Hei!
Olen 26-vuotias akateemisesti koulutettu nainen, joka potee vakavaa vauvakuumetta. Olen ollut melkein kolme vuotta naimisissa ja asumme omakotitalossa.
Ongelmana on se, että työtilanne on hieman epävarma: minulla on sopimus ensi kesään saakka. Nyt pohdin ankarasti sitä, milloin olisi oikea aika hankkia lapsi. Opiskeluaikoina ajattelin, että sitten kun valmistun. Valmistumisen jälkeen olen ajatellut, että sitten kun on vakituinen työpaikka. Vuodet kuitenkin vierivät... Oma ikä karttuu, mutta kannan huolta myös iäkkäistä vanhemmistani. Heidän suurena toiveenaan kun olisi nähdä edes yksi lapsenlapsi.
Olemme alustavasti puhuneet mieheni kanssa, että kohta kokeilisimme, onnistuisiko raskaus. Otamme tietoisen riskin, mutta yritän ajatella asiaa niin, että varmaankin moni ei ole kuitenkaan lapsen saamista katunut koko loppuikäänsä. Olen opettaja, ja töitä tällä alalla pitäisi ainakin kohtuullisessa ajassa riittää.
Löytyisikö täältä muita opeja, jotka voisivat kertoa kokemuksistaan? Oletteko uskaltaneet perustaa perheen ilman virkaa? Onko tämä kostautunut usean vuoden työttömyydellä? Kuinka aikaisin olette palanneet töihin?
Olen 26-vuotias akateemisesti koulutettu nainen, joka potee vakavaa vauvakuumetta. Olen ollut melkein kolme vuotta naimisissa ja asumme omakotitalossa.
Ongelmana on se, että työtilanne on hieman epävarma: minulla on sopimus ensi kesään saakka. Nyt pohdin ankarasti sitä, milloin olisi oikea aika hankkia lapsi. Opiskeluaikoina ajattelin, että sitten kun valmistun. Valmistumisen jälkeen olen ajatellut, että sitten kun on vakituinen työpaikka. Vuodet kuitenkin vierivät... Oma ikä karttuu, mutta kannan huolta myös iäkkäistä vanhemmistani. Heidän suurena toiveenaan kun olisi nähdä edes yksi lapsenlapsi.
Olemme alustavasti puhuneet mieheni kanssa, että kohta kokeilisimme, onnistuisiko raskaus. Otamme tietoisen riskin, mutta yritän ajatella asiaa niin, että varmaankin moni ei ole kuitenkaan lapsen saamista katunut koko loppuikäänsä. Olen opettaja, ja töitä tällä alalla pitäisi ainakin kohtuullisessa ajassa riittää.
Löytyisikö täältä muita opeja, jotka voisivat kertoa kokemuksistaan? Oletteko uskaltaneet perustaa perheen ilman virkaa? Onko tämä kostautunut usean vuoden työttömyydellä? Kuinka aikaisin olette palanneet töihin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitähän tuo akateeminen koulutus tähän nyt liittyy?
No akateeminen koulutushan viittaa juuri siihen työllistymisen epävarmuuteen. Kilpailu alalla on kovaa, eikä poissaolo työelämästä auta viran saannissa - etenkään nykyisin kun painotetaan niin kovasti työkokemuksen määrää. Tottakai työllistyminen on nykyaikana epävarmaa lähes joka alalla, mutta tässä on kyse juuri siitä, että saisi jatkossakin koulutusta vastaavaa työtä.
Liittyy se myös siihenkin, että jos tällä palstalla uskaltaa esittää hartaan toiveen, että haluaisi lapsen niin heti on jotkut näsäviisastelemassa että hankkikaan eka koulutus....
Tuo kyllä, että 99% tän palstan lapsukaisista vauvakuumeisista on jotain työttömiä amista viikon käyneitä joiden ukko kulkee Karjala-lippis päässä ja ajaa Opel Asconalla ripa edellä. Loput on sitten sohvalla laiskana makaavia läskejä. Sinänsä joo ihan hyvä pointti toi akateeminen "viisaus", joka ei kyllä töitä ja elantoa lapselle tarjoo. Mutta kesä tulee ja marjametsään pääsee ja sieneen, jos vaan osais tehdä niistä jotain, hmmmm..
itse tein lapsen kesken koulun ja vietin kotona vuoden. valmistuin silti ohjeajassa (AMK). vakituista virkaa ei ole, mutta erinomaisen työpaikan koulutukseen nähden nappasin heti (koulutus ei edes riittäisi vakivirkaan). mielestäni on turhaa miettiä sitä vakituista virkaa; jonkinlainen paineensietokyky ja epvarmuuden kestäminen elämässä olisi pitänyt jo kehittyä 26-ikävuoteen mennessä.
Sulla oli ilmeisesti suhteet kondiksessa ja isi ja äiti vähä jeesas työn saaniissa, eix jeh?;)
Täällä on toinen ope, 26 v, ja kesällä on häät tulossa. Niitten jälkeen aletaan vihdoin yrittämään vauvaa. Oon odottanut tätä aikaa käytännössä koko ikäni, ja nyt on vihdoin aika koittamassa. Jos valita saisi, niin olisihan se ihanaa palata äitiysloman jälkeen vakipaikalle, mutta jos se on se, mistä pitäisi luopua vauvan vuoksi niin se on sen arvoista sitten. Virkaa kun voi joutua odottamaan X vuotta, niin en uskalla ottaa riskiä, että vauva jäisi lopulta oman hidasteluni takia saamatta. Ja tämä aika, mikä yrittämisen aloittamiseen menee, on ihan maksimiaika, että edes kestäisin enää odottaa, on täs niin pitkään kuumeiltu. Itse ajattelen, että elämäntilanne on vakipaikkaa lukuunottamatta ihanteellinen (enkä tässä kritisoi opiskelijaäitejä/nuoria äitejä/pitkään työttömiä äitejä jne), kun on molemmilla tutkinnot tehtynä, työkokemusta muutamia vuosia, oma tilava koti, laina alle parissa vuodessa maksettu ja pitkä yhteinen historia.
Tsemppiä ratkaisuusi! Meillä opettajilla on ainakin se asia puolellamme, että sijaisuuksia löytyy aina, kouluja riittää, opetettavat asiat ovat suunnilleen samoja vuoden tauonkin jälkeen, joten sitä ei tarvi pelätä, että olis pudonnut kehityksen kelkasta eikä enää pääsisi töihin.
Kiitos sinulle, toinen ope, asiallisesta vastauksestasi. Luulin lähettäneeni aivan pohdittavaksi kelpaavan viestin, mutta sainkin niskaani vaikka mitä... Mukavaa kuitenkin, että edes muutama vastaus on asiallinen.
Olen samoilla linjoilla kollegani kanssa: sijaisuuksia onneksi löytyy monesti, vaikka virkaa ei olisikaan. Sanoit todella osuvasti, että siinä vasta onkin riski, että vauva jää oman hidastelun takia saamatta. Sitä ajatusta olen kuljettanut mukanani jo jonkin aikaa. Olen myös pohtinut sitä, että jos täytyisi valita vauva tai virka, niin kyllä taitaisi oma pienokainen voittaa. Minullakin on periaatteessa ihanteellinen tilanne virkaa lukuun ottamatta: on aviomies, talo ja lähisuku asuu lähellä. Asuntolainaa kyllä löytyy, mutta luulen, että sen kanssa kuitenkin selvitään.
Lapsen saaminen on hautunut mielessäni jo pitkään. Koskaan aikaisemmin ei ole tuntunut siltä, että juuri nyt se pitäisi tehdä. Nyt tuntuu. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että yrittäminen ei välttämättä tuota tulosta. Senkin vuoksi mielestäni on hyvä aloittaa pian, ettei aika mene ohitse. Olemme käytännöllisesti katsoen jo päättäneet alkaa yrittää kohta, mutta mielelläni keskustelisin asiasta eri näkökulmista, vaikka vain kokemuksia vaihtaakseni.
silloin kun pariskunta itse sen päättää. Muut voivat auttaa, mutta itse se on mietittävä. Elämäntilanteet vaihtelevat niin paljon.
Minun mielestäni lapsen saaminen ja työt kuuluvat ihan eri kategoriaan. Itselleni kävi juuri niin, että valmistuin koulusta ja sain lapsen. Suunnitelmissa oli kyllä omakotitalot, naimisiin menot ym. En kadu hetkeäkään, että saimme juuri nyt lapsen. Enemmänkin olen miettinyt sitä, että mitä jos emme olisi ikinä saaneet noin ihanaa tyttöä mikä meillä nyt on. Työt ym. asiat jäävät aivan toisenarvoisiksi, kun on lapsen saanut. Itsekin raskausaikana mietin, että palaan pian äitiysloman jälkeen töihin tai lähden opiskelemaan. Mutta nyt onkin eri ääni kellossa, haluan nähdä miten lapseni kasvaa ja viettää hänen kanssaa paljon aikaa, koska lapset ovat niin vähän aikaa pieniä. Töitä löytyy vielä esim. 10vuoden päästä, mutta lapsi on vain pienen hetken se oma pikku mussukka, mikä jo pian lähteekin maailmalle.
Eikä mielestäni pitäisi ajatella, että lapsen saaminen kostautuu työttömyydellä. Sehän olisi sama kuin ajattelisi, että jonkun kuollessa et "harmiksesi" saanutkaan perintöä.
Ja varaudu tosiaankin siihen, että tuollalailla asioita liian järjestelmällisesti suunnitellen, se lapsen tulo saattaa tosiaankin teille kostautua. Niin monet ihmiset ovat sen huomanneet, että naimisiin menon, vakityön ja talon saa, jos itse haluaa. Mutta lapsi ei tulekaan samalla lailla tilaustyönä, vaan silloin se tulee kun luonto näkee ajan oikeaksi!
Kiitos sinulle, että puit ajatukseni sanoiksi. Olen itsekin alkanut ajatella juuri noin, että lasta ei voi suunnitella samalla tavalla kuin esimerkiksi talon ostoa tai naimisiinmenoa. Ehkäisyn lopettamisesta voi toki tehdä päätöksen, mutta sen jälkeen kaikki onkin korkeimman kädessä. Mielestäni nyt on oikea aika alkaa yrittää: jos lapsen saamme, se on ihanaa, mutta täytyy varautua myös vuosien odotteluun.
Olen sivusta seuraillut useaakin lapsettomuudesta kärsivää pariskuntaa ja ymmärrän hyvin, kuinka raskasta se on ja että lapsi ei suinkaan ole noin vain hankittavissa. Siksi nyt onkin noussut tärkeäksi päätös yrittämään ryhtymisestä. Katuisin taatusti myöhemmin, etten edes yrittänyt nyt, kun olen vielä reippaasti alle kolmikymppinen.