Raamattu:Tappakaa siis lapsista kaikki pojat...

"Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa."(4.Mos.31/17).

4.Mooseksen kirja, 31/9-18:
>>He ottivat vangiksi naiset ja lapset ja saivat ryöstösaaliiksi midianilaisten kaikki juhdat, kaiken karjan ja muun omaisuuden. He polttivat midianilaisten asuttamat kylät ja heidän leiripaikkansa, ottivat mukaansa kaiken keräämänsä saaliin, niin ihmiset kuin eläimetkin, ja toivat vankinsa ja muun saaliin Mooseksen, pappi Eleasarin ja Israelin kansan eteen leiriin, joka oli Moabin tasangolla Jordanin varrella vastapäätä Jerikoa. Mooses, pappi Eleasar ja kansan päämiehet lähtivät leirin ulkopuolelle heitä vastaan.

Mooses vihastui sotajoukon johtajiksi määrätyille tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköille, kun he palasivat sotaretkeltä, 15 ja sanoi heille: "Oletteko jättäneet henkiin kaikki naiset? Juuri nuo naiset tekivät Bileamin neuvon mukaan ja saivat israelilaiset luopumaan Herrasta ja antautumaan Baal-Peorin palvojiksi. Sen tähden Herran kansaa kohtasi vitsaus. Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa. Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne. >>

Ja myös luemme:
"Kivittäkää hänet kuoliaaksi, sillä hän yritti viekoitella teitä luopumaan Herrasta"(5.Mos. 13/11).

5.Mooseksen kirja, 13/7-11:
>> "Vaikka veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, jota rakastat, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia, joita sinä ja sinun esi-isäsi ette ole entuudestaan tunteneet, niiden kansojen jumalia, jotka asuvat teidän ympärillänne maan äärestä toiseen, lähellä tai kaukana, älä suostu hänen ehdotukseensa äläkä kuuntele häntä. Älä sääli häntä, älä osoita hänelle armoa äläkä salaa hänen rikostaan, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi, ja sinun perässäsi tulkoot kaikki muut. Kivittäkää hänet kuoliaaksi, sillä hän yritti viekoitella teitä luopumaan Herrasta, Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptistä, orjuuden maasta>>

Se tuli Hadithille tuli Raamatusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002224866

Se ei ole Koraanissa!

[email protected]
182091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

tai nuo surma -käskyt viittaa israelin heimoa petoksilla ja kansanmurhilla uhanneeseen töörkiläiseen sekaheimoon. Joka sittemin pakeni Al Huitziin N´e Wadaan.

Sitä en tiedä kuinka ko. käskyjä noudatetaan tänään juutalaisten ja kristittyjen parissa. Ilmeisesti ei...

Äänestä
  • Espanjalaiset ja Hitler ovata tehneet sen!

    Nykynen, Ariel Sharon yrittää!

    Huomenta! Se on Pyhä Kirjassa!

    Äänestä

  • Yakup kirjoitti:

    Espanjalaiset ja Hitler ovata tehneet sen!

    Nykynen, Ariel Sharon yrittää!

    Huomenta! Se on Pyhä Kirjassa!

    Ovat nuo tehneet sen!

    Nykynen, Valtiovarainministeri yrittää kebab!

    Hyvää vartta! Se on Jerry Cottonissa!

    Äänestä

Ei ole Ramatussa. Sinä vlahtelet. Todistaa.

Se ei ole Ramatussa

[email protected]

Äänestä

  • Yakup kirjoitti:

    kirjotta josain Intiassa asia nii. Ja sinä laina sitä ei tee valeesta tota. Eli ei tota.

    Ramatu meiän Pyhä Kiria. Yakubbi ei osa luke sitä. Vääristele. Hyi sinä!

    Kuka vlehtelee Ramattu vai yacupin linkit. Silmä sokee yagullilla. Ottaa kebab sieltä pois ja katso!

    Äänestä

  • Mar Sarug kirjoitti:

    >Kuka vlehtelee Ramattu vai yacupin linkit

    Menet kirjastoon ja luet Raamatun..

    Et tiedä mitä kirjoittaa teidän Pyhä Kirjassa..

    PS.Minulla on Raamattu( englaniksi, suomeksi ja turkiksia)..

    Äänestä

  • Yakup kirjoitti:

    >Kuka vlehtelee Ramattu vai yacupin linkit

    Menet kirjastoon ja luet Raamatun..

    Et tiedä mitä kirjoittaa teidän Pyhä Kirjassa..

    PS.Minulla on Raamattu( englaniksi, suomeksi ja turkiksia)..

    jo! ja tuli takas. Luin ku mula ei kebab silmä kuten yakuBbillulla. olin okessa. linkit kasarijutalaiste ja ermeenien valehtelua. bushki sielä.

    Minä tunte Pyhä Kirja. Sinä kora.

    PS.Minula Palvikalju(kainalossa, varpaanvälissä ja hunajia)..

    Äänestä

  • Damien kirjoitti:

    Olen kysynyt tämän ennen ja kysyn taas.

    Mitä vikaa on koirissa?

    Koirat ovat kauniita ja älykkäitä olentoja.

    eivät ole kultan ei rahan takia :=)

    Äänestä

Yakup, nuo Mooseksen kirjan tapahtumat kuuluivat Mooseksen aikaan, eikä niitä sellaisenaan noudateta tänä päivänä, eihän?

Eihän Koraanin suuraa no 9:kään noudateta enää tänä päivänä sellaisenaan, eihän?

9:1. Tämä on Jumalan ja Hänen lähettiläänsä (julistama) vastuuvapaus niiden pakanain suhteen, joiden kanssa te (muslimit) olette tehneet sopimuksen.

2. Kulkekaa sentähden maassa vapaasti neljä kuukautta ja tietäkää, että olette Jumalan ulottuvilla sekä että Jumala saattaa uskottomat häpeään.

3. Tämä on Jumalan ja Hänen lähettiläänsä julistus ihmisille suuren toivioretken päivänä, että Jumalaa ei sido kosketus pakanain kanssa, samoin kuin se ei sido Hänen lähettilästänsäkään. Ja jos käännytte (Hänen puoleensa), on se teille parhaaksi, jos kuitenkin käännätte selkänne, niin tietäkää, ettette voi välttää Jumalaa! Ja julista niille, jotka eivät usko, sanoma tuskallisesta rangaistuksesta,

4. lukuunottamatta niitä monijumalaisia, joiden kanssa olette tehneet sopimuksen, kun he eivät ole millään rikkoneet teitä vastaan eivätkä auttaneet ketään muuta teitä vastaan. Täyttäkää siis sopimuksenne heidän kanssaan määräaikaan asti. Jumala totisesti rakastaa kunniantuntoisia.

5. Mutta kun pyhät kuukaudet ovat kuluneet, niin vuodattakaa pakanain verta missä tahansa heitä tapaattekin. Ahdistakaa ja piirittäkää heitä ja väijykää heitä kaikkialla, mutta jos he kääntyvät (oikeaan Jumalan uskoon), rukoilevat ja antavat almut, niin päästäkää heidät menemään. Jumala on totisesti anteeksiantava ja armollinen.

Äänestä
  • > Yakup, nuo Mooseksen kirjan tapahtumat kuuluivat Mooseksen aikaan,
    > eikä niitä sellaisenaan noudateta tänä päivänä, eihän?

    Jeesuus sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan" (Raamatuu, Matteus 5:17).

    Raamattu, Matteus, 15/24: Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten."

    PS.Sillon uskonto menee pois..
    PSS.Kysymme Juutalaiselta että mitä he ajattelevät tästä ?

    Äänestä

  • Yakup kirjoitti:

    > Yakup, nuo Mooseksen kirjan tapahtumat kuuluivat Mooseksen aikaan,
    > eikä niitä sellaisenaan noudateta tänä päivänä, eihän?

    Jeesuus sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan" (Raamatuu, Matteus 5:17).

    Raamattu, Matteus, 15/24: Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten."

    PS.Sillon uskonto menee pois..
    PSS.Kysymme Juutalaiselta että mitä he ajattelevät tästä ?

    Luuk. 22:20
    Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.

    Lue uudelleen erittäin varovasti :)
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002927988

    Äänestä

  • Jake Waits kirjoitti:

    Luuk. 22:20
    Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.

    Lue uudelleen erittäin varovasti :)
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002927988

    Jeesuus sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan" (Raamatuu, Matteus 5:17).

    Et halua ymmärtää..
    Lue VT ja näet että Mitää Mooses teki Egyptissa..

    Jumalan tahdon mukaan Proeetata tekevät mitä tahansa..
    Roomalaiset eivät ymmärteneet sen..
    Lue Kristin uskon historia..Miten tuli Jeesuskesta 'Jumalan Pojaksi'?

    joku sanoi 'Hän ei ole Jumalan poika' joku sano 'on'..Lopulta Roomalaiselle tuli helpompi että hän on Jumalan poika..

    Lue ja ajattele..

    Jer 31:31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
    Jer 31:32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.

    Äänestä

  • [ex]sinner kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002929307

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Yakup kirjoitti:

"Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa."(4.Mos.31/17).

4.Mooseksen kirja, 31/9-18:
>>He ottivat vangiksi naiset ja lapset ja saivat ryöstösaaliiksi midianilaisten kaikki juhdat, kaiken karjan ja muun omaisuuden. He polttivat midianilaisten asuttamat kylät ja heidän leiripaikkansa, ottivat mukaansa kaiken keräämänsä saaliin, niin ihmiset kuin eläimetkin, ja toivat vankinsa ja muun saaliin Mooseksen, pappi Eleasarin ja Israelin kansan eteen leiriin, joka oli Moabin tasangolla Jordanin varrella vastapäätä Jerikoa. Mooses, pappi Eleasar ja kansan päämiehet lähtivät leirin ulkopuolelle heitä vastaan.

Mooses vihastui sotajoukon johtajiksi määrätyille tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköille, kun he palasivat sotaretkeltä, 15 ja sanoi heille: "Oletteko jättäneet henkiin kaikki naiset? Juuri nuo naiset tekivät Bileamin neuvon mukaan ja saivat israelilaiset luopumaan Herrasta ja antautumaan Baal-Peorin palvojiksi. Sen tähden Herran kansaa kohtasi vitsaus. Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa. Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne. >>

Ja myös luemme:
"Kivittäkää hänet kuoliaaksi, sillä hän yritti viekoitella teitä luopumaan Herrasta"(5.Mos. 13/11).

5.Mooseksen kirja, 13/7-11:
>> "Vaikka veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, jota rakastat, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia, joita sinä ja sinun esi-isäsi ette ole entuudestaan tunteneet, niiden kansojen jumalia, jotka asuvat teidän ympärillänne maan äärestä toiseen, lähellä tai kaukana, älä suostu hänen ehdotukseensa äläkä kuuntele häntä. Älä sääli häntä, älä osoita hänelle armoa äläkä salaa hänen rikostaan, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi, ja sinun perässäsi tulkoot kaikki muut. Kivittäkää hänet kuoliaaksi, sillä hän yritti viekoitella teitä luopumaan Herrasta, Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptistä, orjuuden maasta>>

Se tuli Hadithille tuli Raamatusta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000002224866

Se ei ole Koraanissa!

[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu