Tupakkitauko

marlboro menthol

Just tulin tupakalta, ja siinä höyrytellessäni mietiskelin alempana olevaa "saarnaa" jonka mukaan "jotkut uskovatkin ovat langenneet tupakkia polttelemaan."

En ole kovin ylpeä epäterveellisestä tavastani, mutta kun tulin uskoon 6 vuotta sitten, tupakoin silloinkin. Siitä huolimatta Jumala ilmaisi itsensä minulle, sain tulla uskoon elikkä kelpasin sellaisena kuin olin ja uskon kelpaavani edelleen. Uskon että jonakin päivänä Jumala vapauttaa minut nikotiiniriippuvuudesta, siihen asti polttelen rauhassa ja uskon että olen pelastettu, syntisyydestäni huolimatta.

Jeesus tuli heikkoja, syntisiä ihmisä varten. Hän kuoli syntisten ihmisten takia. Vaikka minulla onkin tällainen äklö pahe, olen silti onnellisesti uskossa enkä kärsi lakihenkisyydestä enkä tuomitse muita koska itsekin olen heikko, lankeava syntinen. Eli säälin kovasti häntä joka täällä muita tuomitsee kadotukseen. Sekin on synti.

1

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Jeesus tuli heikkoja, syntisiä ihmisä varten. Hän kuoli syntisten ihmisten takia".
      --
      Pete.. mainostaa toisessa ketjussa jaikalia ym. synnittömiä vanhurskaita.
      Olen ollut huomaavani, että tällaiset synnittömät, jotka kieltäytyvät rukoilemasta syntisten rukouksia, näkevät "hirren" toisten silmässä, mutta tuskin "roskaakaan" omassa silmässä.
      Toivottavasti olen väärässä.

      Jeesuksen puhuu tuomitsemisesta (Luuk.6:37-42).
      Jeesuksen mukaan pitäisi ensin nähdä, uuden käännöksen mukaan, ”hirsi” omassa silmässä, ennen kuin ottaa ”roskan” pois toisen silmästä.

      Omavanhurskaille kuuluu kehoitus:
      "Sinä ulkokullattu, ota ensin MALKA omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois RIKAN, joka on veljesi silmässä" (Luuk 6:42) .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3017
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2981
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2367
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1863
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1719
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      1709
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1586
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1275
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1260
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1080
    Aihe