äidin ja isän kasvatuserot

joka ei ole edes lapseni isä antaisi lapselle tukkapöllyä, saisi painua hevon hiiteen elämästäni!!!

Miehesi vaikuttaa siltä, kuten sanoitkin, että hän on todella päättäväinen. mutta, tuleva lapsenne ei ole yksin hänen, ei alkuunkaan. muista se, ja pidä puolesi! Teitä on siinä kaksi kasvattajaa, joilla molemmilla on omat käsityksensä oikeanlaisesta kasvatuksesta, mutta monesti omat ennakolta ajatellut kasvatusmetodit joutaa romukoppaan, koska jokainen lapsihan on yksilö, ja jokaiseen lapseen tehoaa omanlaisensa kasvatus.
tsemppiä teille!

Puhumalla noista selviää. Kompromisseja on pakko tehdä, ja yleensä ne vielä toimivatkin, kun kaksi näkemystä jollain tapaa risteytetään. Joskus taas sitten on myönnettävä, että toisen näkemys asiasta vaan on parempi kuin toisen ja se siitä. Tärkeää nyt on, että pystytte oikeasti keskustelemaan lapsenne kasvatuksesta, ilman että lapsen sitä täytyy kuunnella. Hassua sekin, että mies niin kovasti erottelee sinun lapsesi, ja hänen lapsensa..jos elätte samassa perheessä, eikö sinun lapsesi ole myös hänen valvovan silmänsä alla, jolloin teidän näkemyksenne olisi syytä kohdata myös hänen kohdallaan?
Oletko muuten miettinyt, mistä miehen käytös johtuu? Miksi pitää olla niin kova lapsille, miksi sellainen kasvatus? Onko hän perustellut sitä mitenkään? Entäpä oma tapasi, miksi niin?
Ollaan käyty tällainen "koulu" oman mieheni kanssa ensimmäisen lapsen kanssa, sitä kun alkoi käydä läpi asioita, joista oltiin erimieltä (niitä oli paljon!), niin löysi yllättäviä asioita omasta pienestä mielestään, kuten juuri se, kuinka sitä pinttyy tiettyihin kaavoihin ja itsepäisyyttään kokee olevansa oikeassa. Monet keskustelut käytyämme ja muutamia vuosia lasta yhdessä kasvatettuamme, osuu ajatukset suhteellisen hyvin yhteen.
Kyllä se siitä luonnistuu, ja viimeistään kun lapsi syntyy, heltyy miehenkin mieli. Meillä isukki oli lujasti sitä mieltä, että lapsihan ei ikinä tuttia saa..niin, aina siihen asti kun ensimmäinen itku yö tuli ;)

Sama juttu, meillä kaksi lasta. Minä olen se lievempi ja ymmärtäväisempi ja mies taas tiukempi. On kyllä lieventynyt tässä ajan saatossa, ja minun saarnausta kuunnellessa. Vaikeaahan se on, ja joskus mies ei esim. osaa ollenkaan ottaa huomioon mitä lapsi osaa ikätasonsa mukaan ja mitä ei. Mutta käsittääkseni osa näistä kasvatuskäsityksistä periytyy ainakin jo hänen omasta lapsuudenkodistaan. Taustalla tällaisessa käytöksessä on ainakin mieheni kohdalla pelko siitä, että lapsista ei kasva kunnon kansalaisia, jos niitä ei saa tottelemaan niin ja näin. Mutta niin, mitä käytännössä voisi tehdä.. jutella, yrittää selittää ja itse olen kyllä uhannut tehdä jopa ls-ilmoituksen, mikäli olisi joskus mennyt yli rajojen. Arvattavasti tällainen uhkailu ei ole meidän väliseen suhteeseen hyvää tehnyt...

Todella surullista, että miehelläsi on moisia näkemyksiä. Molemmat kertomasi esimerkit ovat klassisia vanhan roskakoriin joutuvan kasvatuskulttuurin jäänteitä ja tuhoisia sekä lapsen henkiselle kehitykselle että hänen ja isänsä väliselle suhteelle. Yritä puhua miehesi kanssa, mutta epäilen ettei hän aivan äkkiä mielipiteistään luovu, koska uskoo niiden paremmuuteen.

Lohdutukseksi voin kertoa yhden asian. Kun itse vaalit tervettä vuorovaikutuksellista suhdetta lapseesi, niin se riittää hänen henkisen terveytensä pelastamiseksi. Miehesi aiheuttaa käytöksellään sen, että hänen ja lapsen välinen suhde vinoutuu, mutta sinun ja lapsen väliseen suhteeseen sen ei tarvitse vaikuta. Tietenkin sinun on jotenkin ratkaistava kuinka jatkossa aiot suhtautua tilanteisiin, joissa miehesi tekee asioita, joita sinun on mahdoton hyväksyä. Voitko vain olla kuin asia ei kuuluisi sinulle vai menetkö väliin ja aiheutat joka kerta riidan miehesi kanssa?

En halua sanoa mikä olisi oikein, mutta itse henkilökohtaisesti en voisi jättää lastani pulaan ja vain katsoa vierestä kuinka häntä kohdellaan kaltoin. Mielikuvissa näen kuinka laittaisin tuollaisen aikuisen itse maistamaan omia metodejaan ja kävisin tukkaan kiinni, kun sanoo minulle jotain loukkaavaa, tai kattaisin pöytään sapuskaa, josta tiedän ettei tykkää tai ei jaksa, ja pakottaisin syömään. Lapsi on samasta puusta veistetty kuin aikuinenkin!

Pieni toivo on, että miehesi oman lapsen saatuaan kuitenkin rakastuu pikkuiseen ja hänen sydämensä heltyy niin, ettei sitten hennokaan käyttää raakoja metodejaan.