Kymmeniä kuolleita!

Madeirafani

Juuri äsken tuli euronewsiltä uutinen ja rankkasateissa ja mutavyöryissä on kuollut jo 30. Kuvaa tuli Funtsasta ja tuttuja katuja ja maisemia siellä oli veden ja mudan vallassa ja tosi pahalta ja surulliselta näytti. En kyllä lähtisi sinne, jos nyt matkalle tarttis lähteä. Olen patikoinut siellä ja vuoristoon ei ole mitään asiaa eikä kukaan ketään sinne vie eikä päästäkkään tuollaisessa kelissä. Voi, voi.

13

1162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyseessä on vakava luonnonkatastrofi, jonka materiaaliset vahingot selviävät jonkin ajan kulutta. Kuolleita on 32, loukkaantuneita sairaalassa noin 60. Mahdollista kadonneiden määrää ei ole voitu vahvistaa, koska tietoliikenneyhteydet Madeiran eri osien välillä ovat olleet poikki kokonaan. Tällä hetkellä ne toiminevat jo jossakin määrin.

      Pääministeri ja sisämininsteri saapuivat lauantaina alkuillasta Madeiralle keskustelemaan jälleenrakentamisohjelmasta saariryhmän autonomisen hallituksen kanssa.

      Portugalin presidentti esitti myötätunnon osoituksen Madeiran asukkaille ja surunvalittelut katastrofissa menehtyneiden omaisille lauantaina illansuussa. Myös hän vierailee katastrofialueella lähiaikoina.

      Sää on paranemassa ja lentoliikenne pääsemässä käyntiin. Katastrofin vaikutuksesta matkailuun ei Portugalin uutisissa ole kerrottu vielä. Ainoastaan mainittiin, että turistit ottivat ahkerasti kuvia Funchalin keskustan vesi- ja liejuvirroista.

      Viimeinen paha myrsky ennen nyt sattunutta koettiin Madeiralla lokakuussa v. 1993.

      • Madeiran matkaajat.

        Otamme osaa maderalaisten suruun ja toivomme lohtua menehtyneiden omaisille.

        Maderalaiset ovat todella ystävällistä, vieraanvaraista ja ahkeraa kansaa. Eläminen kauniilla saarella ei ole kaikille ruusuilla tanssimista ja varsinkin pienissä sisämaan kylissä, hankalien kulkuyhteyksien takana, se on niukkuudella selviämistä päivästä toiseeen. Kuitenkin asukkaat ovat onnellisia ja hyväntuulisia ja tulevat toimeen yhteistyöllä, ahkeruudella ja kekseliäisyydellä ja pitävät paikat siistissä kunnossa.
        Ei tällaista tuhoa olisi millään sinne tarvinnut enää tulla.

        Paljon voimia teille jaksamisessa ja korkeimman varjelusta.

      • Haluan Funchaliin

        Ensi viikon sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä Madeiralle. Kannattaako näille haaveille heittää hyvästit, ja perua matka?

      • Madeira fani
        Haluan Funchaliin kirjoitti:

        Ensi viikon sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä Madeiralle. Kannattaako näille haaveille heittää hyvästit, ja perua matka?

        Olen vieraillut tuolla useammankin kerran ja näen, että tuho on todella paha, joten en missän nimessä lähtisi tuonne passauttamaan itseäni. Kaikilla maderalaisilla on riittävästi tekemistä pysyä tällä hetkellä itse hengissä ja siivota paikkoja.
        Madeiralla turisteille ei ole nyt niin sanotusti tekemistä eli matkustusmahdollisuutta saaren eriosiin ja huikeiden maisemien katseluun ja patikointiin ei ole mahdollisuutta ja sääennuste lupaa vaan lisää sateita. Kävelyreitit/levadat on varmaankin tuhoutuneet ja ainakin osa teistäkin.
        Mutta kunhan tilanne sen mahdollistaa, ilman muuta sinne kannattaa matkustaa, mutta milloin, sitä on mahdoton vielä sanoa. Maderalaisia emme jätä pulaan, vaan viemme sinne turistirahaa, jota ne kipeästi nyt tarvitsevat uudelleen rakentamisessa.

        http://ww1.rtp.pt/blogs/programas/telejornal/index.php?k=1-parte-do-Telejornal-de-2010-02-20.rtp&post=6532

      • se oli siinä sitten
        Madeira fani kirjoitti:

        Mitenkähän kävi tämän aamun lennon kanssa? Meidänkin piti lähteä perheen kanssa aamulennolla Madeiralle, mutta vaimo sai lääkäriltä lentokiellon. Katselin kuitenkin netistä että kone lähti kutakuinkin aikataulussa kohti Madeiraa. Lähtiköhän tyhjänä vai menikö sinne vielä lentokonelastillinen suomalaisia turisteja...

      • eiks je
        se oli siinä sitten kirjoitti:

        Mitenkähän kävi tämän aamun lennon kanssa? Meidänkin piti lähteä perheen kanssa aamulennolla Madeiralle, mutta vaimo sai lääkäriltä lentokiellon. Katselin kuitenkin netistä että kone lähti kutakuinkin aikataulussa kohti Madeiraa. Lähtiköhän tyhjänä vai menikö sinne vielä lentokonelastillinen suomalaisia turisteja...

        Vie koneellisen ja tuo koneellisen pois...

      • Tervetuloa tk
        Haluan Funchaliin kirjoitti:

        Ensi viikon sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä Madeiralle. Kannattaako näille haaveille heittää hyvästit, ja perua matka?

        Asun täällä Funchalissa ja olen seurannut katastrofia läheltä. Tuhot keskittyvät keskustan jokilaaksoihin ja ovat laajuudestaan huolimatta rajallisia. Esimerkiksi hotellialue on säästynyt tuhoilta kokonaan, joissakin keskustan hotelleissa on ollut vaikeuksia. Kunnostustyöt ovat käynnissä ja asiantuntijoiden arvio on, että keskusta on pääosin siivottu viikon kuluttua. Palvelut toimivat kutakuinkin normaalisti, liikenneyhteyksissä on raivaustöiden aikana vähän ongelmia. Turismille on haittaa siitä, että maaseudun teitä on monin paikoin poikki ja monia levadaosuuksia on jouduttu sulkemaan sortumien takia. Tänään on aurinkoisempi päivä, meidän parvekkeella mittarissa (varjossa) 20 astetta.
        Turismi on Madeiralaisten elinkeino. Heille on erityinen huoli tällä hetkellä siitä, että turismi vähenee myrskyvaurioiden takia. Jos haluat auttaa Madeiralaisia, matkusta.

      • yksinäinen vaeltaja
        Tervetuloa tk kirjoitti:

        Kun asut siellä Funchalissa, tiedät varmaan miten kävi maalaisten markkinahallille. Hallihan on katutason alapuolella, onko se täynnä mutaa? Entä miten hotelli Porto Santa Maria? Sehän on myös rannan tuntumassa, siinä linja-autoaseman lähettyvillä. Myös hissi-asema taitaa olla kärsinyt?

      • MP
        Tervetuloa tk kirjoitti:

        Asun täällä Funchalissa ja olen seurannut katastrofia läheltä. Tuhot keskittyvät keskustan jokilaaksoihin ja ovat laajuudestaan huolimatta rajallisia. Esimerkiksi hotellialue on säästynyt tuhoilta kokonaan, joissakin keskustan hotelleissa on ollut vaikeuksia. Kunnostustyöt ovat käynnissä ja asiantuntijoiden arvio on, että keskusta on pääosin siivottu viikon kuluttua. Palvelut toimivat kutakuinkin normaalisti, liikenneyhteyksissä on raivaustöiden aikana vähän ongelmia. Turismille on haittaa siitä, että maaseudun teitä on monin paikoin poikki ja monia levadaosuuksia on jouduttu sulkemaan sortumien takia. Tänään on aurinkoisempi päivä, meidän parvekkeella mittarissa (varjossa) 20 astetta.
        Turismi on Madeiralaisten elinkeino. Heille on erityinen huoli tällä hetkellä siitä, että turismi vähenee myrskyvaurioiden takia. Jos haluat auttaa Madeiralaisia, matkusta.

        Lainaus:
        "Turismi on Madeiralaisten elinkeino. Heille on erityinen huoli tällä hetkellä siitä, että turismi vähenee myrskyvaurioiden takia. Jos haluat auttaa Madeiralaisia, matkusta."

        Tämä mielessä minä ja tyttäreni starttaamme huomenna aamulla kohti Madeiraa. Levadaretkiin ja autoreitteihin tullee muutoksia, mutta uskon voivamme viettää antoisan loman tuolla silti ja samalla auttaa paikallisia ainakin rahallisesti ja miksei muutenkin.
        Turha tuon luonnonilmiön vuoksi on lietsoa paniikkia ja ruveta matkoja perumaan. Nähdään Funchalissa!

      • MP kirjoitti:

        On luonnollista, että matkan olosuhteet ovat poikkeukselliset, mutta madeiralaiset tekevät kaikkensa normalisoidakseen tilanteen mahdollisimman nopeasti. Funchalin keskustaa siivotaan yötä päivää. Saariryhmän asukkaat toivovat hartaasti, että matkailijat luonnononnettomuudesta huolimatta tulevat Madeiralle.

      • ollaan kuulolla
        MP kirjoitti:

        Lainaus:
        "Turismi on Madeiralaisten elinkeino. Heille on erityinen huoli tällä hetkellä siitä, että turismi vähenee myrskyvaurioiden takia. Jos haluat auttaa Madeiralaisia, matkusta."

        Tämä mielessä minä ja tyttäreni starttaamme huomenna aamulla kohti Madeiraa. Levadaretkiin ja autoreitteihin tullee muutoksia, mutta uskon voivamme viettää antoisan loman tuolla silti ja samalla auttaa paikallisia ainakin rahallisesti ja miksei muutenkin.
        Turha tuon luonnonilmiön vuoksi on lietsoa paniikkia ja ruveta matkoja perumaan. Nähdään Funchalissa!

        Joka hotellissa on ilmainen internetti, joten kirjoita tälle palstalle, miltä siellä näyttää. Turvallista matkaa.

      • Ulla de Pulla
        ollaan kuulolla kirjoitti:

        Joka hotellissa on ilmainen internetti, joten kirjoita tälle palstalle, miltä siellä näyttää. Turvallista matkaa.

        Keskusta oli vielä torstaina 25.2. osittain suljettu. Pääsimme kävelemään kyllä monille tulvan peittämille alueille jotka nyt oli siivottu. Pelotti silti jos
        vaikka maa pettää siltojen kohdalla. Kai se on jotain primitiivireaktiota kun olimme mudan keskellä. Hieno paikka mutta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2797
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1360
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    Aihe