Keskosuudesta koituvat taloudelliset menot

kysyjä!

Vaikka raha on viimeisiä huolenaiheita lapsen hengen ja terveyden ollessa kyseessä, tiedustelen MITÄ KULUJA VAUVAN SYNTYMINEN KESKOSENA AIHEUTTAA? Esim jo sairaala-aikana, kuinka paljon on omavastuut hoidoista jne? Korvaako vauvavakuutus mitään?

7

5460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vko 34

      Vauvan syntyminen keskosena ei maksa juurikaan sen enempää kuin täysiaikaisen vauvan syntyminen. Lapsilla maksetaan vain 7vrk omavastuu sairaalamaksuista vuodessa, vaikka keskosvauva joutuisi olemaan esim. kuukauden sairaalahoidossa tai vierailemaan siellä vuoden sisällä useaan kertaan. Ennen syntymää otettu vakuutus kuitenken ainakin Tapiolalla korvasi tuon sairaalamaksun omavastuunkin.

      Sairaalasta kotiuduttua meillä rahaa meni keskosmaitoon Premiloniin, jota vakuutus meillä ei korvannut. Premilonia piti antaa lisänä päivittäin vaikka omaa maitoa tuli, sillä Premilonissa oli enemmän proteiinia. Premiloniin meni muutama kymppi kk. Lisäksi piti antaa rautaa, jonka vakuutus korvasi.

      Olen tyytyväinen, että olimme ottaneet vakuutuksen ennen sytymää, jos vakuutuksen olisi ottanut myöhemmin, keskoisuuden vuoksi olisi rajattu korvattavuuden piiristä paljon pois, sillä keskoisuudessa on riskinsä. Esim. meillä poika oli hengityskoneessa ym. joten kaikki keuhkoihin liityvä olisi rajttu pois. Nyt saamme astmalääkkeet ym. vakuutukseen.

      Mutta ylipäänsä ei keskoslapsi tule kalliiksi. Mutta on kultaakin kalliimpi itse :)

      • tereapautti

        hm jaa. ehkä kalleimmaksi tulee kaikki sairaudet ja kotoa käytöt/näyttämiset joita hän Riskikkäämpänä on mahdollisuus saada.


    • Kallis kultaseni :)

      Meillä tuli kuluja paljon, kun jouduin olemaan itse sairaalassa 3 viikkoa tehohoitoviikko vauvalle 7 päivää.
      Minulta perittiin maksu joka yöstä sairaalassa, tehohoidossa on omavastuu 7 vuorokautta. Kun lapsi tuli kotiin d-vitamiiniin rautaan keskostippoihin meni vielä 156 euroa. Noissa lääkäri kuluissa tuli se 633 euron omavastuu täyteen kun tutkimuksissakin jouduttiin useasti käymään ennen syntymää.

    • vk25+4

      omavastuu 600e vuodessa. en edes pitänyt kirjaa kuinka paljon kuluja tuli premilonista,bmf:stä, raudasta ja muista lääkkeistä. tänä vuonna sama sairaala rumba jatkuu edelleen: silmä-,keuhko-,korva- ja sydänlääkärikäynnit kehitysseurannat erinäiset päivystyksessä käynnit infektioiden takia. tietenkään mikään raha ei ole liian paljon, kun on oman lapsen hyvinvoinnista kyse, mutta kyllä keskosuus tuo tullessaan myös kuluja

    • keskosen äiti

      No itse keskosuushan ei käy sen kalliimmaksi kuin täysiaikainen lapsikaan. Tässä ihan vaan infona meidän tarinaa....

      Vasta sitten, jos keskosena syntynyt vauva ei olekaan aivan terve taikka ihan vaan kasvun takia tarvitseekin sairaalahoitoa ja niinhän useimmiten käy. Ihan yhtä paljon sairaalamaksut ovat täysiaikaisellakin sairaalla lapsella. Mutta siis varsinkaan pienimpien keskosten kohdalla sairaalahoito harvoin jää siihen ensimmäiseen sairaalajaksoon. Ja totta, että osastopäiviä ei tarvitse maksaa ensimmäisen viikon jälkeen kalenterivuoden aikana ja meillä vauva oli vielä sairaalassa, kun vuosi vaihtui, joten ennen kotiutumista kuluja koitui nuo kaksi viikkoa osastohoitoa. Itse olin kaksi viikkoa osastolla, joten niistä tuli tietenkin myös lasku. Ensimmäiset neljä viikkoa lapsemme oli hoidossa yliopistollisessa sairaalassa, jonne meiltä on kotoa noin 100 km matkaa. Tätä matkaa kuljin joka päivä edestakaisin. Matkakorvauksia voi hakea Kelalta ja jokusen satasen saimmekin, mutta bensojen lisäksi kuluja kasvatti pysäköintimaksu joka päivä sairaalalla noin vitosen sekä jos kävi syömässä sairaalan ruokalassa. Omien eväiden kanssa oli vähän hankala kulkea kun tuntui ettei koskaan ehdi kauppaan :/

      Kotisairaalaan vauvamme siirtyi neljän viikon sairaalahoidon jälkeen ja seuraavia kuluja alkoi sitten kertyä jälleen, kun vauva pääsi kotiin puolentoista kuukauden kotisairaalan hoitojakson jälkeen. Kokonaisuudessaan neitimme oli aluksi sairaalahoidossa reilu 2,5kk. Tälle vuodelle meillä on osastopäivien maksukatto (siis se viikon omavastuu) tullut täyteen, joten emme ole joutuneet maksamaan niistä kahdesta noin viikon mittaisesta osastohoitojaksosta jotka ovat tulleet eteen kotiutumisen jälkeen. Mutta laskuja on tullut sitten polikäynneistä. Olemme käyneet tämän vuoden puolella polilla noin kymmenisen kertaa, joka käynti maksaa sen n.27€ ja maksukatto on sen 600€ joten on tässä vielä maksettavaa.

      Lääkekulut ovat ihan oma lukunsa! Meillä ei Kela ole korvannut kuin osan keskostipoista, kaikki muut lääkkeet on menneet omasta piikistä. Erikoismaitojakin olemme joutuneet ostamaan noin 700 euron edestä, kun odotimme pääsyä allergiatesteihin. Sairaalalla oli ruuhkaa, ja maidot menee omaan piikkiin kokonaisuudessaan niin kauan kunnes on maitoaltistuksesta saatu lääkärintodistus. Maitojen lisäksi olemme ostaneet vitamiinien ja raudan (yht. n. 30€ keskostipat 60€) lisäksi myös kahta eri ravintolisää, yhteensä noin 120€ sekä neljää eri lääkettä, yhteensä n. 120€. Apteekkiin on siis mennyt nopeasti laskettuna reilu 1000€.

      Summasummarum, sairaalalaskuja ehkä se noin 1000€ ja apteekkilaskujakin reilu tonni. Ja sitten joku vielä sanoo että ei tää ole sen kalliimpaa kuin täysiaikaisen lapsenkaan hoito. Toki kaikki meidän ongelmat eivät ole keskosuuden aiheuttamia, mutta näitä ongelmia on kuitenkin enemmän keskosena syntyneillä kuin täysiaikaisilla.

      Mutta kulujakin enemmän keskoslapsen hoitamisessa on siis vaivaa ja huolta! On ihanaa nähdä lapsen kasvavan ja kehittyvän, mutta aina se lapsi tulee olemaan omassa takaraivossa se pieni keskonen, ei koskaan "normaali vauva". Ja normaalia vauva-arkea ei meillä nähdä koskaan näiden kaikkien ongelmien takia. Me odotamme vain aikaa, että neiti saa ikää ja kokoa ja vahvistuu.

      Pikkuneiti syntynyt rv 28 3, pikkasen vaille kilon painoisena.

      • keskosen äiti

        Ja lisäyksenä vielä edelliseen, että tietenkin kaikkien noiden em. kulujen päälle tulee ne normaalit eli vaipat, vaatteet, tarvikkeet jne jne.


    • parempi elämä

      joo kyllä se maalla jos on pitkästi yohon tuleepi kalliiks matkoinensa. kannattaa lapset tehdä hgissä tai oulussta treella ja muuttaa sitten maalle...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe