Juhalta aina kunnon

Mullanvaihtoja sisäkasveille olen suunnitellut ja aion viikonlopulla jo osan vaihtaakin. Mullanvaihtohan jo sinällään on hauskaa puuhaa ja jollain tavoin siitä tulee aina todella hyvälle mielelle. Usein siitä tehdään liian vaikeaa ja stressaavaa. Muutamista perusasioista kun olen oppinut pitämään huolen, niin hyvin onnistuu ja hauskaa on. Eli

1)Olen vienyt kasvit lämpimään suihkuun kastellut ne hyvin, myös lehtien alapinnat. Multakin saa kostua kunnolla, sillä silloin se irtoaa ruukusta parhaiten.

2)Mullan olen nostanut lämpimään ja kastellut kosteaksi jo edellisenä päivänä.

3)Uudet ruukut olen pessyt kuumalla vedellä kertaalleen.

4)Oikea ja kunnollinen multa on se missä yleensä säästetään ja tyritään koko homma. Multana käytän aina hyvää ja laadukasta ruukkukasveille sopivaa multaa. En koskaan käytä ns. mustaamultaa se ei sovellu mielestäni kunnolla ruukkukasveille, kukkapenkkiin kyllä, mutta ei tosiaan ruukkuihin. Periaatteessa pärjään kolmella erilaisella multatyypillä. Kukkamulta kukkiville, joka periaatteessa käy myös viherkasveille. Kestomultaa käytän pääasiassa viherkasveille ja myös kukkiville jotka ovat altakasteluruukuissa kasvamassa. Kaktus-ja kylvömultaa sitten kaktuksille ja mehikasveille. Toki erikoismultia tarvii joskus käyttää esim. orkideoille ja happamanmaan kasveille( atsaleat, gardeniat, hortensiat, jne)

5)Kastelukiteitä sotken aina mullan sekaan, paitsi altakasteluruukkuihin. Ne ovat aivan loistavia mullan kuohkeuttajia ja kosteuden tasaajia. Nuo kiteet jos mitkä ovat niitä meidän puutarhureiden salaisia aseita. http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=876&os=8

6)Ruukun vaihdan vain tarvittaessa eli jos juuret on aivan liian ahtaan oloisena ruukussa ja multatila on loppunut. Silloinkin valitsen vain hiukan isomman ruukun, en mitään jätti suurta. Kaikille ei läheskään tarvitse vaihtaa ruukkua, eikä edes koko multaa. Etenkin isoille kasveille riittää vallan mainiosti kun vaihtaa vain pintamullan vuosittain ja kokonaan vain 2-3 vuoden välein, jopa harvemminkin, kun pidetään huoli hyvästä lannoituksesta.

7)Itse mullanvaihto onkin sitten helppo homma. Kasvi vain kipataan pois ruukusta varovasti, mutta napakasti. Poistelen vanhan mullan mahdollisimman hyvin, kuitenkaan juuria rikkomatta. Leikkaan pois huonot juuret ja vähän myös terveiden juurien päitäkin, se nimittäin lisää uusien juurien syntymistä. Jos käytän vanhaa ruukkua, niin desinfioin sen kuumalla vedellä. Ruukun pohjalle laitan sitten joko saviruukun palasia tai lecasoraa, näin liika vesi pääsee valumaan pois ruukusta.

8)Sitten vain uutta multaa ruukun pohjalle, niin että kasvi tulee oikeaan syvyyteen. Lisään multaa reunoille napakasti painellen ja lopuksi vielä päälle. Yleensä jätän n.2-3 cm ns. kasteluvaraa.

9)Kastelen kasvin vielä kertaalleen, samalla painelen mullan tiiviiksi. Ennen seuraavaa kastelukertaa annan mullan hiukan kuivahtaa.

10)Lannoittamisen aloitan vasta muutaman viikon kuluttua ja senkin hyvin varovasti. Lannoittamiseen käytän useimmiten näitä meidän ammattilaisten käyttämiä lannoitekäpyjä http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo3.asp?OS=8&tr=226&ryhmanimi=lannoitteet

lisälannoitusta tai erikoislannoitukseen käytän sitten aina tapauskohtaisesti, mutta periaatteessa noilla kävyillä lannoittelen niin huonekasvit, kesäkukat kuin monivuotisetkin.

11)Samaan aikaan kun aloitan lannoittamisen, niin laittelen koristekiviä tai jotain muuta katetta mullan pinnalle. Se antaa paitsi viimeistellyn lopputuloksen, niin se myös tasaa mullan pinnan kosteutta. Nykyään on hyvät valikoimat edullisia koristekiviä vähän joka kaupassa.

12)Sitten vain lopuksi putsaan paikat, keitän kaffeet ja nautin hyvillä mielin lopputuloksesta.

---------------------------------------

Elämyksellisen ihanaa viikonloppua Sinulle ystäväni.
0211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ohjeety kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu