta ei tule silloin mitään). Jos erehdyn syömään muutamana päivänä sämpylöitä, on heti 2-3 kiloa lisää painoa.

OLISKO KELLÄÄN MITÄÄN KEINOA? Atkinsin dieetti tehoaa, mutta kärsin sydämen rytmihäiriöistä ja se dieetti pahentaa sitä todella paljon.

3

1701

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • D-vitamiinia
    • .....

      Armourin sijaan voi pyytää Erfa Thyroidia - se on vastaavaa tavaraa Kanadasta. Tai synteettistä T3:a - sitä ainakin aina löytyy.

    • gUUiuitTuo

      Miten on muiden kilpirauhasen vajaatoiminnan oireiden laita, ovatko ne poistuneet? (hidas suolen toiminta, hidas pulssi, alhainen peruslämpö, palelee, kuiva iho, uupumus jne.) Jos ei, annostasi täytyy nostaa.

      Kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksen annostelussa pitää ottaa huomioon potilaan oireet eikä määritellä annostusta sokeasti pelkillä labra-arvoilla. Jos on vajaatoiminan oireita, vaikka T4V on viitten keskellä, pitää annostusta nostaa pienin pykälin ja hitaasti. T4V saa olla jopa hiukan viitteen yli, jos potilas voi silloin hyvin. Helpointa säätö on, jos on käytössä myös 25µg tabletit, jota puolittaa.

      Jos alat tuntea annoksen nostoista liikatoiminnan oireita kuten hikoilua, levottomuutta, sydämen tiheälyöntisyyttä jne, annostuksessa pitää ottaa askel alaspäin.

      Vain noin puolet kilpirauhasen vajaatoimiinnasta kärsivistä tulee oireettomiksi pelkällä Thyroxinilla.
      Jos on esim. masennusta ja kroonista väsymystä siitä huolimatta, että T4V on ylärajoilla, voi olla, että elimistö ei osaa muuntaa tarpeeksi T4:ää T3:ksi, joka on kilpirauhasen aktiivinen hormoni. Ratkaisu löytyy Thyroxinin ja Liothyronin yhdistelmälääkityksestä. Liothyronin on synteettistä T3-hormonia, kuten Thyroxin on synteettistä T4-hormonia. Liothyronin vaatii Lääkelaitoksen erikoisluvan kerran vuodessa, eikä siihen saa Kelan korvausta. Se on sen verran harvinainen lääke, että monet tavalliset terveyskeskuslääkärit tuskin ovat siitä edes kuulleetkaan. Liothyronin maksaa noin 20e/100tbl, maahantuoja on Tamro. Reseptin saa varmasti helpommin kuin eläinperäiseen hormmonivalmisteeseen, mitä Armour thyroid on.

      Valitettavasti laihtuminen voi olla hyvin, hyvin vaikeaa,jos ei peräti mahdotonta kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivälle, vaikka lääkeannostelu olisi saatu kohdalleen. Tsemppiä yrityksellesi. Muista pitää aineenvaihdunta päällä nauttimalla päivän ruoka aamiaisella, kahdella pääaterialla ja parilla välipalalla.

      Tässä linkki englannin kieliselle kilpirauhassivustolle ja sen artikkeliin, joka käsittelee vajislaisen laihduttamista "Losing Weight with Hypothyroidism - How an Underactive Thyroid Can Affect Weight Loss":
      http://thyroid.about.com/cs/dietweightloss/a/losingweight.htm

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      100
      1004
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      165
      993
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      755
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      709
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      704
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      50
      697
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      41
      632
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      587
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      582
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      508
      578
    12. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      553
    13. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      74
      525
    15. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      516
    16. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      513
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      491
    19. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      485
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    Aihe