Hoitoon puoliväkisin

Kannattaako juoppoa lähettää hoitoon johonkin minnehoitoon tai muuhun vastaavaan puoliväkisin. Tällä tarkoitan että herääkö jo puolittainen raitistumishalu hoidossa. Kaippa tuo raha jostakin saataisiin kerättyä, oispahan ainakin jotakin yritetty. Juoppo kyllä rapulassa ja vaikeuksien pyyhkiessä päälle myöntää raitistumisen hyvät puolet mutta jo viikon toipumisen jälkeen sama ralli jatkuu. Kohta menee työpaikka ja sitten kaavan mukaan tietenkin kaikki muu. Vai onko ainoa mahdollisuus se pohjalla käymisen tie.
7286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ole raitistunut pysyvästi toisten aloitteesta väkisin, puoliväkisin, houkuttelemalla tai maanittelemalla, ellei oma lamppu ole syttynyt.

Krapuloissaan jokainen haluaisi raitistua, ellei satu saamaan lisää viinaa.
Hoitokeikan jälkeen olisi tietysti jonkin aikaa juomatta.
Hänen kiintiössä on vielä juomatonta viinaa jäljellä.

Äänestä

persuuksiin ja suuntaa näyttävä ele. Siinä saattaisi juoppo saada ajatuksiaan siihen suuntaan, mutta lopullisen ratkaisun raittiuden mielekkyydestä hän tekee ihan itse. Itselläni oli tilanne, jossa minut tavallaan lähetettiin hoitoon ja ajattelin, että käyn nyt tämän "kurssin" muiden mieliksi ja jatkan sitten elämääni kohtuukäyttäjänä. Tuhoon tuomittu ajatushan se oli ja siinä pääsikin käymään niin, että raitistuin, eikä viinaa ole tehnyt mieli sen jälkeen. Että eipä ollut ihan turha keikka ja kyse oli juuri tuosta minne-tyylisestä hoidosta.

Äänestä

Kyllä voi raitistua vaikka puoliväkisin.

Minä olen elävä esimerkki siitä, että kannattaa lähettää hoitoon vaikka puoliväkisin. Myllyhoitoon mennessäni ajattelin tulevani siellä kohtuukäyttäjäksi. En osannut edes kuvitella raitista elämää. En olisi edes koko paikkaan mennyt ellei työpaikka olisi ollut siitä kiinni. Siellä oli seinällä artikkeli, jossa luki, että Myllyssä mieli muuttuu ja niin kävi minullekin. En ole ensimmäinen, joka on raitistunut vaikkei se sinne mennessä edes ollut tavoitteena. Hoitotulos ei riipu motivaatiosta.

Äänestä
  • Tässä toinen myllyhoidossa ollut. Kalliolassa. Puoliväkisin sinne menin, kun olin rikkonut työnantajan hoitoonohjaussopimusta ns. avohoidossa. Eli olin ryypiskellyt hoidon aikana. Tavoitteena oli kohtuukäyttö. Kokonaan lopettaminen oli poissuljettu vaihtoehto päässäni. Oltuani muutaman päivän Kalliolan klinikalla minulle tuli selväksi itselleni, ettei minusta voi tulla kohtuukäyttäjää. Oli kaksi vaihtoehtoa. Tein valintani. Olen nyt ollut kuusi vuotta raittina ilman yhtään retkahdusta. Elämän laatu on kyllä aivan toisella tasolla nykyisin. Kyllä sitä pystyy raitistumaan, kunhan se ajatus selkenee itselleen. Mikään ulkopuolinen uhka tai peloite, esim. työpaikan, perheen, terveyden tms. menetys ei tee alkoholistia raittiiksi. Myllyhoidossa saa kyllä hyvät eväät reaitistumisen tiellä. Itse en olisi ilman sitä luultavasti koskaan ymmärtänyt lopettaa ajoissa.

    Äänestä

Puolittainen raitistumishalukin voi raitistuttaa, näin kävi ainakin minulle. Lähdin hakemaan itselleni apua kun vaimo oli laittanut avioeropaperit vireille, tajusin tuolloin että minulla on vain kaksi vaihtoehtoa, jatkaa juomista tai hakea apua, oli minulla ehkä jonkinlainen omakin halu raitistumiseen mutta en kyennyt siihen, olen vielä tänäänkin raittiina ja tuosta avioerohakemus paperista on vain hämärä muisto jäljellä.

Äänestä
  • Mitä arvelet, kestäisikö raittiutesi, jos nyt jostain muusta syystä alkaisi näyttää, että vaimosi haluaisi erota. Raittiina jos pystyy olemaan, kestää tuonlaiset kriisitkin paremmin.

    Äänestä

  • Putkisokka kirjoitti:

    Mitä arvelet, kestäisikö raittiutesi, jos nyt jostain muusta syystä alkaisi näyttää, että vaimosi haluaisi erota. Raittiina jos pystyy olemaan, kestää tuonlaiset kriisitkin paremmin.

    Kyllähän siinä varmaankin mun raittius ois vaakalaudalla koska menettäisin samalla ainakin yhden lapsen huoltajuuden, kodin yms. avioliittoakin on takana kohta 20v.

    Mutta mää oon niin riski ja komia että sitä ei voi tapahtua :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ystävä 21 kirjoitti:

Kannattaako juoppoa lähettää hoitoon johonkin minnehoitoon tai muuhun vastaavaan puoliväkisin. Tällä tarkoitan että herääkö jo puolittainen raitistumishalu hoidossa. Kaippa tuo raha jostakin saataisiin kerättyä, oispahan ainakin jotakin yritetty. Juoppo kyllä rapulassa ja vaikeuksien pyyhkiessä päälle myöntää raitistumisen hyvät puolet mutta jo viikon toipumisen jälkeen sama ralli jatkuu. Kohta menee työpaikka ja sitten kaavan mukaan tietenkin kaikki muu. Vai onko ainoa mahdollisuus se pohjalla käymisen tie.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu