krav magan liitot

Kummallista että suomessakin toimii 2 eri järjestöä km-toiminnassa.
Combat Academy ja Suomen kravmagaliitto, combatin alla on myöskin Jyväskylän ja Vaasan toiminta.
Alunperin Combat oli samassa liitossa ja seuran perustaja Ari Kangas on pärtevä kaveri, mutta erimielisyyksien takia erosivat.
Itse treenailin molemmissa liitoissa ja mielestäni Combatin homma oli jopa järkevämpää ,joiltakin osin ja nyt kuuluvat Euroopan liiton alaisuuten(Doudiep)
Yhteistyössä olisi voimaa, no jujutsu-puolellla ovat samat ongelmat on niinikedon Hokutoryu ja Suomen jujutsuliitto, eivät toimi yhteistyössä, vaikka Ave aikoinaan perusti jujutsu liiton.
Combatin A. kangas oli myöskin ensimmäisiä Suomen km-liiton ohjaajia.
Maga-
235407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ari Kangas oli erotessaan tasolla Graduate 2 (vastaa noin sinistä vyötä.)
Tuolla koulutuksella hän alkoi itse kouluttamaan uusia KM ohjaajia ja perusti tuon oman liiton.
En ole nyt viemässä mitään pois herra Kankaalta mutta eiköhän ole selvä, että hänen antamaansa viikon pikakoulutusta ei voi verrata mitenkään SKML:n koulutukseen jota antavat Israelin miehet.
Douieb on kokolailla pätevä urheilullinen kaveri. Hänen opttajanaan oli muuten Eyal Yanilov aika pitkälti ja häntä valmensi Yanilovin oppilaat mustan vyön kokeeseen. Douiebin maga on kuitenkin enemmän urheilupuolta korostavaa kuin itsepuolustusta. Miehen tiedot mm. mattokamppailusta ja tuliaseista ovat kovin puutteelliset.
Mutta kukin reenatkoon missä tuntee saavansa eniten vastinetta rahalleen.
Kangas on tehnyt paljon hyvää markkinointityötä magan eteen ja se on tietysti lajin kannalta aina hyvä asia.

Äänestä
  • Nim. Faktoja kirjoittaa, että Doudiepin maga on urheilupuolta, kuitenkin mies opettaa eri maiden erikoisjoukkoja lähitaisteluun.
    Olen nähnyt filmin ,jossa Doudiep opastaa ranskan poliisin erikoisryhmää ja opettaa asetorjuntoja,aseenriistoja ja erittäin taitavalla ja tehokkaalla tavalla.
    Ari kangas on hakenut lisäoppia liitosta eroamisen jälkeen mm. Usasta, Brasialiasta, Ranskasta, Combatissa kävivät valmentamassa myöskin Israelilaiset toisen maailmanliiton opettajat, uskon että tactical Krav maga on täysin vertailukelpoista SKML:n toimintaan.
    Pieniä vivahde-eroja harjoittelussa on, mielestäni tasoasteet ovat järkevämmät Tactical Krav magassa kuin IkMF:n puolella, koska niitä on vähemmän.
    Myöskin Combatissa on käytetty aina erialueiden asiantuntijoiden tietoa hyväksi.

    Magaaja molemmissa liitoissa harjoitellut.

    Äänestä

  • Magaaja kirjoitti:

    Nim. Faktoja kirjoittaa, että Doudiepin maga on urheilupuolta, kuitenkin mies opettaa eri maiden erikoisjoukkoja lähitaisteluun.

    Taitaa olla myös ihan oikeaa taistelukokemustakin IDF;n joukoissa. Eli se siitä tuliasetuntemuksesta. Mies on myös menestynyt kamppailu-urheilunkin saralla mainiosti.

    Ari Kankaan lisäoppi USA:ssa jäi pariin KM tuntiin. Tätä voit ihan itse udella Darren Levineltä joka aiheesta lähetti aikoinaan faksin Suomeen...
    Brasilialainen KM on jäänyt junnaamaan paikalleen Lichtenfeldin aikoihin. Katoppas netistä joitain klippejä niin näet, että kehitystä ei siellä ole tapahtunut.
    Tottakai Douieb opettaa eri ryhmiä ei siinä mitään. Ihan pätevä kaveri varmasti. Mutta hänen tyylinsä on enemmän urheilupuolta kuin IKMF:n opettajien. Tätä tietoa voit udella muista euroopan maista, esim. Puola siirtyi hiljattain IKMF:n juuri tuon puutteellisen mattotietouden ja turvapuolen/tuliasetietouden takia.
    Mainittakoon lopuksi, että Eyal Yanilov on kuitenkin Levinen ohella ainoa henkilö joka sai Imilitä "Seuraajadiplomin" ja jonka käsiin Imi halusi antaa magan kehityksen. Siihen oli syynsä: Mies oli pätevin oppilaista.

    Mutta kuten yllä totesin, jokainen reenatkoon siellä missä saa rahoilleen mielestään eniten vastinetta.

    Äänestä

  • Mr x kirjoitti:

    Taitaa olla myös ihan oikeaa taistelukokemustakin IDF;n joukoissa. Eli se siitä tuliasetuntemuksesta. Mies on myös menestynyt kamppailu-urheilunkin saralla mainiosti.

    Douieb ei ole koksaan ollut taistelutilanteessa. Varusmiehenä hän on Israelissa ollut. "Hieman" eri asia vai mitä?

    Äänestä

  • Still more facts kirjoitti:

    Douieb ei ole koksaan ollut taistelutilanteessa. Varusmiehenä hän on Israelissa ollut. "Hieman" eri asia vai mitä?

    Douieb omaa taistelukokemusta Israelin armeijan commando-joukoissa; haavoittui taistelussa ja oli vuoden sairaalassa. Yanilov ei ole koskaan ollut Douiebin opettaja! Douiebilla on sotilas- ja siviilikouluttajan luvat Imiltä-tekniikka on varmasti kunnossa (asian voi aina tulla tarkistamaan hänen seuraavalla Suomen vierailullaan). Lisätietoja voi jokainen kysyä mm. www.krav-maga.net/Richard Douieb

    Äänestä

  • More facts kirjoitti:

    Ari Kankaan lisäoppi USA:ssa jäi pariin KM tuntiin. Tätä voit ihan itse udella Darren Levineltä joka aiheesta lähetti aikoinaan faksin Suomeen...
    Brasilialainen KM on jäänyt junnaamaan paikalleen Lichtenfeldin aikoihin. Katoppas netistä joitain klippejä niin näet, että kehitystä ei siellä ole tapahtunut.
    Tottakai Douieb opettaa eri ryhmiä ei siinä mitään. Ihan pätevä kaveri varmasti. Mutta hänen tyylinsä on enemmän urheilupuolta kuin IKMF:n opettajien. Tätä tietoa voit udella muista euroopan maista, esim. Puola siirtyi hiljattain IKMF:n juuri tuon puutteellisen mattotietouden ja turvapuolen/tuliasetietouden takia.
    Mainittakoon lopuksi, että Eyal Yanilov on kuitenkin Levinen ohella ainoa henkilö joka sai Imilitä "Seuraajadiplomin" ja jonka käsiin Imi halusi antaa magan kehityksen. Siihen oli syynsä: Mies oli pätevin oppilaista.

    Mutta kuten yllä totesin, jokainen reenatkoon siellä missä saa rahoilleen mielestään eniten vastinetta.

    Kangas treenaili USA:ssa viikon (Losissa) ja NY:ssa (myös)...vaikka tarinat ehkä muuta kertovatkin! Levine (juutalainen lakimies...kuulostaa luotettavalta) on Yanilovin bisneskaveri joten jutut ovat ehkä hieman puolueellisia mitä sieltä suunnasta kuulee....juutalainen bisnes se rulaa (kummasti Israelissa ei edes tunneta koko Levineä vaikka on kuulema maailman toinen km-napa)! IKMF on jumalan sana....ja muut (kaikki muut Imin oppilaat joilla on luvat perustaa jopa maailmaliittoja) on perässä hiihtäjiä ja muuten vaan surkeita...hoh hoijaa...kusetus se vaan rullaa ja tyhmät uskoo! Puolan paksu poika (Douiebilta oli saanut oranssin vyön) erotettiin Douiebin liitosta maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi (n. 4-6 vuoden ajalta)...se siitä tasosta! Puolassa on kaksi liittoa joista toinen kuuluu Douiebin liittoon, johdossa kaksi puolan armeijan upseeria! Paskajuttuja riittää...eikun treeniä niin mussutus loppuu!!!!

    Äänestä

Enpä tiedä tuosta, vaihdoin SKML:n puolelta Tactical Krav magaan ja mielestäni homma muuttui järkevämmäksi.
Mielestäni liiton puolella tehtiin joitakin ihan turhia kiemuroita, Krav maganhan pitäisi olla suoraviivaista.
Doudiepin asetekniikka taidoista olen kyllä vakuuttunut, sen verran jämäkkää ja nopeaa tekniikkaa mies käyttää.
Otteluhomma oli liiton seurassa aikamoista huitomista, Combatissa otettiin erikseen Slowfighting kevyesti ja kovempi matsi hanskoilla, homma toimii.
Nämä ovat meikäläisen mielipiteitä ja kukin treenatkoon sitä mistä tykkää, lajina Krav maga on hyvä seurasta riippumatta.
Maga-

Äänestä
  • Eikös siellä Combat A.ssa ole erikoitekinnikoiden kouluttajana Poliiseja ym.
    uskoisin että toiminta on molemmissa liitoissa järkevää, Israelilaiset tietenkin kouluttavat enenmmän asetekniikoita, mutta suomen oloissa niillä ei ole niin paljon käyttöä, kuuluvat toki lajin kuvaan.
    Harjoittelin joskus Caffissa Krav magaa ja tasokokeet olivat hirvittävän pitkät ja uuvuttavat , monta tuntia väännettiin, meni vähän överiksi touhu, oli kyllä hyvä porukka ja hyvin treenivuoroja.
    Kamppailija.

    Äänestä

  • Kamppailija kirjoitti:

    Eikös siellä Combat A.ssa ole erikoitekinnikoiden kouluttajana Poliiseja ym.
    uskoisin että toiminta on molemmissa liitoissa järkevää, Israelilaiset tietenkin kouluttavat enenmmän asetekniikoita, mutta suomen oloissa niillä ei ole niin paljon käyttöä, kuuluvat toki lajin kuvaan.
    Harjoittelin joskus Caffissa Krav magaa ja tasokokeet olivat hirvittävän pitkät ja uuvuttavat , monta tuntia väännettiin, meni vähän överiksi touhu, oli kyllä hyvä porukka ja hyvin treenivuoroja.
    Kamppailija.

    Poliiseja löytyy molempien liittojen kouluttajista.
    CAF oli mielestäni kamalaa rahastusta! Peruskurssilaisia otettiin niin paljon, että oltiin kuin sillit purkissa. Oli pakko lopettaa.

    Äänestä

  • ExCA kirjoitti:

    Poliiseja löytyy molempien liittojen kouluttajista.
    CAF oli mielestäni kamalaa rahastusta! Peruskurssilaisia otettiin niin paljon, että oltiin kuin sillit purkissa. Oli pakko lopettaa.

    Miksi karssia kurssilaisia pois jos kysyntää on?
    Caffin kurssit ovat olleet erittäin suosittuja ja siellä on sekä aamu että iltakursseja.
    salitilatkin ovat uusiutuneet, tosin lopettivat Vantaan ja vuosaaren toiminnan, joka varmasti lisäsi sörkän kävijöiden määrää ja joiltakin osin lopetti koko harrastuksen.
    homma oli kyllä ihan laadukasta.

    Äänestä

  • Tais olla vaan huono tuuri sula ton liiton seuran kanssa sillä kyllä meidän seurassa ainakin otetaan ihan ottelua ja slowfightiä erikseen

    Äänestä

  • koljatti kirjoitti:

    Tais olla vaan huono tuuri sula ton liiton seuran kanssa sillä kyllä meidän seurassa ainakin otetaan ihan ottelua ja slowfightiä erikseen

    Mikähän seura oli kyseessä?
    Olikohan sama johon itse vaihdoin Combatista, olin tottunut Combatissa ottamaan kovempaa matsia ja salikuri oli hyvä, Skml:n seura johon vaihdoin oli lepsu, matsissa myllytin porukan ja salikuria ei ollut ollenkaan, tarkoitan sitä ,että keskinäisiä välienselvittelyjä tehtiin treeneissä ja ohjaaja ei puuttunut asiaan, oli jotenkin villiä menoa, en kauan aikaa siellä viihtynytkään, vaan koko laji jäi, koska COMBATIN TREENEIHIN oli liian pitkä matka.

    Äänestä

  • ExCA kirjoitti:

    Poliiseja löytyy molempien liittojen kouluttajista.
    CAF oli mielestäni kamalaa rahastusta! Peruskurssilaisia otettiin niin paljon, että oltiin kuin sillit purkissa. Oli pakko lopettaa.

    Oikeasti olit vaan helvetin laiska ja yrität selitellä itsellesi miksi et jaksanutkaan jumpata:)

    Äänestä

  • ExCA kirjoitti:

    Poliiseja löytyy molempien liittojen kouluttajista.
    CAF oli mielestäni kamalaa rahastusta! Peruskurssilaisia otettiin niin paljon, että oltiin kuin sillit purkissa. Oli pakko lopettaa.

    Vai että rahastusta.
    Peruskurssit maksavat kaikilla järjestäjilla/seuroilla (lähes yhtä) paljon. Kamppailu- taistelu- ja itsepuolustuslajit ylipääntänsäkinovat varsin kalliita.
    Sillipurkkifiiliksen olen itsekin kokenut kun aloitin, tosin eri seurassa. Alussa tottakai on täyttä, kun kaikki puhkuvat intoa, mutta on sekä valmentajien, että treenaajien on myös huomioitava se, että harrastajia otetaan paljon juuri siksi, että joillakin harrastusinto laantuu pian ja ryhmän koko pienenee. Toisille laji ei annakaan sitä mitä harrastaja lähti hakemaan, ja jälleen ryhmä pienenee.
    On huomioitavaa myös, että kaikki eivät aina ja joka kerta pääse kurssin edetessä ja muutenkin jatkossa paikalle esim. työn, sairauden tms syyn takia. Siksi on hyvä, että aloittava ryhmä on iso; ei ole järkeä aloittaa esim 15 hlön ryhmällä, josta lopulta käy treenaamassa vain 4-5 henkilöä per treenikerta. Sillipurkkifiilikseenkin tottuu, pieni kärsimys ei ole pahasta, ja kun jo seuravalla jatkokurssilla porukkaa on puolet vähemmän (kenties kaltaistesi luovuttajien ansiosta), niin maistuu treenaaminenkin yhä paremmalta!

    Tsemppiä seuraaville sillipurkkilaisille. Kyl se siitä...

    Äänestä

Ei mitenkään yllätä, että Hokuto-ryu ja Jujutsuliitto eivät toimi minkään valtakunnan yhteistyössä. Ensinnäkin Aven touhu ihan vain on bisnestä siinä missä Äijälän Gaeshidokin ja toiseksi Hokutoryu on tuote joka ratsastaa puhtaasti sillä mainoksella, että "Poliisitkin harjoittelevat tätä". Jujutsuliitto taas on sateenvarjo jonka alla on _monta_ erilaista jujutsun tyyliä ja koulua Suomessa.

Äänestä
  • 1) Ja tämä liittyi krav magan liittoihin..?
    2) Okei, se liittyi johonkin liittoon, muttei KM. Aika Off-topic silti.
    3) Kerrotko vielä ystävällisesti, että mihin perustat tuon rahastusajatuksesi niin hokutoryun kuin gaeshidônkin kohdalla? Miksi ne ovat rahastusta, mutta muut eivät? Ainakaan se ei taida minkäänlaisiin kurssimaksujen suuruuksiin liittyä, mutta mihin sitten??

    Äänestä

Kaveri kertoi , että Combat on siirtymässä tähän Maor-Krav maga systeemiin, päämies Amnon Maor on entinen Israelin kommando-sotilas, että tehokasta tyyliä, jota Slavakin täällä mainosti.
Näinköhän combat siirtyy uuden kattojärjestön alle?
Kävin muutama vuosi sitten Combatin peruskurssin ja oli hyvää toimintaa, aika vain ei riittänyt lajia jatkaa ja nykysin kuntonyrkkeilen.

Äänestä
  • Itse olen kuullut, että yhteistyö alkaisi Raffi Livenin kanssa.
    Raffi on alan pioneeri, toimii nykyisin Tanskassa ja omistaa 9. dania karatessa ja 8. dania Krav magassa.
    Raffi on Imin alkuperäisiä oppilaita ja vaikuttava persoona.

    Äänestä

  • Oppilas kirjoitti:

    Itse olen kuullut, että yhteistyö alkaisi Raffi Livenin kanssa.
    Raffi on alan pioneeri, toimii nykyisin Tanskassa ja omistaa 9. dania karatessa ja 8. dania Krav magassa.
    Raffi on Imin alkuperäisiä oppilaita ja vaikuttava persoona.

    Kysäiseppä keneltä tahansa skandinaaviselta ohjaajalta, niin hänen pitäisi saada käsiinsä näytettäväksi Imin kirjoittama kirje, jossa Imi kehoittaa Raffi Liveniä olemaan opettamatta magaa ja toteaa mm. että Raffi ei ole ollut hänen oppilaitaan jne. En muista kirjeen tarkkaa sisältöä mutta tuon suuntainen se oli. Jos kiinnostaa voit mailata mulle ja hankin kopion.

    Äänestä

  • VKA kirjoitti:

    Yanilovin provoa....herra ei tykkää Livenistä ja julkaisee omaa satukirjetekelettään omille kouluilleen! Livenillä on opetukseen ja liittoon oikeuttavat paperit Imiltä itseltään! Jos joku pelle heiluttelee papereitaan niin siinähän sitten tekee niin....joka uskoo niin....:) Kumma taas miten muut on huijareita mutta eräs ei???!!! Paska on paskaa....!

    Äänestä

  • Combatti pysyy Douiebin liitossa!

    Äänestä

  • VKA kirjoitti:

    Kysäiseppä keneltä tahansa skandinaaviselta ohjaajalta, niin hänen pitäisi saada käsiinsä näytettäväksi Imin kirjoittama kirje, jossa Imi kehoittaa Raffi Liveniä olemaan opettamatta magaa ja toteaa mm. että Raffi ei ole ollut hänen oppilaitaan jne. En muista kirjeen tarkkaa sisältöä mutta tuon suuntainen se oli. Jos kiinnostaa voit mailata mulle ja hankin kopion.

    Netistä löytyy kuvia ,joissa Liven harjoittelee itsensä Imin kanssa ja ovat hyviä ystäviä.
    Yanilovin liitolla on kummallinen tapa leimata muut, Ikmf eiole ainoa totuus, vaikka näin jotkut luulevat ja Douiebilla on erittäin vankka asetieto, douieb vaan ei myönnä vöitä ja opetuslupia pikatahtiin niinkuin eräs järjestö.
    raffi Liven on luonut pohjoismaihin toimivan organisaation.
    Combat akatemian Ari Kangas on hyvä opettaja.
    tässä totuuksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Maga kirjoitti:

Kummallista että suomessakin toimii 2 eri järjestöä km-toiminnassa.
Combat Academy ja Suomen kravmagaliitto, combatin alla on myöskin Jyväskylän ja Vaasan toiminta.
Alunperin Combat oli samassa liitossa ja seuran perustaja Ari Kangas on pärtevä kaveri, mutta erimielisyyksien takia erosivat.
Itse treenailin molemmissa liitoissa ja mielestäni Combatin homma oli jopa järkevämpää ,joiltakin osin ja nyt kuuluvat Euroopan liiton alaisuuten(Doudiep)
Yhteistyössä olisi voimaa, no jujutsu-puolellla ovat samat ongelmat on niinikedon Hokutoryu ja Suomen jujutsuliitto, eivät toimi yhteistyössä, vaikka Ave aikoinaan perusti jujutsu liiton.
Combatin A. kangas oli myöskin ensimmäisiä Suomen km-liiton ohjaajia.
Maga-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu