varoittanut sikapiikin vaaroista.
Massarokotuksia epäillään myös tarpeettomiksi ja rokotetta elohopean takia jopa vaaralliseksi
UU 19.10.2009 – Ruotsalaislääkäri Annika Dahlqvist varoittaa kansalaisia rokotuttamasta itseään sikainfluenssaa vastaan H1N1-rokotteilla. Dahlvist uskoo, että rokote voi sisältää vaarallisen määrän elohopeaa. -Voi olla että haittavaikutukset ovat suurempia kuin itse sairaus, sanoo Dahlqvist Expressen-lehdelle.
Suomessa käyttöön tulevassa GlaxoSmithKlinen rokotteessa on säilöntäaineena tiomersaalia, joka on elohopeayhdiste. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan ”tämä elohopea ei kerry elimistöön”. Thl:n mukaan rokotteen elohopeamäärä on lisäksi niin pieni, että enemmän elohopeaa saa esimerkiksi kala-ateriasta.
Annika Dahlqvistin mielestä viranomaisten väite rokottaa ruotsalaiset, jotta nämä eivät levittäisi sikainluenssaa edelleen, on pään lyömistä seinään. -Päinvastoin, rokote on potentiaalisesti vaarallinen sisältämänsä elohopean vuoksi, sanoo Dahlqvist. -Emme tiedä mikä määrä elohopea on haitallinen, mutta rokotteen mukana tullut elohopea kertyy elimistöön, väittää ruotsalaislääkäri.
Suomessakin käyttöön tuleva GlaxoSmithKlinen ruiske sisältää myös skvaleenia, joka on luonnon triterpeeneihin kuuluva hiilivety ja jonka tarkoitus on stimuloida vasta-aineiden muodostumista ja siten tehostaa rokotteen vaikutusta. Dahlqvist sanoo skvaleenin olevan ongelma. -Sen epäillään aiheuttavan myös autoimmuunisiarauksia kuten aikuistyypin diabetesta tai nivelreumaa.
Dahlqvist pitää asiallisena rokottaa vain riskiryhmät. -Muiden sensijaan kannattaa sairastaa sikainfluenssa ja antaa elimistön itse valmistaa vasta-aineet, jotka säilyvät elimistössä vuosikausia. Rokotteella hankittu vastustuskyky on lyhytaikainen ja rokottaminen on siksi välttämätöntä vuosittain.
Rokottaminen merkitsee lievää sikainfluenssatartuntaa, sillä rokote sisältää myös elävää virusta. Dahlqvistin mielestä rokottaminen ”toisten suojelemiseksi” on tätä taustaa ajatelleen virheellinen. -Parasta ottaa runsaasti D-vitamiinia, jotta yskisimme vähemmän, ja jättäisimme kättelemisen, kuittaa lääkäri Annika Dahlqvist Expressenille.
Ruotsin lääkelaitos kieltä rokotteen vaarallisuuden elohopean suhteen. -Määrä on sama kuin normaalisti saamme ravinnosta muutamassa päivässä. Rokotteessa on 2,5 mikrogrammaa annoksessa. Lasten ruuassa elohopean enimmäismäärä saa olla 50 mikrogrammaa kilossa, sanoo professori Jan Liliemark. Hän huomauttaa ruuan elohopean olevan erityyppistä metyylielohopeaa kuin rokotteen sisältämä etyylielohopea. Hän pitää influenssan riskiä terveydelle suurempana kuin mahdollisten autoimmuunirektioiden riskiä.
Lääkäri Annika Dahlqvist on massarokotusten vastustaja, eikä aio rokotuttaa itseään sikainfluenssaa vastaan. Kiista elohopeasta jatkuu, sillä Dahlqvist sanoi vastikään rokotteen valmistajan ”vaikuttaneen” lääkelaitoksen lausuntoihin. -Rokotteeseen liittyy valtava taloudellinen intressi, sanoo Dahlqvist. Hän ei usko myöskään sikinfluenssan yltyvän pandemiaksi.
Mutta valtionepidemiologi Annika Linde varoittaa: ”Jos monet valitsevat tämän linjan ja ovat rokottamatta itseään, kehotuksesta olla rokottamatta seuraa pahimmassa tapauksessa kuolonuhreja”.
Massarokotuksia epäillään myös tarpeettomiksi ja rokotetta elohopean takia jopa vaaralliseksi
UU 19.10.2009 – Ruotsalaislääkäri Annika Dahlqvist varoittaa kansalaisia rokotuttamasta itseään sikainfluenssaa vastaan H1N1-rokotteilla. Dahlvist uskoo, että rokote voi sisältää vaarallisen määrän elohopeaa. -Voi olla että haittavaikutukset ovat suurempia kuin itse sairaus, sanoo Dahlqvist Expressen-lehdelle.
Suomessa käyttöön tulevassa GlaxoSmithKlinen rokotteessa on säilöntäaineena tiomersaalia, joka on elohopeayhdiste. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan ”tämä elohopea ei kerry elimistöön”. Thl:n mukaan rokotteen elohopeamäärä on lisäksi niin pieni, että enemmän elohopeaa saa esimerkiksi kala-ateriasta.
Annika Dahlqvistin mielestä viranomaisten väite rokottaa ruotsalaiset, jotta nämä eivät levittäisi sikainluenssaa edelleen, on pään lyömistä seinään. -Päinvastoin, rokote on potentiaalisesti vaarallinen sisältämänsä elohopean vuoksi, sanoo Dahlqvist. -Emme tiedä mikä määrä elohopea on haitallinen, mutta rokotteen mukana tullut elohopea kertyy elimistöön, väittää ruotsalaislääkäri.
Suomessakin käyttöön tuleva GlaxoSmithKlinen ruiske sisältää myös skvaleenia, joka on luonnon triterpeeneihin kuuluva hiilivety ja jonka tarkoitus on stimuloida vasta-aineiden muodostumista ja siten tehostaa rokotteen vaikutusta. Dahlqvist sanoo skvaleenin olevan ongelma. -Sen epäillään aiheuttavan myös autoimmuunisiarauksia kuten aikuistyypin diabetesta tai nivelreumaa.
Dahlqvist pitää asiallisena rokottaa vain riskiryhmät. -Muiden sensijaan kannattaa sairastaa sikainfluenssa ja antaa elimistön itse valmistaa vasta-aineet, jotka säilyvät elimistössä vuosikausia. Rokotteella hankittu vastustuskyky on lyhytaikainen ja rokottaminen on siksi välttämätöntä vuosittain.
Rokottaminen merkitsee lievää sikainfluenssatartuntaa, sillä rokote sisältää myös elävää virusta. Dahlqvistin mielestä rokottaminen ”toisten suojelemiseksi” on tätä taustaa ajatelleen virheellinen. -Parasta ottaa runsaasti D-vitamiinia, jotta yskisimme vähemmän, ja jättäisimme kättelemisen, kuittaa lääkäri Annika Dahlqvist Expressenille.
Ruotsin lääkelaitos kieltä rokotteen vaarallisuuden elohopean suhteen. -Määrä on sama kuin normaalisti saamme ravinnosta muutamassa päivässä. Rokotteessa on 2,5 mikrogrammaa annoksessa. Lasten ruuassa elohopean enimmäismäärä saa olla 50 mikrogrammaa kilossa, sanoo professori Jan Liliemark. Hän huomauttaa ruuan elohopean olevan erityyppistä metyylielohopeaa kuin rokotteen sisältämä etyylielohopea. Hän pitää influenssan riskiä terveydelle suurempana kuin mahdollisten autoimmuunirektioiden riskiä.
Lääkäri Annika Dahlqvist on massarokotusten vastustaja, eikä aio rokotuttaa itseään sikainfluenssaa vastaan. Kiista elohopeasta jatkuu, sillä Dahlqvist sanoi vastikään rokotteen valmistajan ”vaikuttaneen” lääkelaitoksen lausuntoihin. -Rokotteeseen liittyy valtava taloudellinen intressi, sanoo Dahlqvist. Hän ei usko myöskään sikinfluenssan yltyvän pandemiaksi.
Mutta valtionepidemiologi Annika Linde varoittaa: ”Jos monet valitsevat tämän linjan ja ovat rokottamatta itseään, kehotuksesta olla rokottamatta seuraa pahimmassa tapauksessa kuolonuhreja”.
Vastaukset 73
Vanhimmat
ois kyllä pitäny rokottaa, ei yhtään ketään...
Ai, että olen tyytyväinen etten uskonut näitä paniikinlietsojia, itse asiassa ei yksikään tuttavapiirissä tai työtovereissa ole piikkiä ottanut, olen julkishallinnon palveluksessa, mutten kumarra kuvia.
"Emme tiedä mikä määrä elohopea on haitallinen, mutta rokotteen mukana tullut elohopea kertyy elimistöön, väittää ruotsalaislääkäri."
Jos, kun se on keholle vieras aine niin silloin se on sitä.
Pienissäkin määrin se on haitallinen.
kuin vielä jaksatte tätä- rokotuksen oon ootanu ja hengissä oon- ja terveenä!
Voi sinua, se että on vielä hengissä ei kerro yhtään mitään H1N1-rokotteen pitkäaikaisvaikutuksista, itse en ole ottanut enkä edes sairastanut minkäänlaista, en tavallista flunssaa enkä kausi-influenssaa, en edes muista milloin olen saanut tavallisen flunssan, en vuosiin. Sinäkin olet pelottelun uhri ja auktoriteettiuskovainen, menisit varmaan kaivoon jos viranomaiset suosittelisivat, pitkäaikaisvaikutuksia odotellen ei-rokotettu!
että rokotuksellä saadun elohopean haittaava vaikutus on yksilöllistä, koska elimistössä ennestäänkin varastoituneen elohopean määrään se summautuu ja rajat tulevat vastaan, kun on kalaakin syöty ja suu täynnä amalgaamipaikkoja.
Äläs nyt höpötä! Samanlaista pelottelua on myös rokotuskauhuisten puolella, vain eri argumentein... Te uskotte omiin guruihinne kyselemättä, toiset luottavat tieteen tutkimuksiin. kaksi maailmaa, jotka eivät koskaan kohtaa.
määrän suuruutta emme voi tietää, koska rokotteen valmistaja oli "vaikuttanut" lääkelaitoksen lausuntoihin. Olikohan tuo vaikutusvalta taloudellista, kuten kävi thl:nkin kohdalla?
että moni pelkääväinen otti tuon piikin suotta, vaikkei tautiakaan lähettyvillä ollut. Jopa haittojenkin uhalla, kun joku mainitsi, että ne olisivat pienemmät. Kuitenkin haitat ovat näissä tapauksissa aina isommat, kun ei tautia ole.
Lääkäri varoittaa rokotuksista. Kysymys onkin nyt sitten, että missä määrin vaihtoehtolääketiedettä suosiva laihdutuslääkäri on asiantuntija rokotteissa ja infektiotaudeissa. Dahlqvistin horinat skvaleenista ja tiomersaalista ovat aivan vastaavia, joita tässä pitkin talvea on kumottu mihinkään tieteeseen perustumattomina. Onneksi Dahlqvist on sentään sen verran järjissään, että suosittelee riskiryhmien rokottamista.
Juuri näin, sinä et ole ilmeisesti tietoinen, että lääkärin oma mielipide voi olla täysin toinen, kuin virallinen mielipide, tuskin kukaan ei riskeeraa uraansa lääketieteen parissa.
> Kysymys onkin nyt sitten, että missä määrin vaihtoehtolääketiedettä suosiva laihdutuslääkäri on asiantuntija rokotteissa ja infektiotaudeissa....
Miksi ko. lääkäri ei tietäisi rokotteista ja infektiotaudeista saman kuin muutkin lääkärit?
Voisiko sitä vastoin ajatella, että ko. lääkäri on niin paljon asiantuntija rokotteissa, että on tehnyt niistä johtopäätöksiä, ja on ruvennut suosimaan kammoamaasi vaihtoehtolääketiedettä?
Tällä professorin nimimerkkiä käyttävä kirjoittajalla, on täysin samantasoiset mielipiteet kuin palstan kirjoittajalla yleensä, hän ei ole lääketieteen ammattilainen.
Proffa ei myöskään tiedä, että virka tai tutkijanuraa ei riskeerata omilla mielipiteillä, vaan suolletaan thl:n propagandaa ja näin ollen edetään uralla, mitä siviilissä kerrotaan, se on rehellinen mielipide.
Olen itse ja muutama muukin on tällä palstalla pyytänut tieteellistä näyttöä sikainfluenssarokoteessa olevien tiomersaali- ja skvaleenimäärien haittavaikutuksista. Ei ole tullut näyttöä. Tähän viitaten voin sanoa olevani parempi asiantuntija näiden suhteen kuin Dahlqvist, joka pelottelee ihmisiä joillakin tieteelle tuntemattomilla vaikutuksilla.
Ja kun puhun näytöstä, en tarkoita niitä pitkiä listoja elohopean mahdollisista haitoista, en Persianlahden syndroomaa enkä nettilinkkkejä, jotka vievät joillekin foliohattujen sivuille. Kiitän jo etukäteen. Tack.
Saattaapi kuitennii olla niin, että lääketieteen yleiseen linjaan tyytymättömät lääkärin koulutuksen saaneet poppamiehet eivät ole kovin puolueettomia lausumissaan. Heidän sanomisiaan värittää vahvasti uskomus siihen, että 99 % lääkärikoulutuksen saaneista on aina väärässä ja he yksin oikeassa.
proffamme sitten maallikkojäsenenä luulee aina olevansa oikeassa? Ei sellaista haittaa olekaan, jota hän ei yrittäisi kumota. Olisi noin vahvalla itsetunnolla varustettuna luullut pääsevän pidemmällekin!
pillutieteen tohtorilla otsaa. Ja kaikki siksi, että meni itse hairahtumaan tuohon haittapiikkiin, jonka vuoksi yrittää koko ikänsä puolustella menettelyään.
Kyllä sinäkin olisit samaa mieltä jos palkkasi maksaa THL. Eikö tämä proffa ole juuri niitä kirjoittajia joita THL palkkasi kaikille keskustelupalstoille.
Ja kaikille keskustelupalstoille? Paljonkos heille maksettiin?
Onko kivaa olla hörhö?
Vaikka et minulta kai kysynytkään.
On. On kivaa kun liika kritiikki ja järki ei kahlitse mielikuvituksen lentoa. Maailma näyttää silloin paljon jännemmältä. Ihan arkipäivässäkin voi nähdä illuminaatin juonia, mikrosirutuksia, tappavia rokotteita ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Ei ole ollenkaan niin tylsää kuin skeptisesti ajattelevilla.
Ja etkö itsekin ole kirjoittanut scifiä? Aattele, että hörhö saa elää sellaisessa maailmassa aina.
On oikeastaan kunniallista olla "hörhö", "foliohattu" tai "salaliittoteoreetikko". Mitäpä väliä teidän keksimillä nimityksillä on jos on valinnut oikean puolen eikä enää välitä myrkyttäjien propagandasta tai nimittelystä. Hidasta kansanmurhaa ei voi hyväksyä. Eletään merkittäviä hetkiä tulevien sukupolvien kannalta.
Koiratkin ovat saaneet rokotuksia ja lisääntyneet sairaudet näkyvätkin suosituissa koiraroduissa nopeammin kuin ihmisissä. Ihmisillä lienee edessä sama kohtalo kun aika kuluu ja sukupolvet vaihtuvat. Toki ihmistenkin sairaudet ovat lisääntyneet jo nyt hälyyttävästi mutta pahempaa on varmasti vielä luvassa jos yritetään ennustaa.
On hienoa että taas yksi lääkäri on liittynyt Elohopea-sotaan ja puolustaa lastemme oikeutta elää. Elohopea on erittäin vaarallista.
merkittäviä hetkiä tulevien sukupolvien kannalta. Tuleepa tässä nyt peräti mieleen raamatullinen käsite "viimeinen sukupolvi". Mekö se olemme se viimeinen sukupolvi, kun naisten kohtuihin tapetaan seuraava polvi kaikenmaailman tekosyillä, kuten rokotetestauksilla ja sikaflunssatorjunta-talkoilla?
vaihtoehto on että tehhään ihmisistä rokottein ihan mahoja eli lapsettomia. Köyhissä maissa ei lapsettomuus juuri vaivaa, somali-, jemeniläis- tai afgaaniperheenkin keskikoko lienee siinä kymmenen jäsenen paremmalla puolen
"Riittääkö usko? Riittääkö päiväksikään?
Säilyykö toivo elossa kauaa enää?
Uuden maailman ensimmäisen aamun loisto on kuoleva kohtuun
Koita nyt ammentaa siitä sun päiviisi toivoo"
Joo proffa on ehkä juuri näitä ministeriön ja THL:n palkkaamia maksettuja seuraajia ja vastaajia.
http://www.iltalehti.fi/sikainfluenssa/2009113010686586_si.shtml
Hesarin keskustelupalstalla ainakin on kova virallinen valvonta, etteivät vain tietämättömät erehdy pohtimaan asian vierestä. Tosin asianomainen lehtikin on terveysasioissa virallisen hymistelyn alainen. Tämän tason media ei vielä pysty murtamaan rajoja, ja sitten kun viimein on pakko, alkaakin tosi rytinä.
Kaverin äitin serkku oli kuullut jostain, että Suomi 24 palstalle on THL:n toimesta palkattu joukko kirjoittajia, jotka esiintyvät jollain professorinimimerkillä ja GSK maksaa niiden palkan
Nythän tuo proffa yritti vesittää jo NAC:n ylivertaisuuttakin viruksen torjunnassa.
Tuosta on ollut myös tiedotusvälineissä, mutta en usko proffan olevan palkattu, heillä on ohjeena, oikoa heidän mielestään "vääriä" käsityksiä, mutta palkatuilla ei ole ohjeena vastailla henkilökohtaisesti kirjoitajille. Proffa ei ole edes heidän leivissään.
varmaan "heidän työnantajansa mielestä"vääriä käsityksiä, sillä eihän kansan vahingoittaminen voi yksilön mielipide olla, jos täydessä tolkussaan yrittää esiintyä.
"...eihän kansan vahingoittaminen voi yksilön mielipide olla..,."
Kyllä kai rokotevastustajat puhuvat ihan yksilöinä ja vahingoittavat kansaa typerillä väittämillään.
> Ei ole ollenkaan niin tylsää kuin skeptisesti ajattelevilla....
Missä onkaan skepon skeptisyys kun aiheena on pillerit?
Onko olemassa sellaista pilleriä, jota tämä "skeptisesti ajatteleva" veijari ei olisi kaupittelemassa, ja suhtautuisi siihen kertomallaan tylsän skeptisellä tavalla?
Vain meidän pilleri parantaa, toistelee skepo!
kysymys. Sairastahan tuo vahingollinen toiminta on kovinkin, kun yksilötasolle mennään. Herää kysymys, onko nautintoaineet sekoittaneet hänen "pienen" päänsä. Ainakin tupakkaa ja viinaa on maininnut käyttäneensä. Eikä rokotteen elohopeankaan osuutta sovi pois sulkea. Ja tosiaan kahteenkin otteeseen on maininnut tuosta pienestä päästään eli eräänlainen kompleksinen pienenpäänsyndroomakin tulisi kyseeseen.
http://www.fda.gov/
Tuolta löytyy dokumenttikaupalla tukimuksia sekä tiomersaalin että skvaleenin haittavaikutuksista. Näitä dokumentteja on tänne linkitetty pitkin syksyä mutta väität edelleen ettet ole tietoinen mistään tukimuksista...
Laita sivustolla hakusanaksi "squalene" ja sitten "thimerosal". Ellet löydä yhtäkään pätevää tukimusta (kuten kaltaisillasi on tapana sanoa), laitan linkkejä mielelläni tänne ihan sinua varten.
kriittinen myös pillereiden suhteen. Perusterveys lähtee hyvästä yleiskunnosta ja oikeasta ravinnosta. Lääkkeitä en lieviin kolotuksiin käytä ja esim tänä vuonna en ole syönyt ainuttakaan särkylääkettä.
Perussairauteni, johon luontaismenetelmät eivät tehoa vaatii yhden napin aamuisin ja sen tietenkin otan. Muuten pyrin välttämään lääkkeitä ja suosittelen samaa myös muille. Jos kuitenkin vakava sairaus iskee, on lääketiede ainoa tepsivä apu ja aina ei auta edes se. Itse en enää kävelisi ilman KYS:in päteviä neurokirurgeja.
Ei olisi taineet korvakynttilähoidot kohdallani auttaa.
Eli olit väitteinesi pahasti väärässä. Heittelet omia harhaisia uskomuksiasi toisista ihmisistä. Ei kovin vakuuttavaa.
Rokotteiden vastustaminen mutu pohjalta on ainakin typerää, jos ei joidenkin kohdalla jopa sairasta.
Voisiko proffalla olla kysymys tästä?
http://www.sci.fi/~kup/syndroma/fas.htm
joilla on omakohtaista kokemusta ikävistä rokotusreaktioista tai vaikeista vammoista? No heillä on tietysti täysi syy vastustaa sika- ym. turhia piikkejä mutta siitä ei ole oikein hyötyä enää koska milläpä he sen rokotteen enää verestään pois saisivat.
> Itse en enää kävelisi ilman KYS:in päteviä neurokirurgeja....
Edustatko Sinä ja tapauksesi kaikkia muitakin miljoonia ja miljoonia terveytensä ja sairauksiensa kanssa taiteilevia ja taistelevia ihmisiä, ja tiedät parhaiten heidän tarpeensa?
Onkohan ajattelusi harvinaisen itsekeskeistä?
Voisiko olla niinkin, että tapauksia on kovin paljon myös erilaisia kuin Sinun tapauksesi?
Muiden on kovin vaikea, jopa mahdoton suoraan sanoa mikä hoito missäkin tapauksessa on potilaan kannalta tuloksellisinta.
Voisi kuvitella että edes skepo ei siihen suoralta kädeltä kykene!
Kyllä tapauksia on erilaisia. Silti kaikkiin pätee samat perusasiat. Terveet elämäntavat ensin ja jos se ei auta, niin lääketieteen keinot käyttöön. Joku voi saada avun myös uskomushoidoista, mutta silloin on kyseessä useimmiten plasebovaikutus. Kaikki ne menetelmät joiden toimivuudesta on luotettavaa näyttöä otetaan lääketieteen käyttöön.
> Terveet elämäntavat ensin ja jos se ei auta, niin lääketieteen keinot käyttöön....
Tähän asti ovat kovin monet muutkin samaa mieltä.
Etkö ole havainnut?
- Mutta.
Entä sitten, kun kivut, vaivat ja ongelmat vaan jatkuvat vaikka näitä ohjeitasi on tunnollisesti noudatettu.
Mitä tehdään sitten?
Kerro!
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tiomersaali.html
kymmentä vuotta kroonista särkyä, joten kuvaamastasi ongelmasta on kokemusta ihan kantapään kautta. Leikkaukseen menin (pääsin) vasta kun alkoi tulla halvausoireita. Riskit ovat leikkauksissa kuitenkin melko suuret. Tuli siinä kokeiltua sen reilun kymmenen vuoden aikana erilaisia hoitoja ja terapioita. Auttoivat yleensä vähäksi aikaa ainakin. Särkylääkkeet herkistivät vatsan ja nostivat maksa-arvoja. Jatkuva unettomuus aiheutti stressiä.
Eipä siinä paljoa ollut tehtävissä. Sen kanssa oli vaan opittava elämään. 2006 tehtiin sitten kaksi leikkausta ja sen jälkeen en juurikaan ole särkylääkkeisiin koskenut. Kunnossa pysyminen vaatii vieläkin aktiivista jumppaamista ja liikuntaa, mutta se ei urheiluhullulle ole mikään rasite.
Pyysin tiomersaalin ja skvaleenin haitallisuutta tukevia tutkimustuloksia. Odotan niitä edelleen.
FDA:n sivuilta ei paljon skvaleenitietoa saa suuntaan eikä toiseen, koska ainetta ei rokotteissa USA:ssa käytetä. Ei ole oikein ollut, mitä tutkia. Tiomersaalista löytyy tämä sangen yksiselitteinen tarina :
Studies have shown that there is no known harm from thimerosal preservative-containing vaccines. In 1999, FDA conducted a review of thimerosal in childhood vaccines and found no evidence of harm from the use of thimerosal as a vaccine preservative, other than a reaction at the injection site. The Institute of Medicine’s Immunization Safety Review Committee reached a similar conclusion in 2001, based on a review of available data, and again in 2004, after reviewing studies performed after its 2001 report. Since then, additional studies have been published confirming these findings.
Niin, että Ammeriikassa on tiomersaalia moneen otteeseen tutkittu ja terveelliseksi todettu.
Kuka sanoi, etten ole päässyt pitkälle?
laitos väittää, ettei lapsiin enää lykätä tiomersaalia, mutta thl on eri maata. Taidan lopettaa pajatson pelaamisen, sillä kansanterveyslaitos on jo saanut osuuteni.
On ilo havaita, että heittojani luetaan ja vieläpä muistetaankin tarkkaan.
Kansan vahingoittamiseen ovat muuten tässä kaiken talvea pyrkineet foliohattuiset reptiliaaninpelkääjät mielikuvitustarinoillaan pelottelemalla.
Ei pääni ole kovinkaan sekaisin; varsinkaan jos vertaa tämän palstan yleiseen tasoon. Tuntuu useinkin, ettei kaikilla osallistujilla ole kaikki intiaanit kanootissa.
Kun minun pääni kokokin tuntuu olevan kiinnostava puheenaihe, paljastettakoon hattuni olevan nummeroa 60 ja materiaaaliltaan ihan villasta, ei alumiinipaperista niin kuin eräillä. Net vaan ovat jutut täällä välillä niin huimia, että kuuskymppinenkin pää tuntuu pieneltä niiden käsittelemiseen.
leikkauksessa.
Samoin myös pillereiden syönnissä.
Siksi moni harkitsee muitakin hoitomuotoja.
Myös jotkut asiantuntijat ovat jopa jättäneet leikkaukset.
Esim.
http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=4&sivu=6&alasivu=2
tapauksessa ilman leikkauksia en enää kävelisi. Heikkilä on lopettanut leikkaukset, mutta se ei tietenkään todista yhtään mitään leikkausten hyödyllisyydestä. Ja Heikkilä on ortopedi, ei neurokirurgi.
Mitä pillereihin tulee, niin kuten totesin niitä käytetään silloin kun on pakko. Kovaan krooniseen hermokipuun eivät luontaislääkkeet tai päänahanhieronnat enää pure.
Ja jos olisit lukenut tarkemmin edellisen kirjoitukseni, niin olisit varmaan huomannut, että yli kymmenen vuoden aikana kokeilin paljonkin myös "muita hoitomuotoja".
Ne muut hoitomuodot, joihin sinä ilmeisesti viittaat ovat pääsääntöisesti tehottomia vakavammissa sairauksissa. Jos ne olisivat tehokkaita, olisi lääketiede ottanut ne käyttöön.
> Tuntuu useinkin, ettei kaikilla osallistujilla ole kaikki intiaanit kanootissa....
Onko piluproffa inkkarisafarilla, vai miksi inkkarit niin kiinnostaa?
Proffan kanootti saa vauhtia, ei inkkarilta, vaan pillerilobbarin mela näyttäisi viuhuvan vinhasti, kiidättäen totuuden sanoman kanoottia harhautumassa olevan kansan pimenevää rantaa kohden!
Tuollainen puoli siis löytyy, omakehu haisee. Harva viitsi kirjoitella tänne noin ahkerasti, heillä on paljon mukavampaa tekemistä, sinulla ei taida olla, yksinäinen raukka.
Törmäsin tässä toisella rokotepalstalla lauselmaan, joka mielestäni ansaitsee tulla julkaistuksi täälläkin. Kun täällä esittää tieteellisiin tosiasioihin perustuvan argumentin, vastaus saattaa olla mitä tahansa. Paremman puutteessa hyökätään ikävästi jopa edesmenneen äitini kimppuun. Mutta luettuani allaolevan aforismin, ymmärrän paremmin, miksi väittely ei aina oikein toimi.
Uskovaisten kanssa yritys järkiperäiseen väittelyyn on sama kuin yrittäisi pelata pulun kanssa shakkia - kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lopuksi luulee vielä voittaneensa lentäen parvensa luo asiasta kertomaan.
On ollut mukavaa että olet kirjoitellut tänne palstoille ja siten avannut meille muille paljonkin sitä mitä tarkoituksenmukaista väärää tietoa ja valhetta rokotteiden puolesta yleensäkin laitetaan liikkeelle. Olet tehnyt kommenteillasi tyhjäksi lähes kaikki ne väitteet joilla rokotteita on puolusteltu kautta aikojen. Vaikutus on ollut yllättävän suuri ja hämmästyttävä. On mennyt usko jopa osaan perinteisemmistäkin rokotteista. Voihan olla että oletkin kapinoiva lääkäri tai rokotteiden vastustaja esiintymässä rokotteiden puolustajan roolissa, sillä ainakin niin avoimesti olet näyttänyt rokotteiden puolustuskeinojen heikkoudet.
Totta.
Kuten havaitaan, niin lääketiede mielellään ottaa käyttöönsä ja myyntiinsä ne tuotteet joilla havaitaan olevan tehoa terveydenhoidossa.
Apteekkiinhan aikaisemmin luontaistuotemyymälöistä myytyjä tuotteita on, ollaan ottamassa.
Onkohan se rahan himo niin suurta, että se voi viedä ne "tuhkatkin pesästä"?
> Heikkilä on lopettanut leikkaukset, mutta se ei tietenkään todista yhtään mitään leikkausten hyödyllisyydestä...
Tuo on sinun henk. koht. mielipide.
Mutta jos aihetta tarkastelee hieman laajemmin, kuin vain oman navan ympäriltä, niin jos kirurgi lopetaa leikkaamisen ja siirtyy käyttämään puukon sijasta peukaloita ja manuaalisia hoitomuotoja , vielä perustellen siirtymistään, niin kyllä myös moni potilaskin joutuu miettimään aihetta tarkempaan.
Toisille se ei tietenkään todista mitään!
Huomasin kyllä, että yli kymmenen vuoden aikana olit kokeillut paljon myös "muita hoitomuotoja".
Hoitomuodothan täytyy sopia sairauksiin, kipuihin ja vikoihin.
Umpimähkäiset kokeilut harvemmin tuottaa positiivista tulosta.
Samoin on niiden"muiden-" kuin tutkittujenkin hoitojen kohdalla.
Näitä jälkimmäisiä minä taas käytin huomattavasti pidemmän aikaa kuin sinä kerrot käyttäneesi, mutta jo sietämättömien kipujen syytä ei siitä huolimatta saatu selville!
Niitä pillereitä kyllä määrättiin, vaikka toisille jakaa.
Vasta kun vanha toivo oli mennyt, oli uuden aika, ja avun etsintä alkoi sieltä parjatulta niiden "muiden" puolelta, josta myös sitä hiljalleen rupesi löytymäänkin!
Onneksi on vielä vaihtoehtoja!
pelle.
Gynprof on ainoita, jotka ovat jakaneet oikeaa tietoa rokotteista. Rakkilauma on räkytellyt jaloissa, mutta kuka tahansa on nähnyt, että proffan asiantuntemus on ollut aivan eri luokkaa kuin rokotekammoisilla.
Tuo sinun vuodatuksesi on jo aika epätoivoinen veto. Kehen luulet sen uppoavan. Tosiasiat olet kääntänyt 180 astetta, mutta eihän kukaan ole niin pöljä, ettei näkisi läpi surkeasta yrityksestäsi. Kun ei ole enää mitään faktaa takana, valehdellaan häikäilemättömästi. No, teille foliohatuille totuus on kai aina ollut toisarvoinen asia uskonne rinnalla.
puolestani aivan vapaasti pitää vaihtoehtosi. Itse olen saamiini lääketieteen palveluihin täysin tyytyväinen ja pitäydyn tutkittuun tietoon.
Onko sinulla tiedossa vaihtoehtohoito, jolla medullakompressio saadaan hoidetuksi? Manipulaatio ei siihen auta. Olen satavarma, että minun tapauksessani Heikkiläkin olisi suositellut leikkaushoitoa. Pehmeillä hoidoilla on paikkansa, mutta niillä on myös raajansa.
> Törmäsin tässä toisella rokotepalstalla lauselmaan, joka mielestäni ansaitsee tulla julkaistuksi täälläkin.....
Siellä varmaankin oli hengenheimolainen inkkarikanootissa melomassa.
Korvakynttilät korvissa sauhuten!
> Onko sinulla tiedossa vaihtoehtohoito, jolla medullakompressio saadaan hoidetuksi?
Oletettavasti havaitsit tuon huomautukseni:
Hoitomuodothan täytyy sopia sairauksiin, kipuihin ja vikoihin.
Umpimähkäiset kokeilut harvemmin tuottaa positiivista tulosta.
Samoin on niiden"muiden-" kuin tutkittujenkin hoitojen kohdalla.
Toinen huomioitava seikka on myös, että keskustelut täällä liikkuvat yleensä yleisemmällä kuin yksilön tasolla!
proffan puolestapuhujia näillä main, ellei peräti proffa itse näin kannustelisi itseään toisen nimimerkin turvin. Huvittavaa joka tapauksessa. Vuoden päästä varmaan kaikkikin jo ymmärrämme, mistä tässä suuressa sikapiikkihuijauksessa on ollut kysymys.
Sittenhän meitä kirjoittelee jo varmaan ihan neljä tai viisi. Kaksi täyspäistä ja pari kolme foliopipoa.
Tämän palstan kirjoittelulla ei ole yleiseen mielipiteeseen mitään vaikutusta. Yli kaksi miljoonaa suomalaista on ottanut rokotteen ja valtaosa niistä jotka ovat jättäneet ottamatta, ovat tehneet se lähinnä laiskuuttaan.
Pelkään pahaa, että te hörhöt ette vielä kymmenenkään vuoden päästä ymmärrä, mistä on kysymys. Jos vastakkainasettelu on Lääketiede paha-luontaishoito hyvä, ollaan puhtaasti uskonnollisluonteisella pohjalla ja silloin mikään järkevä argumentointi ei päätä käännä.
Kertokaahan, miksi luontaiparantajia ei lähetetä katastofialueelle ja miksi ambulanssimiehistöjä ei kouluteta korvakynttilä- tai energiahoitoihin? Voiko kysymys olla siitä, että niissä hommissa törmätään tilanteisiin, jossa päänsilittelyn aikaansaama plasebovaikutus ei auta.
"Korvakynttilät korvissa sauhuten! "
Kaikkea se elohopea saakin aikaan. Ihmiset kärsivät oireista ja etsivät parannuskeinoja kuin hullut, työntävät jopa kynttilöitä korviin. Mutta tuskinpa sekään elohopeaa poistaa ;)
"Jos vastakkainasettelu on Lääketiede paha-luontaishoito hyvä, ollaan puhtaasti uskonnollisluonteisella pohjalla ja silloin mikään järkevä argumentointi ei päätä käännä."
Sinä (proffa?) hyvä, olet ymmärtänyt tilanteen nyt aivan väärin. Lääketiede on varmasti rokotekriittistenkin mielestä hyvä asia, kunhan se pysyisi tieteenä eikä lääketehtaiden rahastuskeinona. Luontaishoidot eivät juurikaan kuulu tähän keskusteluun. Nykyinen lääketeollisuus on enemmän huumebisnestä kuin tiedettä.
Edellinen oli eri henkilö.
Osa teistä rokotekriittisistä ehkä suhtautuu lääketieteeseen positiivisestikin, mutta kyllä rivien välissä näkyy selvästi se toinenkin kanta. "Muita hoitokeinoja" on useissakin keskusteluissa väännetty lääketieteellisten hoitojen tilalle. Eipä siitä ole kauaakaan kun riisitautia havaittiin Suomessa kun D-vitamiinitippoja kaihtavat vanhemmat vammauttivat pieniä lapsiaan. Onneksi nämä ovat harvinaisia tapauksia.
Itseäni tämä musta-valko ajattelu ihmetyttää. Rokoterummutus oli varmasti yliammuttu, eivätkä rokotteet ole koskaan 100 % ilman sivuvaikutuksia. Kuitenkin rokotteiden hyödyt korvaavat moninkertaisesti haitat, jos mukaan ei lasketa "mielikuvitushaittoja" joista ei ole minkään valtakunnan näyttöä. Rokotteen ottaminen tulee aina harkita tapauskohtaisesti. On/OFF ajattelu kuvastaa vain tietämättömyyttä ja yskisilmäisyyttä.
Eikö pelkästään rokotteiden hyötyihin tuijottaminen ole sitä "On/OFF-ajattelua"?
Kun rokotteiden haitat kielletään eikä niistä puhuta vaikka niitä on, niin tuloksena on se että rokotteiden turvallisuus huononee ja tuotekehittelylle ei ole tarvetta.
Rokotevalmistajat pystyvät tekemään suuremman tilin käyttämällä halpaa mutta vaarallista tiomersaalia ja samalla lääketehtaat hyötyvät myös haittavaikutuksista, koska niitä ei haluta yhdistää rokotteisiin eikä lääketehtailla ole mitään vastuuta haitoista, päin vastoin rokotteiden haitat ovat lääketehtaille vielä rokotteitakin suurempi bisnes.
Minä en ole kirjoittelussani jättänyt mainitsematta rokotteisiin liittyviä haittoja tai niiden sisältämien aineiden myrkyllisyyttä. On kuitenkin aivan eri asia nähdä rokotteet suurena pahana, joka aiheuttaa mitä ihmeellisempiä sairauksia ja haittoja.
Rokotevalmistajat on pakotettu esimerkiksi vähentämään tiomersaalin käyttöä lasten rokotteissa; joissakin paikoin rokotteissa yleensä. Tiomersaali ei kuitenkaan ole helposti korvattavissa vaarattomilla aineilla, koska myrkytön säilytysaine ei toimi. Tappaakseen mikrobeja aineen on oltava elolliselle myrkky. Esimerkiksi USA:ssa käytetään säilytysaineena myös fenolia, joka on vähän elohopeaa kevyempi myrkky, mutta en tiedä onko aineen turvallisuudesta sen suurempia takeita. Fenoli on muuten varmasti tiomersaalia halvempaa.
Tiomersaalin haittavaikutuksilla lääketehtaat eivät voi tehdä tiliä,koska tunnettuja haittavaikutuksia luulosairauden lisäksi ei ole. Luulosairauksia taas parannetaan homeopaattisin ja muin vaihtoehtotouhun keinoin, joten hyötyjät ovatkin sitten sillä puolella.
Vaaroista kun vielä saisi ristiriidatonta tutkimustietoa. Useimmat tutkimukset pitävät ainetta vaarattomana.
Tuijotinko pelkästään hyötyihin? Kerroin, että rokotteen ottaminen pitäisi aina harkita erikseen. Kerroin myös, ettei 100 % haitatonta rokotetta ole. Onko se pelkästään hyötyihin tuijottamista?
Tosiasia on kuitenkin se, että kaiken tutkimustiedon valossa rokotteiden hyödyt ovat moninkertaiset haittoihin verrattuna. Sitä on kai vaikea kiistää muulla kuin mutu-väitteillä pitkäaikaisvaikutuksista, joita niitäkään ei vielä sadassa vuodessa ole näkynyt.
Tuntuu, että toinen osapuoli nojautuu tutkimukseen ja ainakin osa toisesta osapuolesta uskomuksiin, nettikannanottoihin ja intuitioon. Itse pidän tutkittua tietoa luotettevampana.
> Tiomersaalin haittavaikutuksilla lääketehtaat eivät voi tehdä tiliä,koska tunnettuja haittavaikutuksia luulosairauden lisäksi ei ole.
Haittoja ei pillerilobbari voi löytää edes hermomyrkyistä!
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/tiomersaali.html
"Useimmat tutkimukset pitävät ainetta vaarattomana."
Mitenniin useimmat? Miten määrittelet sen?
Kiitos aloittajalle tärkeistä tiedoista.
Kokeile. Jospa ne sinun tapauksessasi auttaisivat!
joutunut? Taisi piikin ottaa eikä ole enää kertomassa sen erinomaisuutta?
hää on häpeälässä!!!
voi perkele ku sais proffan tänne selittämään.