raskauspahoinvoinnista kärsivät olette pärjänneet ja mistä saatte voimaa tai positiivisuutta jaksaa?
illalla on vaikea mennä nukkuu kun illalla on päivän ainoa hetki jolloin on edes vähän siedettävä olo. aamulla se alkaa heti kun pää nousee tyynystä ja oksennus lentää ennen kun ehtii edes pissalla käydä. sitten väkisin syö jotain ja makoilee ja yökkii ja oksentaa. välillä on niin huippaava olo että jalat tuntuu menevän alta ja on pakko kontata eteenpäin. kaikkea on kokeiltu mitä täältä netistä ja muualta neuvoja saatu. ei vaan auta.
tuntuu ettei kukaan ymmärrä , ainakaan töissä; etten yksinkertaisesti ole työkuntoinen ja tää on tosiaan invalisoivaa.
illalla kun on hieman siedettävä olo niin saan syötyä ja juotua niin ei ole tarvinnut sairaalaan lähtee tiputukseen kun silloin saan varmaan tarpeeksi tavaraa sisällä pysyy.
olen nyt viikolla 11 2 ja todella odotan koska loppuu tai sitten on niin huono tuuri ettei tää lopu viellä viikkoihin tai pahimmassa tapauksessa loppuu vasta synnyttäessä.
itku on koko ajan herkässä ja todistuksia saa hakea ja kiikuttaa paikasta toiseen että rahaa edes tulisi laskujen maksuun. ja se vasta tressaa viellä enemmän ja kaikki tuntuu niin vaikealta.
kyllä on käymyt mielessä että jos ja kun tästä selviää niin en varmasti tee enää lisää lapsia. kyllä mun mieli ja jaksaminen on niin nollassa että tuntuu että olisi hyvä jos pääsisi vaikka sairaalaan hetkeksi tiputukseen ja lepämään niin voisi olla edes hetken helpompaa. mulla on katsottu kokeilla etten ole kuivunut ja arvot muutenkin niin hyvät ettei sairaalaan oteta.
mulla on enestään yksi lapsi ja silloin ei ollut YHTÄÄN pahoinvointia.
vertaistukea vaan kaivataan ja muiden tarinoita selviytymisestä.
illalla on vaikea mennä nukkuu kun illalla on päivän ainoa hetki jolloin on edes vähän siedettävä olo. aamulla se alkaa heti kun pää nousee tyynystä ja oksennus lentää ennen kun ehtii edes pissalla käydä. sitten väkisin syö jotain ja makoilee ja yökkii ja oksentaa. välillä on niin huippaava olo että jalat tuntuu menevän alta ja on pakko kontata eteenpäin. kaikkea on kokeiltu mitä täältä netistä ja muualta neuvoja saatu. ei vaan auta.
tuntuu ettei kukaan ymmärrä , ainakaan töissä; etten yksinkertaisesti ole työkuntoinen ja tää on tosiaan invalisoivaa.
illalla kun on hieman siedettävä olo niin saan syötyä ja juotua niin ei ole tarvinnut sairaalaan lähtee tiputukseen kun silloin saan varmaan tarpeeksi tavaraa sisällä pysyy.
olen nyt viikolla 11 2 ja todella odotan koska loppuu tai sitten on niin huono tuuri ettei tää lopu viellä viikkoihin tai pahimmassa tapauksessa loppuu vasta synnyttäessä.
itku on koko ajan herkässä ja todistuksia saa hakea ja kiikuttaa paikasta toiseen että rahaa edes tulisi laskujen maksuun. ja se vasta tressaa viellä enemmän ja kaikki tuntuu niin vaikealta.
kyllä on käymyt mielessä että jos ja kun tästä selviää niin en varmasti tee enää lisää lapsia. kyllä mun mieli ja jaksaminen on niin nollassa että tuntuu että olisi hyvä jos pääsisi vaikka sairaalaan hetkeksi tiputukseen ja lepämään niin voisi olla edes hetken helpompaa. mulla on katsottu kokeilla etten ole kuivunut ja arvot muutenkin niin hyvät ettei sairaalaan oteta.
mulla on enestään yksi lapsi ja silloin ei ollut YHTÄÄN pahoinvointia.
vertaistukea vaan kaivataan ja muiden tarinoita selviytymisestä.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Oma pahoinvointin alkoi hieman helpottaa, kun mieheni kuuli että siihen saattaa auttaa se kun syö jotain pientä jo ennen kuin nousee ylös sängystä. Siitä lähtien hän teki minulle aamupalan valmiiksi sängyn viereen ennen kuin lähti töihin.
Jos ei tällaista mahdollisuutta ole niin kannattaa ostaa kaupasta vaikkapa voileipäkeksejä(eivät maksa paljoa) ja pistää yöpöydälle odottamaan aamua. Ne kun eivät mene pilalle.
No pahimmat pahoinvoinnit ollaan jo kärsitty(?) ja selvisin mieheni tuella.
Välillä oli niin hurjaa etten pystynyt nousemaan sängystä ylös lainkaan. Mieheni teki kaikki kotityöt, vei esikoisemme tarhaan ja ulkoilutti koiran.
Välillä tuntui siltä että olisi tehnyt mieli vain kuolla pois. Niin paha olo oli, kun jatkuvasti oksennutti ja ei pystynyt olemaan jalkeilla tai tekemään mitään. Päätä särki ja huimasi. Kyllä sitä mielummin terveenä olisi.
On sitä edelleenkin välillä huono olo, eikä "mistään tule mitään". Toisinaan masuasukki valvottaa potkimalla melkein koko yön ja eihän sitä meinaa millään jaksaa kun ei ole saanut nukuttua kunnolla. Ennen valvottivat painajaisunet joita nyt en ole muutamaan viikkoon nähnyt.
Nekin olivat niin hurjia ja toden tuntuisia että pelkäsin nukkumaan menoa.
Tässä on paljon lohdutusta tuonut mieheni, sekä vaivattomat päivät. Aina kun sellaisia on niin olen ottanut ilon irti. Lisäksi esikoisemme on tuonut iloa niihinkin päiviin kun olen vaan maannut sängyssä.
Ei minullakaan ole aikaisempaa kokemusta raskauspahoinvoinnista, mutta synnytykseenhän sekin viimeistään onneksi loppuu :)
Koita pärjätä, kyllä se olo vielä helpottaa!
sulla töissä suhtaudutaan tai suhtaudittiin sairaslomiin? ja mistä sää hait sairaslomaa? ja saitko sitä helposti? välillä musta tuntuu että on tosi vaikeaa ja monen kiemuran kautta se sairasloman saaminen. neuvolassa kun lääkäri käy niin harvoin ja ajat on kortilla. terveyskeskukseen pitää mennä ja sieltä laittavat tarvittaessa äippäpolille ja siellä ollaan taas nihkeitä ottaa vastaan. on tää kauheaa kidutusta.
En ole ollut työelämässä esikoisen syntymän jälkeen joten en osaa vastata noihin saikkukysymyksiin.
Oletko kokeillut työterkan kautta?
kun tarkoitus oli mennä töihin siksi aikaa kunnes äitiysloma alkaa.
Nyt olen sitten työttömänä kotona lapsen ollessa tarhassa. :(
Mielummin viettäisin aikaa lapseni kanssa kaksistaan, kuin olisin tässä tilassa.
Minkäs tälle mahtaa. 3 kk päästä(jos oikein laskin) olisi lapsen tarkoitus syntyä.. Siihen asti kärvistellessä ja surkutellessa tätä huonoa onnea eli siis raskauden tuomia vaivoja ongelmia...
Jos olisin esikoista odottaessani tällaisesta kärsinyt, niin tuskimpa olisin vielä ollut valmis toisen lapsen tuloon...
Kun pääsi noista jatkuvista rajuista pahoinvoinneista niin tilalle tuli kivut ja "uhkailut" ennen aikaisesta synnytyksestä. No nyt sentään kykenen käymään ulkona, tekemään joitakin askareita ja leikkimään poikani kanssa, vaikken voikaan ottaa häntä syliin paitsi istuessani itse...
Jos vielä joskus meinaan 3 lapsen saada niin se ajankohta olkoon sen jälkeen kuin nämä kaksi ovat aloittaneet koulun käynnin :)
terveydenhoitaja on velvollinen kirjoittamaan sulle sairauslomaa. Vaikka sitten puhelimitse, saathan sä myös sitä työterveydestäkin.
Terveydenhoitaja ei voi kirjoittaa kuin pari päivää. Ja lääkärit kirjoittaa vaan viikon kerrallaan ja jatkuvasti saa ravata ja siinä olotilassa se meno hiukan vaikeaa (miten helv*tissä pääsisin bussilla terveyskeskukseen). Parempi pysyä rahatta kotona tms.
Kantsii jutella jonkun KOKENEEN neuvolalääkärin kanssa asiasta. Mua lääkäri opasti kokeilemaan Postafen-lääkettä. Sen on todettu olevan turvallinen ohjeen mukaan käytettäessä. Lääke ei auta kaikkia, mutta jos siitä on apua, niin sitä voi syödä vaikka kuukauden putkeen.
Itse olin niin huonovointinen, ettei yhtään mikään pysynyt sisällä. Turha siinä oli yrittää syödä usein, kun aina se vatsa ruoasta tyhjeni yläkautta ja sitten oltiin taas "alussa". Parissa päivässä meni jo olo tosi heikoksi. Tuossa vaiheessa päätin ottaa "suhteet" käyttöön ja juttelin puhelimitse tutun tutun kanssa, joka on todella kokenut lääkäri. Hänen kommenttinsa oli, että meidän molempien (vauvan ja mun) hyvin voinnin takia on parempi, että syön lääkettä.
Mun kokemuksen mukaan kaikki lääkärit eivät tunne Postafeniä ja sen takia eivät uskalla sitä määrätä. Oma neuvolalääkäri ei edes tuntenut lääkkeen nimeä.... Neuvolan sairaanhoitajat sen sijan lääkkeen tunsivat ja tiesivät sen turvalliseksi.
Husin sivuilla (http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2049,2265,2260,3437,26258,28096) postafen mainitaan vaihtoehtona raskauspahoinvoinnin hoitoon.
Työterveyslääkäri kirjoittaa tarvittaessa saikkua.
olen niin pienessä firmassa töissä ettei meillä ole työterveyshuoltoa.
eli joudun käyttää terveyskeskusta tai neuvolaa.
täytyy yrittää sinnitellä viikonlopun yli ja yrittää ottaa ma yhteyttä terveyskeskukseen ja jos sieltä ei apua saa niin sitten neuvolaan.
mulle kun ei enää riitä todistukseksi tavallinen lääkärin a- todistus vaan tarviin sen B- lausunnon kun olen yli 2 kk ollut sairaslomalla ja tällä hetkellä sairasrahan maksaa kela.
saatu lisää yllättävältä taholta. eli ihan eri lääkäriltä jossa joudun käymään muista syistä. ei kyllä helpota ollenkaan tähän pahaan oloon kun tän vaan toivois pian loppuvan.
mulla alkoi 13 viikko ja odotin että loppuis tohon viikkoon 12 mutta ei ainakaan viellä. nyt varmaan sitten odotan jos vaikka loppuis viikkoon 16. olen lukenut että jollakin on loppunut silloinkin. parempi yrittää ajatella tollaisissa muutaman viikkojen pätkissä sen loppuminen niin ei vaivu synkkyyteen.
ostin beroccaa apteekista ja olen sitä juonut ja olo ehkä hieman helpompi. sitä en tiedä johtuuko kun viikkoja kuluu eteenpäin vai onko siitä oikeesti apua.
kävin myös homeopaatilla ja sain sieltä niitä helmiä ja katotaan onko niistä apua. olen kyllä vähän epäileväinen noita kohtaan mutta kun tää olo on niin kauhea niin olen valmis yrittämään mitä vaan.
todella paljon voimia kaikille pahoinvoinnista ja oksentelusta kärsiville koitetaan vaan jaksaa vaikka se välillä vaikeaa onkin.
tää ei vaan helpota. viikko 14 alkoi, oksennan ja yökkäilen jatkuvasti. tuntuu ettei millään jaksaisi enää. pelottaa jo aamuherääminen ja oksentelu. haluaisi vajota vaan maan alle ja olla siellä. kaikki asiat itkettää ja harmittaa. en ole kuitenkaan kuivunut niin että pääsis sairaalaan. olen käynyt lääkärissä ja neuvolassa mutta sanovat vaan että koita kestää kylä se kohta helpottaa. en tiedä haluaisinko oikeasti sairaalaan, mutta siellä sais nestettä suoneen ja hyvällä omalla tunnolla maata ja tuijottaa kattoon. yritän sitä täällä kotonakin mutta kun haluis miestäkin hieman auttaa ja yrittelen välillä tehdä jotain kotitöitä ja sitten taas oksentaa. siis tunnen vaan huonoa omatuntoa kun en pysty tekee mitään. tiedän ettei pitäisi mutta kun en voi itselleni mitään.
homeopaattiset helmet ei ainakaan mulle mitään auttanut. täytyis varmaan soittaa sinne jos sain jotain muuta kokeilla.
voi tätä vuodatusta mutta ajattelin jos tämäkin auttais kun purkaa omaa mielipahaa.
tässä on miettinyt minet kerrat että miksi minä!!! kai se on vaan kestettävä mikä on annettu.
viikotkin kulkee niin hitaasti kun odottaa vaan koska tää loppuu!
Yritys, jossa on yksikin vain ja ainoastaan työntekijä on velvollinen järjestämään työterveydenhuoltoa, oli se sitten yksityistä tai kunnallista sairaanhoitoa. Tämän määrää jo lajkin. Ota ihmeessä nyt selvää, mikä työpaikkasi lääkäri/terv.hoitaja on!
Kyllä työterveyshuolto on pakollinen, mutta sen sisältämä sairaanhoito ei. Eli suppein lakisääteinen työterveyshuolto sisältää työhöntulotarkastuksen sekä työn terveydelle aiheuttamien riskien mukaisia tietyn väliajoin (vuosia) tapahtuvia tarkastuksia. Näiden tiuhuus ja sisältö riippuu täysin työstä. esim kaivosmiehelle tai automaalarille on aivan eri kuin kaupan kassalle taikka toimistoihmiselle. Lisäksi työterveyshuolto voi käydä työpaikalla huolehtimassa ensiapukaapeista, riittävästä valaistuksesta, melusta ja muista työn terveydelle aiheuttamista riskeistä. Ja tällaisen suppean työterveyshuollon käsittävän firman työntekijä hakee ne saikkulaput ja muutkin terveyden hoidolliset palvelut ihan sieltä terveyskeskuksesta. Silloin kun työ ei sisällä sikiövaarallisia tekijöitä, työterveyshuolto ei ole paikka hankkia saikkua raskauden normaaleihin joskin työstä suoriutumista rajoittaviin vaivoihin, vaan ihan tavan neuvola ja terveyskeskus, ellei itsellä ole rahaa mennä yksityiselle.
Itse olen viikolla 21 ja vieläkin on huono olo toisinaan.. Kerran oksensin jopa yleisessä ruokalassa... Mutta huomasin, että mitä väsyneempi olen sitä huonompi olonikin on.. Jos olen nukkunut hyvin, enkä ole väsynyt, niin olokin on huomattavasti parempi.. Ruoka pysyy sisällä myös julkisilla paikoilla ;D
mä tiedän todella mistä sä puhut,tuo on ehkä elämän hirveintä aikaa:/ ekasta lapsesta oksensin puoleenväliin asti ja sit kun ruoka pysyi sisällä ei mitään tehnyt mieli ja yökötti lapsen syntymään asti.
ja tästä toisesta oksentaminen kesti viikolle 18 ja loppui ihan seinään..mitä nyt aamusin yököttää jos ei laita heti suuhunsa jotain.
sairaslomaa sain aina viikoksi kerrallaan,mutta mun ei tarvinut kun soittaa neuvolan tädille ni laitto lääkärille viestiä että kirjottaa sairaslomaa..kuitenkin sielä joutui ravaamaan viikon välein. :(
ekasta olin sairaalassa kolme päivää tiputuksessa,meni kunto jo niin nollaan,pyörtyilin ja oksensin,jalat ei pysyny alla, tästä toisesta ei tarvinut mennä mutta ei se kaukana ollut.
täälä onneks mukava neuvolan täti mikä sanoi että jos tuntuu ni saat lähetteen sairaalaan tiputukseen kyllä.
nyt viikkoja kasassa 22 ja vasta osaan jotenkin nauttia tästä raskaudesta,ekaa kertaa tuntuu ihanalta kun vauva potkii ja pyörii. :) ekassa raskaudessa tuntu vaan siltä et vajoon maan alle ja odotan että aika kuluu ja pääsee synnyttämään.
mutta kaikki tämä on sen arvosta :) ekaa odottaessa sanoin että ei enää ikinä,niin sanoin tässäkin raskaudessa alussa mutta nyt taas elämä voittaa ja sitä mieltä kyllä myös että jos kolmas lapsi vielä tulee niin se tulee kun nämä kaksi koulussa :)
ei nyt varmaan paljoo lohduta mutta anna itkun tulla ja itke myös se huono olo pois ja pyydä mieheltäsi tukea.
nimimerkillä: monet itkut itketty vessan lattialla kun ei vaan yksinkertasesti jaksanu!! mutta tässä ollaan:)
voimia oikein paljon!!
kirjoittaa taas omista tuntemuksista jos se vaikka helpottais. tänään ollut taas sietämätön olo. oksentelu yökkäilyä ja järkyttävää päänsärkyä. yritin ottaa panadolia mutta kun se lentää ulos vähän ajan kuluttua kumminkin. sain jossain kohtaa pysymään sen sisällä 2h joten varmaan ehtis imeytyä edes vähän mutta päänsärky on ja pysyy.
mies on reissuhommissa ja tulee vasta illalla ja ei ole kukaan muu kuin minä joka voi hakea esikoisen tarhasta. joten kohta on pakko jaksaa lähteä.siskoni vei esikoisen aamulla tarhaan mutta on nyt töissä eikä pääse hakee.
olen tänään aamulla itkenyt ja huutanut tätä pahaa oloa ja en tiedä auttoiko yhtään mutta sain sen jälkeen nukutuksi muutaman tunnin. oli se vaan todella uuvuttavaa.
vaikka en ole erityisen uskovainen olen rukoillut moneen kertaan jo että saisin jostain voimia jaksaa tai jos tää vois jo loppua pian.
juttelin isoäitini kanssa puhelimessa ja hän kun on uskonnollisempi lohdutti ettei kenellekkään anneta kärsittäväksi enempää minkä se jaksaa kantaa. oli kauniisti sanottu ja toivottavasti noista sanoista saa edes pikkaisen taas voimia jaksaa.
kaikki kannustus ja voimat ovat tarpeen sillä menen itse ihan kestämisen äärirajoilla.
edelleen voidaan todella huonosti. kaikki konstit koitettu homeopatiasta akupunktioon. ei apua!!
lueskelin tossa aikaisempia kirjoituksia pahoinvoinnista ja löysin jutun jossa sanotaan että RASKAUSPAHOINVOINNIN KESTÄÄ HYVÄLLÄ MOTIVAATIOLLA.
voi kuin pisti vihaksi. ton on varmasti kirjoittanut sellainen henkilö joka ei ole kärsinyt invalisoivasta pahoinvoinnista. kyllä mulla on motivaatio yllä ja ajattelen palkintoa joka lopussa tulee,mutta kyllä silti itken kohtaloani ja mietin miksi minä?!?
kun takana on yli 8 viikkoa oksentelua ja ei tietoa koska tää loppuu vai loppuuko ennen synnytystä niin voin omasta kokemuksesta sanoa että se motivaatio on kyllä ihan nollassa. ja joka päivä on taistelua että saa päivän kahlattua läpi. illalla haluaa ajoissa nukkuu että unohtais taas kärsityn päivän, mutta samalla pelkää että yö menee liian nopeasti ja on taas aamu ja oksentaminen alkaa.
olen viellä ollut ilman lääkkeitä ja lääkäri oli sitä mieltä että ollaan edelleen kun saan edes jotain iltaisin pysyy sisällä.
viikko 15 alkoi......ja odotus josko loppuis viikkon 16.
ai kamala. otan osaa ja pidän kovasti peukkuja että jo pian loppuisi!!!! mulla ei ole suoranaista oksentamista ollut mutta jatkuvaa närästystä ja mahan kipuilua kuitenkin. ei siinä motivaatiota kysellä vaan koko ajan on mielessä et onhan kaikki hyvin ja millon pystyn oleen taas suht normaalisti ilman kipuja.
en oikein tiedä kumpi oikeestaan on pahempaa jatkuva oksentelu vai tämä kuvotus/ ällötys pahaolo joka kuristaa kurkusta ja koko ajan on olo että on pala kurkussa. välillä nousee kauhea hiki ja tuska, sitten naama valahtaa valkoseksi ja pyörryttää. ja vaikka kuinka kakoo vessan pyntyllä niin mitään ei tule vaikkakin tuntuu että koko vatsalaukku kääntyy ympäri.
olen tosiaan päässyt ensimmäisen kolmanneksen yli ja kaapissa olisi pahoinvointilääkkeitä ( lääkärin määräämiä) mutta en ole viellä yhtään ottanut. ajattelin että auttaako ne ylipäätä tähän pahaan oloon vai auttaako enemmän vaan estämään oksentelun ja pahaolo silti jää??
kertokaa ihmeessä jos jollain on kokemusta.
olen niin monta viikkoa jo kertänyt tätä suoranaista hel...tiä joten ajattelin jos saisin edes muutamaksi tunniksi lääkkeellä lähes normaalin olon niin ottaisin ja nauttisin siitä olosta ja sitten olisi ehkä taas helpompi kärsiä.
B-vitamiini, gynekologini sitä suositteli.
Jaksamisia!
pieni vuodatus tähän tukalaan oloon.
huomenna alkaa viikko 16. ei helpotusta pahaanoloon ainakaan viellä. käytän b- vitamiinia, pahoinvointirannekkeita, syön ennen kuin nousen sängystä, popsin jotain pientä muutaman tunnin välein yms. kun vaan ei helpota. alkaa masennuskin jo vaivata, tai pelkään että masennun ihan kokonaan. itkettää ja kuikuttaa kun ei voi elää normaalisti.
nyt on alkanut vaivaamaan järkyttävä päänsärky ja polven särky. yöllä herään siihen että polvea särkee, ei pysty nousemaan polven päälle edes tuolilta ylös noustessa kun se menee totaalisesti alta. sitä särkee istuessa, seistessä ja maatessa siis aina. en millään kehtais siitäkin lääkärille valittaa kun tuntuu että mua pidetään luulosairaana kun kokoajan valitan jostakin.
hieroja on käynyt mulla kotona( en oksentamisen takia pysty lähtee mihinkään) niin sanoo että niskat ja selkä on hyvässä kunnossa eli siellä ei jumituksia joten päänsärky johtuu varmaan hormooneista.
ensimmäisesä raskaudessa ei ollut mitään vaivoja ja olin elämäni kunnossa ja nyt tuntuu että kaikki vaivat tulevat mulle. en vaan jaksais enää.
en pysty lupaa mitään menoja etukäteen kun aina vaan oksettaa ja oksenttaa ja konttaa lattialla vessan ja sängyn väliä.
akupunkkiota en ole viellä kokeillut mun en ole mistään löytänyt tietoa tehdäänkö siinäkin kotikäyntejä? tietääkö kukaan olen turun seudulta.??
kyllä mun mieli on mennyt niin synkäksi jo että pelkään pystyykö täältä nousee enää ylös omin avuin vai tarviiko mun hakea jo ammattiapua.
kiitos kun jaksoit lukea ja kannustusta kaipaan edelleen jos jollain sellaista on antaa!
Mulla auttoi kanssa B-vitamiini. Otan normaalia raskausajan monivitamiinia normaalisti, mutta sen lisäksi bekolongia joka päivä. Pari päivää aloittamisen jälkeen alkoi helpottaa ja nyt on koko pahoinvointi loppunut, vaikka olen vasta viikolla 10.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, olen kuullut muiltakin että B-vitamiinilisä auttaa! Eipä siinä mitään oikein häviä jos kokeilee. B6 vitamiinihan on kai se päävitamiini joka auttaa, mutta itse ostin bekolongia kun se oli vaan niin paljon halvempaa kuin pelkkä B6.
päivässä yhden berocan ja otan viellä vita b6 vitamiinia yhden aamulla ja illalla. kysyin apteekista heksavit b-vitamiinia mutta ei valmisteta enää ja suosittelivat tota vita b6 on heksavittia vastaava. täytyy varmaan koittaa vaihtaa merkkiä tohon bekolongiin jos vaikka auttais.
Tiedän sun tunteen ja tunnen kamalan pahoinvoinnin. Mulla alkoi pahoinvointi/pksentelu vko 8 ja jatkuu vieläkin, vaikkakin on jo vähäsen helpottunut (nyt vko 36 2). Lääkäriltä sain reseptin Lergigan forte (1-3 tabl/vrk) ja auttoivat. Ensin kokeilin rannekkeita ja Postafenia ilman tuloksia. Oksennuspusseja on koka takin taskussa ja kassissa. Eihän se ole kivaa menna kauppaan ja laatta lentää milloin tahansa. Töissä kävin normaalisti ja hoidin hevosen sekä ratsastin. Mutta olo oli kamala.
Otatko särkyyn Panadolia tablettina vai supparina? Jos tulee ylös saman tien, niin suosittelen supon ottamista.
Itse olen juuri terkkarille menossa, koska töissä en yksinkertaisesti pysty olemaan. Olo on niin hirveä, että en tiedä miten päin olisin. Ylävatsaakin koskee ja vatsa on ihan sekaisin. Toivoisin tämän olevan vatsatautia.. Olen vasta viikolla 6! Kuinka kestän??
on kaikki tabletti muodossa joten varmaan täytyy pyytää suppoja lääkäriltä.itse olen täysin työkyvytön ja niin pahoinvoiva ettei kunnolla pysy edes pystyssä. haluaisin niin töihin mutta kun ei pysty.
tänään on ollut taas hurja aamu oksentanut koko ajan ja yökkäillyt. nyt taas koitetaan jos jotain ees pysyis sisällä.
stemppiä kaikille pahoinvoiville.
jos miesten pitäisi synnyttää ja kantaa lasta sisällä ja kärsii nää kaikki raskauden oireet niin maailma ei olisi näi ylikansoitettu. yritetään naiset nauttia tästä meidän suuresta kuvun ja kärsimyksen sietokyvystä. vaikka ei se tähän oloon paljon lohdutusta tuo.
Tänään sanoin miehelle, että jos tätä oloa vaan jatkuu päivästä toiseen, niin en jaksa! Minuutti tuntuu tunnille kun jatkuvasti kuvottaa ja vatsaa koskee. Perjantaina pitäisi mennä töihin. Näinköhän kykenen.. En olisi ikinä voinut kuvitella, että tämä voi olla näin kamalaa. Kun kuvotus joku päivä loppuu, niin en enää ikinä valita mistään turhasta..
Entä jos tämä jatkuu vielä kuukauden päästä. Ei tämän olon kanssa selviä. En voi lähteä edes kauppaan. Olen vankina kotona. Kuinka pystyn pitämään raskauden salassa työkavereilta, koska varmasti ihmettelevät jos minulle tulee useampi sairaslomapäivä..
"oksu" vaan varautua siihen pahimpaan että pahoinvointi tulee kestämään kauan. sitten on helpotus jos ja toivottavasti loppuu ennen kuin kunnolla alkaakaan. eli et joutuisi siitä yhtään kärsimään.
itselläni alkoi pahoinvointi viikolla 5 ja nyt olen viikolla 16. olen mennyt päivä kerrallaan ja nyt taaksepäin miettineenä mietin miten olen edes jaksanut ja kuinka kauan tätä viellä kestää.
älä yritä olla turhaan töissä jollet pysty. itse olen ollut yli 2kk sairaslomalla ja viellä jatkuu. syyllisyys välillä painaa mutta kun oksentaa ja syö ja oksentaa rumpaa kestää aamulla puoleenpäivään ja illalla alkaa uudelleen niin ei musta olisi edes työtä tekee. itse kun en millään tähän olooni pysty vaikuttaa. kaikki popaskonstit kun on yritetty ja edelleen yritän. kyllä mää itken päivittäin omaa kohtaloani mutta on vaan pakko jaksaa eteenpäin. stemppiä sulle ja muille oksentaville ja pahoinvoiville.
jo ihan loppu. ryörryttää ja vituttaa ja oksettaa. olen ajatellut jo että haluan keskeytyksen, en vaan jaksa enää. mieheni tukee minua ja saa aina mun mieleni aina kääntymään ja ajattelemaan positiivisia asioita. mutta kun olen yksin en saa synkkiä ajatuksia pois mielestä.
olen 100% varma etten ikinä enää tule jaksamaan tätä oksentelua joten kun tämä menee kunnialla loppuun niin en tee enää lapsia.
olen jo sosiaalisessti syrjäytynyt tänne kotiin neljän seinän sisälle ja kuljen kun haamu ympäri kämppää jos edes pystyssä pystyy olemaan.
MISTÄ SITÄ VOIMAA VOI ENÄÄ SAADA?
sai aamulla töissä oksentaa. Luulin hetken, että pahoinvointi loppui kun viikonloppu meni suht hyvin, mutta ei.. Olen liikunnallinen ihminen ja nyt kaikki liikunta on loppu! Ei toivoakaan lähteä ulos tai jumppaamaan.
Mitä ne neuvolassa sanovat sinulle "e" pahoinvoinnista? Raivostuttavaa kun sanotaan, että kyllä sinä tämän kestät.. Entä jos ei?
ne siellä neuvolassa sano tai voi tohon oksenteluun mitään tehdä. kattelee vaan veri ja virtsakokeilla ettei ole kuivunut ja tarvittaessa lähettävät äitiyspolille. antaa niitä samoja ohjeita vaan kun netissäkin on eli syö vähän kerrallaan ja usein ja juo paljon ja lepää. koita b- vitamiinia ja syödä enne kuin nouset sängystä yms.
eli koita jaksaa kyllä se loppuu .... viimeistään synnytykseen.
siis päivä kerralla kahlataan läpi ja toivotaan parasta.
ei sitä oikeasti jaksakaan mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ole kuin kestää niin minkäs teet. kidut ja kärsit. olen jo oksentsnut päivittäin enemmän ja vähemmän varmaan 12 viikkoo. vitsit ja motivaatio on kyllä todella lopussa. makaan välillä kun kuollut sängyssä naama vihreänä ja toivon että olis jo seuraava päivä että olis taas yhden päivän lähempänä loppua.
siis stemppiä ja tiedän kuinka kamalaa se on.
alkaa olemaan todella kurjat fiilikset ja itkusta ei tule loppua. mä en jaksa enää. miksi tää ei oikeesti jo lopu. viikko 17 meneillään ja oksennan jatkuvasti. enemmän aamupäivällä ja iltaa kohti rauhottuen, mutta syöminen ja juominen on tosi vaikeeta. tekis mieli jo lopettaa kokonaan syömien ja juominen ja antaa kuivua vaan niin pääsis sairaalaan ja ne näkis et olen todella loppu.
mä en jaksa enää uskoa että tää loppuu koskaan tai toivottavasti ainakin synnytykseen. mutta en tiiä enää miten jaksan jos tätä kestää kauan.
voi mitä valitusta, mutta käy sääliksi jo mies parkaa joka lohduttaa, auttaa ja tekee kaikki ja silti joutuu viellä kuuntelee tätä valitusta ja itkua. ei silläkään helppoa ole.
ja esikoinen joka kattoo vierestä eikä raukka ymmärrä mitään vaikka kuinka selität.
musta tuntuu että tää olotila pahenee koko ajan eikä helpotu vaikka pitäis kun viikkoja mennään eteenpäin.
mitä tässä voi enää tehdä?
eikö tuossa tilassa pitäisi jo päästä sairaalaan? Kai voisit pyytää jo lähetettä niin ei tarvis yksin kotona kärvistellä ja sais ainakin "luvan" levätä kun sairaalassa olis..ei tarvis ainakaan murehtii kotona kun ei pysty tekee mitää...
En tiedä mitkä käytännöt näissä asioissa on, ei onneksi ole omaa kokemusta vaikka täällä myöskin pahoinvoinnista kärsin. Huomattavasti lievemmästä tosin.
Toivottavasti edes jotain apua löytyisi ja olosi helpottaisi!!
Oletko lääkkeitä kokeillut? Onko ollut apua?
Jaksamista ja voimia odotukseen!!
kokeillut primperania mutta ei apua. onneksi mulla on huomenna neuvolalääkäri niin täytyy pyytää jotain muuta lääkettä ja kai se on pakko myös puhua sairaalaan menosta.
lääkärillä käyty. uhkas pistää tiputukseen jollei ruoka rupee pysyy sisällä. paino hieman tippunut viime punnituksesta. sain kahta pahoinvointilääkettä primperan suppoina ja postefen tabletteja. toivottavasti sais avun. ei ollut kivaa kävellä neuvolaan ja oksentaa välillä pusikkoon ja samalla saada vastaantulevilta ihmisiltä erilaisia mulkaisuja. olisi niin tehnyt mieli huutaa että oon raskaana ja voin pahoin mutta en viittinyt.
toivottavasti helpottaa jo pian sillä kyllä mulla siellä lääkärilläkin itku pääsi kun kerroin tilanteestani. oli tai yriti ainakin olla tosi ymmärtäväinen ja lohduttaa.
lääkkeetkään ei auta. tänään ei ole pysynyt vesikään viellä sisällä. pääsiäinen tulossa en haluaisi sairaalaan mennä. mitä tässä voi enää.......
odottelen huomiseen ja sitten on kai pakko lähteä...... vitutus on niin suuri. sairaslomalla olen ja pomokin soitti ja toivos että irtisanoon itseni kun en ole työkykyinen..... ei kai kukaan hullu irtisanoo itseään vakituisesta työpaikasta.?
jos tosiaan ylhäällä on joku isompi herra niin toivoisin jo tosiaan helpotusta tähän tuskaan.....
en vaan jaksa enää...............
ja menee...
Lapsen hyvinvointia ajatellen, hakeudu nyt ihmeessä sinne sairaalaan!
Kannattaisi jo mennä sairaalaan, eihän tossa ole enää mitään järkeä odotella. Itse olen onnekas, raskaana mutta ei pahoinvointia, sitä arvostaa todella kun tällaista lukee. Tsemppiä vaan kyllä se siitä jossain vaiheessa loppuu.
viellä ollaan. nukuin ja makasin koko illan ja yritin juoda ja syödä. jossain vaiheessa ruoka alkoi pysyy taas sisällä. nukuin siis 14h putkeen välillä vaan vähän söin ja join.
tänään on pysynyt puuro sisällä. ihanaa!!!
seuraavaksi kun tulee tollainen niin tilaan suoraan ambulanssin ja vieköön munt mihin vaan. mies soitti eilen päivystykseen ja sieltä käskettiin tulla sinne ja lääkäri katsoo tilanteen. ruuhkaa on kuulema paljon eli voi varautua 3h jonotukseen. ei siinä kunnossa mikä eilen oli, niin käynyt mielessäkään että olisin jonottanut jossain 3h. sairaanhoitaja sitä ehdotti itse että sitten kannattaa soittaa ambulanssi.
viikkossa 18 nyt mennään. kiitos kaikille jotka jaksavat takoa järkeä päähän. tiedän että olin eilen todella itsekäs. olisi pitänyt vaan lähteä sairaalaan.
toivotaan kaikki rajusta pahoinvoinnista kärsivät että tää loppuu pian.
esikoinen 3,5v sanos mulle eilen että: hänestä tulee isona lääkäri ja hän parantaa munt kuntoon! kyllä siinä itku tuli.