Onko olemassa kissapsykologeja? Vai onko vaan kissoihin perehtyneitä eläinlääkäreitä?
Olisin pikkuhiljaa sellaisen tarpeessa..
Nimittäin meille tuli vajaat pari viikkoa sitten kolmas kissa, ennestään meillä oli leikatut naaras sekä uros. Myös tämä uusi uros on leikattu.
Urokset ovat keskenään hyvää pataa, tutustumiseen ei mennyt kuin viitisen päivää.
Naaras ei puolestaan ole uuden kissan tulon jälkeen liikkunut asunnossa ollenkaan, vaan kyyhöttää sängyn alla. tai jos suljemme makuuhuoneen oven, kyyhöttää hän sohvan alla, tai missä tahansa piilopaikassa. Öisin pidämme tyttöä makuuhuoneessa niin ettei kollit sinne pääse, ja silloin tyttö syö ja käy vadilla, ja tulee myös viereen puskemaan ja kehräämään. Tosin nyt viimeaikoina sekin on vähentymään päin, ja tyttö on alkanut kartella myös ihmisen läheisyyttä. Jokaisesta liikkeestä se säntää sängyn alle piiloon.
Päivisin kun makkarin ovi on auki, ja toiset kissat saavat vapaasti liikuskella makuuhuoneessa, niin uuden kissan mennessä vähänkään lähelle niin tyttö sähisee ja suhisee ja murisee valtavasti. useasti on myös kakannut alleen! :'(
Uusi kissa ei ole mitenkään uhkaava, tai hyöki tytön päälle, silti tämä pelkää!
Feliway haihdutin on seinässä, ja ostin lisäksi myös suihkutettavaa feliwayta, mutta eipä tunnu auttavan..
Tänään ostin myös Serene um nimistä eläimille tarkoitettua rauhoittavaa luontaistuotetta, jonka pitäisi auttaa stressitilanteissa. En vaan ole vielä onnistunut saamaan kisua syömään sitä..se hoksaa sen vaikka kuinka piilottaisin..!
Kuinka tulisi toimia kaikenkaikkiaan??
Surullinen olo, koska näen tytön kärsivän.. en kuitenkaan haluaisi luopua uudesta kissasta ja viedä takaisin kissataloon!! Sieltä kun juuri nimenomaan otimme kodittoman rassukan.. :( Lisäksi kollit ovat keskenään mainio parivaljakko ja tykkäävät toisistaan.
Ja tämä naaras on ollut meillä pennusta saakka, olemme hoitaneet ja huolehtineet, joten ajatuskin luopumisesta raastaa! :'( Naaras on nyt iältään 1,5v. Vanha kolli on 2,5v ja uusi kolli arviolta 2-3 vuotias..
Nyt kaikki keinot, lohdutukset, neuvot ja niksit otetaan vastaan!
Onko olemassa lääkäriä joka osaisi auttaa tällaisessa tapauksessa, ja miten?
Olisin pikkuhiljaa sellaisen tarpeessa..
Nimittäin meille tuli vajaat pari viikkoa sitten kolmas kissa, ennestään meillä oli leikatut naaras sekä uros. Myös tämä uusi uros on leikattu.
Urokset ovat keskenään hyvää pataa, tutustumiseen ei mennyt kuin viitisen päivää.
Naaras ei puolestaan ole uuden kissan tulon jälkeen liikkunut asunnossa ollenkaan, vaan kyyhöttää sängyn alla. tai jos suljemme makuuhuoneen oven, kyyhöttää hän sohvan alla, tai missä tahansa piilopaikassa. Öisin pidämme tyttöä makuuhuoneessa niin ettei kollit sinne pääse, ja silloin tyttö syö ja käy vadilla, ja tulee myös viereen puskemaan ja kehräämään. Tosin nyt viimeaikoina sekin on vähentymään päin, ja tyttö on alkanut kartella myös ihmisen läheisyyttä. Jokaisesta liikkeestä se säntää sängyn alle piiloon.
Päivisin kun makkarin ovi on auki, ja toiset kissat saavat vapaasti liikuskella makuuhuoneessa, niin uuden kissan mennessä vähänkään lähelle niin tyttö sähisee ja suhisee ja murisee valtavasti. useasti on myös kakannut alleen! :'(
Uusi kissa ei ole mitenkään uhkaava, tai hyöki tytön päälle, silti tämä pelkää!
Feliway haihdutin on seinässä, ja ostin lisäksi myös suihkutettavaa feliwayta, mutta eipä tunnu auttavan..
Tänään ostin myös Serene um nimistä eläimille tarkoitettua rauhoittavaa luontaistuotetta, jonka pitäisi auttaa stressitilanteissa. En vaan ole vielä onnistunut saamaan kisua syömään sitä..se hoksaa sen vaikka kuinka piilottaisin..!
Kuinka tulisi toimia kaikenkaikkiaan??
Surullinen olo, koska näen tytön kärsivän.. en kuitenkaan haluaisi luopua uudesta kissasta ja viedä takaisin kissataloon!! Sieltä kun juuri nimenomaan otimme kodittoman rassukan.. :( Lisäksi kollit ovat keskenään mainio parivaljakko ja tykkäävät toisistaan.
Ja tämä naaras on ollut meillä pennusta saakka, olemme hoitaneet ja huolehtineet, joten ajatuskin luopumisesta raastaa! :'( Naaras on nyt iältään 1,5v. Vanha kolli on 2,5v ja uusi kolli arviolta 2-3 vuotias..
Nyt kaikki keinot, lohdutukset, neuvot ja niksit otetaan vastaan!
Onko olemassa lääkäriä joka osaisi auttaa tällaisessa tapauksessa, ja miten?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Josko, nyt ei vaan , kertakaikkiaan, osu kissojen kemiat yhteen... Jos et halua, luopua uudesta tulokkaasta, niin pitäiskö sitten neidistä.... Eihän ihmisetkään tule kaikkien kanssa toimeen.... Pärjätkää
vajaa pari viikkoa nyt jo riittävä aika kertomaan tuleeko tämä elämä olemaan ikuisesti tällaista? Vai voiko tapahtua mitään käännettä parempaan?
Nyt tyttö oli yön vanhan kollimme kanssa vapaasti asunnossa, ja uusi kolli oli yön makkarissa kanssani. Eipä juurikaan ollut kuulemma uskaltanut liikuskella tyttö, vaikka uusi kissa ei ollut näköpiirissä.
Olemmeko nyt tehneet tytöstä ikuisiksi ajoiksi aran ja pelokkaan..? :'( Se ei suinkaan ollut tarkoituksemme, vaan olisimme ajatelleet uutta kissaa kaveriksi!
kun meille otettiin toinen kissa, neidin kaveriksi kolli, tyttö oli hyvin mustasukkainen ja usein jäi kauempaa katselemaan kun toinen leikki ym..pikku hiljaa leikit muuttuivat yhteisiksi, mutta meni melkein vuosi ennenkuin neiti oli taas "oma itsensä" joten en parin viikon jälkeen olisi vielä huolestunut..mutta onhan totta että kaikilla ei kemiat mene yksiin..eräs tuttuni joutui vasta luopumaan kahdesta tyttö kissasta, koska kolli jahtasi niitä jatkuvasti ja toiset joutuivat pelkäämään..mutta anna kisulle aikaa tottua uuteen tulokkaaseen..voimia!
..lohdutuksen sanoista! Ne antaa yllättävän paljon voimaa!
Voi jonkun korvaan kuulostaa surkuhupaisalta että itkeskelen ja olen kovin huolissani ja hermostunut tästä tilanteesta, mutta kissat on mulle kaikki kaikessa! lapsia ei ole, eikä tule sillä en niitä halua. Mutta kissat on rakkaita perheenjäseniä, ja niille haluaa kaikkein parasta!
...se ahdistavaa kun lemmikki voi huonosti - etenkin kun ei ole yhteistä kieltä, jolla toista lohduttaisi. Oletko kokeillut jo "tavanomaisista" totutuskeinoista sitä, että silittelet kissoja ristiin niin että niiden hajut todenteolla sekoittuisivat ja uusi kolli ei enää tytöstä haisisikaan niin uudelle ja pelottavalle?
Meillä ei uuden kissan tulo aiheuttanut ihan noin voimakasta stressiä, mutta muistan miten merkkittävä oli se kerta kun hieman pelonsekaisin tuntein pistin kissat samaan huoneeseen ensimmäistä yhteistä yötä viettämään. Seuraavana aamuna tepsuttelivat vierekkäin samalle ruokakupille syömään ja emäntä tuuletti :)
ja ovat päässeet nuuskimaan toistensa "alueita". Eli tytöllä on ollut mahdollisuus viimekin yönä nuuskia ja katsella paikkoja jossa uusi kissa on majaillut, kun uusi kisu oli kanssani yön makkarissa. Mutta kuulemma kumppanini kertoman mukaan (hän nukkui sohvalla) ei tyttö ollut ihan hirveästi ollut liikekannalla.
Nytkin taas tyttö oli tässä sängyllä mun kanssa kun olen läppärillä, nukkuikin sikeästi tuossa. Mutta kun uusi kissa asteli huoneeseen, niin heti sähisi tälle jo hyvän matkan päästä ja paineli sängyn alle piiloon.
On tämä kyllä aikamoista..
Kun nyt pääsisivät edes johonkin yhteisymmärrykseen niin että voisivat elää normaalia elämää. En minä niistä ystäviä pakotakaan. :/ Ja ymmärrän ettei kaikista ystäviä tulekaan. Mutta luulisi kuitenkin molempien voivan elää normaalisti.
Minullakin on kolme kissaa ja yksi niistä on todella hankala luonne. Se lempattiin jo kerran yhdestä kodista pihalle häirikkökäytöksensä takia, mutta sen salaisuus on nimenomaan saada olla ykkönen ihan kaikessa.
Olen huomannut, että jos hankalimmalle kissalle antaa tilaa toimia kuten se haluaa ja päättää kuinka muita kissoja saavat ihmisetkin kohdella, sen itseluottamus ja sietokyky alkavat palaamaan pikku hiljaa.
Kissat ovat tarkkoja hierarkiastaan ja ne saattavat reagoida muutoksiin mitä ihmeellisimmillä tavoilla. Yksi suuttuu, toinen piiloutuu, mutta yhtä kaikki ne kertovat kissasta paljon ja surkuttelu on vihoviimeisin keino, jolla saat kissasi itsetunnon palautumaan. Ole läsnä, huomioi, helli ja nimenomaan juttele tilanteesta. Meillä kissat jostakin syystä tykkäävät puhumisesta ja niinpä minä asetun lattialle makailemaan sekä puhua pärpätän ongelmistamme,kissa katsoo toiselta puolelta huonetta ja aika nopeasti ne ryhtyvät osoittamaan järkevämpää asennetta omaltakin taholta.
Meidän se hankalin kissa mökötti yli puoli vuotta uudesta poikapennusta ja mätki poikaa mennen tullen, mutta pikku hiljaa tilanne rauhoittui ja nyt ne pärjäävät keskenään. KOlmas otettiin ensin hoitoon ja koska se oli täydellinen pikku diplomaatti se piristi rouva äkäistä ja sorrettua poikakissaa niin, että meillä on suorastaa idylli tätä nykyä.
Älä missään nimessä luovu kissastasi niin pienen ongelman takia. Kärsivällisyyttä, rohkeutta ja jos kukaan ei menetä elämänhaluaan on kaikki silloin vielä hallinnassa.
Huom! kun haet kissoja sinun pitää osata kertoa omista kissoistasi. En minäkään kissoja ota vain siksi, että joku tarvitsee kodin, vaan siksi että se kissa todellakin jää asumaan meille minun ja muiden kissojen kanssa. Jos porukassa on vaikea luonne mukana saa olla tosi tarkkana, ettei ota ketään sellaista joka uhkaisi sen ykköskissan asemaa.
tämä meidän neiti joka nyt lymyilee piilossa, pelkää ja murisee, on aina ollut se sorrettu kissa. Eli ei mikään johtajatyyppi laisinkaan! Se sai jo pienestä pennusta tuta kuinka meidän pomo kolli hoiti järjestyksen talossa. Sittemmin se tottui rooliinsa, osasi tarvittaessa jopa härnätä pomokollia ja pärjäsi taisteluissa. Välillä sai osakseen pesemistä, ja sai itsekin toteuttaa omaa hellää itseään pesemällä pomokollia.
Nyt sitten otimme tämän kolmannen kissan, kolli myöskin. Ihan siitä syystä että ajattelimme sen tuovan pomokollille kuria ja herran nuhdetta. :D Meinasimme että nyt joku saman ikäluokan edustaja, ja vieläpä kolli näyttää pomollekin missä kaappi seisoo. otimme kolmannen kissan siinä toivossa, että tämä sorrettu neiti saisi toverin, jonka kanssa "taistella" maailmaa ja pomoa vastaan.
Toisin kuitenkin kävi.
Tyttö pelkää hullun lailla uutta kissaa, mutta on kyllä saanut olla rauhassa pomokollin kiusaamiselta. Kollit tappelevat ja ottavat toisistaan mittaa lukuisia kertoja päivässä, mutta ovat melko tasavertaisia. Pomokollimme siis kuitenkin sai säilyttää pomon paikkansa.
Yhtään ei tyttö anna uuden kollin lähestyä, heti alkaa armoton suhina ja sähinä. Uusi kolli kunnioittaa tätä kuitenkin aika hyvin, ja häipyy pois maisemista. Joskus sitten innostuu tavoittelemaan tytön toveruutta ja tekemään lähempää tuttavuutta ihan ystävällisen nuuskimisen merkeissä, mutta tyttö jatkaa sähinää ja murinaa kovemmalla äänellä ja kakkaa usein myös peloissaan alleen.
Öisin, varmistettuaan tarkasti että muut nukkuu, tyttö uskaltaa liikuskella vähäsen ja käydä vadilla asioimassa. Ruokansa tyttö saa nenän eteen kenkätelineen alle, missä uusin lymyilypaikka sijaitsee.
Raskasta on, sillä kaikki kolme ovat meille yhtä rakkaita.
Miksei tyttö nyt vaan voisi reipastua..? :(