Nyt se sitten koittaa... Mieheni siskon häät. Pää lyö aivan tyhjää lahjaideoita miettiessä.
Emme todellakaan ole hyvissä väleissä (tai siis minä en ole) mieheni suvun kanssa. Tiedän, että hääpari toivoisi lahjaksi rahaa, mutta en millään haluaisi antaa rahaa, koska n.vuosi sitten pariskunta "lainasi" meiltä rahaa... eikä ole sen jälkeen rahoja kuulunut vaikka ollaan kyselty ( eikä kyse ole mistään 20 eurosta).
Toisaalta taas mietityttää ostaa mitään lahjaakaan, koska aina kun olen jotain mieheni sukulaisille ostanut olen siitä jälkeenpäin saanut kuulla kuinka huono ja ei toivottu- lahja sekin oli (enkä kuitenkaan ikinä ole ostanut mitään aivan turhaa, vaan aina jotain mahdollisimman käytännöllistä, koska tiedän ettei heillä ole ylimääräisiä rahoja). Ja mitä he itse tuovat meille kun mieheni täyttää pyöreitä, SAUNASETIN... Muuten ihan hyvä, mutta kun meillä ei ikinä ole edes ollut saunaa. Minun juhliini he eivät ole ikinä vaivautunut, saati sitten korttia tai edes tekstiviestiä laittanut.
Olisiko kauhean törkeää, jos en menisi edes koko häihin? Tiedän, etten ole kauhean tervetullut sukuun ( olen sen ihan suoraan saanut muutamaan otteeseen kuulla), mutta kun heidän on oikeastaan "pakko" kutsua minutkin, jos haluavat veljensäkin mukaan tälläisiin tapahtumiin.
Voi ei...
7
615
Vastaukset
- tämmöinen...
Miksi vain sinä mietit asiaa? Miksi miehesi ei osallistu pohdintaan? Miksi menneet, ilmeisen huonon vastaanoton saaneet, lahjat ovat sinun eikä teidän yhdessä pohtimia? Jos suku on noin vaikeaa, niin eikö pohdinnassa pitäisi aktiivinen rooli olla sillä, joka on suvun varsinainen jäsen ja tuntee heidät vähän paremmin. Pistäpä miehesi vaivaamaan aivonystyröitään ja häissä sitten isoon ääneen julistat "Matti (korvaa toki miehesi nimellä) tämän valitsi, eiks oon hieno".
- ...toivoton...
En oikein osaa kyllä kuvitella, että laittaisin mieheni ostamaan häälahjaa. Ja jos laittaisin se voisi olla mitä hyvänsä! Täälläpäin ainakin tuntuu olevan vain sellaisia miehiä jotka ei kauppaan astu! :) saati sitten mihinkään lahjapuotiin! :)
- tämmöinen...
...toivoton... kirjoitti:
En oikein osaa kyllä kuvitella, että laittaisin mieheni ostamaan häälahjaa. Ja jos laittaisin se voisi olla mitä hyvänsä! Täälläpäin ainakin tuntuu olevan vain sellaisia miehiä jotka ei kauppaan astu! :) saati sitten mihinkään lahjapuotiin! :)
Enhän sanonutkaan, että mies pitäisi yksinään pistää kaupoille. Sanoin, että pistä hänet miettimään, kun sukunsa sinua paremmin tuntee. Keskustelkaa! Miettikää yhdessä! Puodin oven voit entiseen tapaan avata ihan itse.
Tietysti, jos olet vakaasti sitä mieltä, että teillä vain sinä ymmärrät näiden asioiden päälle, niin eihän sille sitten mitään voi. Vaikka etpä aloitusviestissä antanut kuvaa, että lahjat miehen suvulle olisivat tähän mennessäkään olleet onnistuneita, joten voiko tilanne mennä siitä vielä huonommaksi, jos pistät miekkosenkin hiukan pohtimaan?
Kyllä meillä ainakin mies tekee lopulliset päätökset siitä, mitä hänen suvulleen kulloinkin annetaan, koska tuntee heidät kuitenkin paremmin. Itse heittelen ideoita, mutta en tee päätöksiä, kuten ei mieskään minun sukuni muistamisista. Kaupan oven avaa se, jolle kulloinkin parhaiten sopii. Tällä periaatteella ei koskaan ole tullut nalkutusta kummaltakaan puolelta, vaikka syynä olisikin vain se, ettei oman verisukulaisen päätöksistä kehdata napista niin kuin sen avioliiton kautta tulleen ratkaisuista saatettaisiin tehdä.
- jää väliin
Tuttu tapaus meillekin. Mieheni veljen häät. Sama tilanne, emme ole väleissä. Tuleva vaimo ei tunne miehensä väkivaltaista historiaa ja tapaansa loukata muita, joten hän ei varmasti ymmärtäisi jos vain jäisin häistä pois. Niinpä tekeydyn sairaaksi, enkä loukkaa ketään.
Mieheni on mentävä koska on bestman. Mikä sinänsä huvittavaa, eikö b.man ole yleensä sulhasen luotettu ja läheinen. No pyysi ilmeisesti veljeänsä koska haluaa vetää hyvän shown ja näyttää vaimon sukulaisten silmissä vähemmän dorkalta. Eikä mieheni oikein uskalla kieltäytyäkään tehtävästä. Joten hän menee, muttei halua minua sinne kärsimään, vaikka toki ensin kerroin että tulen häihin, jos en muuta niin tukemaan häntä. Mieheni saa onneksi seuraa isästään, joka auttaa järjestelyissä. Molemmat pakotettuina osallistuvat sirkukseen, millä ei ole muuta tarkoitusta kuin suuri näyttäytyminen.
Tästä selviämme vielä helposti. Vaikeampaa tulee kun velipojalle selviää ettei häntä kutsuta omiin häihimme. Kutsut lähtee toukokuussa postiin. - piitunen..
Tuollaisten häiden aikana yleensä tuppaa tulemaan se klassinen flunssa. Miehesi voi mennä yksin, mikäli ei ymmärrä tilannettasi. Parasta olisi ilmoittaa hyvissä ajoin, että on tässä sairastellut talven aikana ja että toivottavasti ei tule silloin mitään. Sitten viikkoa etukäteen ilmoittaa, että nyt se flunssa tuli ja häät jää väliin.
- ssieni
Hääpari pyytää lahjaksi rahaa ja ovat kuitenkin teille auki. Asianhan voi ratkaista yksinkertaisesti antamalla parille kortin, jossa ilmoitatte velan olevan kuitattu. Ei tarvitse miettiä sen enempää häälahjaa kuin, että maksaako pari koskaan velkaansa :)
Olisi hauska nähdä miten tällaiseen suhtauduttaisiin.- Jpielle
Olisin ehdottanut juuri samaa, mutta ehdit ensin! :) Minusta olisi aivan loistava idea, ette rahoja saa kuitenkaan koskaan takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244292
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333493Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543384Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203328Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232910Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S301766