Moi... olisko ketään kohtalotovereita? Mä pelkään jatkuvasti että sairastun vakavasti... mulla on ollut jo monen vuoden ajan ongelmia terveyden kanssa, ja nykyään mä pelkään koko ajan että saan jonkun tosi pahan kuten syövän tai diabeteksen... heikentynyt sokerinsieto jo on, joten diabeteksen pelkokin on ihan aiheellista... oon myös menossa tutkimuksiin kun on joku ihomuutos, ja pelkään sen olevan syöpää... pari vuotta on ollut rytmihäiriöitä ja nykyään hengenahdistusta varsinkin esim. kuntopyöräillessä, koko suku täynnä sydänongelmia niin nyt pelkään sitäkin... tuntuu siltä että suurimman osan ajastani vietän nykyään lääkärissä. "Todettuja" sairauksiakin on vaikka muille jakaa, enkä ole 80-vuotias vaan alle 30. Elämästä ei tule mitään, kun murehdin päivät pitkät. Onko ketään muita jotka pelkää sairauksia? Aiheesta tai aiheetta?
Pelkään
sairastumista
6631
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mä oon ihan samanlainen kun sä.Tosin mä pelkään välillä ihan älyttömästi et nyt kohta kuolen johki sairauteen.Meen välillä ihan paniikkiin..En o kertonu tästä kellekkään vaan koitan olla ihan normaali.
Käyn kans aina lääkärissä jos jotain on hetkenkin.Oon menossa lääkäriin uudestaan sydämmestä kun on kai joku rytmihäiriö tai jotain ni meen jatkotutkimuksiin.Oon käyny monta kertaa sydämmesta lääkärissä ja nyt pääsen sit jo jopa jatkotutkimuksiin.Monta kertaa oon käyny myös siitä kun oon ihan varma et mulla on joku aivokasvain.Välillä tuntuu et olis jotain ylimäärästä pään sisällä mut se voi olla että kuvittelen mielessäni.Mut kuitenki sekin haittaa mua.
monta kyyneltä oon vuodattanu sen takia että pelkään ja oon ihan varma et mulla on joku vakava sairaus.Välillä oon miettiny et pitäiskö mennä johkin siitä kun pelkään välillä niin paljon..en tiä..Kuolemaakin pelkään ihan älyttömästi välillä kun alan miettiin et mitäs jos mulla on joku sydänvika tai joku kasvain..oon kuitenki niin nuori viä..oon 21v.
olisi hyvä käydä keskustelemassa sairaudenpeloista jonkun mielenterveysalan ammattilaisen kanssa. esim. mielenterv.toimistossa tai psykiatrilla.
liiat pelot rajoittavat turhaan elämää, ja niitä voi toisen ohjauksella ja tuella oppia hallitsemaan järkevällä tavalla.
olette nuoria, avun hakeminen ehdottomasti kannattaa.
yks pelkää hissejä, toinen pimeää, kolmas sairauksia jne. ei peloissa ole mitään hävettävää, apua niihin on saatavana.
...onkin se, että niitä sairauksia tosiaan ilmaantuu... sen takiahan pelkäänkin. Joten eipä siinä psykologit auta koska terapiassa käynti ei estä sairastumista. Olisi eri asia jos olisi kaikenlaisia selittämättömiä oireita eikä mitään sairautta löytyisi -I wish!- mutta kun koko ajan jotakin ilmaantuu. Siinä sitten vain elää pelossa että mitä seuraavaksi...
Tuossa mitä luin niin noita aikaisempia kirjoituksia niin pisti silmään että taitaa olla aika yleinen juttu että tuohon pelkäämiseen liittyy aina tuollaisia sydänjuttuja ja erilaisia huolia "pään sisäisistä" jutuista.
Ovat muuten hankala yhdistelmä varsinkin siinä vaiheessa kun alkaa esim. paniikkihäiriö nostamaan päätään (aika yleinen näissä tilanteissa) ja muut erilaiset ihan puhtaasti jopa itse pelkäämisestä johtuvat oireet jotka tuntuvat kuitenkin aivan samoilta kuin "oikeat" oireet, eihän näitä edes ensiavussa ennen tutkimista välttämättä tunnisteta ja sydämensäkin saa kokolailla sekaisin rytmiltään ihan pelkällä paniikilla ja pelkäämisellä, plus tietysti kaikki muut lukuisat oireet jotka sitten itselle ovat täysin todellisia siihen saakka kunnes lääkäri toteaa niiden olevan vain psyykkisestä puolesta johtuvia.
Aina seuraavaan rytmihäiriöön tms. saakka kantaa tällainen tieto mutta aina se vain jostain hiipii ajatus "jos nyt kuitenkin on jotain..." tai "onhan siitä jo aikaa kun sanottiin ettei ole mitään...", vaikka olisi muutama päivä sitten.
Itsellä myös aivan samoja ongelmia ja sitten vielä pohjalla siitäkin hankalia juttuja että ihan aitojakin pieniä ongelmia on, rytmihäiriöitä ollut joitakin vuosia, sellaista selittämätöntä pientä epilepsian tapaista vuosia sitten joka leimattiin aikanaan n. 90% paniikkihäiriöksi pieniä sähkömuutoksia lukuunottamatta, tosin myöhemmin kumottiin tämä ja todettiin että kyllä siellä on ollut jotain pientä robleemaa.
Plus sitten että itselläkin suvun miespuoliset tuppaavat kuolemaan aika nuorena...yleensä esim. sydänongelmat ovat alkaneet aikaisintaan lähempänä 40 ikävuotta mutta itsellä kun noita (vaikka tutkitusti tällä hetkellä ovat vaarattomia lääkärien mukaan jos ei ylenmääärin rasita) rytmihäiriöitä ym. on ruvennut olemaan jo alle 20 vuotiaana
Plus sitten kokemukset noista pienistä vähän epäselväksi jääneistä oireina joiden aikana oli jo varma joka ikinen minuutti että henki lähtee, tai pahempaa että tulee joku halvaantuminen tms.
Kaikki nämä yhdessä kyllä ovat tehneet elämästä aika tukalaa ja aikamoista itsetutkiskelua ja kuuntelua harrastaa kyllä AIVAN liikaa, jotenkin tuossa kuitenkin kun suvusta viimeksi kuoli lyhyen ajan sisään parikin aika nuorena niin tuli kyllä sellainen kestokammo päälle että tuntuu ettei kyllä saa karistettua.
Plus sitten kun vielä tosiaan on noita pieniä sydänjuttuja jotka alitajunta kääntää joka ikinen kerta vähintään infarktiksi kun hiukkasen muljahtaa.
En nyt sentään lekurissa juokse kummemmin kuin ainoastaan jos varmasti on tuntenut että on jotain fyysistä mikä kannattaa käydä näyttämässä mutta aika inhottavaa välillä on, joskus tuntuu että jatkuvasti ahdistaisi henkeä eli kaippa jotain pientä paniikkihäiriötäkin taustalla sitten on.
Inhottavinta kun noita seurailee ja panikoi niin ei sitten koskaan tiedä että miten paljon on omaa melkein puhtaasti kuvittelua ja miten paljon oikeaa vaivaa. Itsekin kun kyllä sen sitten loppupeleissä aina tiedostaa että ei nyt mikään hätä ole.
Helppoa tietysti olisi jos tietäisi että on vain ihan psyykkistä puolta mutta kun mukana on aitoakin plus sukuongelmat niin oma mieli tekee joskus elämästä aika helvettiä...ja ikää myös alle 30, joskus jo ajattelee että mitäs sitten kun vanhenee...
Jees, minä kärsin samoista ongelmista. Taustalla lienee jokin psykologinen ongelma, mutta minulla on kyllä oikeasti diagnosoituna muutama sairaus. En tiedä, lisääkö se sairastumisen pelkoa.
Minulla on krooninen suolistotulehdus, jonka liitännäisenä lievähkö selkärankareuma. Haavaisen paksusuolitulehduksen kanssa eläminen on toki lisännyt oman kehon seuraamista, koska liitännäissairauksia ilmenee monella CU-potilaalla.
Mutta se ei selitä täysin pelkojani. Nytkin minulla on ongelma, joka on ihan oikea ongelma, mutta voi olla että pelkoni oireiden aiheuttajasta on ylimitoitettu.
Joskus tuntuu, että psykosomaattisella psyykkauksella oireita voi ikäänkuin vahvistaa ja ne tuntuvat pahemmilta. Varmuudella en tiedä, kun en ole psykologi.
mä pelkään ihan sikana aina iltasin että mun sydän pysähtyy yöllä ja mä kuolen...ja sit mä pelkään et ikkunaasta hyökkää joku iso ja kauhee koira ja raatelee mut ja kuolen...tai sitku vähänki pyörryttää tai särkee päättä ni luulen et mulla on joku aivokasvain ja kuolen...
mut enimmäkseen nää kaikki pelot on pelkkää luulotautii...sitä jokanen ihminen sairastaa ainaki...enemmän tai vähemmän...ei saa antaa pelolle valtaa...jutelkaa jonkun kaa tästä "kuolema pelosta"...se auttaa ja helpottaa...
*turvahalirutistus*