Mitä jos hypättäis porukalla kaivoon?
Hurmaava joukkoitsemurha
Mä olen kuningas.
13436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
hyvältä kuulostais.
Ilmoittaudun mukaan, missä kyseinen kaivo sijaitsee? Ja jos meitä on oikein monta, niin meillä on toisillemme niin paljon kerrottavaa, että koko kaivoon hyppääminen unohtuu aivan kokonaan.
Hyvältä kuulosta, mutta en halua jättää miestäni, isääni ja äitiäni yksin tähän kauheaan maailmaan.
12 13 hyvä vastaus.
Kaivo täyttynee varsin vauhdikkaasti, mikäli me kaikki sinne hyppäämme. Monet eivät ehdi pudota riittävästi saatika, että yltäisivät vesirajalle; kenties kaikki eivät mahdu kaivoon ollenkaan.
Olet oikeassa, kaivoon olisi ensinnäkin aikamoinen jono. Ja läheskään kaikkia halukkaat eivät sinne mahtuisi. Vain ensimmäiset paikalle ehtineet. Pitäisi olla monia, jopa kymmeniä kaivoja. Joten jotain muuta pitäisi keksiä.
Hyvä kun joku/jotkut jaksaa repiä huumoria kaikesta kurjuudesta huolimatta!
Mitä jos hakeuduttaisiin jonnekin avantouintipaikalla? Sinne luulisi mahtuvan suurempiakin ihmismääriä.
Hyvä kirjahan se "Hurmaava joukkoitsemurha" on
Ehdottomasti ostan lipun tähän junaan.... Tosiaan; missä tämä kaivo sijaitsee ja onko se tarpeeksi syvä? Ehkä kuivunut kaivo olisi parempi?
tuun kyllä mukaan, mutta kaivon pitää olla riittävän syvä, ettei homma jää puolitiehen
Hei kaikki yksinäiset! Vuokrataan bussi, ja lähdetään kiertämään Suomea, ja pidetään hauskaa. Eikös se mennyt jotenkin silleen siinä elokuvassa "Hurmaava joukkoitsemurha"?
Mietiään sen reissun jälkeen sitä kaivoon hyppäämistä. Veikkaan, että ainakin osa on muuttanut mielensä siinä vaiheessa.
Yksinäisten yhdistyksen viikko kokous peruttu osanottajien puuttumisen vuoksi.
aiheena oli kuinka vuokrataan ja hankitaan joukkohenkivakuutus.
olin kaivossa kun jäätyi putket. kyllä sinne vielä kolme mahtus mutta jos enemmän niin vois ruveta ajattelemaan itsemurhaa muutaman viikon kuluttua.
kuulostaa paskaiselta vaihtoehdolta, muuten hyvä idea.