Mies se vain jarruttelee

Kosin miestäni tammikuussa kysymällä, menisimmekö naimisiin kuluvana vuonna, ja vastaus oli reilusti ja aidosti myönteinen. Vaihdoimme askartelemiani väliaikaissormuksia huumorimielessä, kunnes oikeat hankittaisiin. Vaan nyt on jo kulunut monta viikkoa, eikä mies halua lähteä sormuskaupoille, koska "sormuksen hankkiminen lähiliikkeestä on ihan munattoman miehen homma".

Valitettavan selvästi välttelyä. Hän on ollut kerran aiemmin kihloissa, mutta asiasta alkaa olla parikymmentä vuotta aikaa - tosin hänet pakotettiin silloin kihloihin tyyliin "tulos tai ulos" eikä suhde kestänyt tuolloin kihlauksen jälkeen kovin kauaa. Mies on suoraan sanonut, että kihlajaisia ei halua vaan suoraan naimisiin. Ja se on minulle ok; en todellakaan ole mikään kihla- tai häähössöttäjä ja kihlajaisista viis, ajatus tärkein.

Tunnen kuitenkin itseni loukatuksi ja mielestäni ihan syystäkin. Tämä on ensimmäinen kihlaukseni (niin, jos tästä ikinä puheista tekoihin ryhdytään) ja asian ainutlaatuisuudesta johtuen olisi mielestäni kohtuullista hankkia sormukset. En voi mitään, mutta olen asian vuoksi aika surullinen ja keksimme joka viikko pientä riidanaihetta (muista asioista, mutta tottakai tämä kaihertaa minua).

Asiasta on puhuttu suoraan ja ehdotin häitä kesän lopulle, helposti ja nopeasti ilman vuoden kestäviä järjestelyitä. Mutta...miehen mielestä riitelemme liikaa. Itse sanoisin suht normaaliksi suunnan katsaukseksi enkä riitelyksi, en edes haluaisi elää "joo-joo-hissukan" kanssa. Eli uusi tekosyy, kai. En tiedä, miten paljon asiaan vaikuttaa se, että olen miestäni parempituloisempi ja olen valmis maksamaan mielelläni suuremman osan sormuksista (varsinkin, jos haluan timantteja sileän rinkulan sijaan) ja samoin häistä. Mutta onko väliä... varsinkaan, kun ei rahajuttu ole meillä mikään vallan väline.

Minun on vain todella hankala hyväksyä ajatusta, että elämäni ensimmäinen (ja toiv. viimeinen) kihlaus(yritys) meni näin väkinäiseksi! Mies kyllä sanoo rakastavansa minua ja osoittaakin sen pienillä teoilla ja uskon häntä, mutta en voi hyväksyä että joku on noin _pölkky_ näinkin tärkeässä asiassa.

Ajatuksia..?


ps: Mies ehdotti, että hoidetaan sormusjuttu muutaman viikon päästä talvilomalla, kun ei ole niin kiire. Minulla on synttärit silloin ja väkisinkin tulee mieleen, että jos loma lipuu ohi, niin.. Tosin olen päättänyt, etten sanallakaan mainitse asiaa ennen loman viimeistä päivää, jos mies ei itse hoksaa. Olen viikot töissä toisessa kaupungissa, joten on teknisesti helppo laittaa mies yksinään matkaan kotiin, mutta se ei vain tuntuisi oikealta, koska hän on minulle niin rakas ja tärkeä. Mutta mies ei taida ilmeisesti ymmärtää, puheet ilman tekoja ovat turhia.