Turkuun kannattaisi perustaa nyt kiireesti TSV:n puolue seuraaviin eduskuntavaaleihin. Kannatusta varmasti riittäisi ja läpimeno varma turun vaalipiiristä. Iskulauseena voisi olla vaikka: Turkuun virttaanharjun myrkkyjä ja jätevettä sisältävää tekopohjavettä hinnalla millä hyvänsä. Virttaanharju saastuu, mutta sehän ei ole turussa ja sieltä ottaa vetensä ainoastaan noin 100000 ihmistä.
Nokian tapauksessa jätevesipuhdistamon kiertänyttä jätevettä pääsi vesijohtoverkkoon. Oli oikein rakennettu putkilinja ja joku oli mennyt aukaisemaan venttiilin. Nokian tapauksessa puolelle kaupungista vedenjakelu hoidettiin kanistereilla ja paloautoilla. Vesijohtoverkostoa huuhdeltiin useita viikoja ja oli näin pois käytöstä. Yksistään eedenille nokia maksoi korvauksia 300000euroa. Oli muutama kuolintapaus ja syyksi epäiltiin vesijohtovettä. Onko turulla suunnitelma, mitenkä vedenjakelu hoidetaan, kun putkistoa huuhdellaan viikkoja ja kuka sen maksaa. Samoin kaikkien yritysten korvausvaateet. Mistä esim huittinen ja loimaa saavat juomavetensä. Joutuvatko nämä kunnat rakentamaan kemiallisen puhdistamon TSV:n takia. Turkulaisetko maksaa
Nyt turku elää odottavissa tunnelmissa, milloin ensimmäiset oireet havaitaan, kun juodaan huonosti puhdistettua kokemäenjoen vettä. Ainoa oikea ratkaisu on puhdistaa kokemäenjoen vesi halisten vedenpuhdistamolla ja näin turkulaiset saavat laadukasta juomavettä. Vai lähteekö TSV:n valtonen virttaanharjulle poliisiksi valvomaan, että kaikki myrkyt ja bakteerit jäävät virttaanharjuun eikä mene turkulaisten vedenjakeluputkistoihin. Jaa niin juu. Jos myrkyt ja bakteerit jäävät virttaanharjuun, niin se on ympäristön saastuttamista. TSV:n valtonen on kyllä sanonut, että he noudattavat kaikkia lakeja. MIHINKÄ NÄMÄ MYRKYT JA BAKTEERIT SITTEN KATOAVAT?? Onko taikuri luttinen ollut asialla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko turkuun tulossa esim norovirushälytin (ulosteperäinen viirus), jos valtonen ei huomaa komentaa kaikkia noroviruksia virttaalla. Norovirushan leviää kaikista helpoiten vesijohtoveden mukana. Huittisissa jo kokeiltiin valmiuksia, kun yksi terveyskeskuksen osasto pistettiin kiinni todennäköisesti noroviruksen takia.
Tampereen viemärivedessä esiintyy kuukausittain Lapsihalvausvirus. Sitä on löytynyt kuusi erilaista varianssia.
Toiselta nimettään se on POLIOVIRUS, joka ei varmaan ole enää vaarallinen, eihän Valtonen. Se esiintyy paskabakteerien suralaisena ainkuin seebrat njumbujen kanssa Afrikassa. Lisäksi niille sukulaisbakteereja ovat Fekaaliset kolibakteerit, jotka ovat kuin viemariveden indikaattoreita vedessä (ILMAISIN). Myös nöiden seurasta pitävät Ameebat, Kiardiosis ja Clods, jotka ovat parasiitteja ja usein yksisoluisia ärvelöitä, jotka esiintyvät usein tropiikissa. Häviävät yleensä, jos keittää vettä puoli tuntia. Mistä löytäneet tiensä Suomeen?
Mamut ja Pietarissa toisesta maailmansodasta asti eläneet kiardioosit. Tosi pitkäiköisiä ärvelöitä. Näitä löydettiin myös Nokian vesikatastrofissa , samoin kuin Noro-virusta. Nämä eivät takuulla lähde hiekkasuodatuksella tai alumiinikloridi-tehostuksella! (Tätä mainiota alumiiniyhdistettä valmistaa TSV:n ystävöfirma FinnishChemicals täyttä häkää. Valtonen ja Tuomari Kiuru (KHO) esiintyivät viereisillä sivuilla FC:n henkilökuntalehdessä kehumassa yhteisprojektiaan.
Nämä ovat vain yksi haitallisten aineiden haara TSV:n tekovedessä. Tässä olisi nyt politrukille oikoluettavaa, muita virheitä et löydä! Kiitos!